Nimi: Ikkunan takana
Kirjoittaja: sulo
Esilukijatar: Bbuttis
Fandom: Sherlock Holmes/Humiseva harju crossover
Lajityyppi: Draama?
Ikärajavaroitus: Sallittu kaikille
Lukijalle: Joulukalunterin luukku 10.
Ikkunan takana
- Ja jouluvanukas on sitten kaapissa ja jos tulee vieraita -
- Rouva Hudson, ei tänne ketään tule. Ja Watson määräsi minulle lomaa. Lomaa! Minä en aio tehdä yhtään mitään järkevää kolmeen. Tai ainakaan kahteen päivään.
Rouva Hudson nyöritti päähinettään ja tuhahti.
- Ei sitä koskaan tiedä. Aina silloin tulee vieraita kun ei pitäisi.
- Tuli tai ei, kyllä minä pärjään.
- Jos herra ja rouva Watson käyvät -
Sherlock Holmes nosti kainaloonsa rouva Hudsonin matkalaukun ja harppoi ovelle.
- Eivät he käy. Ovat maalla, sukulaisissa. Aivan kuin pian tekin, rouva Hudson. Hyvää joulua.
- Hyvää jou-
Rouva Hudsonin lause jäi kesken, ovi kolahti hänen perässään kiinni ja sisältä kuului voitonriemuinen rallatus. Olikohan oikein jättää herra noin, yksinään, jouluksi? Vaikka tiesihän sen, rattoisastihan muutama päivä sujuisi kokaiinin ja muiden yllätysten parissa. Ja olihan kaupungissa edes Lestrade, vaikka Watsonista Hudson olisi pitänyt enemmän. Watsonilla oli sentään järkeä.
Sherlock Holmes oli silmät puoliummessa, takkatulen ääressä nopeammin kuin rouva Hudson ehti kerätä helmansa ja kömpiä vaunuihin. Vapaus, ihana vapaus! Ulkona kaasulamput sytytettiin, kevyt lumipeite häivytti jäljet ja paatuneimmatkin rikolliset harkitsivat parin päivän lomaa. Lontoon saattoi rauhassa jättää pariksi päiväksi Scotland Yardin huoleksi, edes ne idiootit eivät pystyisi suistamaan maailmaa raiteiltaan jouluyönä.
Edellisestä yksinäisestä hetkestä oli aikaa. Liikaa aikaa. Aina oli joku hössöttämässä, naapurihuoneessa, aina jonkun hengitys oli tunkeutumassa reviirille. Oli toki kemiallista yksinäisyyttä. Musiikki. Mutta ei se ollut sama. Joskus olisi mieli tehnyt varastaa vene ja soutaa niin kauas kuin pääsi, paeta johonkin Skotlannin rannikolle ja kököttää tuulenhuuhtomalla luodolla viikko ja palata sitten johonkin toisaalle, toisella nimellä, muuttuneena.
Joskus hän vielä tekisikin sen. Mutta ei nyt. Nyt riitti pelkkä konjakki.
Oli jo aamuyö. Sherlock Holmes havahtui viileyteen sormenpäissään: takkatuli oli hiipunut ja lasi vierinyt tuolin alle. Huone oli hämärä, mutta verhojen takana jokin lepatti. Ja kuului koputusta.
Koputusta?
Eikö se perhanan Hudson mennytkään sukuloimaan? Vai unohtuiko siltä kudin kotiin?
Ovelta ei kuitenkaan kuulunut mitään. Ei, koputus tuli ikkunasta. Akrobaattisalamurhaaja? Oli mikä oli, Sherlock kaivoi lipastonlaatikosta aseen ja hiipi lähemmäs.
Verhojen raosta näkyi jotain valkeaa. Tarkemmin katsottuna, siellä oli nainen. Hiukan läpinäkyvä, mutta nainen kuitenkin.
- Auttakaa, herra, auttakaa!
Sherlock laski aseensa ja avasi verhoja paremmin. Nainen näytti lumesta kerääntyneeltä, viluiselta.
- Onko Heathcliff täällä?
- Ei ole, rouva.
- Voisitteko etsiä hänet minulle? Minulla on ikävä, ollut jo vuosia. Auttakaa!
- Valitan. Olen joululomalla, kääntykää Scotland Yardin tai hautausurakoitsijan puoleen. Ja Lontoon spiritualistinen seura päivystää myös, mutta tuskin tänä yönä. Hyvää joulua.
Sherlock Holmes sulki verhot ja avasi toisen konjakkipullon. Olihan se tietysti imartelevaa, että maine oli kiirinyt jo tuonpuoleiseenkin. Toivottavasti sieltä ei kuitenkaan tulisi loputonta ektoplasmaolentojen liutaa ongelmineen, rouva Hudson ei kestäisi sitä. Vaikka kummitusten ongelmat saattaisivat olla äärimmäisen kiehtovia. Noin teoriassa. Todisteet olisivat lähes mahdottomia löytää ja -
Ei. Ei tänään ainakaan. Loma lomana, Watsonin määräys.
//: nolostus, unohtui merkita beta!
