// Bbuttis lisäsi ikärajoituksen otsikkoon.Title: Worthy
(suomeksi jonkin arvoinen + olen pahoillani kakasta nimivalinnasta, olen huono keksimään nimiä)Author: immmortal
Raiting: K-12(en oikein ottanut tuosta ohjeesta selvää mihin tämä kuuluu. Mainitaan kuitenkin pari rietasta sanaa sekä viittaus perheväkivaltaan.)
Genre: angst/draama/PWP(?)
Summary: Olin kanveesissa. Minut oli tyrmätty. Makasin keskellä kehää, mutta silti minua potkittiin.Disclaimer: Minä en omista tarinassa esiintyviä laulunpätkiä, kaikki kunnia niistä
Negativelle ja
Jonne Aaronille(biisi on nimeltään
Fucking Worthless)
A/N: Tässäpä olisi vähän jotain, lähinnä pelkkää ajatustenvirtaa. Mietin pitkään ennenko laitoin tän tänne, mut kattoo nyt miten käy.
Enjoy!
***Istuin linja-autopysäkillä odottamassa vuoroa joka veisi minut kotiin. Silmäilin ohi kulkevia ihmisiä arvioivin katsein ja tuhahtelin ajoittain. Tunsin oloni erittäin turhautuneeksi, enkä tiennyt mitä minun olisi pitänyt tehdä näyttääkseni normaalilta. Kaivoin laukustani savukeaskin ja tulitikut, sytytin savukkeen ja mumisin itsekseni jotain, mikä sai minut varmasti vaikuttamaan vieläkin hullummalta. Illan pimetessä kaupungin valot olivat ainoat jotka saivat ihmiset näkemään eteensä. Minulla kuitenkin oli silmälaput, olin sokea tapahtumille ympärilläni.
I’m so fucking worthless…Jonne Aaron lauloi kuin enkeli mielessäni, en saanut biisiä pois päästäni. Siinä vasta kaunis mies. Ja taas ajatukseni harhautuivat syrjäteille. Sylkäisin vaalealle asfaltille ja kirosin. Minulla ei olisi enempää aikaa odottaa. He saapuisivat minä hetkenä hyvänsä. He löytäisivät minut. Niin kävi aina. Ja joka kerta kun niin kävi, olin puolustuskyvytön pieni lapsi jota isä löi.
Silmäilin ympärilleni, mutten nähnyt ketään tutun oloista. Huokaisin ja vetäisin henkoset savukkeestani. Kaikki oli pielessä, kun tupakkakin maistui paskalle. Vihdoin bussi saapui ja pääsin aloittamaan matkan kotiin. Bussin ajaessa pimeitä katuja tunsin oloni, harvinaista mutta totta, seesteiseksi. En enää pelännyt tulevaa.
You’re so fucking perfect…Biisi soi vieläkin päässäni. Tavallaan se toi turvaa muuten niin pelokkaaseen elämääni. Annoin muille vaikutelman, että olin vahva ja itsenäinen, mutta oikeasti olin vain pieni ja heikko. Ehkä sen takia tein lopullisen päätökseni. Tavallaan olin se heikko pelkuri joka antoi periksi, mutta toisaalta päätökseni teki minusta sen vahvan ja itsenäisen ihmisen joka olisin halunnut olla.
Minulla ei ollut muuta mahdollisuutta. Olin kanveesissa. Minut oli tyrmätty. Makasin keskellä kehää, mutta silti minua potkittiin. En olisi koskaan päässyt pelosta, olisin aina joutunut pakoilemaan. He olivat voittaneet useita taistoja, mutta minä voitin sodan.
