Miksi My Little Pony on niin suosittu nykyään? Siis ei suosittu lasten, vaan vanhempien teinien ja jopa aikuisten keskuudessa? Tässä yhtälössä on jotain, jota en tajua! Ihan käsittämätön fandom!
No nii, nyt piti tarttua aiheeseen. Ohessa havaitsemani syyt MLP:FiM suosioon epämääräisessä järjestyksessä.
1) Tuotantoarvot.
1A) Tyyli. Vertaa mihin tahansa aiempaan MLP-tuotantoon: FiM on ihan omannäköisensä ja sangen tyylikäs ja moderni. Näyttää hyvältä, animoitu hyvin, eikä herätä assosiaatiota aiempiin tossunaamoihin ihan niin herkästi.
1B) Ääniroolit. Ei kimitystä tai jatkuvaa huutamista. Äänirooleissa on laadukkaita ammattilaisia joiden suoritukset ovat ilmeikkäitä ja monipuolisia.
1C) Tarinoiden opetukset. Kriittisen tärkeä osa. Muutamassa jaksossa on selkeä, useimmissa vähän kätketympi opetus. Nyt se mikä on tässä tärkeää huomata on se, että MLP:FiM:in opetukset ovat huomionarvoisia ihan varttuneillekin henkilöille. Sarjassa ei esiinny sellaisia puolivillaisia ja keinotekoisenoloisia idioottivarmuuksia kuin "kiusaamisesta tulee paha mieli" tai "yhteistyöllä voi saavuttaa enemmän kuin yksin pyristellen" tai mitä niitä nyt onkaan. Sen sijaan on esimerkiksi "avun vastaanottaminen ei merkitse heikkoutta", "apu se on pienikin apu" sekä "ihailemasi ihmiset ovat hekin vain ihmisiä". Kaikki opetukset kuitenkin tulevat hahmojen kannalta luontevien tapahtumien kautta eikä niitä alleviivailla.
1D) Tarinoiden sisältö. Mitä ikinä kuvittelisikaan tapahtuvan sarjassa, jossa pastellinväriset tyttöponit seikkailevat taikamaailmassa... lentää ulos ikkunasta ja enimmäkseen myös pysyy siellä. Välillä seikkaillaan, välillä eletään tavallista elämää, välillä pelastetaan
maailma valtakunta tai toinenkin.
Ihan pieni esimerkki koskien sekä opetuksia että sisältöä. Yhdessä jaksossa ompelija ja vaateputiikin pitäjä Rarity haluaa antaa ystävilleen lahjaksi gaalaleningit. Nämä ilmestyvät amatöörimielipiteineen ja jokaisen luovaa työtä myyneen tuntemia huonoja asiakastapoja viljellen lyttäämään alkuperäisversiot eikä Rarity halua sanoa vastaankaan kun lahjat ja ammattimaisuus ja silleen. Käy tietenkin niin että hän yrittää kumartaa viiteen suuntaan ja revetä kaikkeen ja tehdä itselleenkin vielä jotain, mistä ei tule tietenkään kertakaikkiaan mitään. Tilanne ratkeaa kun hän päättää ottaa ohjat käteensä ja käyttää ammattitaitoaan luodakseen hyvät, ei niinkään valistumattomat toiveet täyttävät leningit. Niistä tulee vielä ensimmäisiä versioita paremmat.
1E) WAFF. Taas tärkeää. Sarja on (tietenkin) lapsille sopiva (arvioisin K-7) mutta siihen mahtuu jännitystä, surkua, ja ennen kaikkea se onnistuu toteuttamaan laajan ystävyysteemansa todella liikuttavasti. Joistain jaksoista tulee kaltaiselleni kivisydämellenikin vaan hemmetin hyvä fiilis. Tykkään kyllä seksistä, väkivallasta ja rytmimusiikista viihteessäni, mutta välillä on tosi mukavaa katsoa jakso pari sarjaa, jossa ei olla ilkeitä eikä tapella eikä kukaan ole seksikäs.
1F) Feministinäkökulma. Taas tärkeää. Ollakseen sarja pienille tytöille MLP:FiM on häkellyttävän vähän tyttömäinen siinä mielessä mitä lelumainokset (ja eräs tarkemmin mainitsematon aikaisempi
vas-ten-mie-li-nen MLP-tuotanto) tuputtavat. Tästä kohdasta voisin kirjoittaa vaikka luennon mutta yritän tiivistää.
Kaikki kuusi päähenkilöä ovat tyttöponeja. Heidän tyttöytensä on mutkatonta, korostumatonta ja piilottelematonta. Sarjassa ei ole jakoa sukupuolien "erillisiin maailmoihin" tai sukupuolten vastakkainasettelua. Sen kummemmin osoittelematta tyttöponeja nähdään "miesten töissä" ja poikaponeja "naisten töissä". Poikatyttö sen kummemmin kuin muoti-intoilijakaan eivät ole karikatyyrejä arkkityypeistään.
2) Moe. Moe tarkoittaa tiukemmin määriteltynä sellaista ominaisuutta, joka herättää ihmisessä jotenkin erityisen isosisaruksellisia hellyyden, suojelunhalun ja ehkä kiusoittelunkin (kun se on niiiiiiii söppänäpöppänä) haluja tai sellaista hahmoa, jolla sellaisia ominaisuuksia on. Mikä liehtoo moe-tunteita kenessäkin on tietenkin hyvin vaihtelevaa. Jotkut heltyvät ujoihin, jotkut epävarmuuttaan leveilemällä piilotteleviin. Jotkut vaan saa ihan ihmeellisiä tunteita ryttyyn menneistä ylipolvensukista, silmälaseista tai vaikka suorasta otsatukasta. Laajemmin määriteltynä moe viittaa koko moe-ilmiöön eli ominaisuuksien, hahmojen, teosten, tekijöiden ja yleisön välisiin vaikutussuhteisiin.
Sanottakoon, että tarkoituksella tai ilman kaikista päähenkilöistä ja monista sivuhahmoistakin löytyy helposti hellyyttäviä piirteitä jo pelkästään luonteen osalta.
3) Hahmot. Megajymytärkeää.
3A) Hahmot sinänsä. Monipuolinen hahmokaarti, joka täydentää toisiaan ja joiden välillä on kemiaa, "sitä jotakin". Hyvin hahmovetoinen sarja. Hahmot ovat selkeästi kohderyhmäänsä vanhempia, yhteiskunnassaan ja virallisen lausuman mukaan teini-iässä mutta henkiseltä kypsyysasteeltaan käytännössä nuoria aikuisia. Päähenkilö opiskelee ja asuu yksin, kolme-neljä muuta tärkeää hahmoa on töissä ja yksi haaveilee sotilaallistyyppiseen lentueeseen liittymisestä. Kaikilla päähenkilöillä on monipuolisempi luonne kuin voisi ensialkuun ajatella.
3B) Hahmokehitys. Niin. Ne hahmothan kehittyvät "ihmisinä", tekevät virheitä ja ottavat opikseen.
4) Fandom. Hyvin tärkeää tämäkin. Että ylipäätään on fandom. Ymmärtääkseni Harry Potterin jälkeen ei ole ollut oikein vastaavaa seuraavaa kirjaa/kautta odotellessaan vaikka mitä virkkailevaa, heterogeenistä ja suurta fandomia. Sarjahan on itsessäänkin kiva, mutta kaikista parasta parhautta on se syvyys ja leveys jonka fandom siihen tuo.
5) Turrit lienevät vähän vähemmän hyljeksityssä asemassa. En tiedä.
6) Filosofinen ulottuvuus. Ponimaailma on erittäin kohtalo- ja merkityskeskeinen. Kohtalosta malliesimerkkinä nimet (jotka hyvin usein heijastavat kantajansa erityispiirrettä vaikka vanhempien ei pitäisi logiikan mukaan mitenkään tietää jatkaako vauva varttuessaan perhebisnestä vai haistattaa kukkaset ja ryhtyy kitarakapinalliseksi) ja pyllyleimat (jotka ilmestyvät kankkuun silloin kun poni ymmärtää oman erityistaitonsa). Jokaisella ponilla kuitenkin on se tietty ainutlaatuinen erityistaito tai -kyky. Jokainen poni antaa oman arvonsa poniyhteiskuntaan ja elää omalla tavallaan. Ymmärrän hyvin miksi tällainen alavire voi vedota aikamme nuoreen aikuistoon.
7) Musiikki. En nyt suoralta kädeltä muista mikä sarjassa olleista kappaleista olisi ollut mielestäni ei-kiva (Winter Wrap-Up on ookoo mutta se piru on hirveä korvamato), sen sijaan muistan muutaman Todella Hyvän Biisin. Siis pikkutyttöjen sarjassa. Hyviä biisejä. Check it out. Jos et välitä spoilaantumisesta niin koeta tsekata ainakin This Day Aria (toisen vai kolmannen kauden päätösjaksoista) ja ylläkuvatusta Rarity-jaksosta Art of the Dress.
