Title: Sweet Lies
Author: Lavinia
Beta: Nalinea luku 1, Sädekehä luvut 2 - 3
Pairing: Rabastan/Erica, Benji Fenwick/Nastya, Walden/Nastya, Erica/Benji Fenwick, Bordeaux Avery/Beatrice
Rating: K-16
Genre: eroottista draamaa
Chapters: 3
Kirjoitettu: 2009 tai 2010
Disclaimer: En omista J.K. Rowlingin luomaa maailmaa.
Summary: Erica ei ollut aivan tosissaan sanoessaan Rabastanille, ettei huomista täytynyt ajatella etukäteen, sillä juonittelun yksityiskohdista alkoi kehittyä viittä vaille valmis, tiivis ja pitävä ansaverkko, jota kavalan kaunis femme fatale pääsisi pian virittelemään.
- Ensimmäinen luku -
Mielikuvitusmuusa
”Haluan että Benji Fenwick tapetaan”, jäätävä miesääni virkkoi.
Kalju, luuhun asti laiha mies istui korkeaselkäisessä valtaistuinta muistuttavassa tuolissa, jonka verenpunainen silkkibrokadiverhoilu kuvasti osuvasti hänen tekemiään hirmutekoja. Verisuonien rihmastot kuulsivat ohuen ihon kalmankelmeyden lävitse. Hän pystyi pitämään katsekontaktia huoneeseen kokoontuneisiin ihmisiin räpäyttämättä kertaakaan silmiään. Mustakaapuinen joukkio oli polvistunut nojatuolin ympärille säännölliseksi kaareksi.
Yksi mustakaapuinen hahmo liikahteli joko vaivaantuneisuuden tai kärsimättömyyden takia. ”Minä voin hoitaa Fenwickin päiviltä, herrani”, hahmo tarjoutui kepeällä äänellä.
Pimeyden lordi naurahti painaessaan luisevat kätensä vastakkain. ”Tehtävä on luonnollisesti sinun, Macnair - muttei ihan vielä”, pimeän lordi moitti toruvaan sävyyn. ”Joudut odottamaan vähän aikaa.”
Walden Macnair nyökkäsi hillitysti, mutta hän vilkuili huomaamattomasti vierustovereitaan. Hänen paras ystävänsä Rabastan Lestrange pyöritteli hermostuneena sormuksiaan. Erica Lavenham puolestaan antoi käsiensä roikkua suorana sivuilla. Naisen pää oli yhtä pystyssä kuin muutamalla muulla, joskin hän piti katseensa alaviistoon suunnattuna.
”Tule lähemmäs, neiti Lavenham”, mestari käski.
Alushameet kahisivat naisen noustessa. Tämä otti kymmenkunta askelta ja polvistui uudelleen. Rabastan sävähti. Walden tiesi ettei ystävä pitänyt siitä ajatuksesta, että joku heistä joutui jättämään puolikaaren suojaisan yhtenäisyyden joutumalla polvistumaan yksin heidän mestarinsa jalkojen juureen. Rabastanin kaltaiset kauniita naisia palvovat herrasmiehet joutuivat tällaisilla tilanteissa kamppailemaan itseään vastaan. Herrasmiehet olisivat halunneet kietoa käsivartensa suojelevasti rakastajattariensa ympärille, vaikka nämä eivät olisikaan olleet helposti särkyviä posliininukkeja.
”Minulla riittää tehtäviä miestennielijöillekin.”
”Olkaa hyvä ja kertokaa, herrani”, Erica Lavenham virkkoi.
***
Autiotalon pölyisessä salissa parveili velhoja ja noitia, jotka yrittivät saada itselleen parhaan mahdollisen näköyhteyden tarjoavat paikat. Noidat ja velhot olivat vetäneet viitanhuput syvälle päähänsä ja puolinaamiot kasvoilleen. Kyseessä oli vain näennäinen varotoimenpide, sillä yksittäiset ihmiset ja pienet ihmisryhmät vain teeskentelivät etteivät tunteneet toisiaan. He kätkivät osan kasvoistaan, mutta heidän yksilöllinen vaatetuksensa kavalsi heidän henkilöllisyytensä. Velhot olivat ensisijaisesti Britannian ylimystöä ja noidat heidän rakastajattariaan tai muita heihin tilapäisesti ripustautuneita puolimaailmannaisia, jotka olivat tavallisia ilotyttöjä parempiosaisia. Vain harvoja salin naisista saattoi pitää elegantteina. Muutama vähäeleisen tyylikäs nainen ja rubiininpunaiseen turnyyrilliseen leninkiin pukeutunut nuori nainen erosivat kirkkaissa väreissä pörhistelevistä naikkosista, joiden kikatus kaikui kalustamattomassa huoneessa. Pelkistetyn yhtenäisesti pukeutuneet naiset edustivat velhomaailman aristokratiaa. Sen sijaan rubiininpunaiseen leninkiin pukeutunut nainen ei ollut kurtisaani eikä liioin aristokraatti.
”Kuinka paljon lyöt vetoa, Erica?” kysyi yksi naisen seurueeseen kuuluvista miehistä.
”Kolmetuhatta kaljuunaa”, Erica ilmoitti asetellessaan helmojaan paremmin. Hän hymyili ilkikurisesti mustaviiksiselle Waldenille, joka löysäsi jo valmiiksi rahapussinsa nyörejä. ”En ole kuitenkaan niin uhkarohkea, että löisin vetoa omasta pussistani. Mutta Luciukselle se on pikkusumma.”
Erican vieressä istuva mies ojenteli hansikoituja sormiaan. ”Älkää uskoko Ericaa”, mies sanoi laiskalla äänellä. ”Hän yliarvioi varallisuuteni.”
Walden ja Erican kanssa silmäpeliä pitävä Rabastan Lestrange tuhahtivat, sillä Luciuksen oli turha tekeytyä vaatimattomaksi.
Ovet avautuivat ja sisään tuli viisi miestä. Yhdellä miehistä oli päässään huppu, joka varjosti hänen nuorehkoja piirteitään. Muilla ei kuitenkaan ollut huppuja eikä naamioita. Viisihenkinen seurue käveli salin etuosaan ja pysähtyi parin metrin päähän etummaisesta penkkirivistä.
”Tervetuloa, tervetuloa, naiset ja herrat”, huppupäinen mies tervehti lipevään sävyyn ja osoitti taikasauvallaan kahta vierekkäin seisovaa miestä piirrellen ilmaan kahdeksikkoja ja pelkkiä kiemurtelevia viivoja. Sauvan heilautus paljasti pitkän, lukitun laatikon. ”Alohomora.” Laatikosta kuului sihinää ennen kun myrkynvihreä käärme nosti sen verran päätään, että sen pieni pää pilkotti matalan reunan yli. Kolmikon tuomien miesten hälytyskellot eivät edelleenkään alkaneet soida. Näiden silmät olivat lurpallaan eivätkä uneliaan ilmeettömät miehet olleet edes tietoisia missä olivat. Velhomaailman silmissä vieras ruutupaidan ja farmarihousut käsittävä vaatetus paljasti heidät jästeiksi. Kaikki laittomien vedonlyöntien takia kuolleet uhrit olivat umpimähkään kaapattuja jästejä, vieraan ja alempiarvoisen kansan jäseniä, joita ei kaivattu sivistyneemmässä rinnakkaismaailmassa.
Lipevä-ääninen mies leijutti vihreän pikkukäärmeen huteralle pöydälle nostettuun lasiterraarioon. Ruutupaitaiset miehet jästimiehet marssivat velhon käskystä terraarion äärelle ja työnsivät kätensä terraarion pyöreisiin aukkoihin.
”Kumman tämä pieni mutta sitäkin myrkyllisempi vihreä mamba valitsee? Vasemman- vai oikeanpuoleisen; lyökää vetoa vihreän mamban valinnasta”, huputettu mies kuulutti.
Hänen apurinsa - roteva hidasälyiseltä vaikuttava mies ja hintelä mies, jolla oli erittäin paksut pullonpohjalasit - lähtivät kiertämään penkkirivejä toisen kirjatessa summia muistikirjaansa.
”Miksi sinä löit vetoa vain kuudestasadasta kaljuunasta, Walden?” Lucius venytteli huvittuneena, kun heidän neljähenkinen seurueensa oli maksanut vedonlyöntimaksunsa.
”Siksi että minun isäni ei ole yhtä antelias kuin Abraxas Malfoy, vaan Walter Macnair -niminen kitupiikki, joka ei mielellään maksa poikansa pelivelkoja”, Walden letkautti.
Erica suipisti näyttävästi huuliaan. Hänen meripihkankellertävinä loistavat vinohkot silmänsä seurasivat vihreää mambaa; käärmeen luikertelu oli yhtä sulavaa kuin hänen kissamaisen joustavat liikkeensä. Käärme harkitsi samaan aikaan kun Erica hioi alustavasti omia suunnitelmiaan.
***
Tummaverikkö veti Rabastanin ohuen ja säädyttömän lyhyen yöpaidan verhoamaa vartaloaan vasten. Roosanvärinen yöpaita oli niin ohut että verenpunaiset rintaliivit ja alushousut kuulsivat kankaan vaaleuden läpi. Erica pyöritteli miehen otsalle valahtanutta pronssinruskeaa kiharaa sormensa ympärille Rabastanin hymyillessä suloisesti. Nuorukainen taivutti Erican päätä taaksepäin ja suuteli häntä. Huomatessaan Erican vastaavan innokkaasti hänen lämpimien huultensa ja kielensä kutsuun Rabastanin suudelma muuttui intohimoisen palvovaksi. Hän kiusoitteli heitä molempia vetämällä viekoittelevan yöpaidan tarkoituksellisen hitaasti naisen pään yli. Rabastan liu’utti käsiään Erican selän kermanvaalealla sileydellä ennen kuin avasi pitsillä koristettujen rintaliivien hakaset.
”En saa ikinä tarpeekseni sinusta ja ihastuttavasta vartalostasi”, Rabastan mutisi karheasti.
Hän hyväili höyhenenpehmeästi kahta rehevänä kohoavaa rintaa ja vei toisen punertavan, tuntoherkän rinnankärjen kuumaan, viileää ihoa melkein polttavaan suuhunsa. Se tuntui aivan ihanalta, mutta fyysisen läheisyyden nostattama todellinen euforia oli vielä kokematta. Nuori nainen levitti avuliaasti muodokkaita reisiään, kun Rabastanin aristokraattinen käsi vaelsi silkkialushousujen reunan alle suun jatkaessa rintojen hyväilyä.
”Minun pitää saada kunnon käsittely, mon chéri”, Erica vihjasi hunajaisesti.
”Sen sinä tulet saamaan”, Rabastan vakuutti yhtä hunajaiseen sävyyn, kun he laskeutuivat matolle. Pörröinen kanervanvioletti matto oli parin tuuman paksuisena niin pehmeä, että Erica kykeni asettumaan mukavasti lattiatyynyjen sekaan.
Rabastan riisui verkkaisesti naisen silkkialushousut ennen kuin työnsi Erican jalat koukkuun ja laskeutui naisen jalkoväliin. Erica tunsi melkein heti kielen pyörähtelevän liukkaudessaan, lipaisevan hänen tykyttävää nuppustaan. Tummaverikkö nauroi hiljaista ja matalaa nauruaan Rabastanin otteessa. Suloinen nautinto saisi jatkua vaikka ikuisesti… tai ei ehkä ikuisesti, sillä Rabastan tuntui kerrassaan taivaalliselta hänen sisällään… Eroottisten unelmien vaihtoehdot pyörivät hänen mielessään veistoksellisen nuorukaisen jatkaessa intiimiä kielileikkiä, kunnes kliimaksin hyökyaallot saivat hänen kurvikkaan lantionsa heittelehtimään.
”Tiedän jo missä asennossa haluan sinun naivan minua”, Erica kujersi rivosti.
Rabastan hymyili ikään kuin olisi nähnyt selkounta eroottisesta fantasiastaan. Erica kujersi ranskaksi riettaita vihjeitä hänen korvaansa, otti hänen lävistetyn korvalehtensä vähäksi aikaa viehättävien huultensa väliin.
”Luulen tajunneeni”, Rabastan naurahti malttamattomasti.
Parisen tuntia myöhemmin he lojuivat alusvaatteisillaan yhtenä pitkien raajojen sekamelskana; oli vaikea huomata mitkä raajat kuuluivat kummallekin. Erican lantiolle ulottuva kiharahuntu oli kyllin paksu verhoamaan hänen ylävartalonsa miltei kokonaan. Verenpunaiset rintaliivit pilkottivat tumman suklaan väristen suortuvien lomasta. Naisen päällimmäinen sääri oli enemmän koukussa. Rabastankin makasi kyljellään. Valaistuksen himmeys korosti loistavasti ihanteellista sivuprofiilia, joka ylitti jopa kuvanveistäjän kriteerit androgyynillä häkellyttävyydellään. Jonkun olisi pitänyt vangita kankaalle nuo kaksi luunvalkeaa olentoa, jotka olivat luonnottoman kauniita jopa magian muotojen täyttämään taikamaailmaan.
Mies suuteli Erican sormusten koristamaa kättä marmorinvihreät silmät puoliummessa.
”Sinä joudut aloittamaan pian tehtävä Fenwickin”, Rabastan surkutteli.
Erica hyväili Rabastanin poskea. ”On turhaa uhrata ajatustakaan seuraavalle päivälle, kun edellistä on vielä jäljellä.”
”Onhan se sääli, että Fenwickin nulikka koskee juuri sinuun. Tuskin se edes tietää miten naisen kanssa ollaan.”
”Tuskin tietääkään”, Erica myönsi kuivasti, ”mutta otathan huomioon, että minä sentään viettelin tässä jokin aika sitten Piskuilanin omasta vapaasta tahdostani - ei pimeyden lordi edes jättänyt Piskuilanin käännyttämistä yksin minun hoidettavakseni. Sinä ja Walden olitte samassa juonessa.”
”En ole unohtanut sitä. Saimme ihan hyvät naurut Waldenin kanssa.”
Erica koukisteli varpaitaan. ”Sen sijaan minä ja Beatrice taisimme saada elämämme naurut. Pidimme lapselliset pyjamapirskeet hänen Sinisestä tarinasta vuokraamassaan sviitissä. Olimme tilanneet oikein syötävää huonepalvelusta ja järjestäneet piknikin lattialle. Ainoastaan minä ryyppäsin, koska Beatrice oli jo silloin raskaana, mutta me kikattelimme niin kuin pahaiset teinitytöt. Äh, älä katso minua noin - ihan kuin olisit yllättynyt parhaiden ystävien suosikkihuvituksista.”
”Voin kuvitella sinut heilumassa täydessä tuiskeessa siellä sviitissä.”
”Kuvittele vielä hiusverkot meidän päihimme, niin päätön meno on taattu.”
”Ja hotellin kylpytakit.” Rabastanin suupieliä nyki. ”Eikös Beatricen tuleva lapsi ole sisarussarjan neljäs?”
”Onhan se. Lapsen syntymään on vielä kaksi kuukautta, mutta Beatrice sanoo tuntevansa itsensä tiineeksi lehmäksi.”
Nainen nousi ja veti seitinohuen yöpaidan ylleen. Kohta hän palasi hopeisen savukerasian ja eebenpuisen savukeholkin kanssa. Erica ei ollut aivan tosissaan sanoessaan Rabastanille, ettei huomista täytynyt ajatella etukäteen, sillä juonittelun yksityiskohdista alkoi kehittyä viittä vaille valmis, tiivis ja pitävä ansaverkko, jota kavalan kaunis femme fatale pääsisi pian virittelemään.
***
Benji Fenwickillä oli selkeä mielikuva kauniista naisesta: pitkä muttei liian pitkä, tiimalasivartalo, virheettömän kauniit kasvot ja pitkän pitkät hiukset - ainakin vyötärölle ulottuvat lainehtivat kutrit. Kaikkien mielestä Benji vaati liikaa naiselta. ”Hitot sellaista naista edes on”, ystävätkin sanoivat, ”koska jopa kauniissa naisissa on jotain rumaa kauneuden ohella. Benji Fenwick oli alle kaksikymmentävuotias hiukan varsamaisen hontelo mies, joka tavoitteli boheemia vaikutelmaa kirjavilla kaavuilla, tummasänkisillä kasvoillaan sekä neulotuilla kaulahuiveilla. Hänellä oli tummanruskeat nappisilmät, oikeat koiranpennun silmät. Benjin ilmeet olivat kuin maailmanmenoa ihmettelevällä pikkupojalla. Joidenkin tyttöjen mielestä nuorukaisessa oli jotain ’perustelemattoman sööttiä’, mutta Benjiä ei pidetty niin miellyttävän näköisenä että edes puoliksi hänen ihanteitaan vastaavat naiset olisivat voineet kiinnostua Benjistä.
Mikään ei estänyt Benjiä haaveilemasta niinä hetkinä jolloin hän ei ollut töissä antikvariaatissa tai riskeeraamassa henkeään Feeniksin killan hyväksi. Hän kirjoitti lyhyitä taidenovelleja ihannenaisesta ja piirsi tästä lyijykynäpiirustuksia. Hivenen tyyliteltyjä ja pelkistettyjä taustattomia luonnoksia. Benjillä oli suhde suunnilleen ikäiseensä ulkomaalaissyntyiseen naiseen, joka liikkui Iso-Britannian velhoyhteisön kirjavissa taidepiireissä. Nastya Borodavkija ei pitänyt mielikuvitusmuusan innoittamaa taidetta edes huvittavana ja kornina. Ei, Nastya olisi kironnut mielikuvitusmuusan alimpaan helvettiin, jos tämä olisi ollut lihaa ja verta.
Hän ja Nastya eivät olleet ottaneet viime aikoina yhteen iänikuisen syyn takia, vaikka heidän yhteisten hetkiensä laatu kärsi negatiivisen jännitteen takia. Kytevää hiillosta pystyi lietsomaan uuteen riitaisuuden roihuun. Nastya näytti avoimesti tyytymättömältä, kun Benji sysäsi hätäisesti luonnoslehtiönsä ja käsikirjoitusliuskat hilseilevän kirjoituspöytänsä laatikkoon naisen tullessa käymään. Nastya ei kuitenkaan sanonut mitään moisesta viimehetken siivoamisesta, sillä hänen ei tarvinnut. Oli muutenkin epäilyttävää panostaa kirjoituspöydän siisteyteen, vaikka keittiön tasot olivat likaisten astioiden ja aterimien röykkiön peitossa.
Liikkeen ruostunut kello helähti naisen astuessa myymälään korkojen kopinan ja oven narahduksen saattelemana. Benji katsoi tavoistaan poiketen ovelle, vaikkei yleensä puhunut pahemmin asiakkaille elleivät nämä pyytäneet erikseen apua. Siinähän oli hänen muusansa, innoittajansa ja päivittäinen pakkomielteensä! Nuori mies sulki silmänsä kokeillakseen näkisikö hän muusansa vielä silloinkin kun hän avaisi uudelleen silmänsä.
Hän näki, näki naisihanteensa joka oli juuri sellainen kuin piti. Vieläkin kauniimpi.
Naisella riitti pituutta ilman leningin helman alta pilkistäviä korkokenkiäkin. Tämän pitsien ja ruusukkeiden koristama kaula-aukko korosti ennemmin kuin peitti. Kapea vyötärö oli tuskin edes viisikymmentäsenttinen, ja sen pienuutta korostava lantio kaartuisi kurvikkaana leveiden helmojen kätköissä. Korkealle nutturalle asetellut hiukset hipoisivat varmasti valtoimenaan keinahtelevaa lantiota.
Benji sulki kirjan, jota oli lueskellut paremman tekemisen puutteessa. ”Päivää, neiti”, hän tervehti. ”Voisinko olla avuksi?”
”Etsinkin yhtä tiettyä kirjaa”, tummaverikkö lausahti juuri sellaisella käheällä ja hunajaisella äänellä, jolla Benji oli kuvitellut ihannenaisensa puhuvan.
Muodokas nainen suuntasi keinuvin, kissamaisin askelin tiskille kallis alligaattorinnahkainen käsilaukku käsivarrelle ripustettuna. Hän oli korkokenkineen ainakin Benjin mittainen - mahdollisesti pidempikin.
”Mitä kirjaa olette ajatellut?” nuorukainen kysyi takellellen.
”Kuuluisimman kurtisaanin muistelmia”, nainen vastasi.
Benjin poskipäitä kuumotti, hänen kätensä hikosivat. ”Niin Beauxus Charmer’n kirjoittama Infontablea Plaisirin elämänkerta…” Mies oli laskeskelevinaan sormillaan antaakseen sellaisen vaikutelman, ettei ihannenaisen odottamaton ilmestymine muka vaikuttanut häneen. ”Meillä oli sitä muistaakseni - tuota noin - parisen kappaletta. Koetan löytää teille hyväkuntoisimman yksilön.”
Nainen nyökytteli sirosti. Punattujen huulten hienostunutta linjaa ei tarvinnut korjata huultenrajauskynällä, koska symmetrisistä symmetrisimmät huulet eivät olleet millimetrin vertaa liian ohuet tai liian paksut… Benji oletti naisen istuvan kolhiintuneelle art noveau- tyyliselle tuolille, mutta nainen seurasikin tarkkaavaisena hänen kapuamistaan huteralle jakkaralle. Kellään ei ollut samanlaisia silmiä, hän ajatteli tasapainoillessaan jakkaralla. Silmiä, jotka tuntuivat näkevän kaiken elleivät enemmänkin. Ylimmällä hyllyllä oli kolme pölyttynyttä Kuuluisimman kurtisaanin nidettä. Mies pyyhki parhaimpansa mukaan pölyt kaikista niteistä.
Benji olisi halunnut kirota, koska hyväkuntoisimman niteen liikkuva kansikuva oli hänelle liikaa. Infontablea Plaisir kiristi kuvassa kureliiviään suu seksikkäässä mutrussa pulleat rinnat pystyssä, kuin tarjottimella. Hän tunsi piinaavan terävän vihlaisun alavatsassaan. Infontablea oli jo itsessään kiusallisen viettelevää katsottavaa… eikä hän voinut olla kuvittelematta piinaavaa muusaa poseeraamaan samassa syntisessä rinnan yli tapaavasta korsetista, satiinialushousuista ja saumasukista koostuvasta minimalismia ylistävässä asukokonaisuudessa. Housut muuttuivat liian ahtaiksi. Ei helvetti: hänellä alkoi seistä!
Nuorukainen laskeutui polvet tutisten niteet kainalossaan. Hän ojensi ne kömpelösti naisasiakkaan nähtäväksi toivoen, ettei tämä huomaisi hänen housunetumuksensa alati pullistuvaa kohoamaa.
***
Erica, Rabastan sekä Beatrice aviopuolisoineen olivat kokoontuneet Waldenin Lontoon asuntoon. Walden asui naimisiin mentyään virallisesti Yorkshiressä sijaitsevassa lapsuudenkodissaan, vaikka hän vietti enemmän aikaa asunnossaan kuin Macnairin sukutalossa. Sohvalla makoileva Beatrice oli erillään pöydän ääressä istuvasta seurueesta. Hän imi kärttyisenä savukeholkkia toinen käsi raskausvatsallaan. Beatrice Macnair Avery tunsi itsensä ulkopuoliseksi kolmen juonittelevan kuolonsyöjän ja jopa rakkaimman ystävättärensä seurassa.
”Olen käynyt Fenwick -pojun työpaikalla”, Erica sanoi, ”siellä antikvariaatissa.”
Bordeaux Avery karisti sikarin tuhkaa pöydällä olevaan emaloituun tuhkakuppiin. ”No niin, nyt meidän tarvitsee enää selvittää missä Fenwick asuu ja missä sillä on tapana liikkua.”
”Luulisi Piskuilanin tietävän tuollaiset perusjutut”, Walden sanoi laiskalla äänellä. ”Sen kun kysytään siltä vätykseltä.”
Rabastan naputti pöytälevyä ivallisesti hymyillen. ”Luulisi Piskuilanin kertoneen pimeyden lordille kaiken tietämisen arvoisen Feeniksin killasta. Tokkopa Fenwick tietää sen enempää kuin Piskuilan.”
”Väitätkö olevasi perillä pimeyden lordin kaikista suunnitelmista, Rabastan hyvä?” Bordeaux kysyi.
”Ajattelisitte loogisemmin - totta kai Fenwick on helpompi tappaa, kun tiedämme missä se majailee”, Walden letkautti.
”Sinä et ajattele muuta kuin tappamista”, Rabastan piikitteli.
“Mitä väliä?”
”Pimeyden lordin logiikkahan on ilmiselvä”, Erica pisti väliin, ”ja voin sanoa Waldenin olevan oikeilla jäljillä.”
”No niin, siinä kuulitte.” Walden virnisti.
Erica oli painanut sormenpäänsä vastakkain ja nojasi eteenpäin. ”Katsos Rabastan, Piskuilan ja Fenwick eivät tietääkseni ole sydänystäviä, eivätkä edes tunne toisiaan hyvin. Minä sekä pimeyden lordi tiedämme minun voivan soluttautua osaksi Benji Fenwickin elämää.”
***
Slaavilaisen näköinen nainen toisteli venäjänkielisiä kirosanoja samaan aikaan, kun Benji työntyi häneen kerta toisensa jälkeen. Nastya Borodavkija piti asetelmaa äärimmäisen nöyryyttävänä: hän paljas perse pystyssä ja Benji nussimassa häntä takaapäin umpimähkäisesti sohien. Tämä oli tunkenut kätensä hänen kaula-aukkoonsa ja puristeli kivuliaasti hänen rintojaan. Naisen kädet puristivat keittiön työtason reunaa. Benjin raskas, äänekäs huohotus enteili laukeamista. Muutaman kipua aiheuttavan työnnön jälkeen nuori mies ähkäisi kiivaasti, ja Nastya tunsi tämän laukeavan pahoinpideltyyn naiseuden kuiluunsa, sitten Benji lysähti häntä vasten melkein koko painollaan.
”Vedä se ulos musta äläkä hitto soikoon nojaa muhun”, Nastya sihahti. ”Selkä menee vähemmästäkin!”
”Mitä sinä niuhotat?” Benji valitti. ”Mehän käytettiin ehkäisyloitsua.”
Nastya tapaili keittiön työtasolla olevaa taikasauvaa käteensä. ”Minä - minä vittuna sä oikein pidät mua, Benji Fenwick?” Hän heilutteli taikasauvaansa.
Benji taputteli hänen paljasta persettään ikään kuin olettaen hänen pitävän sitä huomattavasti parempana kuin tissien kourimista. ”Nastya, Nastya… Älä viitsi”, mies torui maanittelevaan sävyyn.”
”Voi saatana! Kuulit mitä mä sanoin sulle!”
Mies vetäytyi hänen sisältään. Nastya laski helmansa alas ja poimi alushousunsa kylmältä lankkulattialta. Hän kääntyi nuorukaiseen päin silmät hivenen kavenneina. Pitkät hiukset roikkuivat Nastyan kasvoilla, mutta hänelle ei tullut mieleenkään pyyhkäistä niitä tieltä. Benji veti sepaluksensa kiinni. Nappisilmät olivat tavallistakin ihmettelevämmät.
”Mitä siinä toljotat?” slaavinainen kivahti kiskoessa alushousujaan ylleen. ”Ai niin, mutta sähän kuvittelet sen ihannenaisen, kirotun mielikuvitusmuusasi mun paikalle. Niinpä tietysti. Olisihan mun pitänyt tajuta.”
”Pyh, pyh. Nyt puhut omiasi.”
”Älä jaksa jauhaa tota samaa paskaa, mikä tulee jo ulos mun korvista.” Hän raastoi melkein mustia piikkisuoria hiuksiaan. ”Oon niin väsynyt sun valheisiin.”
”Meidän panostako kaikki johtui? Voidaanhan me ottaa uusiksi - hitaammin - eikä minun ole mikään pakko panna sinua takaapäin. Luulin vaan että olisit tykännyt. Jotkut naiset sanoo tuntevansa itsensä tosi seksikkäiksi kun niitä pan -”
”Et voisi olla lässyttämättä? Se on tosiasia ettet sä osaa nussia missään asennossa hyvin. Laukeatkin liian nopeasti etkä osaa sisäistää mistä mä tykkään. Toi äskeinen oli viimeinen pohjanoteeraus. Mua on nussittu paljon paremmin, tuhat kertaa paremmin.”
Benjin kulmakarvojen väliin ilmestyi pystysuoria ryppyjä. ”Siitähän ammattihuoralla riittääkin kokemusta”, hän sanoi sarkastisesti.
”Mä voin levittää haarani jokaiselle säälliselle kaksilahkeiselle kohtuullista korvausta vastaan ja kestää epämääräistäkin lykkimistä”, Nastya tuhahti. Hän seisoi kädet puuskassa paino jakaantuneena tasaisesti molemmille jaloilleen. ”Sä jaksat aina syyllistää mua ammatistani. Ihan kuin köyhän katuhuoran tyttärellä olisi hirveästi valinnanvaraa, kun ei oo kunnollista koulutusta eikä yhtään säästöjä.”
”Joskus tuo väite on voinut pitää paikkansa sinun kohdallasi, mutta sinä voisit saada halutessasi kunnon töitä. Et kuitenkaan hae niitä, koska olet mieltynyt huoraamiseen.”
Nastyan kolmiomaiset, pitkähköt kasvot vääristyivät tunnistamattomaksi vihan naamioksi. Nainen tarttui taikasauvaansa ja osoitti sillä Benjiä. ”Kidut -”
Mies ehti väistää ajoissa ja perääntyi monta askelta taaksepäin. Nastyan povi kohoili kiivaasti. ”Korjaa äkkiä luusi, sillä seuraavalla kerralla mun kirous ei mene ohi.”
Benji lähtikin. Ei halunnut joutua halvan huoran kiduttamaksi, Nastya ajatteli ironisesti maatessaan säröilevässä ja tummuneessa kylpyammeessa, joka vei suurimman osan pikkuisen kylpyhuoneen lattiatilasta. Kylpyvesi oli haileaa, koska kylpyvaahdon nostattama sitruunan tuoksuinen vaahto oli haihtunut olemattomiin. Nastya poltti savuketta tarkastellen alastonta vartaloaan ulkopuolisen silmin: paksuniveliset ja luisevat polvet, kupera vatsa, kapea vyötärö ja keskikokoiset rinnat, joiden kovettuneet kärjet olivat kalvakan vaaleanpunaista sävyä. Hänellä ei ollut enää lämmin hupenevassa vedessä, joten Nastya nousi ammeesta ja kuivasi itsensä karkeaan ja ohueen pyyhkeeseen.
Hiukan myöhemmin hän ehosti itseään pienen, nuhjuisen pukeutumispöydän ääressä. Hän ei tarvinnut tasaiselle iholleen muuta ehostusta kuin sipaisun poskipunaa kirkastamaan ihonsa kalpeutta. Sen sijaan hän korosti voimakkaasti kaarevia kulmakarvojaan ja silmiään. Levitti mustasta ja ruskeasta yhdistettyä luomivärisekoitusta luomilleen ja rajasi silmänsä mustalla kajalilla ennen kakkumaskaran laittoa. Hän jätti tupeeratut hiuksensa auki, kun Nastya ei ollut koskaan osannut tehdä suorille hiuksilleen oikein mitään. Ehostettu lopputulos jäi laimeammaksi kuin hän oli ajatellut. Kalpea, tummaluominen nainen näytti sairaalta ja väsyneeltä.
Mä en ole oppinut edelleenkään meikkaamaan itseäni paremmin. Näytän samalta katuhuoralta jopa silloin kun mä yritän tosissani näyttää luksushuoralta. Nastya olisi halunnut särkeä pukeutumispöydän reunoiltaan mustuneen peilin välttyäkseen näkemästä sitä mitä ei halunnut nähdä. Se oli turhaa. Todennäköisesti kaikki oli varmaan turhaa… Nastya irvisti katkerasti avatessaan tuliviskipullon. Anna mulle paras humala, parempi kuin aikaisemmin koetut.
Humalassa Nastya arvosti enemmän itseään. Humalassa hän oli ylpeä siitä, että oli vetoisassa loukussa asuva kymmenen sirpin huora. Iskunkiertokujan pubit odottivat huoraansa, joka halusi myydä luisevaa, epäkypsää ruumistaan miehille, jotka eivät nostaneet mielikuvitusmuusia jalustalle.
