Kirjoittaja Aihe: Kannattaako Fifi pitää hengissä vai pistetäänkö lihoiksi?  (Luettu 9182 kertaa)

Lizlego

  • Vieras
Nyt kun taas Arkku.net muistutti admineita vuosilaskulla, joka on muutamia kymppejä vuodessa niin mä haluan tietää, kuinka monelle tällä foorumilla on edes jonkinlaista merkitystä vai olisiko tämän paikan vaan aika häipyä bittiavaruuksiin, kun foorumit muutenkin noin niin kuin yleisesti paikkoina kuolee?

Poissa Fiorella

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 1082
  • Hyvän tuulen kotisatama
Sitä suuremmalla syyllä olisi hyvä, jos edes joku foorumi säilyisi. Mutta jos se on kovin kallis pitää, voisi miettiä hinnan jakamista käyttäjien kesken?

Eihän sitä tietty ole järkeä tyhjillään pitää, jos se maksaa. Minä voin taata suurin piirtein tämän kaltaisen aktiivisuuden kuin tähänkin asti myös jatkossa. Mites muut?

Lizlego

  • Vieras
Ei se kovin kallis ole, mutta havahduin siihen että kun itse käyn täällä päivittäin niin täällä on todella hiljaista ollut jo pitkään ja jos ei satu kirjoittamaan lahnailuun niin menee jopa kuukausi että kukaan sanoo ylipäätään täällä mitään. Ficcejäkään tänne ei kauheasti julkaista ja nekin kai suurin osa julkaistaan myös muualle niin onko sekään riittävän hyvä syy. :P Toki, jos joku haluaa vapauttaa mut vastuusta ja ottaa tämän itselleen niin kävisi sekin. Tavallaan ei ole juuri vaivaa, mutta ei se vapauta vastuusta, jos sitten kuitenkin jotain sattuu.  :P
« Viimeksi muokattu: 16-02-2023, 13:07:48 kirjoittanut Lizlego »

Poissa Fiorella

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 1082
  • Hyvän tuulen kotisatama
Tietyllä tapaa nautin juuri siitä, että tämä on tällainen vähän pienen porukan vapaamuotoinen foorumi. Sehän se ongelma on, että samaan aikaan ei voi olla suurta ja vapaamuotoista, tai homma leviää käsiin? Mitä enemmän käyttäjiä, sitä enemmän pitää ottaa kaikki mahdollinen huomioon ja käy niin kuin Finin Discordissa, että vapaamuotoinen keskustelu kääntyi siihen, että joka toista triggeröi joku aihe, josta pitää varoittaa tai rajata eri paikkaan.

Siinä on vähän hassu kahtiajako, että samaan aikaan tykkään, että kaikki saavat tulla mukaan ja tehdään yhdessä, mutta toisaalta tykkään myös siitä, että on oma pieni porukka, jonka kanssa kaikki ei ole niin vaikeaa ja monimutkaista.

Lizlego

  • Vieras
No täällä ei nykyisellään ole edes mitään keskustelua yleensä käynnissä niin tämä ei nykyään palvele edes sitä tarkoitusta.  :P Ainoa mitä tää palvelee on lahnailua ja musta tuntuu, että sekään ei ole ihan hirveän yhteisöllistä vaan enemmän meidän oma insidejuttu, jonka voisi ihan hyvin siirtää muualle.

Poissa Fiorella

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 1082
  • Hyvän tuulen kotisatama
Totta tuokin. Katsotaan, huomaako tätä miten moni muu edes. Lahnailla voidaan keskenäänkin, jos muiden kiinnostus ei riitä.

Lizlego

  • Vieras
Totta tuokin. Katsotaan, huomaako tätä miten moni muu edes. Lahnailla voidaan keskenäänkin, jos muiden kiinnostus ei riitä.

No se tosiaan kertoisi tarpeeksi, jos tätä ei edes huomata jonkun järkevän ajan sisällä.  ;D Mut melko kuvaavaa Fifille ja sen nykyiselle aktiivisuusasteelle, että me kahdestaan käydään tätä keskustelua nytkin.  ;D ;D

Poissa Paquette

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 198
Voi ei, onpa masentava tämäkin keskustelu.

Minä en ole ainakaan toistaiseksi julkaissut ficcejä muualla kuin täällä, tosin eipä niitä ylipäätään ole olemassa sellaista määrää, että asiasta kannattaisi mainita. Olen kyllä toivottaman hitaaseen tahtiin kaikenlaista kirjoitellut ja ajatellut niitä tuotoksia tänne jossain tarkemmin määrittelemättömässä tulevaisuudessa laittaa, mutta siinä nyt ei vielä ole riittävästi syytä pitää paikkaa pystyssä.

Olen muutenkin ollut vähän surullinen siitä, että kun vihdoin olen edes jollain tasolla päässyt kirjoitusblokista, niin ei ole enää ketään muuta, jota kiinnostaisi nämä ficcijutut. En tiedä onko Finissä vielä elämää, mutta sitä kohtaan mulla taas on muita asenneongelmia. Jos Fifi päätetään kuopata, niin täytyy varmaan kuopata ficciharrastus siinä samalla.

Anteeksi, tämä viesti meni sivuraiteille, mutta toivoisin että Fifi pysyisi, vaikka omakin aktiivisuuteni on suuren osan aikaa olematonta. Masentaa tämä ja kaikki muukin.

Poissa Fiorella

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 1082
  • Hyvän tuulen kotisatama
Voi Paquette, älä masennu, tästä ainakaan! Sitähän tässä kartoitetaan, onko täällä käyttäjiä foorumille vielä vai ei. Eikä varmaan ole kyse siitä, miten paljon julkaisee tekstejä vaan siitä, onko ylipäätään kiinnostusta täällä olla ja vaikka höpötelläkin.

Finissäkin on hiljaisempaa, mutta kuitenkin elämää. Itsekin olen ollut viime vuosina aktiivisempi täällä kuin Finissä, vaikka sielläkin toki jatkuvasti käyn.

Lizlego

  • Vieras
Onhan tämä vähän masentavaa. Finissä mä en koe enää niin hyvin edes viihtyväni, vaikka siellä ficcejä luen, lukisin mieluummin täällä, mutta täällä on niin kuollutta silläkin rintamalla. Ja täälläkin on vähän ahdistava kokemus tämä hiljaisuus ja jatkuva yksin - tai kaksinpuhelu tai yksin tai kaksin lahnailu nin kivaa kuin se onkin. ;D Mullakin on täällä kyllä ficcejä, joita en ole laittanut muualle enkä laittaisi tapahtuu tälle nyt mitä hyvänsä, mutta ei todellakaan ole riittävä syy pitää yllä foorumia omien ficcien takia.  ;D

//Ja jos nyt joku aikataulua miettii niin ei tämä mikään nyt heti päätettävä ja suljettava ole vaan haluan herätellä tätä että onko tässä hommassa järkeä kun täällä ei ole oikein vuosikausiin ollut elämää kuin lyhytaikaisesti.
« Viimeksi muokattu: 16-02-2023, 20:32:18 kirjoittanut Lizlego »

Poissa Pahatar

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 585
  • Rakkautta vain
Tulipa paha mieli, kun huomasin tämän keskustelun (ja kyllä, huomasin tämän jo paljon aikaisemmin tänään kuin nyt, mutta pääsin vasta nyt rauhassa koneelle ja kirjoittamaan). Olen viihtynyt aina Fifissä hirveän hyvin, ja on ollut ihan mahtavaa palata tänne 2021 syksyllä pitkän tauon jälkeen. Tämä on vähän kuin tulisi kotiin. :D Mutta siis totta on, etten ole itsekään kovin aktiivinen, ja se harmittaa. En ole koskaan ollut kovin hyvä kirjoittamaan mitään lyhyttä, enkä myöskään kovin idearikas, joten lahnailuketjukin on jäänyt minulta vähiin.

Lainaus
Siinä on vähän hassu kahtiajako, että samaan aikaan tykkään, että kaikki saavat tulla mukaan ja tehdään yhdessä, mutta toisaalta tykkään myös siitä, että on oma pieni porukka, jonka kanssa kaikki ei ole niin vaikeaa ja monimutkaista.

Fiorella sanoikin tuon niin hyvin, itsekin olen juuri tätä mieltä. Täällä on ihan mahtavaa, ja olisi kiva jutella enemmänkin, mutta siinä voisi varmaan itsekin tehdä enemmän, eikä odottaa että joku muu aloittaa keskustelun. :( Kaiken kaikkiaan vaikka surettaa kovasti, jos Fifi poistuu, ymmärrän senkin hyvin, että turhauttaahan foorumia ylläpitää, kun on hiljaista. Finissäkin on minusta todella hiljaista käyttäjämäärään nähden, eli onko se jonkinlainen yleismaailmallinen ilmiö sitten?

Jos kuitenkin Fifi päätetään säilyttää, osallistun mielelläni kustannuksiin. :D 
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?

Lizlego

  • Vieras
Ei se nyt kuitenkaan ole tarkoituksena, että pakolla pitäisi tehdä mitään tai kokea että pitäisi pakolla keskustella enemmän, jos sitä todellista tarvetta ei sitten kumminkaan sille ole. Kuolleen paikan ylläpitäminen on enemmän masentavaa kuin mitä siitä saa ja tätä kuolemaa on oikeasti kestänyt jo niin kauan, että mulle alkaa jo tosissaan tämä hiljainen kuolema jo riittää. Hetken hupia oli toi lahnailu, mutta ihan oikeasti jos ei tällä foorumilla ole muuta käyttöä kuin se niin sanon että ei jatkoon. :P Jos ei sitä tarvetta ole niin sitä ei vaan ole ja sillä sipuli.

Poissa zilah

  • Sydänten kapteeni
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 2543
  • "Olet tullut laivaan, luumuseni?"
    • Zilahin Kirjasto
Mie oon ollut liiankin poissaoleva, mutta kyllä Fifi on mun elämän tärkeimpiä asioita! ❤️ Ei saa hävittää tätä, tai mie vollotan seuraavalle vuosituhannelle! 😭😭😭😭 Osallistun vaikka maksuihin jos ei muuten.


Zilah

Poissa Tinppa

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 549
Ei saa kuopata Fifiä! Kyllä porukalla pitää olla joku paikka, jossa lahnailla. ;D Oon itse ollut myös tosi epäaktiivinen vaikka täällä tuleekin roikuttua. Ehkä pitäisi siis skarpata vähän itsekin. Mutta ei kuoppausta mielellään, kiitos.

Lizlego

  • Vieras
No meillä on tässä on jo sen verran käyttäjiä, että ei varmaan mentäisi edes konkurssiin, jos admineilta rahat loppuisi kokonaan.  :P Olisihan tuota mahdollista myös miettiä, että ajaisiko joku muu alusta paremmin Fifin tarkoitusta? Siis että karkottaako foorumimuoto enemmän kuin houkuttaa myös nykyisiä käyttäjiä ja voisiko joku muu alusta olla parempi?
« Viimeksi muokattu: 17-02-2023, 14:59:49 kirjoittanut Lizlego »