Minä kyllä olisin sitä mieltä, että jos kirjoittaisi esim. seksipitoisen Ginny/Albus -ficin, siihen kuuluu varoitukset joka tapauksessa, mainitsipa henkilön ikää tahi ei. Suurin osa HP-ficcien lukijoista kuitenkin tietää sen verran hyvin myös sivuhenkilöiden iän suunnilleen, että oudolta tuntuisi muulla tavalla.
Mietin tässä että ymmärsinköhän sittenkään oikein tuota Peccantiksen viestiä, mutta joka tapauksessa olen sitä mieltä että jos kirjoittaja itse tarkoittaa tekstinsä sellaiseksi että siinä on pedofiliaa, nekrofiliaa, tai jotain muuta vastaavaa, mutta ei tahallaan sitä kerro että välttyisi kirjoittamasta varoituksia, ei se minusta ihan oikein ole. Eri asia jos on kirjoittanut että kyse ei ole canon-hahmoista ja oletusympäristöstä, jolloin sen voisi ihan hyvin mainita alkutiedoissa että tässä on nyt vaikka sellainen tilanne että Harry ja Lucius ovat molemmat aikuisia mutta kuitenkin teksti sijoittuu Tylypahkan aikaan, tai että vaikka Harry on olemassa, James on silti elossa ja lue tämä ficci sen mukaisesti.
Tämä on ihan vain oma henkilökohtainen mielipiteeni, mutta minusta tuntuu silti jotenkin ilkeältä asettaa tavallaan lukijalle ansa ja pakottaa joku lukemaan tietämättään vaikka sellaista ficciä jossa olisi Bellan ja haudasta kaivetun Jamesin kiihkeä hetki kuvattuna mutta niin että sitä ei lukija välttämättä tajua vaan kirjoittaja voi nauraa ilkeästi selän takana tyhmälle lukijalle. Tai vaikka niin, että kyseessä ovat omat hahmot A ja B, joista kerrotaan herkkä ja päällisin puolin suloinen tarina paljastamatta kuitenkaan että A on sadistinen isoisä ja B on huumattu ja seinään kahlittu lapsenlapsen naapurinpoika, mikä ehkä selviää sitten myöhemmässä keskustelussa tai toisessa ficissä jossa kerrotaan kuinka julma lapsenryöstäjä pahoinpitelee uhriaan. Kyllä kirjoittajallakin on vastuunsa.
Ehkä ymmärsin väärällä tavalla koko asian (toivottavasti) mutta minusta sellainen olisi todellakin inhottavaa käytöstä ja tahallista pilkunviilausta ikärajojen suhteen. Kirjoittaja tietää mikä se tarina ficissä on, ja minusta ikärajat ja varoitukset tulee asettaa sen mukaan. Parempi niin päin, että korkeamman ikärajan tekstissä on tulkinnanvaraisia asioita joita joku lukija ei ehkä ymmärrä tulkita, kuin toisinpäin. Mitä ihmeen pahaa siinä on, että alkuteksteihin lisätään varoituksia?