Tällä kertaa en pysty hemmottelemaan sinua useilla osilla,
siamese_fey. Koska on enää kolme osaa jäljellä, julkaisen ne kaikki yksitellen tehdäkseni loppuhuipennuksen kyhäelmästä jännittävämpää.
Chrystalilla ei ole kaikki murot kulhossa, mutta nainen ei ole pahasti vinksahtanut suljetun osaston kaheli. Chrystalionin äiti ei ollut ensimmäisen avioliittonsa aikaan mahdoton puoliso vaan heidän avioliittonsa kaatui toimimattomuuteen. Tytön isä teki paljon yövuoroja. Minun hypoteesini mukaan yksinhuoltajuuden hankkiminen ei ole harvinaista velhomaailmassa siinä tapauksessa että toinen vanhempi on vaikka äärimmäisen väkivaltainen ja päihteiden ongelmakäyttäjä. Chrystal tahtoi pitää tyttärensä luonaan, koska hän katsoi sen äidin velvollisuudekseen. Sitä paitsi hänen entisen miehensä uusi nainen ei suostunut edes harkitsemaan saman katon alla asumista Chrystalionin kanssa. Richie ei kieltäytynyt, vaikkei pitänyt nuoremmastakaan Chrystysta. Hän halusi näyttää muille kuinka suuripiirteinen ja reilu hän on.
Minä en suostu ymmärtämään sitä miksi lasten lievä ruumiillinen kurittaminen – tukkapölly, korvapuustit, nipistelyt ja läimäytykset on kielletty ja teko on perusteltu jollain psykologien lausunnoilla. ”Selkäänsä saaneista lapsista tulee väkivaltaisia aikuisia.” Super Nanny -ohjelmassa Jo Frost laittaa aina kurittomat kauhukakarat miettimään tekosiaan. Ennen kuin rangaistusmeiningit alkavat toimia vanhemmat joutuvat palauttamaan hiton monta kertaa päin persettä kasvattamansa ipanat jäähyhuoneeseen. Säännöllisellä tukkapöllyllä saataisiin nopeammin tuloksia aikaan. Tietenkään lapsia ei pidä kurittaa aiheettomasti eikä väärien syiden perusteella niin kuin vaikkapa tämä kosmetologinoitamme. Chrysty ei ole ollut ei-toivottu lapsi, mutta häntä ei ole tehty tekemällä. Hän oli toivonut jo tyttöiällä saavansa ainakin yhden tyttären, jotta pääsisi ostelemaan tälle somia vaatteita ja tekemään äititytärjuttuja. Raskaus tuli yllätyksenä Chrystalille, mutta sen keskeytystä ei edes harkittu.
Chrystal ei ole tehnyt emämunausta vaan tämän ficin kirjoittaja ei tiennyt ion-päätteen tarkoittavan jonkun poikaa. xD Nimesin poikamaisen tytön Chrystalioniksi, koska nimi on kaunis kirjoitettuna ja lausuttuna.
***
Waldennella ja hänen perheellään ei ole koskaan ollut mitään puoliverisiä vastaan, vaikkeivät Averyt ja Macnairit ole olleet läheisissä tekemisissä monien puoliveristen kanssa. He suhtautuvat kuitenkin varauksella, koska kaikista puoliverisistä ei voi päätellä millaista sakkia he ovat; onko heillä oikeita vai vääriä aatteita ja niin edelleen. Waldenne ystävättärineen on hyvin tyypillinen luihuinen, joka pitää kaikkiin muihin tupiin kuuluvia itseään reippaasti huonompina.
Minä en kestänyt yläasteoppilaana sitä että luokallani tai jossain samoissa valinnaisaineissa olevat Ambran ja Jewelrynin käytöksen mieleen tuovat tytöt tirskuivat ja puhuivat ryyppyreissuistaan ja vastaavistaan. Nääh, minusta Hagrid on ollut kova juopottelemaan jo ennen taikaolentojen hoidon professorin viran saamista. Harryn ja Dracon kohdatessa ensimmäisen kerran Matani Malkinilla Draco sanoi Hagridin huomattuaan isänsä kertoneen riistanvartijan kupittelevan usein kylällä.
(Voisin vaikka kirjoittaakin ficin, jossa aika kännissä oleva Waldenne voittaa porttolan. Seuraavan päivänä hän lähtee vaikka katsomaan bordellia nukuttuaan päänsä selväksi ja pahan olon pois.)
Minun olisi pitänyt ehdottomasti käyttää Lihanhimossa enemmän aikaa Erican toipumisen käsittelyyn tai kertoa hänen toipumisestaan jonkun takaumien kautta. Silti vaikka sen ficciromaanin päätarkoituksena oli kertoa Harry Potter -kirjasarjan tapahtumista pimeyden näkökulmasta. Muun muassa meripihkanvärisin silmin.
Kiittäen,
Glorisablet
***
- Kymmenes luku -Aika sulkea koulukirjatAveryjen jäätyä kolmestaan Waldennen isä pyysi tytärtään lähtemään heidän kanssaan ulos tupakalle, koska herra Avery kaipasi raitista hengitysilmaa. Waldenne naurahti. ”Minä polttamassa vanhempieni nähden. Se oli kiellettyä minun ollessani alaikäinen.”
Vanhemmat eivät sanoneet siihen mitään. Beatrice Macnair Avery kiinnitti ohuen savukkeen imukkeeseen suupielten hiusjuonteet syventyneinä. ”Katso kunnolla isääsi, Waldenne Nasty”, Beatrice sanoi käskevästi.
Tytär katsoi.
”Tiedän sinulla olevan silmät päässä ja näkevän siten edes sumeasti saman kuin minä. Perheemme pään hermoriekaleita mittatilauskaavussaan ja murtuneena – kenenkään muun kuin pimeyden lordin takia. Joskus mietin oletko koskaan ajatellut millaista kuolonsyöjän elämä on.”
”Tiedän pimeyden piirron omistamisen tarkoittavan muutakin kuin anteeksiantamattomien kirousten toistamista. Minä tiedän kuulemani perusteella senkin, ettei ole helppoa olla pimeyden lordin palvelija.” Waldenne vaikeni hetkeksi täyttäessään henkitorvensa tupakansavulla. Hän piti hetken savua kahmaistuna, ennen kuin päästi sen vapauteen. ”Annettakoon minulle vaikka suurennuslasi, niin en tajua pointtiasi,
maman.”
”Pointtia! Voi hitto sinun kanssasi, Waldenne. Tiedän ettet ole imbesilliä nähnytkään, vaikka koulunkäyntisi ei ole antanut minulle ja Bordeaux’lle aihetta ylpeilyyn. Läimäyttäisin sinua avokämmenellä ja passittaisin punamustaan huoneeseesi miettimään käytöstäsi, mikäli olisimme kotona ja
olisit alaikäinen.”
”Siinäpähän läimäyttäisit.”
Beatrice-rouvan toisen käden sormikoukut nykivät siihen malliin kuin hän olisi halunnut upottaa ne repimään ylisiistiä banaaninutturaa. ”Minun ja isäsi elämä on kaukana keskimääräisen aristokraattisen perheen elämästä. Sellaisesta elämästä, jonka suurimpina murheina ovat aikataulut, vaatehankinnat, kutsujen järjestämiset ja niihin osallistumiset. Meillä on vain status ja puitteet, jotka pääpiru varmaan hajottaisi iloisesti virnuillen. Siksi emme toivota pieniä ärsytyksen aiheita tervetulleiksi. Vaikkapa vanhapiikarehtorin yhteydenottoa koulumenestyksesi tiimoilta.”
”Minä olen vittu täysi-ikäinen -”
”Sitä vittu-sanaa ei tarvitse sisällyttää täysi-ikäisenäkään jokaiseen lauseeseen”, äiti ojensi.
”- kuten sanoit, joten en ole ikäni puolesta velvollinen vastaamaan koulumenestyksestäni sinulle ja isälle. Walden-eno ei odota sitä Kristianukselta.”
”Walden pysyy nyt ja ikuisesti Waldenina”, ristiverikkö tuhahti kuivaan sävyyn. ”Aatelismiehenä, joka ei ole uhrannut ajatustakaan lastenkasvatukselle. Mitä turhia, kun maailmasta löytyy karskeja huoria, viinaa, tupakkaa, uhkapelejä ja lahdattavaa roskasakkia. Luultavasti äitini Patricia on onnistunut hieman kasvattamaan Kristianusta, koska tämä käyttäytyy suurin piirtein nuorelle herrasmiehelle sopivalla tavalla. Ainakaan yksikään koulun professoreista ei ole ottanut yhteyttä Waldeniin veljenpoikani koulumenestyksen takia. Minua suoraan sanottuna nolottaa vastata sinua koskeviin kysymyksiin.”
Leijonanharjainen velhotar hymyili maireasti. ”Mikäs siinä on niin nolottavaa, Sen kun vastaat totuudenmukaisesti. ’Nuorimmaiseni on sellainen tabujen rikkoja; muistuttaa enemmän lutkan ja kriminaalin välimuotoa kuin hyvän perheen tytärtä. Ryypiskelee sille päälle sattuessaan keskellä viikkoa, polttaa kuin korsteeni ja unohtaa moraalin harrastaessaan irtosuhteita kummankin sukupuolen kanssa.’”
”Muistaakseni olet armahtanut meidän perhettämme sen verran, että olet huomannut olevasi hetero etkä biseksuaali?” Bordeaux Avery huokaisi hieroen ohimoitaan sormenpäillään.
”Valitettavasti, mutta välillä innostun silkasta provosoimisen halusta pitsinnypläystä muistuttavaan puuhaan. Mihin perkeleeseen jäinkään..? Ai niin! Siihen, miten äidin pitäisi vastata koulumenestystäni sivuaviin kysymyksiin. Luonnollisesti yhtä suorapuheisen rehellisesti lakaisematta totuutta maton alle. ’Suoraan sanottuna tyttäreni koulumenestys on mennyt päin mäntyä siitä lähtien, kun hän nousi ensimmäisen kerran Tylyahon laiturille junan kyydistä.’”
”Turha odottaa minun pitävän tuota heittoa hauskana. Pakkohan minun on hieman kaunistella totuutta”, vallasnainen tokaisi.
Pakkohan äidin oli kaunistella totuutta kullatuin kupein katetussa teepöydässä istuessaan ja koristaessaan seurapiiritilaisuuksia. Selitettävä Waldenne Nastyn edustavan hieman modernimman aatelisneidin tyyppiä ja vähäteltävä huonoa koulumenestystä. Äiti oli varmasti monet kerrat sanonut hänen pärjäävän ihan hyvin (keksityn) keskittymishäiriönsä kanssa ja pääsevän vielä pitkälle seurapiireissä. Todellisuudessa äiti ja tytär uskoivat enemmän joulupukkiin kuin Waldenne Nastyyn debytantin valkoisessa leningissä.
Rouva Averyn jatkaessa nuorimmaisensa moittimista Chrystalion istuksi vaivaantuneina eronneiden vanhempiensa välissä pakotettuna kuuntelemaan rehtori Pimentoa. Mustakyntiset sormet naputtivat naputtamistaan pöytälevyä toisen säären heiluessa. Pimento jaaritteli, jaaritteli ja jaaritteli vielä ikävystyttävämmin kuin oppitunneillaan. Käsilaukussa olisi ollut odottamassa vajaa ja avaamaton aski...
Kimitys tunkeutui koomatilan läpi. ”Tyttärellänne Chrystalionilla on silmänkantamattomiin työsarkaa, mikäli hän aikoo kiriä vuosikurssilaisensa kiinni. Asianlaita on nyt niin, että Chrystalionin täytyy omistautua täysipäiväisesti opiskelulle päästäkseen seitsemännelle.”
”Onko – onko todella niin?” Chrystal kysyi kireällä äänensävyllä. ”Pärjääkö Chrystalion niin huonosti?”
”Juurihan rehtori sanoi niin”, Chrystalion huomautti väliin ivaten.
”Lapsikulta, sinulta ei kylläkään kysytty mitään”, yli-inkvisiittori huomautti maireasti. ”Niin minä sanoin jo kirjeessäni. Pikkutyttönne opiskelee toiseksi viimeistä vuottaan, jolloin hyvät arvosanat ovat kullanarvoisia jatko-opiskelua ja uravalintaa mietittäessä.”
Vittu. Ja päläpälä”, ajatteli Chrysty.
”Tuota on korostettu vuosikausia Chrysille”, tytön isä totesi. ”Ei me haluta että Chrys päätyy siivoojaksi tai nakkiputkan myyjäksi. Me halutaan että hän pääsee hyvään ammatiin, vakiintuu ja perustaa perheen kunnon miehen kanssa.”
Chrystalion olisi tahtonut huutaa kurkku suorana. Kunnon miehen kanssa. Aina vain miehen kanssa! Vanhemmat eivät koskaan vaihtaneet levyä, vaikka tiesivät hänen olevan bi-seksuaali. Ensin hän ajatteli nielaista voimasanat, kunnes kiukku ja arkkuun isketyt naulat tuhosivat hänen sensuurinsa.
”Voi jumalauta, ukko! Vittu sinä, äiti ja mulkku Richie ette ole koskaan kysyneet mitä minä haluan omalta elämältäni. Haistakaa home!” jengityttö sähähti. ”En halua mitään helvetin hyvää ammattia, suhdetta miehen kanssa teeskennellen olevani hetero – lapsista puhumattakaan!”
”Siisti suutasi, tyttö!” Chrystal Richie kivahti. ”Olemme sentään rehtorin seurassa.”
”En ollut siistimässä, Chrystal Richie. Likaan suuni entistäkin likaisemmaksi. Lyttääminen, jatkuvat kylvyt ja siivoamiset eitä tule auttamaan teitä tällä kertaa!”
”Chrystalion!” isä ärähti luullen pystyvänsä hiljentämään kurittoman tyttärensä.
”Vittu iho umpeen, kun minä puhun. Kerrankin minua tullaan kuuntelemaan.” Oliivisilmä heilautti otsahiukset silmiltään.”
”Mitä hirveyksiä puhutkaan vanhemmillesi”, yli-inkvisiittori kauhisteli oikoen kärpäsmäistä samettirusettiaan. ”Sinäkö – tai ihmiset yleensä jotain muita kuin heteroita?”
”Jopas, jopas. Ihminen elää yli viisikymmentävuotiaaksi törmäämättä käsitteeseen ’seksuaalivähemmistö’. Voi vaan arvailla, miten joku voi elää mokomassa lintukodossah, luihuinen vinoili. ”Mutta sitten lintukotoidylli murskaantui biseksuaalinen, homojen ja lesbojen tunkeutuessa paratiisiin. Mutta kyllä minä olen ’jotain muuta’ kuin hetero. Olen biseksuaali; sellainen ihminen, joka tuntee vetoa kumpaankin sukupuoleen.”
Pimennon mulkosilmät olivat pompata silmäkuopistaan. ”Tylypahkassa ei hyväksytä mitään tuollaista”, noita piipitti.
”Ei tarvitse hyväksyäkään -”
”Miten niin?” kuulijakunta ihmetteli tuijottaen Chrystalionia.
”- kuin tämän lukukauden loppuun. Lopetan koulun kuudennen jälkeen. Chrystalion Windenlya ei tulla näkemään ensivuonna Tylypaskassa.”
”Tuo on kauhean lopullinen päätös. Sinulla on vielä mahdollisuus perua”, sammakkonainen lässytti.
”Minulla ei ole mitään peruttavaa, professori Pimento”, tummaverikkö tokaisi. ”Pyydän vain sitä että saan jäädä lukukauden loppuun tänne, ettei minun tarvitse mennä Chrystalille ja Richielle eikä isälle.”
”Sinun erottamisellesi ei ole toistaiseksi perusteita”, professori Pimento takelteli.
”Sepä hyvä”, Chrys sanoi hymyä tavoitellen. ”Lähden tästä tupakalle ja voitte haetuttaa seuraavaksi Averyt luoksenne.” Hän nousi ja poimi laukun käsivarrelleen.
***
Chrystalion oli asiakkaana Tylyahon ainoassa kampaamossa, jonne hän oli mennyt puoli yhdeksitoista. Hän pinnasi koulusta istuakseen lukemassa naistenlehtiä violetinmusta pää täynnä permanenttirullia. Opettajakunta ei tulisi valittamaan tahallisista poissaoloista hänen tekemänsä päätöksen jälkeen.
Ollessaan vanhempiensa ja Kalkaroksen kanssa Pimennon juttusilla hän olisi voinut kertoa syistä, joista surkea koulumenestys johtui. Hän ei ollut halunnut tehdä sitä. Koulunkäyntiä oli turha jatkaa kauemmin, koska tyttö ei saanut mitään iloa opiskelusta eikä ollut aikeissa hankkia hyvää ammattia. Ihminen pystyi hankkimaan katon päänsä päälle, ruokaa pöytäänsä ja vaatetta ylleen opiskelematta seitsemää vuotta Tylypahkassa. Chrystalion oli helpottunut tietäessään, ettei joutuisi enää avaamaan faktakirjoja ja pakottamaan itseään syventymään niiden sisältöön ja läksyihin. Piakkoin hänen elämässään olisi yksi stressinaihe vähemmän, ehkä kaksikin...
Permanenttiaineen laittamisesta rullille jaettuihin suortuviin oli jo aikaa, joten kohta siirryttäisiin pesualtaalle. Hänellä olisi kampaamosta lähtiessään yhtä tiheän kähärät hiukset kuin Waldennella, mikäli kaikki menisi hyvin. Kesyttömiä luonnonkiharoita muistuttava pehko kasvojaan ympäröimässä eikä enää suoria ja silkkisiä hiuksia kuten Chrystalilla. Permanentin jälkeen meidän tyttärestä ei olisi enää mitään jäljellä tämän murenten valuttua veden mukana pesualtaan viemäriin.
***
Waldenne kiersi vaatekomerosta ottamansa vodkapullon korkin auki, kaatoi tyhjän pullon puolilleen kirkasta nestettä ja laimensi mehulla. Hän ei laimentanut vodkaa sen takia ettei olisi pystynyt juomaan sitä raakana, vaan siksi että halusi vaihtelua. Velhotar maistoi pullonsuusta ja ojensi laimennetun vodkan vielä Chrystalionin maistettavaksi. ”Mitä sanot, Chrysty?” hän kysyi.
”Mmm, ystävätär virkkoi maistettuaan. ”Oikein hyvin lantrattu. Vodkan vivahdekin on vielä mukana. Eiköhän tuolla pääse alkuun.”
Pitkä velhotar sulki pullonsuun korkilla ja sujautti aloittelujuoman käsilaukkuunsa. Otti toalettilaukustaan kalliin huulipunan. ”Alkaisimmeko tehdä lähtöä aloittelupaikalle – olettaen kaikkien olevan valmiita?” Waldenne kysyi punattuaan huulensa viininpunalla.
”Ei, ei!” Ambra nurkui. ”Minun pitää vielä päättää, minkä keepin otan.”
”Voi vittu sinun kanssasi. Et sitten voinut päättää aikaisemmin?” Chrystalion letkautti pöyhiessään kähäräpilveään sekaisemmaksi.
”Missä pirun välissä olisin muka ehtinyt?”
”Valitessasi asukokonaisuutta. Tuliko yllätyksenä?” tuhahti Chrystalion.
”Et voisi olla vittuilematta?” keeppiä valitseva Ambra valitteli.
Kelloa ei katsottu Ambraa odotellessa, Jengiläiset lähtivät yhtäaikaisesti vaaleaverikön tehtyä valintansa; he kaikkoontuivat koulun ja sen tilusten ulkopuolelle tultuaan aloittelupaikalle. Kristianus ja muut olivat Rääkyvässä röttelössä aloittelemassa nelikon tullessa perille. Savukkeet oli sytytetty ja prosenttipitoiset juomat korkattu, mutta myöhässä tulleet eivät jääneet jälkeen. Kukaan ei ollut selvin päin koko jengin siirtyessä Tylyahoon, jossa oli tarkoitus mennä kapakkaan. Sianpää oli päivänselvä valinta, sillä sen omistaja ei kysellyt koskaan ikää nuorten tilatessa alkoholiannoksia. Alaikäiset jengiläiset olisivat joutuneet tyytymään Kolmessa luudanvarressa kermakaljaan tai kaakaoon.
Sianpäässä ei ollut samanlaista kuin lämpöä hohkaavassa ha puhtaalla tuoksuvassa Kolmessa luudanvarressa. Pienen majatalon kapakkapuoli käsitti yhden hirveän likaisen ja vahvasti vuohilta lemuavan salin. Paksun töhnän peitossa olevista ikkunoista ei tulvinut kunnolla päivänvaloa edes keväisin ja kesäisin; valaisu hoitui pöydillä palavilla kynttilänpätkillä. Kivilattiaa peittävää saastakerrosta saattoi luulla pelkäksi maaksi ennen kuin astui lattialle ja huomasi kengänkorkojen osuvan kiveen. Jengiläiset olivat paikkaan totuttuaan päässeet sitä kohtaan tuntemastaan inhosta huomattuaan laitapuolen kulkijoiden kantapaikalla olevat hyvät puolensa. Ne takasivat jengiläisten pysyvän kanta-asiakkaina.
Jengiläiset menivät muina miehinä ja naisina takahuoneeseen, josta tiesivät löytävänsä baarimikon. Laiha, harmaahiuksinen ja -partainen mies täytti par’aikaa hyllyjä seurallisten lemmikkivuohien ravatessa ympäri takahuonetta kaulakellot kilisten. ”Mitä hemmettiä?” pitkäpartainen velhoukko ärähti.
”Älkää näyttäkö noin hapanta naamaa meille, Ab”, torui Waldenne. ”Tulimme ryyppäämään ja hieromaan kauppoja.”
Kirjava vuohikolmikko tunnisti tutut ihmiset ja ampaisi jengiläisten luo. Chrystalion kyykistyi silittelemään kuttuja. ”No mutta hei, Macie, Daisy ja Bonnie”, tyttö puheli hänen huomiostaan kilpaileville vuohille.
”Ai te. Bonnie, Daisy ja Macie näyttävätkin tunnistavan teidät”, Ab totesi urahtaen. ”Anteeksi äskeinen; en tunnistanut teitä.”
”Erehdyksiä sattuu”, Waldenne virkkoi solidaarisesti.
”Millaisia kauppoja tällä kertaa? Viinaa ja tupakkaa – vaiko molempia?” Sianpään isäntä tiedusteli.
”En tiedä muista, mutta ainakin minä ja Chrystalion tarvitsemme molempia”, Waldenne ilmoitti.
”Onhan teillä ikää sekä rahaa?” ukko kyseli ovelasti.
”Viimeksi teillä oli ainakin vodkaa, ranskalaista tupakkaa sekä konjakkia saatavilla”, Kristianus muisteli. ”Mitä jos esittelisitte meille tämänhetkisen valikoimanne?”
”Hyvä on sitten, mutta tiedoksi nuoremmille, ettette saaneet juomianne minulta, jos jäätte kiinni.”
”Lupaamme kunniasanalla, Abbie”, vakuuteltiin.
Kohta, jokaisen tehtyä ostoksensa Kristianus ja Waldenne valitsivat jengiläisille pöydät, ja osa seurueesta kerääntyi pölyiselle baaritiskille tekemään juomatilauksia. Pubin omistaja palveli vuorotellen asiakkaita kutut kintereillään.
”Hei, Ab!” Kristianus huusi pahimman ruuhkan hellitettyä. ”Liity ihmeessä vähäksi aikaa meidän seuraamme!”
”Jos sitä vähäksi aikaa”, vanhus murahti rapsuttaen Daisy-vuohta sarvien välistä. ”Teillä koittaa kohta kesäloma.”
”Onneksi.”
”Tylypaska on minun osaltani ohi”, Kristianus hohotti kaivaessaan uutta savuketta kultaisesta savukerasiastaan. ”Odottelen vaan S.U.P.E.R-tuloksia.”
”Opiskelu saa jäädä minun osaltani kuuteen vuoteen”, Chrystalion hihkaisi Macnairin ja Waldennen välistä.
Baarimikko täytti piippunsa. ”Te pääsette karistamaan Tylypahkan pölyt lopullisesti tai saatte ainakin hengähtää. Toista se on meikäläisellä. Herra Tekopyhyys ei ole enää koulunne rehtori, mutta edelleen vapaalla jalalla.”
”Azkabanissa sen pitäisi istua!” luihuiset hekottelivat.
”Minunkin puolestani, niin minun ei tarvitsisi olla niin varuillani vuohikatraani kanssa. Entisestä rehtorista ei koskaan tiedä, kun se on saanut näköpiiriinsä elikkoni...”
