Kirjoittaja Aihe: Jälkeen ja ennen, S, Severus/Sirius  (Luettu 3 kertaa)

Poissa Paquette

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 249
Jälkeen ja ennen, S, Severus/Sirius
« : 03-09-2026, 23:41:13 »
Heitän nämä nyt tännekin, kun en ole mitään muuta onnistunut saamaan valmiiksi asti, enkä tiedä kauanko mulla kestää hermo pitää mitään Finissä esillä.

Nimi: Jälkeen ja ennen
Ikäraja: S (??)
Vastuuvapaus: Hahmot ovat Rowlingin luomuksia, minä leikin heillä.

Tämä on kirjoitettu Finin virkehaasteen inspiroimana (sanalista alla) ja tää on epämääräistä jatkoa jollekin, jota ei ole olemassa. ;D Tässä vähän epämääräisesti viitataan niihin tapahtumiin, mutta tätä saa tulkita ihan millä tavalla haluaa. Eikä tästä tullut yhtään sitä mitä halusin ja otsikko on kans aika pölhö.

sanalista:
Spoiler (hover to show)

JÄLKEEN JA ENNEN


Killan kokous on päättynyt, talvimyrsky vaiennut ja Kalmanhanaukio kahdentoista vallannut hiljaisuus on tiheää ja raskasta.

Sirius on jättänyt makuuhuoneensa oven auki, kuten hänelle on tullut tavaksi, ja Severus astuu sisään, samanlaisella rutiinilla hänkin.

Sirius on jättänyt raolleen myös verhon, jonka lomasta pilkistää kirkasta yötaivasta, ja Severus menee sulkemaan sen. Hän hätkähtää valonvälähdystä ‒ katulampun heijastus vesilätäköstä ‒ ja aikoo hetken verran jättää verhon silleen, pienenä protestina jatkuvaa, väsyttävää varuillaanoloa vastaan, mutta sulkee sen kuitenkin; mitätön virhe voi tässä vaiheessa maksaa kaiken.

Sirius on seurannut katseellaan Severuksen toimia, ja kun tämän pehmeät askelet viimein tulevat sängyn luo, kertoo Siriuksen huulille nouseva pieni hymy hänen seuranneen myös Severuksen ajatuksenjuoksua.

Severus siirtää sivuun peittoa puikahtaakseen sen alle ‒ samalla hän siirtää syrjään ajatuksen, että ehkä juuri tämä on heidän ratkaiseva virheensä.

Sirius on lämmin hänen vieressään, sylissään, kosketus niskassa ja selällä on hellä, mutta painostava tunne ei päästä irti kummastakaan, vaan vaatii sitä huomiota, jonka he haluaisivat antaa toisilleen.

"Dumbledore vaikutti olevan hyvällä tuulella", Sirius sanoo ja kääntyy tuijottamaan kattoa. Severus tietää täsmälleen, mitä hän tarkoittaa ja mitä siitä todennäköisesti seuraa heille, Harrylle, koko sodalle ja killalle, jonka jäseniin on vaivihkaa hiipinyt kavala luottavaisuus ja petollinen toiveikkuus.

"Lupin on jotenkin onnistunut lumoamaan sinun serkuntyttösi", Severus huomauttaa näennäisen asiaankuulumattomasti, mutta hänellä on vahva tunne, että sekin liittyy samaan optimistisen odotuksen harhaan, jossa heidän joukkonsa ovat viime kuukaudet olleet, ja joka ei voi päättyä kuin huonosti. Syksyllä olleet yhteenotot kuolonsyöjien kanssa voitettiin liian helposti ja vuodenvaihteen juhlapyhät menivät vastoin oletuksia täysin rauhassa.

"Ei kai tuo niin suuri ihme ole verrattuna siihen, mitä me olemme tehneet toisillemme", Sirius virkkoo hymyillen, mutta hymy katoaa hänen jatkaessaan: "Keväällä tapahtuu varmasti", ja Severus tietää hänenkin ajattelevan, että se kevät saattaa hyvinkin jäädä heidän viimeisekseen.

"Harrylle on pakko kertoa pian", Severus sanoo ja näkee Siriuksen silmissä haavoitetun eläimen katseen, eikä halua ajatella, miten sama tieto haavoittaa Harrya. Unohtaakseen oman pelkonsa ja välttyäkseen näkemästä kipua Siriuksen kasvoilla Severus vetää tämän syliinsä, ja saadessaan hyväilyynsä vastakaikua hänet valtaa tunne, joka toisissa olosuhteissa voisi kehittyä iloksi.

Merkillistä, miten jonkun ensin haluaa lähettää alimpaan helvettiin, ja sitten onkin valmis menemään sinne yhdessä hänen kanssaan.