Ei viljaa eikä kultaa, tulkinnanvarainen Sibylla/Minerva, femme, K-7

[Aniimariem]

Otsikko: Ei viljaa eikä kultaa
Kirjoittanut: Aniimariem
Oikolukija: Lizlego
Paritus: tulkinnanvarainen Sibylla/Minerva
Tyylilaji: Hippunen tunnelmaa, ripaus surua.
Ikäraja: K-7
Varoitukset: femme, ehkä.
Yhteenveto: Sibyllan mietteitä.

Lukijalle: Kirjoitettu Akseli Gallen-Kallelan maalaukseen Sammon puolustus (kuva alunperin täältä)pohjaten.

Vastuuvapautus: Seuraava perustuu J. K. Rowlingin Harry Potter-kirjasarjaan, eli ikäväkseni on omista seuraavassa seikkailevia ikäneitoja, vaan tuo kunnia kuuluu rouva Rowlingille.
Saattaa sisältää intertekstuaalisia viitteitä Kalevalaan, jonka olemassaolosta kiitos niin Elias Lönnrotille kuin Suomen kansalle.
Itse en omista mitään, ellen sitten mielikuvitukseni sekä palon kirjoittaa.


*

Ei viljaa eikä kultaa


Sibyllan tornista on pisin matka maahan.

Hän tietää, hän on kokeillut. Käsi lipsuu, liukuu, raapii liukasta kiveä, sitten vain pudotaan, unohdetaan hengittää ja SWOOSH – mutta Minerva näkee ikkunastaan kaiken, Minervalla on riuskat ja varmat otteet taikasauvassaan, ja Sibylla unohtaa olla kiskomatta happea keuhkoihin.

Ei sitä hullukaan lähtisi kapuamaan.

Joskus Sibylla ajattelee kaiken johtuvan Siitä. Että siksi Minerva veti hänen käsistään kaiken pois, otti häneltä luudan ja hormipulverin ja taikasauvan. Junaliput, vaikka tilaisi miten monta, Minerva löytää ne kaikki. Arizonaan, Venetsiaan, Armeniaan, mihin vain. Sinun täytyy olla turvassa, vastataan kaikkeen mitä hän kysyy, turvallisuus on tärkeää, eikö totta.

Eikä Sibylla voi sitä kieltääkään, mutta miten hän unelmoi, kuinka häntä kiehtoo matka. Ei tarvitsisi edes mennä kauas, Sibylla maanittelee, vaikka vain Tylyahoon, voi, hänen sydämensä olisi täysi jos hän näkisi yhden ainoan kerran sen baarin, josta Minerva vastentahtoisesti ostaa hänelle sherryä.

Minerva pudistaa päätään suu supussa, se on hiljainen ei, joka kohoaa kuuluville aikuisen ollessa jo väsynyt lapsen kitinään, se on kyllästynyt ei, kohta Minerva nousee ja paukauttaa lattialuukun auki ja kiinni ja sitten Sibylla näkee vain Minervan sievät nilkat. Niiden sievyyttä ei Sibylla muuten näkisikään, elleivät hänen tikkaansa pakottaisi jopa professori McGarmiwan soveliaan puvun helmaa ylemmäs.

Sibylla kallistaa pullonkaulaa kohti Minervaa, joka pudistaa päätään suu supussa. ”Jääpähän enemmän minulle”, sanoo Sibylla kaataessaan itselleen, sillä hän tietää Minervan kiellon olevan kielto, ja niinpä Sibylla matkaa vain itseensä. Juo sherryä. Liikaa. Lukee. Paljon. Kaikkea.

Hän vetää sormiaan pitkin kirjan sivua, ääriviivoja myöten, hänellä on ympärillään sanakirjoja, sanalistoja ja muistiinpanoja, pöydillä on papereita, muistiinpanoja, muistilappuja, ja ”ne ovatkin sellaisia harakanvarpaita ja sotkussa, ettei olla pahempaa nähty sitten Godricin päivien”, Minerva huomauttaa, ”kuunteletko sinä edes?”

Sibylla nyökkää lumoutuneena. ”Mennään Suomeen joskus. Yhdessä.”

”Tiedät, ettet voi.” Minervan silmälasit uskaltavat valua nenää alas naisen kumartuessa suuren kirjan ääressä makaavaa Sibyllaa kohti. ”Luet Kalevalaa? Vanhasta ukosta, joka kuvittelee ehtivänsä lausua pitkät loitsunsa ennen kuin toinen on jo taikonut, ja musisoi kalan luilla.”

”Älä nyt, tämä kertomus Sammosta on aika mielenkiintoinen.”

Minerva kertoi, että joskus Dumbledore oli jaksanut yrittää kehittää kollegoidensa yhteenkuuluvuutta seuraleikeillä. Sibylla vitsaili että silloin kun maailma oli vielä nuori, johon Minerva huitaisi oitis häntä sanomalehdellä sanoen olleensa silloin itse alokas, amatööri opettajatar, puhkunut kehityssuuntaa ja vallankumousta, joka tapauksessa, oli tutustuttu kollegoihin yhteisissä illanvietoissa, menty nimileikkejä, joissa piti sanoa oma nimi ja mitä tuli samalla kirjaimella mieleen. Minerva ei ollut millään keksinyt sanaakaan.

Sibylla olisi keksinyt sanoa Sen. Sammon. Kirjokanneksi hän tunsi itsensä, Tylypahkaan sidotuksi juuriaan myöten, kuten Louhi, merellisen Pohjolan emäntä sulki rikkaudet kylvävän myllynsä, Sibyllan hedelmät eivät vain olleet viljaa eivätkä kultaa.

Muistatko kun – ”Jos omistaisit sammon, mitä tekisit sillä?”
Minerva ei emmi. ”Katselisin.”

Sibylla juo sakkaan saakka, odottaa, vuorotellen pyörittää vaaleanpunaisia onnenmukejansa vasemmalla kädellä kolmesti, SWOOSH, eikä viljaa eikä kultaa, kuulee sivukorvalla, miten Minerva niiskauttaa nenäänsä ärtyneesti.

Heidän teenlehtensä ennustavat kuolemaa.

[Fiorella]

Valitsin tämän tekstin kommenttihaastekierrokselleni, koska jokin siinä kiehtoi minua ja kukaan ei ollut vielä ehtinyt kommentoimaan aiemmin.

Ficissäsi on jotain niin kovin synkkää ja raskasta ja silti jotain, joka kiertää sormensa ympäri niin tiiviisti, ettei edes ajattele jättävänsä lukemista kesken. Pidättää henkeään ja katsoo vielä vähän pidemmälle, mitä siinä oikein tapahtuu. Se on hyvän kirjoittajan merkki.

Yksi valintaperuste oli Sibylla. Olen nyt katsellut viime aikoina mitä naisesta on kirjoitettu, eikä sitä niin kovin paljon ole. Saisi olla enemmänkin, itse olen aina tykännyt tästä surullisesta hahmosta, katsellut ajatuksella sitä mitä koomisen ja vähän säälittävän ensivaikutelman takana on. Ja se mitä siellä on, on oikeasti aika murheellista katsottavaa. Jopa Rowlingin kirjoissa Sibylla on haudattu puolittain eläviltä torninsa yksinäisyyteen, luudittu sinne piiloon, pois toisten silmistä häiritsemästä. Sinun Sibyllasi sentään yrittää sieltä murtautua vapauteen.

Minervan sievät nilkat oli minusta ihana yksityiskohta. Jotain iloa vankeudessakin. Ja lukeminen, ja sanojen tuoma lohtu yksinäisyyteen.

Tuntui hieman hassulta ajatella Suomea näiden naisten keskustelun osana, mutta toisaalta juuri Kalevalan kautta se jotenkin luonnistuisikin. Luultavasti tunnettu eepos kaikkine mystisine sanoineen ja taikoineen henkisi lumoaan nimenomaan Sibyllan kaltaiselle persoonalle.

Tämä ficci jätti miettimään naisten keskinäistä suhdetta, heidän valta-asetelmansa tarkempia syitä ja seurauksia ja tilanteita, joita tässä ei mainittu, mutta jotka jäivät pyörimään lukijan mieleen. Kiinnostava aihe, vaikka ei mikään kepoisin ja iloisin mahdollinen ollutkaan. Kiitokset tästä, olen iloinen että tämäkin tarina tuli luetuksi eikä jäänyt vahingossa huomiotta. Tyylikäs teksti ansaitsee kommenttinsa.

[immmortal]

Kommenttiringistä moikka!
Yhdyn Fion kommenttiin tämän tekstin tunnelmasta ja Sibyllan hahmosta.
Tarinasi oli syvällisen surullisesti kaunis.
Jo ennen tekstin lukemista hyppäsi silmille tuo Suomi tuolla, mutta kun lukiessa huomasi missä asiayhteydessä maininta tuli, se ei enää hypännyt ollenkaan.
Itse en ole kamalasti Kalevalaan tutustunut muuta kuin koulussa joskus aikoinaan pakollisia juttuja, mutta tähän se sopi kuin silmä päähän. 

Joskus Sibylla ajattelee kaiken johtuvan Siitä.

Tuo oli loistava!
Lähes koko tekstin ajan mietin, että onkohan tuossa tapahtunut nyt joku virhe, kun viitettä "Siihen" ei tullut, ei mainintaakaan mitä se voisi olla, kunnes saapui Sampo. Erittäin hyvin sisäistetty koko homma tähän tekstiin ja ja... Siinäpä se
Kiitos paljon tästä!

[Beelsebutt]

Voe angsti, mitä tästä nyt sanoisi.

Sibylla on haihattelija, sidottu maalliseen paikkaan ja kykenemätön nousemaan siivilleen. Henkilökohtaisena huomautuksena sanoisin, että ei ne varmaan muutenkaan kantaisi. Mutta olishan se kiva kokeilla

Minerva taas. Säilöö ja etikoi turvallisen pullon sisään, katsottavaksi.

Joo, mä oletan että sä viittaat tässä siihen, että Sibylla piti pitää turvassa, koska ennusti Harrysta jotain, jonka Voldemort tahtoi tietää. Eli jos Sibylla lähtee Tyliksen muurien suojasta, hän on alttiina kuolareitten hyökkäyksille. Tai niin Minerva ainakin asian puolustelee

Sitten Sampo. Se oli nätisti sidottu tarinaan, kirjokansi-Sibylla <3 ...jännä ajatus sinällään, että Sibylla lukisi Kalevalaa, mutta toisaalta: miksipä ei!


Tosi hieno ja vaikuttava ficci, toivoisin, että osaisin sanoa jotain paremmin, rakentavammin. Mutta siinä listailin omia fiiliksiä kuitennii


Kiitos,
Bbuttis

[sulo]

Ja taas myöhässä... voe mahoton.

Mutta kylläpäs oli pysäyttävä teksti, wau. Äärimmilleen harkittua ja viimeisteltyä kieltä, kuin olisi proosarunoa lukenut. Eipä tässä voi muuta kuin hiljaa nyökytellä ja myhäillä tyytyväisenä makupalan jälkeen, niin paljon ihania yksityiskohtia tässä oli ja ilmavuutta niiden välissä Kiitos!

Jäin pohtimaan tuota tutustumisleikkiä. Ne ovat aina niin piinallisia! Voin vain kuvitella, miltä Sewwie-pojusta on tuntunut... 

[zilah]

Täytyy sanoa, että kovin usein en sanattomaksi jää, mutta tämä oli kyllä pysäyttävä ficci. Unenomaisuus ja synkkä kauneus kietoutuvat yhteen uskomattoman hienolla tavalla, jota ei juuri ficeissä näe. Sibylla ja Minerva tuntuvat tässä omilta itseiltään, mutta silti erikoisella tavalla sopivat yhteen. Vaatii kyllä taitoa sovittaa yhteen kaksi näin erilaista hahmoa ja vielä niin, että ne ovat tunnistettavissa.

Hienoa työtä!


zilah, kommenttiringistä iltaa