Voi kääk, kääk, käkkärääk!
Kyllä oikeasti pitäisi meikäläisen suuhun panna munalukko. Ja niin iso sellainen, ettei sieltä taatusti sammakoita karkaile.
Tänään taas möläytin sen verta lahjakkaasti, että nolasin paitsi itseni, myös työkaverini. Ja vielä justiinsa sen ihanaisen, johon olin ja olen yhä hiukan heikkona.
Hän tuli tänään ylimääräiseksi ja todella tarpeelliseksi avuksi työpaikalle, ja minä yhtään ajattelematta sanoin, että kiitos kulta, oot ihana! (huomaa, että oon lukenut liikaa Jack/Stephenia, jotka nimittelevät toisiaan ja kaikkia muitakin kultasekseen)
Kaveri punastui heleästi ja minä myös, kun näin sen. Mutisin vaan jotain epämääräistä, että meenkin jatkamaan tonne kesken jäänyttä juttua, ja tää yhtäkkiä sanoo, että kenenkään muun vuoksi en olisi tätä tehnyt. Ja arvatkaapa vaan, punastuinko vielä enemmän.
Loppupäivä meni työn tuiskeessa, ja mun luimistellessa. Kele sentään, mikä sirkus!
zilah