Kirjoittaja Aihe: Thrill of Three Tropes -haaste, kiinnostaako ketään?  (Luettu 3242 kertaa)

Sarelon

  • Vieras
Joojoo jäk jäk, nimi on ihan kamala, mutta en mä osaa suomentaa sanaa trope ja olen muutenkin fail. Mä olen keksinyt tämän haasteen ihan itse ja jälki on sen mukaista.

Eli. Idea. Tiedättekö sivuston nimeltä TV Tropes? Ettekö? Nyt tiedätte, ja kannattaa tutustua, koska siellä saa kulutettua liikaa aikaansa todella näppärästi. Kyseessä on Wikipedian tapaan toimiva sivusto, jonne kerätään elokuvissa, TV:ssä, kirjoissa, peleissä ja  yleisesti tarinoissa usein toistuvia juonikuvioita, henkilöhahmoja ja muuta sälää (ei välttämättä kliseisiä). Tänäänkin vietin hyppytuntini siellä surffaillen, ja oli hauskempaa kuin aikoihin.

No, mitäs hevon helvettiä tällä on minkään haasteen kanssa tekemistä?
Kas näin ne yhdistyvät:
- mene sivustolle
- etsi yläreunasta random item -painike ja klikkaa sitä
- arvo tällä tavalla itsellesi kolme tropea
- kirjoita fikki tai originaali, jossa käytät niitä kaikkia, ikäraja, genre, fandom ja pituus vapaat
- deadlinesta en tiedä, ehkä sellainen olisi hyvä olla, että tulee valmistakin, mutta katsotaan nyt ensin löytyykö kiinnostusta.

Muutama huomautus:

- TvTropesiin on listattu sekä tropeja että sarjoja/leffoja/kirjoja jne., joissa esiintyy tropeja. Random item -painikkeesta voi saada siis myös teoksen. Jos käy näin, arvo uusi sivu.

- Luotan, että kaikki oikeasti arpovat tropet eivätkä poimi sellaisia, jotka saa näppärästi sovitettua johonkin juoni-ideaan. Jos en luottaisi, minun pitäisi arpoa tropet jokaiselle osallistujalle, ja minua laiskottaa ihan kamalasti. Olkaa rehellisiä, joohan? Fuskaaminen vie vain koko hommasta pois sen suurimman ilon eli mielikuvituksen rasittamisen tropejen yhteensovittamiseksi.

- Jos saat arvonnasta jotain ihan mahdotonta, kuten esimerkiksi hyvin tiukasti johonkin genreen sidotun tropen (esimerkiksi tämä ei toimi kirjoitetussa tekstissä) tai kaksi täysin yhteensopimatonta tropea, saat arpoa uuden. Mutta vain jos oikeasti et pysty kirjoittamaan siitä, mitä alun perin sait. Idea on edelleenkin pyrkiä sovittamaan arvonnan tulokset yhteen ja rääkätä mielikuvitustaan.

Sanokaa jotain jos kiinnostaa. Ja ei kun arpomaan. :P

Lizlego

  • Vieras
Vs: Thrill of Three Tropes -haaste, kiinnostaako ketään?
« Vastaus #1 : 10-09-2009, 19:23:14 »
En voi olla varma, että sisäistinkö vielä ideaa ihan oikein, mutta pakkohan tuota on kokeilla! ;D

Sarelon

  • Vieras
Vs: Thrill of Three Tropes -haaste, kiinnostaako ketään?
« Vastaus #2 : 10-09-2009, 19:46:42 »
No kirjoita jotain sillä tavalla kuin arvelit että pitäisi tehdä, ja mä sanon sitten tajusitko idean oikein. ;D

Poissa Celeporn

  • saukkolaatikko
  • superhessu
  • Viestejä: 1701
  • destiel = lets die
    • Insanitorium
Vs: Thrill of Three Tropes -haaste, kiinnostaako ketään?
« Vastaus #3 : 22-10-2012, 23:46:34 »
Iski siivoushinku, ja kun viimeisin viesti on kolmen vuoden takaa, katsoin sopivaksi lukottaa ja siirtää arkistoon.
Oedipus was the first motherfucker.
- Bo Burnham

I want to shave your head and eat your hair like spaghetti.