Nimi: Tuho
Kirjoittaja: Needled
Tyylilaji: Öhh... Toiminta? Angst? Draama? Emmä tiijjä
Ikäraja: K-12
Alkusanat: Tää on tällanen kouluaineena kirjoitettu tarina, teki mieli kirjoittaa jokin taistelu, olin just lukenu Eragonin ja Esikoisen ja Brisingriä olin lukemassa, joten siihen maailmaan päätin sen sijoittaa, ja koska ainoa pakollisista aiheista jonka pystyin soveltaa noihin ehtoihin oli Kartanon kohtalo, tuli tarinasta tällainen. Koska mulla ei ollut tietenkään kirjoittaessa kirjoja apuna faktojen tarkistamisen osalta, tässä
on saattaa olla hölmöjä asioita, joita tuossa maailmassa ei ole. Ja tällä osallistun Uudet fandomit-haasteeseen. Toivottavasti kelpaa, kun en kirjasarjan hahmoilla kirjoittanut
Varoitukset: Hahmoja kuolee.
Nojaan pääni ulos ikkunasta ja haistan ilmaa. Katseeni kulkee pitkin kartanon kaunista puutarhaa ja siirtyy sitten katsomaan armotonta sotajoukkoa, joka lähestyy jokaisella rivakalla askeleella pelottavan nopeasti rakasta kotiani.
Täällä eletään nyt vaarallisia aikoja. Valtakunnan tyrannivaltias lähetti punanuttuisen armeijansa perheeni kimppuun, koska me puolustimme häntä vastaan olevaa kapinallisjoukkoa. Huoh. Sukuni on asunut tässä talossa niin kauan kuin jaksan muistaa. Enää jatkossa niin ei tule olemaa, koska tänään on uljaan kotimme viimeinen päivä – ehjänä. Talon muut naiset pakkaavat kiireissään tavaroitaan, ja miehet valmistavat ratsut lähtökuntoon. Nytkin oveni takaa kulkee joku sukuni miehistä haarniska kalisten. Astelen mattojen peittämää lattiaa pitkin sänkyni luo, jonka päällä lepää veljeni vanha haarniska. Ryhdyn pukemaan sitä päälleni. Metalli kolisee, kun kiinnitän haarniskaa.
Tuskaisen työn päätteeksi vedän päähäni kypärä, johon on kaiverrettu sukuni tunnus. Heitän joutsenensulkanuolia sisältävän nuoliviinen selkääni ja otan sängyltä marjakuusijouseni. Se on lahja, jonka sain veljeltäni tullessani täysi-ikäiseksi.
Sotatorven törähdys saa aistini valpastumaan. Juoksen ulos huoneestani ja liityn muiden jousimiesten matkaan. Kuljemme kartanon yläosiin portaita pitkin. Asetumme jokainen omaan ikkuna-aukkoomme odottamaa. Sekunti sekunnilta aika kuluu eteenpäin meidän odottaessamme vastapuolen sotilaiden tulevan tarpeeksi lähelle, jotta nuolemme osuisivat heihin.
Jännitän jousen ja ammun nuolen matkaan. Se kiitää halki ilman osuen oikeaan kohteeseensa, eli vastustajan rintaan. Heti ammuksen osuttua mies lyyhistyy kuolleena maahan.
Kamppailu on jatkunut jo monta tuntia, mutta meidän kannaltamme ei kovin suotuisissa merkeissä. Joukoistamme on jäljellä enää vain muutama. Keskittymiseni herpaantuu hetkeksi, jolloin onnistun pudottamaan jouseni alas. Kumarrun nostamaan sitä, ja kuulen samassa oven aukeavan. Salamannopeasti käännyn ympäri katsomaan sopivasti, miten vihollissotilaan nuoli on matkalla rintaani kohden. Kaikki tuntuu hidastuvan, ja silmissäni pyörii pieni filminauha elämäi vaiheista. Kaikki juhlat välähtävät silmieni ohi, näen kuvia, joissa olen pukeutuneena toinen toistaan kauniimpiin mekkoihin. Nauha päättyy, kun valtava kipuaalto pyyhkäisee ylitseni. Kaadun selälleni maahan, ja tajuan päivieni olevan luetut. Nuolen aiheuttamassa tuskassa kituen katson, miten liekit pyyhkivät upeasti koristeltuja seiniä. Tämä päivä oli niin itseni kuin rakkaan kartanonikin tuho.
AS2: Opettajan kommentti tähän oli:
"Hienoa oikeinkirjoitusta ja trina selkeä ja etenee loogisesti - vaikka onkin hieman surullinen juoni." Arvosanaksi tästä sain 10-. Palautetta saa antaa, mutta ei ole pakollista
