Kirjoittaja Aihe: Severuksen huolet, K-12  (Luettu 2307 kertaa)

Poissa Pahatar

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 584
  • Rakkautta vain
Severuksen huolet, K-12
« : 25-08-2022, 22:53:00 »
Nimi: Severuksen huolet
Kirjoittaja: Pahatar
Ikäraja: K-12
Tyylilaji: Het, slash, huumori, romantiikka. Myös osittain AU.
Paritus: Useita
Vastuuvapaus: J. K. Rowling ja Bloomsbury omistavat tässä tarinassa esiintyvät hahmot. Minä vain lainaan näitä, enkä tosiaankaan tee tällä rahaa.

Yhteenveto: Tämä sijoittuu kuudennen kirjan aikaan. Kevät on saanut koko Tylypahkan romantiikan pyörteisiin. Severus Kalkaros on kuitenkin poikkeus.


Lukijalle: Tämä on hyvin myöhästynyt synttärificci Lizille, joka toivoi saavansa lukea jotain Severuksesta. Toivon kovasti, ettei tämä tuota pettymystä. ;D



SEVERUKSEN HUOLET


Kevät oli saapunut Tylypahkaan. Valitettavasti, kuten Severus Kalkaros totesi hyvin usein näinä päivinä itsekseen. Hän ei voinut sanoa pitävänsä sen paremmin keväästä kuin kesästäkään, vaikka joutuikin vastahakoisesti myöntämään, että lämpimällä säällä oli tiettyjä etuja. Ne kuitenkin jäivät selvästi niiden haittapuolien varjoon, mitä päivien piteneminen ja auringon ilmaantuminen toivat vääjäämättä mukanaan. Tuntui kuin oppilaat olisivat menneet aina kevään myötä sekaisin tavalla, jota Severus ei ymmärtänyt ja arvosti vielä vähemmän. Syksy ja talvi olivat hänestä paljon parempia. Jatkuvien sateiden vihmoessa ja jäätävien tuulten puhaltaessa pitkin Tylypahkan tiluksia ihmiset eivät saaneet päähänsä typeryyksiä, ainakaan samalla tavalla kuin nyt. Ja tämä kevät tuntui olevan pahempi kuin mikään aikaisempi hänen näkemänsä.

Joka vuosi viimeistään toukokuun alkuun mennessä linna oli täynnä rakastuneita teinipariskuntia, joiden näkeminen aiheutti Severukselle aina inhon väristyksiä. Siihen hän oli sentään jollain lailla tottunut, sillä mitä muuta kuin tyhmyyksiä keskenkasvuisilta saattoi odottaakaan? Tänä vuonna kuitenkin tuntui siltä, että oppilaiden mieliala olisi tarttunut myös opettajakuntaan. Dumbledore näytti hymyilevän entistäkin leveämmin aina nähdessään näitä nuoria idiootteja yhdessä, ja Severus olisi voinut vaikka vannoa kuulleensa useamman kerran rehtorin hyräilevän jotain vuosikymmenien takaista lemmenlaulua. Ja vasta eilen hän oli omin silmin ja korvin todistanut professori Lipetitin kasvihuoneiden takana lausumassa hempeän kuuloista runoa professori Versolle, joka oli suorastaan säteillyt.

Päivällinen oli päättynyt, ja Severus oli kävelemässä Suuresta salista opettajanhuoneeseen pohtien vallitsevaa hulluutta, kun hän näki McGarmiwan ja Kuhnusarvion käytävällä.
”Meillä oli niin mielenkiintoinen keskustelu äsken päivällisellä, että sitä olisi kovin ikävää jättää kesken. Saisiko olla lasillinen hehkusimaa minun luonani, Minerva?”
”Kiitos mielellään, Horatius. Minun täytyy sanoa, että on hyvin ilahduttavaa, että sinä olet palannut tänne opettajaksi. Olen harvoin nauttinut kenenkään seurasta niin kuin sinun.”

Severus tuijotti järkyttyneenä nähdessään molempien kollegoidensa hymyilevän imelästi toisilleen samalla, kun nämä menivät ovesta Kuhnusarvion tiloihin. Hän totesi itsekseen, että Kuhnusarviosta nyt saattoi vielä uskoa jotain tällaista, mutta McGarmiwa oli sentään asiallinen ihminen, vaikka olikin rohkelikko. Oli ainakin ollut tähän asti, Severus ajatteli kävellessään eteenpäin päätään pudistellen. Tuntui siltä kuin mihinkään ei olisi voinut enää luottaa. Ei edes järkeviin, kypsässä iässä oleviin leskirouvaopettajiin.

Severus saapui opettajanhuoneeseen, jossa näkyi olevan ainoastaan jästitiedon opettaja Amore Burbage. Hän nyökkäsi tälle suunnatessaan kohti mukavaa nojatuolia ja istui siihen alas. He kaksi olivat tulleet aina hyvin toimeen keskenään. Severus arvosti Amoressa sitä, että tämä oli hiljainen, eikä höpissyt turhia, ja antoi toisen olla rauhassa. Ja silloin kun Amore puhui, tämä sanoi yleensä jotain mielenkiintoista. Hänen hämmästyksekseen tämä kuitenkin näytti katsovan häntä tavallista pidempään ja hymyili hänelle.

”Ihana ilta, eikö totta Severus?”
”Jos niin sanot”, Severus sanoi tuntien pahojen aavistusten valtaavan mielensä.
”Tällaisena kevätpäivänä tuntuu aina niin harmittavalta ajatella omaa ikäänsä”, Amore jatkoi irrottamatta katsettaan Severuksesta.
”Mitä vikaa sinun iässäsi on?” Severus tokaisi hämmästyneenä.
”Se, että sitä on aivan liikaa. Toivoisin, että olisin nuorempi. Niin kuin sinä”, Amore sanoi hiljaa. Tämän silmissä oli selvästi kaihoisa ilme. Severus vastasi katseeseen tuntien pakokauhua sisällään. Saattoiko Amore tarkoittaa… ei, hän ei halunnut edes ajatella sitä. Eikä varsinkaan jäädä ottamaan asiasta selvää.

”Niin… aivan… Muistinkin juuri, mitä olin unohtanut”, Severus sanoi nopeasti. Hän nousi tuolistaan ja käveli nopeasti ovelle. Amore hymyili hänelle edelleen haikean näköisenä, ja Severus poistui käytävälle tuntien samalla tuskanhien valuvan pitkin selkäänsä. Eikö mies saanut olla rauhassa missään, ei edes opettajanhuoneessa? Severuksesta tuntui kuin koko maailma olisi nyrjähtänyt sijoiltaan, ja hän päätti mennä mahdollisimman pian omiin tiloihinsa, jossa saisi nauttia suloisesta hiljaisuudesta ja yksinolosta. Ja kenties lasillisesta hyvää tuliviskiä. Mutta hän kulkisi sinne syrjäisempiä käytäviä pitkin, ettei joutuisi kohtaamaan ketään, eikä varsinkaan päästään vinksahtaneita ihmisiä. Miten onnetonta, että ihanaan, koleaan, pimeään syksyyn oli vielä kuukausikaupalla aikaa.

Laskeutuessaan alas pientä kierreportaikkoa Severus pysähtyi äkkiä oivaltaessaan kuulevansa ääniä. Ja tuttuja sellaisia. Mutta se, että nämä puhuivat siihen sävyyn toisilleen, oli uskomatonta ja jotain, jota hän ei olisi voinut ikinä kuvitella kuulevansa. Eikä varsinkaan sellaisia sanoja, jotka sillä hetkellä kantautuivat hänen korviinsa:
”Rakas…”
”Kulta…”
”Sinä tunnut niin hyvältä.”
”Niin sinäkin. Paremmalta kuin mikään.”
”Tiedätkö, että millään muulla ei ole väliä kuin tällä, että ollaan yhdessä?”
”Tiedän. Ja sinulla. Sinä olet minulle kaikki.”

Jotenkin Severus sai itsensä liikkeelle ja käveli nopeasti loput portaat alas. Hän kiersi portaiden taakse ja jäi tuijottamaan edessään olevaa näkyä. Harry Potter ja Draco Malfoy istumassa yhdessä portaiden alla, sylikkäin. Potter nojasi seinää vasten ja oli kietonut kätensä Dracon ympärille. Draco oli painautunut Potteria vasten ja nojasi päätään tämän olkapäähän. Ja oli kaiken lisäksi vielä painanut kasvonsa Potterin kaulaa vasten, Severus totesi ahdistuneena. Molemmat tuijottivat häntä hämmästyneinä, mutta sen sijaan, että olisivat ymmärtäneet irrottaa otteensa, nämä näyttivät päinvastoin pitävän entistäkin lujemmin kiinni toisistaan.

”Mitä… te… luulette… tekevänne?” Severus kuuli sanovansa. Potter katsoi häntä päättäväisen ja Draco uhmakkaan näköisenä.
”Me olemme täällä saadaksemme olla rauhassa. Ja Draco tarvitsee lepoa. Hän ei ole nukkunut yhtään yötä kunnolla sen jälkeen, kun hänen isänsä vietiin Azkabaniin, ja Draco joutui liittymään kuolonsyöjiin”, Potter sanoi vakavan näköisenä.
”Huolenpitosi Dracosta on liikuttavaa”, Severus sanoi ivallisella äänellä. Hänen olisi tehnyt mieli sanoa paljon muutakin. Kuten vaikka sen, että Potter oli itse ollut myötävaikuttamassa Luciuksen vangitsemiseen. Tai miten innokas Draco oli ollut vielä viime kesänä vannomaan uskollisuutta Pimeyden lordille. Mutta hän saattoi vain tuijottaa edessään olevia poikia. 

”Arvaan, mitä aiot sanoa, mutta se on turhaa. En aio luopua Harrysta. En enää ikinä”, Draco sanoi hiljaa.
”Enkä minä Dracosta”, Potter lisäsi ja veti Dracon lähemmäksi itseään omistajan elkein. Se sai Dracon luomaan Potteriin palvovan katseen, ja Severus tunsi vatsaansa vääntävän. Hän ajatteli epätoivoisena, että oli luvannut suojella näitä molempia hölmöjä viimeiseen asti, ja oli jopa antanut Dracon osalta rikkumattoman valan. Ja nyt tuntui siltä, että kaikki hänen ponnistelunsa ja vaivannäkönsä olivat valuneet kertaheitolla tyhjiin. Mitä hyödytti yrittää auttaa kumpaakaan, kun nämä eivät selvästikään tajunneet omaa parastaan?

”Ettekö te kaksi olisi voineet löytää ketään muuta kuin toisenne?” Severus sanoi tuntien itsensä yhtäkkiä suunnattoman väsyneeksi.
”Emme”, Potter vastasi itsepäisen näköisenä.
”Ei ole ketään toista”, Draco sanoi ja hymyili Potterille. Tämä hymyili takaisin, ja Severus tunsi kaipaavansa WC-tilaa, jossa voisi antaa ylen.
”Sehän on hienoa. Loistavaa. Pimeyden lordi tulee ilahtumaan suuresti, kun esittelet hänelle poikaystäväsi, Draco. Hän saattaa jopa olla niin hyvillään, että järjestää teille kihlajaisjuhlat, ennen kuin murhaa teidät molemmat. Mutta sehän on tietenkin teistä vain romanttisuuden huipentuma, kun saatte lähteä yhdessä”, Severus sanoi myrkyllisimmällä äänellään. Odottamatta vastausta hän kääntyi ja lähti kulkemaan pitkin kapeaa käytävää. Jos koskaan niin sillä hetkellä hän tunsi olevansa kipeästi tuliviskin tarpeessa. Useamman lasillisen.

Severus käveli pahantuulisena käytäviä pitkin. Päästyään ala-aulaan hän näki Tonksin kiirehtivän aulan poikki levottoman näköisenä.
”Oletko nähnyt äskettäin Remusta?” Tonks kysyi.
”En moneen kuukauteen”, Severus tokaisi.
”Luulin havainneeni hänet juuri hetki sitten pihalla”, Tonks sanoi ja lähti kiipeämään nopeasti portaita pitkin yläkertaan. Severus jäi katsomaan tämän perään. Yksi lemmensairas lisää, ja vielä niin pahasti, että on alkanut nähdä olemattomia, hän ajatteli samaan aikaan halveksivana ja ärtyneenä. Severus suuntasi tyrmiin johtavalle käytävälle helpottuneena siitä, että saisi pian seurustella yksin omien ajatustensa kanssa ilman kenenkään typeryyksiä. Hän kääntyi kulman taakse ja pysähtyi samassa nähdessään Remus Lupinin. Tämä oli painautuneena seinää vasten ja vastasi hänen katseeseensa ahdistuneen näköisenä.

”Mitä sinä täällä piileskelet?” Severus kysyi yllättyneenä.
”Olin tapaamassa Dumbledorea ja jo lähdössä. Mutta sitten näin Tonksin… enkä halunnut… tai siis… Tarvitseeko minun selittää enempää?” Remus sanoi katsoen Severusta epätoivoisen näköisenä.
”Ei. Ymmärrän paremmin kuin luuletkaan”, Severus sanoi tuntien yhtäkkiä voimakasta myötätuntoa toista miestä kohtaan.
”Hyvä. Ajattelin, että odotan hetken aikaa täällä, kunnes hän on varmasti mennyt, ja lähden sitten.”
”Voit tulla minun tiloihini odottamaan, jos haluat”, Severus sanoi omaksi yllätyksekseen.
Remus katsoi häntä hämmästyneen ja ilahtuneen näköisenä.
”Kiitos. Olisihan se mukavampaa kuin käytävällä.”

He menivät yhdessä Severuksen työhuoneen kautta sen takana oleviin asuintiloihin.
”Tuliviskiä?” Severus kysyi samalla kun kaivoi pullon esiin. Hänen tunsi edelleen kaipaavansa jotain vahvempaa joka solullaan, ja totesi itsekseen, ettei aikonut muuttaa suunnitelmiaan piiruakaan, vaikka Lupin nyt olikin täällä.
”Oikein mielellään, kiitos”, Remus vastasi huokaisten syvään.
He istuivat alas sohvalle, ja Severus kaatoi pullosta runsaat annokset kahteen lasiin. Hän jäi katsomaan Remusta, joka näytti kalpealta ja huonovointiselta. Ja laihemmalta kuin millaisena hän muisti tämän.
”Oletko syönyt mitään?” Severus kysyi katsoen Remusta tutkivasti. Tämä näytti säpsähtävän ja vastasi hämmästyneenä hänen katseeseensa.
”En, mutta ei sillä ole niin väliä. Ei ole ollut oikein nälkä pitkään aikaan.”
”Pyydän kotitontun tuomaan syötävää.”

Remus yritti estellä häntä, mutta Severus ei ottanut vastaväitteitä kuuleviin korviinsakaan, ja Remus antoikin sitten periksi yllättävän helposti. Kotitonttujen tuotua ruokaa he alkoivat aterioida yhdessä, ja Severus huomasi hämmästyksekseen, että hänellä itselläänkin oli nälkä. Tämä ylitsepursuava romanttinen hapatus oli vienyt häneltä ruokahalun jo usean päivän ajan. Ja Remus söi alkuun päästyään ahnaasti ja sen näköisenä kuin ei olisi nähnyt ruokaa tai ainakaan kunnollista ateriaa viikkokausiin, niin kuin ei luultavasti ollutkaan, Severus ajatteli. Heidän lopetellessaan ateriaansa ja juodessaan kolmansia lasillisia tuliviskiä Severuksesta alkoi tuntua jo huomattavasti paremmalta. Ilmeisesti se koski myös Remusta, sillä tämä näytti saaneen vähän väriä kasvoilleen. Eikä Remuksen silmissä ollut enää samanlaista nurkkaan joutuneen ihmisen ilmettä kuin heidän kohdatessaan käytävällä.

”Aiotko jossain vaiheessa sanoa rakastuneelle neiti Tonksille, ettet vastaa hänen tunteisiinsa? Vai juoksetko mieluummin häntä karkuun lopun ikääsi?” Severus sanoi katsellen Remusta huvittuneena.
Remus hymyili hänelle, ja jokin toisen ilmeessä sai lämpimän tunteen läikähtämään Severuksen sisällä, vaikka hän ei ymmärtänytkään miksi. Eikä viitsinyt miettiä asiaa sen tarkemmin.
”Olen yrittänyt. Tai siis olen sanonut, ettei hänen kannata haaskata elämäänsä itseään paljon vanhempaan ja köyhempään mieheen. Joka sattuu lisäksi olemaan ihmissusi. Mutta hän sanoo, ettei piittaa siitä.”

”Se on täysin eri asia kuin sanoa, ettei tunne samoin. Nuo sinun syysi kuulostavat lähinnä siltä kuin välittäisit hänestä niin paljon, että haluat hänen parastaan. Se saa hänet vain yrittämään entistä lujemmin”, Severus sanoi katsoen Remusta kiinteästi.
”Niin, voi olla. En ole ajatellut asiaa tuolta kannalta, mutta tottahan se on, nyt kun sanoit. On vain niin ikävää olla töykeä”, Remus sanoi huokaisten.
”Vielä töykeämpää on antaa toisen elätellä turhia toiveita.”
”Olet oikeassa. Ehkä pitäisi sen sijaan sanoa mahdollisimman ystävällisesti, etten vain ole lainkaan kiinnostunut hänestä siinä mielessä”, Remus totesi mietteliäänä.

”Etkö ole? Siis lainkaan kiinnostunut?” Severus kuuli kysyvänsä.
”En. Pidän hänestä kovasti, mutta minulla ei ole minkäänlaisia romanttisia tunteita häntä kohtaan, eikä tule koskaan olemaankaan.”
”Kuulostaa siltä, että olet varma asiasta.”
”Niin olen. Hän on vääränlainen. Monessakin mielessä.”
He jäivät katsomaan toisiaan, ja Severus huomasi ensimmäistä kertaa, miten tavattoman vihreät silmät Remuksella oli. Todella hätkähdyttävän väriset.

Severus havahtui hereille ajatuksistaan.
”Lisää tuliviskiä?”
”Jos nyt ihan pieni lasillinen”, Remus sanoi katsoen Severusta hymyillen. Severus kaatoi Remukselle ja itselleen juotavaa ja tajusi samalla hymyilevänsä Remukselle takaisin. Se tuntui hänestä oudolta, ja samalla hän oivalsi, ettei se haitannut. Hän tajusi hämmästyksekseen, että viihtyi Lupinin seurassa paremmin kuin mitä olisi koskaan voinut edes kuvitella. Oli kuin he kaksi olisivat todella ymmärtäneet toisiaan.


***


Severus heräsi hitaasti, mutta silmäluomet tuntuivat niin raskailta, että hän piti niitä edelleen kiinni. Hän ajatteli, että hänellä oli hyvin erikoinen olo. Jotenkin samaan aikaan huono ja hyvä. Ja niin epätavallinen, että Severus lähti saman tien erittelemään sitä mielessään. Huono olo johtui mitä ilmeisimmin tuliviskistä, jota oli tullut eilisiltana juotua ainakin lasillinen tai pari liikaa. Ei sentään niin paljon, että tarvitsisi pelätä sen tulevan ylös, mutta päässä tuntui selvästi huteralta, ja sitä särki hieman. Mutta samaan aikaan hänestä tuntui hyvinkin mukavalta. Lämpimältä ja turvalliselta. Ja hyvin tyytyväiseltä, jopa tyydyttyneeltä. Aika laillakin.

Severus avasi hitaasti silmänsä ja oivalsi lepäävänsä omassa sängyssään. Mutta ei yksin, kuten aina muulloin. Remuksen käsivarret olivat tiukasti hänen ympärilleen, ja heidän alastomat vartalonsa olivat painautuneet toisiaan vasten. Remus oli hereillä ja katseli häntä hymyillen hänelle hieman. Tämän silmissä näkyi kuitenkin myös levottomuutta, ja Severus arveli tietävänsä syyn siihen. Epäröimättä hän nojautui eteenpäin ja suuteli Remusta, joka vastasi siihen lämpimästi. Miten se saattoikin tuntua niin hyvältä, Severus tajusi ajattelevansa heidän huultensa koskettaessa ja hyväillessä toisiaan. Pitkän ajan kuluttua he vetäytyivät suudelmasta, ja Severus näki tyytyväisyydekseen, että huoli oli hävinnyt Remuksen katseesta, ja tämä hymyili hänelle vapautuneesti.

He katselivat toisiaan jonkin aikaa ääneti, kunnes Severus rikkoi hiljaisuuden.
”Minä en ole helppo ihminen.”
”Tiedän sen.”
”Enkä varsinkaan romanttinen.”
”Et niin. Mutta sinä välität, ja se on tärkeintä.”
”Niin välitän. Sinusta. Mutta en mistään hempeilystä, kuten vaaleanpunaisista suklaasydämistä tai naurettavista lempinimistä.”
”Enkö saa edes kutsua sinua omaksi tummatukakseni?” Remus kysyi huvittunut pilke silmissään.
”Olkoon sitten, jos sinun on aivan pakko. Mutta vain kahden kesken.”
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?

Lizlego

  • Vieras
Vs: Severuksen huolet, K-12
« Vastaus #1 : 26-08-2022, 11:55:11 »
Aww kuinka ihanaa, että olet kirjoittanut Severuksesta huumoritekstin.  ;D Severuksen yrmyili sopii kuin nenä päähän tällaiseen romanttiseen tekstiin, jossa kaikki muut ensin on romanttisissa tunnelmissa ja Severusta suunnilleen yököttää ja se juoksee karkuun. Mä tunnustan, että olisin mielelläni kurkkinut vielä syvemmin esimerkiksi Minervan ja Kuhnusarvion yhteiseen sessioon, jossa jatkettiin keskustelua, mutta eihän toki Severus voinut sinne tuppautua vakoilemaan.  ;D Haha, ja saihan Severus oman osansakin kevään tuomasta romanttisuudesta, kun Amore iski häneen silmänsä, vaikka surukseen totesi, että on liian vanha.  ;D Voi raasua, toivottavasti hänelle löytyy sopiva vielä.  ;D

H/D tuossa oli yksi suosikkikohdistani. Ne oli niin söpöjä yhdessä ja tuo Severuksen reaktio siihen on niin paras.  ;D Ja tämä Severuksen kommentti sai nauramaan.

Lainaus
”Sehän on hienoa. Loistavaa. Pimeyden lordi tulee ilahtumaan suuresti, kun esittelet hänelle poikaystäväsi, Draco. Hän saattaa jopa olla niin hyvillään, että järjestää teille kihlajaisjuhlat, ennen kuin murhaa teidät molemmat. Mutta sehän on tietenkin teistä vain romanttisuuden huipentuma, kun saatte lähteä yhdessä”, Severus sanoi myrkyllisimmällä äänellään.

En olisi osannut arvata etukäteen, että Severus päätyy Remuksen kanssa yhteen, mutta siinä vaiheessa, kun kävi ilmi, että Remus piilottelee Tonksilta niin tuli kyllä mieleen orastava toivo, että niin voisi käydä. Ja ehkäpä Severuksen äreyden taustalla oli se, että hänenkin hormoninsa olivat alkaneet keväällä hyrräämään ja sitten tulikin kohdalle joku, jota saattoi pyytää mukaan huoneeseensa tuliviskille. ;D Remus oli kirjanmukainen ressukka, kun ei uskaltanut sanoa Tonksille, että sori kultaseni, mutta en vaan ole kiinnostunut.  ;D Tuliviski on kätevä aine aiheuttamaan miellyttäviä seurauksia.  ;D Oli myös ihan ylisöpöä, kun Severus huolehti Remuksen syömisestä.

Ja toi loppu oli niin ihanan vaaleanpunainen ja kuitenkin huvittava. Toi vaatisi oikeastaan jotain jatkoa, että Remus pääsi kutsumaan Severusta omaksi tummatukakseen.  ;D

Aww tämä oli ihana ja olen otettu, että sain tällaisen lahjan.  :-* :-*

Poissa Pahatar

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 584
  • Rakkautta vain
Vs: Severuksen huolet, K-12
« Vastaus #2 : 28-08-2022, 09:00:26 »
Liz, kiitos paljon, ihanaa jos tykkäsit tästä! :D Huumorin kirjoittaminen on ollut aina tavattoman vaikeaa minulle, joten todella kiva kuulla, jos tämä oli sinusta hauska romantiikan lisäksi.

Lainaus
Ja ehkäpä Severuksen äreyden taustalla oli se, että hänenkin hormoninsa olivat alkaneet keväällä hyrräämään ja sitten tulikin kohdalle joku, jota saattoi pyytää mukaan huoneeseensa tuliviskille. ;D

Tämä sama minullakin oli mielessä, että Severus oli kaikesta ylenkatseestaan huolimatta itsekin yksinäinen, ja olisi kaivannut jonkun elämäänsä, ja niin sitten yllättäen tapahtuikin. Ajattelin myös, että Severuksella ja Remuksella olisi ollut tunteita toisiaan kohtaan jo aiemmin, mutta niitä ei ehkä haluttu myöntää edes itselleen, ei ainakaan Severus, ennen kuin ne sitten tässä tulivat esiin. Haha, jatkoa ei ole ainakaan heti luvassa, mutta koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. ;D Kiitos paljon kommenteista! :D
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?

Poissa Fiorella

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 1078
  • Hyvän tuulen kotisatama
Vs: Severuksen huolet, K-12
« Vastaus #3 : 28-08-2022, 19:24:29 »
Minustakin tämä oli sekä hauska että suloinen! ❤ Loistava teksti!

Ei se mahda olla helppoa olla yksin ja myrtsinä, kun joka puolella lemmensairaat hölmöt vain haahuilevat sydämenkuvat silmissään. Severus poloinen! Mutta lukijalle siitä riittää hupia. ;D

Lainaus
”Arvaan, mitä aiot sanoa, mutta se on turhaa. En aio luopua Harrysta. En enää ikinä”, Draco sanoi hiljaa.
”Enkä minä Dracosta”, Potter lisäsi ja veti Dracon lähemmäksi itseään omistajan elkein. Se sai Dracon luomaan Potteriin palvovan katseen, ja Severus tunsi vatsaansa vääntävän. Hän ajatteli epätoivoisena, että oli luvannut suojella näitä molempia hölmöjä viimeiseen asti, ja oli jopa antanut Dracon osalta rikkumattoman valan.
LOL, miten minua naurattikaan tuo mielikuva, että Severus pohtii epätoivoisena, miten hän on uhrannut itsensä noiden hölmöjen takia. Ei ihme, että piti vähän kuittailla pojille Voldemortin kihlajaisjuhlista!

Oli herttaista, että Severus tahtoi ruokkia nälkäistä Remusta. Ja kuinka se ruoka maistui itselleenkin hyvin, kun oli mieleistä pöytäseuraa!

Lainaus
”Se on täysin eri asia kuin sanoa, ettei tunne samoin. Nuo sinun syysi kuulostavat lähinnä siltä kuin välittäisit hänestä niin paljon, että haluat hänen parastaan. Se saa hänet vain yrittämään entistä lujemmin”, Severus sanoi katsoen Remusta kiinteästi.
Kas vain, miten Severus onkin tarkkanäköinen. ;) Ja oli helppo arvata, että hänellä oli myös omat syynsä selvittää, miten paljon Tonks Remusta mahtaakaan kiinnostaa...

Lainaus
He katselivat toisiaan jonkin aikaa ääneti, kunnes Severus rikkoi hiljaisuuden.
”Minä en ole helppo ihminen.”
”Tiedän sen.”
”Enkä varsinkaan romanttinen.”
”Et niin. Mutta sinä välität, ja se on tärkeintä.”
Awws. Mutta sehän on juuri tärkeintä, että välittää. ❤ Ja etenkin, että kumpikin välittää. Kyllä siinä muut pienet puutteet unohtuvat.

Kiitos tästä ihanasta ficcisestä minunkin puolestani, Pahatar!

Poissa Pahatar

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 584
  • Rakkautta vain
Vs: Severuksen huolet, K-12
« Vastaus #4 : 31-08-2022, 18:17:45 »
Kiitos aivan ihanasta kommentista, Fiorella! Olipa mukavaa, jos pidit tästä. :D Huumori on vaikea laji, ja ilahduin kovasti, jos se onnistui tässä ainakin sen verran, ettei ihan tökeröksi mennyt. Severuksen romantiikkakammosta saa tosiaan huvia aikaiseksi, kun se on jotenkin niin helppo kuvitella.

Täytyy sanoa, että minulla oli tätä kirjoittaessa takaraivossa se Feeniksin killan elokuvan kohtaus, jossa Severus yrittää opettaa Harrylle okklumeusta. Siinä yhdessä kohtaa Severus näki Harryn mielessä muiston, jossa näki Harryn halaavan Siriusta, ja sanoi jotain sellaista, että nyt oksettaa. ;D Vaikka siinä ei ollutkaan kyse romanssista, Severuksen kommentti jäi mieleen. Ja ehkä Severuksen todellisista tunteista kertoi tässä sekin, ettei hän halunnut Remuksen olevan nälissään. Iso kiitos sinulle, ihanaa kun luit ja ehdit kommentoida! :D
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?