Title: Hänen arvokkain jalokivensä
Author: Lavinia
Beta: LillaMyy
Pairing: Jane/Aro(/Renata)
Rating: lievä K-16
Genre: drama
Disclaimer: Volturit, Volterra ja Twilandia kuuluvat (valitettavasti) Stephenie Meyerille.
Summary: ”Sinun ja kaksoisveljesi menetys ei tulisi missään nimessä kysymykseenkään, kultaseni; Volterra ei olisi mahtava imperiumi ilman teitä.”
A/N: OTP10 -haaste käynnistyköön
Hänen arvokkain jalokivensä
Varoittava ilme lisäsi selvästi pienikokoisen vaaleaverikön ärsyyntyneisyyttä, koska hänen syvänpunaiset silmänsä olivat nauliintuneet puhujaan. ”Osaatko varmasti lauhduttaa kiukkusi, ennen kuin Mestari tulee luoksesi, Jane?” Renata kysyi painokkaasti. ”Tiedät Aron pitävän kiukuttelua jonninjoutavana.”
Jane Volturi pyöritteli silmiään omahyväisesti virnuillen. ”Mistä tällainen tenttaus, Renata hyvä?” tummanvaaleahiuksinen vampyyritar kysyi. Hänen äänensävynsä oli tarkoituksella kopea, sillä Jane tahtoi korostaa olevansa johtajien jälkeen se arvostetuin Volturien jäsen.
”Satuin kuulemaan sinun aggressiivisen avautumisesi Heidille ja huomasin sinun leikkivän sitä ennen ruoalla. Ihan kuin olisit purkanut raivosi päivälliseesi.”
”Puhut täysin päättömiä. Suo ymmärtämättömyyteni anteeksi.” Vaaleaverikkö loihti kasvoilleen enkelimäisen hymyn. ”Voi! Eihän Mestari ole tulossa ihan heti? Pitäähän hänen saada arvoisensa vastaanotto.”
Aiheenvaihto ei eksyttänyt Renataa, vaikka tämä sanoikin: ”Aro ajatteli suoda sinulle pienen tovin; oletti sinun haluavan laittautua.”
”Huomaavaista häneltä, vaikka hän on miltei aina itse kohteliaisuus. Kanssasi on hauskaa rupatella, mutta minun on aivan välttämätöntä ryhtyä kaunistautumaan”, Jane naurahti.
”Älä yritä jättää minua noteeraamatta, sillä kuulit varmasti mitä sanoin sinulle kiukuttelusta.”
”Näkemiin tällä haavaa, my darling. Olisitko sen sijaan niin ystävällinen että menisit ilmoittamaan Mestari Arolle minun olevan valmis tunnin sisällä, jottei hänen tarvitse olla odotuksen vallassa yhtään kauemmin.”
”Olkoon”, pidempi naisvampyyri myöntyi tuhahtaen ja poistui tilavasta huoneistosta.
Aro! Toistaiseksi ei ollut koittanut sellaista päivää että Mestari olisi ollut Aro-väleissä tylsistyttävän, yksityisen henkivartijansa kanssa. Renatan ilmestyminen lisäsi ennestään Janen äkäisyyttä eikä tämän olisi ollut mikään pakko tulla hyssyttelemään puolitoruillaan. Jane oli oppinut muutamassa sadassa vuodessa tuntemaan vampyyriyhteisönsä jäsenet, menettämään hermonsa Renatan rasittavuuden takia. Aron yksityisenä henkivartijana toimiminen sai naisvampyyrin pitämään itseään korvaamattomana ja tarjosi syyn olla tavallista lähempänä vampyyrikuninkaallista. Tilaisuuksista huolimatta suojelijatar oli liian ujo tarjotakseen Valtiaalle muuta kuin kykyään. Fyysisiltä hyökkäyksiltä varjelevaa suojakilpeään. Sitä vastoin Janella ei ollut samaa ongelmaa sulottaren lahjoittaessa Arolle sekä erityiskykynsä (taidon aiheuttaa tuskaa), lojaaliutensa että hentoisen ruumiinsa.
Koska Renatasta ei ollut pääsemään Aron rakastajattareksi, hänellä oli pakkomielle paheksuntansa näyttämiseen, salakuunteluun ja kuiviin saarnoihin. Hän, Jane rikkoi muka Valtiatar Sulpiciaa vastaan makaamalla tämän aviomiehen kanssa. Messusi tekopyhä henkilö, jolla oli tapana hiipiä linnassa vakoilemassa ja salakuuntelemassa. Janen olisi tehnyt mieli hyödyntää erityislahjaansa Renataan, ellei avoin hermojen menettäminen olisi ollut lapsekas ja räikeä sääntörikkomus. Korkeiden pisteiden ja arvostuksen menettäminen oli silkkaa typeryyttä. Pah! Mokoma ei tulisi ikinä hankkimaan omakohtaisia kokemuksia Arosta rakastajana saati kohoaisi Volterran prinsessaksi.
Hitto. Edes neiti Tekopyhyys ei raivostuttanut häntä yhtä paljon kuin eräiden henkilöiden tekemä pikavierailu.
Edward ja Alice Cullenia sekä Isabella Swan -nimistä, kömpelöä kuolevaista ei olisi pitänyt päästää niin helposti Volterrasta. Ensinnäkin Edward Cullen oli ollut vähällä paljastaa kuolemattomuutensa ihmisjoukolle ja vampyyrin ihmistyttöystävä oli uhka päästyään selville vampyyrimaailman saloista. ”Me teemme sitten vastavierailun”, Mestari Caius oli sentään luvannut koleasti kylväen uhkaa Culleneiden ja ihmistyttösen mieleen muistuttaen Vanhimpien armeliaisuuden olevan harvinaista. ”Varmistaaksemme teidän pitävän lupauksenne. Teinä en viivyttelisi kovin kauan, sillä meillä ei ole tapana antaa toista tilaisuutta.”
Kaartilaiset – ensijaisesti Jane – eivät osoittaisi armoa viivyttelijälle tai lupauksen rikkojalle. Niinpä Jane voisi päästä johtamaan veristä teurastusta, mikä murskaisi vampyyri-Romeon sydämen. Cullen matkustaisi uudelleen anelemaan kuolemaa voimatta elää ikuista elämäänsä ilman rakastettuaan, rikkoisi lakia mikäli tätä ei suostuttaisi lopettamaan muuten. Silloin huviteltaisiin Valtiaiden luvalla kenenkään tärvelemättä Volterran prinsessan iloa. Hänen ei pitänyt ilottelun mahdollisuudesta haaveillessaan antaa Aron odottaa, sillä tällä ei ollut pilvin pimein aikaa yhtä henkilöä kohden. Vaaleaverikkö teki hymyillen kuten oli sanonut Renatalle ryhtyen kaunistautumaan rakastajan visiitin kunniaksi. Kaunistautuminen oli osittain väärä ilmaisu, sillä vampyyrit näyttivät ihmisistä poiketen aina hyvältä. Etu ei estänyt pikkutarkkaa vampyyrineitoa järjestelemästä lyhyitä, tummanvaaleita kutrejaan vielä huolitellummin ja pähkäilemään kokovartalopeilin edessä loivakurvista vartaloa viehättävimmin pukevaa vaatetusta.
Lukiessaan Tennysonin runoutta divaanilla ohuet sääret koukussa hän näytti ainakin Aron mielestä enkeliveistokselta. Läpikuultavaihoinen Mestari lipui itämaisten mattojen yli musta kaapu ympärillään aaltoillen. ”Hei, rakkaani”, vampyyrikuninkaallinen tervehti ohuella äänellään. ”Ilahduttavaa että jaksoit ottaa minut vastaan näinkin pikaisella varoitusajalla. Tapasi mukaan keijukaismaisena.”
”Ilo on yhtälailla minun puolellani, Herrani.” Naurun helmeily säesti Janea hänen ojentaessaan piskuisen kätensä Aron suudeltavaksi. Kapeat huulet nousivat keveästi rystysiltä ranneluiden väliin.
”Mitä tuhlausta”, Aro huokaisi itsekseen istuutuessaan Janen viereen ryppy mustien kulmakarvojensa välissä. ”Päästin lahjakkaat nuoret liian helposti lähtemään Volterrasta.”
Jane oli arvannut odottaa herransa harmittelevan ääneen friikkien lähtöä, joten hän oli lukevinaan pitääkseen kärttyisyytensä henkevän vaikutelman takana.
”Ah... Nähdä tulevia tapahtumia ja lukea ajatuksia kauempaakin... Siihen verrattuna oma kykyni tuntuu rajallisemmalta, kuten sanoin jo aiemmin.” Yli kolmetuhatvuotias vampyyriylimys kuulosti välillä pettyneeltä pikkupojalta jäätyään ilman haluamaansa.” Ihmistyttösellä – Bella Swanilla on selvästi joku kyky, koska meidän yleensä tehoavat kykymme eivät vaikuttaneet häneen. Mikäli Eleazar olisi yhä osa yhteisöämme, olisimme pystyneet saamaan osviittaa Isabellan kyvystä. Olin hyvin vastahakoinen päästämään Eleazarin lähtemään, mutten voinut pakottaakaan häntä jäämään.” Aro nyki toista suupieltään huuliaan suipistellen. ”Sinun ja kaksoisveljesi menetys ei tulisi missään nimessä kysymykseenkään, kultaseni; Volterra ei olisi mahtava imperiumi ilman teitä.”
Ikivanha vampyyri oli salaa huolissaan, sillä hän pelkäsi imperiumin mahdin murenemista ja aarrekammion vähittäistä tyhjenemistä. Rakastajattarella oli keinonsa huolten unhoittamiseen. Sulki kirjansa ja kohottautui toista kohti suukottaen Aron huulia näennäisellä kainoudella varoen liian päällekäyvää aloitetta. Suukkoon vastattiin, ja jäntevät käsivarret koteloivat piskuisen tytönvartalon mustaan silkkiin.
Lukiessaan kaikkia elämän aikana ajateltuja ajatuksia Aro oli kaikkein itsevarmimmillaan. Tyytyväisyys loisti jalopiirteisillä kasvoilla Janen ajatusten virratessa solisevana purona, kun hän puristi okoelmansa helmenrintaansa vasten. Uskollinen, aikeissa jäädä veljineen Volterraan... halukas. Ohut luonnonsilkistä valmistettu, korkeavyötäröinen leninki palautti menneen aikakauden mieleen. Lapsenkasvoisen version metsästyksen jumalatar Dianasta. Silkkileninki myöskin himmensi helmen hohtoa peittäessään suloja.
Volterran valtiaan oli nähtävä pieni mutta ainutlaatuinen jalokivensä. Siispä hän riisui puvun ja La Perlan hempeän alussetin käsittävän suojakääreen, kiireettömästi kunnioitettavan iän koulimalla harkinnalla. Hänen suunsa oli suudeltava ja livottava viivytellen pienillä rintakukkuloilla kiertäen vaaleanpunaisilta huipuilta alemmas, kulkien ympyrää ja nousten takaisin huipulle. Käsien oli piirreltävä kehon muotoja hiipien hävylle levittämään reidet kaikkein pyhimmän tieltä. Heidän oli yhdyttävä samaksi lihaksi, jotta Aro tuntisi omistavansa allaan värisevän Janen sekä ruumiillisesti että henkisesti. Omistavansa edelleen rakkaimman aarteensa.
