Otsikko: Pöllökuhmuja ja ruukunsirpaleita
Kirjoittaja: kukapa muukaan kuin itse rimpsessa
Oikolukija: Popskulta <3
Ikäraja: K-12
Paritus: yksipuolinen wannabe Verso/Tonks
Tyylilaji: angst, wannabefluffy
Vastuuvapautus: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä vaan vähän leikin.
Pöllökuhmuja ja ruukunsirpaleita
”En tule ikinä oppimaan, kuinka käsitellä pöllökuhmuja!” nuori naisen alku parahti ääni epätoivoa tihkuen.
”Ne ovat pollomuhkuja ja kyllä sinä opit, kun vain keskityt siihen mitä teet”, multasorminen opettajatar vakuutteli.
”Katso nyt, en edes tiedä näiden nimiä!” tyttö nurisi takaisin, runnoessaan multaa kukkaruukkuihin.
”Sen tähden sinä oletkin täällä tukiopetuksessa, neiti Tonks.”
”Ei tästä ole mitään hyötyä”, Nymphadora huudahti ja leväytti turhautuneena kätensä keikauttaen pari ruukkua alas pöydältä.
”Pirskatti!” hän huudahti ja läimäytti multaisen kätensä suulleen, mutta siirsi sen äkkiä pois ja sylki irvistäen maan makua suustaan.
”Anteeksi, opettaja.”
”Ei se mitään”, professori Verso huokaisi ja kumartui auttamaan tyttöä jälkien siivoamisessa ties kuinka monennetta kertaa.
Vaikka professori Pomona Verso olikin opettanut Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa jo useamman vuosikymmenen ajan, hän ei silti muistanut kovinkaan montaa oppilasta, joka oli ollut yhtä kömpelö tai muuten vain avuton yrttitiedossa. Ei vika ollut tytön älykkyydessä, ei suinkaan. Nymphadora Tonks oli oikein fiksu nuori nainen, jos jaksoi keskittyä asiaan tarpeeksi pitkäjänteisesti, vaikka niin vain ei käynyt kovinkaan usein. Mutta vaikka tyttö saikin hänet aina välillä epäilemään omia opettajankykyjään, niin tämän kömpelyydessä oli silti samalla jotain hellyttävää, mikä herätti hänen hoivaviettinsä. Valitettavasti tyttö, tai oikeastaan jo nuori nainen, onnistui herättämään keski-iän paremmalla puoliskolla olevan opettajan jonkin muunkin vietin.
Ruukun sirpaleita keräävä tyttö nieleskeli itkuaan. Hormonien pyörityksessä ei ollut koskaan helppoa, Verso totesi mielessään yrittäen muistella omaa kaukaista nuoruuttaan. Niin, hormonit. Voi kunpa voisikin vielä olla nuori niin kuin hän. Kunpa voisikin kokea uudestaan kaikki uudet ja pelottavat ensimmäiset kerrat tai piileskellä kasvihuoneiden takana varastamassa suudelman tai kaksi salaiselta rakkaalta. Kunpa vielä kehtaisikin useammin kieriskellä maassa hekumalle antautuneena. Niin, kaikki hänen vaatteisiinsa takertunut multa tai hiuksiin sotkeutuneet lehdet eivät olleet aina olleet peräisin kasvihuoneen sisältä. Voi kuinka hän toivoikaan olevansa jälleen nuori.
Kyykistyneen oppilaan tasapaino petti ja hän horjahti eteenpäin, suoraan vasten professoria kaataen melkein tämänkin. Pomona kuitenkin ehti ottaa tukea pöydän reunasta ja säilytti fyysisen tasapainonsa, mutta henkinen sen sijaan joutui kokemaan kovia. Vaikka hän oli vain hetken ajan hipaissut norjaa vartaloa, se oli ollut aivan riittämiin tuottaakseen kutkuttavia, ja sopimattomia, mielikuvia hänen ajatuksiinsa. Tuo nuori naisen alku oli niin viattoman valloittava kaikessa, mitä hän teki! Professori Verso olisi vain halunnut painaa huulensa vasten toisen mutrulla olevia huulia ja kääntää suudelmallaan tämän nurinperin vääntyneet suupielet ylöspäin.
Pomona pelästyi ajatuksiaan, jotka tuntuivat niin eläviltä, aivan liian eläviltä ollakseen sopivia opettajalle. Oppilaisiin ei saanut kajota, nämä olivat vielä lapsia, vaikka olisivatkin jo täyttäneet 17 ja saavuttaneet siten virallisen täysi-ikäisyyden. Mutta hänen edessään nyyhkyttävä nuori nainen, jonka hiukset värjyivät masentavan harmaan eri sävyissä, ei ollut vielä edes laillisesti täysi-ikäinen. Kuinka hän, kuuliainen ja kunniallinen opettaja, saattoi edes ajatella jotain niin sopimattomia oppilaastaan? Miten hän saattoi kuvitella itseään telmimässä alastomana kasvihuoneen kuumankosteassa ilmastossa yhdessä viattoman oppilaan kanssa? Se ei tullut kuuloonkaan! Hän ei ollut niin kuin jotkut muut opettajat, joista hyvin tiedettiin, mitä he oppilaiden kanssa tekivät. Hän ei kykenisi tekemään mitään niin anteeksiantamatonta ja pöyristyttävän kauhistuttavaa.
Mutta silti, tytön istuessa siinä hänen edessään nuoruuden järisyttävien huolien painaessa hentoja hartioita ja kyynelien juovittaessa hänen sydämenmuotoisia kasvojaan, professori Verson olisi vain tehnyt mieli halata ja helliä häntä niin kuin hän joskus nuoruudessaan oli hyväillyt rakastaan. Hän pyyhkäisi hellän hymyn kasvoiltaan, heilautti taikasauvaansa siivoten lattialla olevan multa- ja sirpalesotkun ja sanoi:
”No niin, neiti Tonks. Ehkäpä tämä riittää tältä päivältä.”
Silmänsä likaiseen hihaansa pyyhkivä Nymphadora väläytti valjun hymyn, niiskaisi ja lähti kasvihuoneesta jättäen kaihoisiin muistoihin ja mieltä repiviin ajatuksiin vaipuneen yrttitiedon professorin yksin hämärtyneeseen rakennukseen.
