Nimi: Syntymäpäivälahja
Kirjoittaja: zilah
Henkilöt: Carlisle/?
Lajityyppi: Slash, huumoria
Ikärajavaroitus: K-16
Vastuuvapaus: Minen omista kumpaakaan näistä hottiksista blondivampyyreistä, pahus sentään. He kuuluvat Stephanie Meyerille. Mutta leikkiminen heillä on sentään sallittua, onhan?
Varoitukset: Eipä ole
Kirjoittajan alkusanat: Minun käy hieman sääliksi Carlisle-parkaa, kun kiusaan häntä tällä tavalla, mutta minkä sitä inspiraatiolleen voi.
Tämä ficci osallistuu Twilight-foorumilla
Valokeilassa slash ja femme sekä
Elämän kiertokulku-haasteisiin.
Yhteenveto: Carlisle saa lahjan.
Kertokaahan, mitä pidätte,
zilah
SyntymäpäivälahjaPaketti ei ollut mitenkään huomiota herättävän näköinen. Se ei ollut erityisen suuri tai pieni, eikä sen ulkomuodosta voinut juuri arvailla, mitä se sisälsi. Paketin ääriviivat olivat hivenen pyöreät ja sen pinta antoi periksi, kun hän kokeeksi painoi sitä sormellaan. Siitä Carlisle päätteli, että kyseessä saattoi olla jonkinlainen vaatekappale. Siististä paketoinnista päätellen sen antaja oli joko Esme tai Alice, tai mahdollisesti he molemmat yhdessä. Bella oli liian kömpelö ja Rosalie aivan liian kärsimätön saadakseen aikaan näin kauniisti paketoitua lahjaa. Poikien paketoimistaidoista ei edes kannattanut puhua tässä yhteydessä, ei ainakaan sen viimejouluisen katastrofin jälkeen.
“Noh. Etkö ole yhtään kiinnostunut näkemään, mitä sisällä on?” Alice viimein sanoi nauraen, kun Carlisle ei tuntunut saavan aikaiseksi avata pakettiaan. Tämä rituaali jaksoi huvittaa häntä kerta toisensa jälkeen. Joka ikinen Joulu ja syntymäpäivä Carlisle tutkaili saamiaan lahjoja ikuisuuden, ennen kuin avasi ne. Mutta tämänkertainen lahja oli jotakin aivan erityistä, eikä Alice olisi millään malttanut odottaa Carlislen mielipidettä lahjastaan.
Carlisle hymähti Alicen vähemmän hienovaraiselle vihjaukselle, mutta päätti viimein, että aika oli oikea. Hän repi näppärästi paperin pois ja katsoi uteliaasti mustaa vaatemyttyä, joka sen alta paljastui. Hänen ilmeensä muuttui hitaasti tyrmistyneeksi, kun hän nosti vaatekappaleen paremmin nähtäville. Hetken hän vain tuijotti sitä silmät suurina, ennen kuin laski sen edessään olevalle pöydälle.
“Mitä tämä oikein tarkoittaa?” Hän viimein ähkäisi hämmentyneenä. Mitä ihmettä Esme ja Alice oikein tarkoittivat ostamalla hänelle tällaisen lahjan? Hän uskaltautui vilkaisemaan naisia, ja näiden kasvoilla oli odottava hymy, jossa oli myös aimo annos ilkikuria.
“Sinun on aika pukeutua johonkin muuhun kuin niihin säkkimäisiin housuihisi ja virttyneisiin villatakkeihin, joita sinä niin suuresti rakastat. Näytät todella komealta noissa”, Alice virnisti.
“Mutta... enhän minä voi töihin mennä nuo jalassa!” Carlisle vastusteli, vaikka varsin hyvin tiesi, että jokainen sekunti joudutti hänen tappiotaan. Ja nyt kun hän harkitsi asiaa, noiden housujen sovittaminen alkoi tuntua ihan kelpo ajatukselta. Hän katsoi rakastettuunsa ja näki tämän hymyilevän lämpimästi, aivan kuin haluten rohkaista häntä.
“Pitäisikö... minun sitten sovittaa niitä?” Carlisle kysyi epäröivästi, ja sai vastaukseksi kiivaita pään nyökyttelyjä ja kannustushuutoja. Lammasmainen hymy huulillaan hän otti housut mukaansa ja kiipesi yläkertaan työhuoneeseensa. Hän oli miltei perillä, kun Jasper äkisti juoksi hänen peräänsä ja ojensi vielä yhden paketin.
“Ota tämäkin. Se sopii noiden kanssa mainiosti”, nuori mies sanoi, yrittäen pysytellä vakavana, mutta tämän suupielten nykiminen pilasi vaikutelman. Carlisle totteli silmiään pyöritellen. Mikä kumman salaliitto täällä oikein vallitsi tänä iltana? Alice, Esme ja Jasperkin... jopa pikkuinen ujo Bella oli virnistänyt korvasta korvaan nähtyään paketin sisällön. Huokaisten hän astui huoneeseensa ja painoi oven perässään kiinni.
* * * *
Carlisle oli kauhistunut nähdessään itsensä peilistä vaatteiden vaihdon jälkeen. Sekä paita että housut olivat huomattavasti tiukemmat kuin mihin hän oli tottunut ja hän tunsi olonsa epämukavaksi. Kuinka maailmassa hän ilkeäisi mennä edes perheensä eteen tällä tavoin puettuna? Töihin hän ei voinut ajatellakaan pukevansa näitä vaatteita. Kaikki naispuoliset olennot vähintään sadan mailin säteeltä olisivat takuuvarmasti hänen kimpussaan.
Kaikkein eniten hän ihmetteli, miksi kummassa Alice ja Esme halusivat hänen pukeutuvan tällä tavoin. Hänen tavanomaiset vaatteensa eivät ehkä olleet kuuminta pintamuotia, mutta hän piti niistä.
Koputus keskeytti hänen mietteensä ja hän tajusi, että oli varmaankin viettänyt huoneessaan hyvän tovin. Hänen oli pakko lähteä alas, ja nyt piti vain ratkaista jättääkö ylleen nämä vaatteet vai vaihtaa entisiin.
“Carlisle. Saanko tulla sisään?” Esmen ääni kysyi oven takaa, ja hetken epäröityään Carlisle antoi luvan.
“Mitä ihmettä sinä täällä piileksit? Sinähän näytät hienolta”, nainen hymyili, kun kurkisti ovesta sisään.
“Mutta... minä vain... “ Carlisle ihmetteli.
“Nahkahousut, Esme! Mikä ihme sai teidät ostamaan nämä minulle?”
“Sinähän puhut kuin olisimme ostaneet sinulle kalukukkaron ja vaatineet sinua näyttäytymään pelkästään se ylläsi! Nuo ovat huippulaatua ja tehty sinulle mittatilaustyönä”, nainen sanoi välittämättä Carlislen kauhistuneesta ilmeestä.
“Viesti vastaanotettu. Mutta ei sinun tarvitse olla törkeä”, Carlisle tuhahti paheksuvasti, saaden Esmen purskahtamaan lämpimään nauruun. Nainen otti häntä käsikynkästä, eikä hänen auttanut muu kuin suunnata ovelle, ellei tahtonut olla epäkohtelias. Ja sitä hän ei mielellään ollut, ei edes tällaisessa tilanteessa.
“Noh, menehän nyt näyttämään itseäsi. Usko minua, sinä näytät syötävän hyvältä”, Esme opasti, pakottaen hänet edellään ulos huoneesta. Huokaisten Carlisle totteli, mutta hypähti äkisti kun tunsi odottamattoman kosketuksen nahan verhoamalla ruumiinosallaan. Silmät suurina hän katsoi taakseen. Oliko Esme juuri puristanut häntä takamuksesta?
* * * *
Carlisle olisi takuuvarmasti punastunut rajusti jos olisi siihen pystynyt, kun hän asteli hitaasti portaita alas aplodien ja kannustushuutojen saattelemana. Hän mietti itsekseen, miten yksi kirottu vaatekerta tuntui sekoittavan kaikkien pään.
“Carlisle! Sinä näytät niin komealta! Tiesin että ne sopisivat sinulle!” Alice riemuitsi ja Carlisle yritti piristyä ollakseen pilaamatta tytön iloa. Hän pystyisi tähän. Hän pitäisi tätä naurettavaa vaatekertaa yllään tämän illan ja hautaisi sen sitten jonnekin syvälle vaatekaappinsa perukoille. Se olisi sen lorun loppu. Hänen päätöksensä vain vahvistui, kun sekä Alice että Bellakin seurasivat Esmen esimerkkiä ja taputtivat hänen takamustaan, vain nauraen hänen ahdingolleen.
Lannistuneena Carlisle istui rakastettunsa viereen sohvalle ja näki tämän hymyilevän myötätuntoisesti.
“Koeta kestää, rakkaani. Ilta on kohta ohi. Ja sinä tosiaan näytät noissa syötävän hyvältä”, Jasper kuiskasi, painaen Carlislen huulille pehmeän suudelman.
“Älä sinäkin aloita! Etkö ole edes mustasukkainen? He ovat ahdistelleet minua koko illan!” Carlisle voihkaisi, vilkaisten huoneen toisella puolen seisovia Esmeä, Alicea ja Bellaa.
“Älähän nyt. Eivät asiat ole niin huonosti kuin sinusta nyt tuntuu”, Jasper sanoi lohduttavasti.
“Kuinka niin?” Carlisle kysyi epäluuloisesti. Hän tunsi tuon kyllä katseen. Jasperin silmissä näkyi pilke, joka sai hänet varuilleen.
“He vain kiusaavat sinua, koska eivät muuhun pysty. Mutta minä ...olen se onnellinen...” Jasper aloitti, madaltaen äänensä miltei kehräykseksi ja saaden Carlislen housut tuntumaan vieläkin ahtaammilta.
“... joka saa illan päätyttyä riisua nuo housut sinulta. “
Carlislen epäuskoinen katse lennähti Jasperiin, kun tämä ojensi kätensä ja teki jotakin odottamatonta. Ennen kuin hän ehti sanoa mitään, tämä oli jo loikannut huoneen toiselle puolelle, kadoten heidän makuuhuoneeseensa.
Hetkenä hän saattoi vain tuijottaa suljettua ovea, voimatta uskoa mitä juuri oli tapahtunut. Oliko Jasper tosiaan hyväillyt hänen... ja huone oli ollut täynnä väkeä!
Hän olisi mennyt vaatimaan selitystä rakastetultaan, jos olisi vain pystynyt nousemaan sohvalta. Mutta huoneen läpi kulkeminen tämänhetkisessä tilassa olisi aivan liian nöyryyttävää.
Kun Carlislen ylikuumentunut vartalo oli hivenen asettunut, hän lopulta uskaltautui hiipimään huoneen läpi. Kukaan ei hänen helpotuksekseen tuntunut kiinnittävän häneen samankaltaista huomiota kuin aiemmin.
Ilta muuttui huomattavasti paremmaksi, kun Carlisle avasi oven ja loi katseensa sängylle, jonka hän jakoi Jasperin kanssa. Tämä makasi vatsallaan sängyn päällä, syventyneenä johonkin kirjaan, eikä tämän yllä ollut rihman kiertämää. Kun Carlisle painoi oven perässään kiinni, Jasper vilkaisi häntä olkansa ylitse, kullanväriset silmät loistaen avointa kutsua.
Murahtaen Carlisle totteli, riipien vaivalloiset vaatekappaleet kiireesti tieltä pois ja kumartui alasti rakastettunsa ylle. Miltei ilahtuneena hän totesi, että vaatteet olivat nyt mennyttä, mutta illan koettelemukset unohtuivat pian Jasperin huumaavassa läheisyydessä. Nyt oli Carlislen vuoro kiusoitella Jasperia, ja hän ottikin tästä tilaisuudestaan kaiken irti. Hän lopetti armottoman leikkinsä vasta kun Jasper makasi sängyllä vapisten ja vuoroin nyyhkyttäen, vuoroin kiroten häntä.
“Noin... nyt alkaa näyttää hyvältä”, Carlisle naurahti ja otti rakastettunsa vihdoin omakseen. Jasper voihki ja vapisi hänen allaan ja hän nautti tiedosta, että se oli hän, joka oli Jasperin tuohon tilaan saattanut.
“Carlisle... “Jasper valitti, kun Carlislen liikkeet pysyivät kiusottelevan hitaina.
“Niin... rakkaani?” Carlisle hyrisi.
“Ole kiltti... älä kiusaa enää”, Jasper huohotti ja kiemurteli turhautuneena. Hän huudahti pettyneesti, kun Carlisle pysähtyi, eikä tehnyt elettäkään antaakseen hänelle minkäänlaista helpotusta.
“Kerjää”, tuli hiljainen käsky.
Jasper ei voinut uskoa korviaan. Carlisle ei ollut ikinä vaatinut häneltä tällaista, mutta eipä hän toisaalta ollut koskaan kiusoitellut tätä kestokyvyn rajoille asti niin kuin hän tänä iltana oli tehnyt.
“Minä kerjään... ole kiltti...rakas”, hän voihkaisi, kykenemättä enää pidättelemään itseään. Ja hänen suureksi helpotuksekseen Carlisle heltyi vihdoin, kohottaen nopeasti heidät molemmat järisyttävään täyttymykseen. Kun hän vihdoin makasi rakastettunsa alla kaikkensa antaneena, hän kuuli Carlislen kuiskaavan hänelle jotakin.
“Nahkahousut, Jasper? Oletko sinä tämän...skandaalimaisen lahjaidean takana?”
Jasper hymyili tuhmasti.
“Hmm... saattaa olla, että minulla on jotakin tekemistä asian kanssa”, hän naurahti.
“Vai sillä tavalla. Kai sinä tajuat, että minä juuri äsken tein niistä silppua?” Carlisle kysyi, haastaen rakastettunsa väittämään hänelle vastaan. Jasper ei kuitenkaan tarttunut siihen.
“Ei se mitään, rakkaani”, hän hymyili säteilevästi, ajatellen kaikkia kymmentä samanlaista vaatekertaa, jotka odottivat Carlislea tämän vaatekaapissa.
FIN.
