Author: Culliina
Beta: Grenade
Fandom: Darren Shan
Pairing: Kurda Smahlt/ Gavner Purl.
Genre: slash, romance, drama
General: K16
Warnings: -
Disclaimer: Darren Shan -sarja kuuluu kirjailija Darren O'Shaughnessylle enkä saa tästä rahallista korvausta. Juoni ja tunnistamattomasi random-asiat ja henkilöt ovat minun.
Summary: Kokelaiden ilmeet olivat ristiriitaisia; toiset olivat selvästi innoissaan, jotkut hieman huolissaan jouduttuaan näin nopeasti kenttäkokeeseen. Kurdan onneksi kaikki näyttivät kuitenkin ottavan tehtävän vakavasti.A/N: Osallistuu haasteisiin
OTS20 ja
Slash10. Aika on n. 50 vuotta eDs., joten kaikki henkilötkin ovat tietysti hieman kirjoissakuvattua nuorempia
varsinkin ystävämme Gavner.
Ja jei, eka ficcini, jonka ensijulkaisu on täällä. Tästä tulee tulemaan pitkä, lukujen määrää on vähän vaikea sanoa, koska luvuiksi jakaminen on ihan perhanan vaikeaa! Olin ajatellut tästä ensin one-shottia, mutta niin pitkää ei saisi julkaistua missään, joten luvuiksi meni. Alustavasti tuli lukujen määräksi kolme, mutta saa nyt nähdä, tuleeko enemmänkin.
Eksyn kanssasi taivaan tuuliin
Luku1Vampyyrikenraali Kurda Smahlt kulki kohti Corza Jarnin salia. Hän oli lupautunut avustamaan Vanezia tulevien kenraalien koulutuksessa, kun muutenkin oleili tällä hetkellä vuoressa. Maailmalla oli hiljaista eikä mitään suurempaa ollut tapahtunut pariin vuoteen. Kaikkia kenraaleja ei tarvittu ja ”työttömät” joko auttoivat vuoressa tai kulkivat omia teitään kutsua odotellen. Kellään ei kuitenkaan tuntunut olevan mitään väliaikaista rauhanaikaa vastaan -oli vain ajan kysymys, koska vampaneesit ryhtyisivät jälleen aktiivisiksi.
Kokelaat ja Vanez olivat jo paikalla salissa Kurdan saavuttua sinne. Paikalla oli lisäksi muutama muu vapaaehtoinen avustaja, mukana myös toinen kenraali.
Kurda asettui seisomaan Vanezin viereen tämän viitattua hänet siihen. Tänään oli vuorossa vedestä pelastusta ja siihen liittyvää lääkintää -ei riittänyt, että uhrin raahasi vedestä, vaan tämän oli hyvä myös jäädä henkiin, kuten Vanez asian ilmaisi.
Ensimmäiset pari tuntia sujuivat rutiininomaisesti Vanezin opettaessa, miten hukkuva pelastetaan, annetaan tekohengitystä, tuetaan katkenneita luita, elvytetään... Kurda hymyili muistaessaan omat oppituntinsa. Tämä oli yksi niistä harvoista käytännön alueista, joissa hän muidenkin mielestä oli hyvä. Pasifisteja ei vampyyrien heimossa arvostettu.
Hän ja muut vapaaehtoiset saivat toimia elävinä nukkeina kokelaiden paikatessa heidän ”katkenneita luitaan” ja väsätessään painesiteitä ”valtimoverenvuotoon” toisten ottaessa aikaa vieressä. Tunnit kuluivat nopeasti.
Oli hyvin palkitsevaa avustaa koulutuksessa. Silloin sai kokea olevansa todella hyödyksi varmistaessaan, että kenraaleja oli vielä senkin jälkeen, kun itse oli kuollut. Että heimo tulisi tulevaisuudessakin olemaan suojattu ja hallittu. Kurdasta oli myös mukava tutustua tuleviin kenraaleihin jo etukäteen, sillä näiden valmistuttua ei juttelemiseen välttämättä ollut kauheasti aikaa -tämä rauhanaika oli vain väliaikainen. Koskaan ei tiennyt, jos joku heistä olisi joskus hänen parinsa vampaneesijahdissa tai hullun vampyyrin vangitsemisessa. Silloin todella oli hyödyksi tuntea toinen.
Harjoitustuntien jälkeen oli tunnin ruokatauko ja sen jälkeen piti jatkaa ”käytännöllä”, kuten Vanez ilmoitti. Mitä se sitten tarkoitti, Kurda ei tiennyt, mutta tuskin mitään ihmeellistä. Olihan hän itsekin käynyt saman koulutuksen.
Hieman ennen seuraavien tuntien alkua Vanez pyysi hänet, toisen kenraalin ja kaksi muuta avustajaa kuulemaan ohjeet tunneille. Kaikkia avustajia ei enää tarvittu, joten Vanez oli kiittänyt ja päästänyt heidät takaisin puuhiensa pariin. Käytännön osuuteen tarvittiin vain neljä uhria.
Seuraavaksi alkaisi muutaman päivän mittainen harjoitus, jossa kokelaat jaettiin pareihin ja jokainen pari sai tehtävän. Tehtävät olivat erilaisia eivätkä käsitelleet pelkästään nyt opittuja asioita.
Yhtenä tehtävistä oli löytää pahasti loukkaantunut vampyyri ja parantaa tämä. Tehtävä kuulosti helpolta, mutta vampyyri saattoi olla missä tahansa vuoressa -ei tosin muiden näkyvillä, sillä silloin joku toinen voisi parantaa tämän. Aikaa suorittamiseen oli tasan 36 tuntia eli puolitoista vuorokautta. Tähän mennessä vampyyri tuli olla löydetty, paikattu ja palautettu Corza Jarnin saliin. Mikäli vampyyri ei ollut liikkumiskunnossa, tuli toisen parista olla aikarajaan mennessä olla tullut saliin ”hakemaan apua”. Vanez lähetti yhden avustajista vuoren alempiin tunneleihin osoittamaansa paikkaan. Hänelle oli annettu mukaan punainen tussi erilaisten vammojen piirron takia. Luunmurtumat merkattiin hakaneuloilla kiinnitetyillä lapuilla. Hänen tuli pysyä samassa paikassa, kunnes joku tuli hakemaan häntä (joko kokelaat tai heidän epäonnistuttuaan Vanezin lähetti).
Toisessa tehtävässä poistuttiin vuoresta sitä ympäröivään erämaahan. Kokelaiden tehtävä oli löytää ja pelastaa hukkuva vampyyri ja huolehtia tästä. Avustajan tehtävä oli hortoilla ensin ympäriinsä ja sitten ”pudota” kalliolta järveen. Järvessä oli kova virtaus, joka vietti koskeen päin. Pudottuaan hänen tuli pyristellä ja huutaa sekä toivoa, etteivät kokelaat olleet täysiä tumpeloita.
Kolmas ja viimeinen tehtävä käsitteli takaa-ajoa ja vangitsemista. Avustaja oli vampaneesi, joka kenraalien tuli ottaa kiinni ja vangita kuulusteluja varten. Vampaneesilla oli tärkeää tietoa, joten tätä ei saanut tappaa. Kokelailla oli jälleen puolitoista vuorokautta aikaa tehtävän suorittamiseen ja ”vampaneesi” piti aikarajaan mennessä palauttaa Corza Jarnin saliin.
Jokainen pari suoritti kaikki tehtävät putkeen -välissä oli aikaa levätä ja syödä seitsemän tuntia. Koska pareja oli enemmän kuin kolme, tehtäviä sillä hetkellä suorittamattomat parit viettivät aikaa toisen opettajan kanssa. He harjoittelivat aseetonta taistelua ja painia.
Joka parilla oli selvyyden vuoksi oma uhrinsa, jotta he tiesivät, kenet piti pelastaa. Näin ollen Kurdankin piti esiintyä kaikissa tehtävissä.
Kokelaiden saavuttua takaisin Corza Jarnin saliin Vanez selitti tehtävät heillekin ja jakoi parit. Ensimmäiset kolme paria lähtivät heidän mukaansa muiden jäädessä saliin saamaan taisteluopetusta. Kokelaiden ilmeet olivat ristiriitaisia; toiset olivat selvästi innoissaan, jotkut hieman huolissaan jouduttuaan näin nopeasti kenttäkokeeseen. Kurdan onneksi kaikki näyttivät kuitenkin ottavan tehtävän vakavasti. Ei olisi ollut mukava, mikäli hän olisi joutunut esittämään hukkuvaa olemattomalle yleisölle ja pelastamaan itse itsensä.
Hänellä oli hetki aikaa tutustua pelastajapariinsa Vanezin lähettäessä ensimmäisiä matkaan. Heillä oli heti vuorossa takaa-ajo ja avustaja sai puolen tunnin etumatkan ehtiäkseen harjoituspaikalle. Sekin oli vuoren ulkopuolella ja Vanez antoi parille summittaiset koordinaatit ”vampaneesista”.
Molemmat hänen paristaan olivat nuoria. Toisen, Gavner Purlin, kanssa hän oli ehtinyt jo jutella ruokailussa, mutta toinen, Luke Sheez, oli hänelle vieras. Hän ei muistanut nähneensä nuorukaista koskaan ennen.
Gavner oli parista nuorempi. Ihmisvuosiltaan ehkä kaksikymppinen. Hänellä oli olkapäille ulottuvat ruskeat hiukset ja hieman hiuksia tummemmat silmät. Lyhyydestään huolimatta hän näytti villapaidankin läpi lihaksikkaalta eikä Kurda voinut mitään sille, että hänen hengityksensä väkisin kiihtyi hänen silmäillessään nuorukaista.
Luke oli pitkä ja hieman alle kolmekymppisen näköinen. Hänet oli kuitenkin veretetty vanhempana, joten vampyyrinvuosiltaan hän oli suunnilleen Gavnerin ikäinen. Hänen roihuavan punainen tukkansa oli kynitty lyhyeksi ja pisamat nenällä tekivät hänestä aivan irlantilaisen näköisen. Ehkä hän oli sieltäpäin kotoisin.
Toinen pari sai tehtäväkseen etsiä vuoresta loukkaantunut vampyyri. Vanez oli lähettänyt tämän paikalleen jo etukäteen, joten pari sai lähetä matkaan heti. Heidän ääniensä vaiettua Vanez kääntyi viimeisen parin puoleen.
”No niin, teidän tehtävänne, kuten varmasti jo arvasittekin, on pelastaa Kurda hukkumasta erämaassa ja parantaa hänet. Kurda on jo saanut ohjeet”, Kurda nyökkäsi ja vilkaisin pariaan. He eivät näyttäneet turhan hermostuneilta, vaikkakin Gavner käänsi nopeasti katseensa lattiaan Kurdan katsoessa häntä. Tämä oli ilmeisesti katsellut häntä. Vino hymy nousi Kurdan huulille tämän ajatellessaa sitä.
”... joten tehtävä saattaa kehittyä todelliseksi vaaratilanteeksi, mikäli ette toimi oikein. Muistakaa, että saatte tarvittaessa pyytää myös apua -tämä ei ole koe- , mutta silloin epäonnistuitte tehtävässä. Pyytäkää apua kuitenkin mielummin liian herkästi kuin myöhään. Kurda osaa varmasti arvostaa sitä enemmän. ” Hän hymyili jälleen ja saatuaan Vanezilta varustepussukan sekä viimehetken ohjeet, lähti matkaan. Pelastajat lähtisivät hänen peräänsä puolen tunnin kuluttua, mutta eri kautta, jotta he eivät törmäisi vuoressa.
Kurda suunnisti tottuneesti tunneleissa, aikeenaan päästä ulos mahdollisimman nopeasti. Hänen reittinsä oli hieman pelastajien reittiä nopeampi ja hän pääsisi ulos muutaman kilometrin idemmältä kuin he.
Vaikka olikin kevät, maassa oli lunta Kurdan putkahdettua ulos vuoresta. Näin pohjoisessa ja korkealla lumi ei välttämättä sulanut koko kesänkään aikana. Lumi ei haitannut, mutta vaikeutti Kurdan tehtävää; olisi pelastajille liian helppoa vain seurata hänen jälkiään vuorelta asti. Mutta jos lumikaan ei ollut sulanut, hän saisi todennäköisesti uida jäälauttojen kanssa... toivottavasti pelastajat olisivat nopeita ja osaisivat hommansa! Fiksuina he varmaankin ottaisivat myös vaatteensa pois...
Tuhmia kuvia tulevasta kumppanistaan, anteeksi, kenraalista, nousi Kurdan mieleen ja niiden parissa loppumatka metsäntakaisen järven rannalle kuluikin rattoisasti.
Järvi oli oikeastaan vain pieni vuorilätäkkö, mutta kuitenkin kyllin syvä hukkumiseen. Siihen laski toiselta vuorelta leveä joki, jonka lisäksi pohjassa oli ilmeisesti suurehko lähde. Muuten järvestä lähtevä koski ei olisi voinut olla niin suuri ja kuohuva. Sen imuun ei todellakaan kannattanut joutua.
Vanezin mainitsema kallio ei ollut kaukana Kurdasta. Se ei ollut kovin korkea, mutta järvenpuoleinen reuna oli pystysuora ja sileä. Täydellinen hukuttautumiskallio siis.
Kurda lähti kulkemaan kohti kallion huippua. Sen takana avautui toinen metsä. Siellä hänen oli tarkoitus odottaa alokkaita. Heidän lähestyttyään hän vain yksinkertaisesti hyppäisi kalliolta järveen ja toivoisi parasta. Jäät olivat sentään sulaneet.
Metsänpohjaa peitti lumi sieltä täältä pieninä, keväisinä kinoksina. Niiden lomassa solisi puro jos toinenkin täyttäen yön iloisella liplatuksellaan.
Kurda kuljeskeli metsässä päämäärättä, yrittäen olla mahdollisimman normaalisti. Hän ei yrittänytkään peittää jälkiään, muttei myöskään jättää niitä.
Pari tuntia kului ilman merkkiäkään kokelaista, mutta sitten metsän eteläreunalta alkoi kuulua hiljaista puhetta.
”Ihan Vanezin tapaista lähettää meidät alueelle, jossa on miljoonia lätäköitä! Mistä me voitaisiin tietää, mihin se Kurda aikoo hukuttautua...” nurisija oli varmaankin Luke.
”Kyllä se tästä -ja tälläistähän kenraalina kai tulee olemaankin. Pitää etsiä vampyyreja ja vampaneeseja erilaisista paikoista. On tämä sentään kaupunkia helpompaa.”
”Just, paljonhan se auttaakin, että lähimmät ihmiset ovat muutaman sadan kilometrin päässä! Mutta juu, jatketaan, jatketaan...” Luke lisäsi huomattuaan Gavnerin alkavan jo hermostua valitukseen.
”Nimenomaan -täällä ei ole muita kuin me ja hän, joten mahdolliset jäljet ovat varmasti hänen. Maassa on vielä luntakin.” Kurda hymyili. Hänen viisas kultansa...
Syvän huokauksen saattelemana Luke ja Gavner jatkoivat alueen haravoimista. Oli vain ajan kysymys, koska he huomaisivat jäljet ja löytäisivät hänet. Oli siis aika piiloutua ja siirtyä lähemmäs kallionreunaa.
Vesi näytti tavattoman kylmältä Kurdan katsellessa sitä huipulta. Tuskin se häntä tappaisi, mutta lamaannuttaisi varmasti -eikä hän ollut edes hyvä uimari! Vaikka virrastakaan ei tarvitsisi huolehtia, hänen pelastamisestaan ei tulisi helppoa.
Metsästä alkoi kuulua kiivaita ääniä. Parivaljakko oli löytänyt Kurdan jäljet. Huokaisten Kurda laski Vanezin antaman varustenyssykän maahan ja valmistautui kylmään kylpyyn. Kauaa hänellä ei ollutkaan aikaa psyykata itseään, sillä Luke ja Gavner olivat vain pusikon päässä hänestä. Ei auttanut kuin hypätä.
Kylmä viima ennen kastumista tuntui kestävän ikuisuuden, mutta heti veteen osuttuaan Kurda toivoi sen jatkuvan vielä. Vesi ei ollut vain kylmää. Se oli jäätävää, sydämen jähmettävää. Hän oli valmistautunut kylmyyteen, mutta tämä oli pahempaa kuin Perta Vin Grahlin suihkut! Onneksi hän oli onnistunut olemaan kiljumatta, sillä mikäli vettä olisi päässyt suuhun, hän ei olisi varmasti pystynyt enää ikinä hengittämään ja suolet olisivat jäätyneet myös sisältä.
Järvi oli syvempi kuin Kurda olisi uskonut, sillä vaikka hän hyppäsikin korkealta, ei pohja ollut tullut vastaan. Paha juttu, sillä hän tuntui vajoavan yhä vain syvemmälle ja syvemmälle. Kohti pohjaa. Kohti pimeyttä. Hän yritti avata silmät, mutta jäätävä vesi vain kirveli ja pakotti sulkemaan silmät. Mahtavaa. Hän yritti liikuttaa käsiään tai jalkojaan uidakseen pintaan, mutta jäsenet eivät totelleet. Ne olivat aivan kohmeessa. Tunnottomia. Über kiva. No, nyt hänen ei ainakaan tarvinnut
esittää hukkuvaa...
~*~*~
Voi että oli
ärsyttävää, kun Luke valitti
koko ajan! Gavnerilla oli mennyt hermot pariinsa jo moneen otteeseen. Eikö se idiootti todellakaan ymmärtänyt, että tälläistä kenraalin elämä oli?! Hän uskoi todella, että kenraalina sai vain niittää mainetta ja kunniaa tekemättä kuitenkaan mitään.
He olivat tarponeet erämaassa jo monta tuntia näkemättä jälkeäkään Kurdasta. Vanez oli nimennyt heille halkaisijaltaan kymmenen kilometrin ympyrän, jonka alueelta heidän tuli löytää Kurdan jälkiä. Järven, johon tämä siis tulisi hukkumaan, ei tarvinut olla alueella. Kurda voisi vain kulkea siitä läpi.
Metri metriltä he olivat haravoineet aluettaan. Siellä oli useita järviä ja vuoristolampia, joista Kurda saattaisi pitää pelastaa. Ei voinut mitenkään arvata, mikä olisi oikea ja alueen ulkopuolellakin oli varmasti lisää järviä. Ei auttanut kuin etsiä jälkiä ja luottaa, että ne olivat Kurdan.
Hän kiipesi Luken perässä erään kallion laelle tutkimaan sen takaista metsää. Metsä taisi kuitenkin olla liian suureellinen nimi, sillä kyseessä oli pikemminkin parikymmentä lähekkäin kasvavaa puuta ja samanverran pensaita. Luke oli jälleen saanut valituskohtauksen ja koetteli todella Gavnerin itsehillintää. Vaikka Luke olikin heistä kahdesta pidempi ja fyysisesti vanhempi, Gavner uskoi silti pystyvänsä antamaan tälle kunnon korvapuustin.
”...lähimmät ihmiset ovat muutaman sadan kilometrin päässä! Mutta juu, jatketaan, jatketaan...” Luke lisäsi huomattuaan Gavnerin alkavan jo hermostua valitukseen. Varsinainen Einstein!
”Nimenomaan -täällä ei ole muita kuin me ja hän, joten mahdolliset jäljet ovat varmasti hänen. Maassa on vielä luntakin.” Olimme käyneet saman keskustelun jo kahdesti aikaisemminkin, mutta aina Luke tuntui yllättyvän muistaessaan, että lumeen jäi helposti jalanjälkiä. Selvä salapoliisin alku siis, Gavner ajatteli nyrpeänä ja koki yllättävää mielihyvää ajatuksen sarkastisuudesta. Ei ihme, että jotkut käyttivät sarkasmia vähän väliä!
Gavnerille tuli outo tunne, että nyt he olivat lähellä. Aivan kuin joku olisi tarkkaillut heitä! Se ei voinut olla muu kuin piiloutunut Kurda. Hän ei ollut kai halunnut odottaa vedessä, että hän ja Luke saapuisivat. Ihan ymmärrettävää tosin, sillä olihan vesi varmasti jäätävää! Gavner värähti ajatellessaan, että hän joutuisi uimaan siinä.
Mutta sellaista kenraalin elämä oli.
Luke nykäisi Gavneria hihasta ja osoitti kinosta parin metrin päässä edessäpäin. ”Katso, siinä on jalanjälki!” riemastuneina he kiiruhtivat etsimään jälkiä lisää. Niitä löytyi ympäri metsikköä -ilmeisesti Kurda oli kävellyt edes takaisin odottaessaan heitä.
Metsikön lähellä oli ainoastaan yksi järvi. He olivat nähneet sen kiivetessään ylös. Kurdan siis täytyi olla siellä. Nyt heidän täytyi vain käydä pelastamassa tämä.
Gavnerin vatsanpohjassa muljahti oudosti tämän ajatellessa Kurdaa alastomana sylissään... ehkäpä tämä tarvitsisi tekohengitystäkin? Hymy kaartui Gavnerin huulille. Ehkä tehtävästä kehkeytyisikin vielä hyvin mielenkiintoinen.
Loiskahdus järvensuunnalta rikkoi hiljaisuuden. Luke ja Gavner ryntäsivät molemmat kalliolle. Vedessä näkyi vielä putoamisesta syntyneet aallot. Kukaan ei vain noussut pintaan.
”Hyppään perässä, kiipeä sinä alas ja auta tarvittaessa!” Luke sanoi ja riuhtoi vaatteet pois päältään.
Ei! Kurda oli hänen! Hänen piti saada elvyttää tämä ja pitää sylissään. Kantaa pois maailman pahuudesta ikuiseen onneen ja rakkauteen. Hänen luokseen.
Gavner ei ehtinyt kuitenkaan sanoa mitään ennen kuin Luke jo hyppäsi Kurdan perään. Sekunnin murto-osan Gavner vain seisoi paikoillaan tuijottamassa putoavaa ystäväänsä, kunnes sai liikuntakykyntä takaisin ja alkoi kerätä Luken vaatteita maasta. Tämä tarvitsisi niitä vielä.
Kerättyään vaatteet nopeasti Gavner alkoi kiivetä kallionreunaa alaspäin. Kohti järven rantaa. Luke oli hyppäämisensä jälkeen noussut pintaan haukkomaan henkeä, mutta sukeltanut heti takaisin. Kurda ei ollut vieläkään noussut pintaan ja levottomuus alkoi iskeä Gavneriin. Eikai jokin ollut oikeasti vialla? Jopa vampyyrin olisi pitänyt jo nousta pintaan hengittämään.
Gavner riisui nopeasti omat vaatteensa ja hyppäsi veteen. Hänen sisuksensa olivat jäätyä eikä silmiä todellakaan pystynyt avaamaan -ne olisivat varmasti jäätyneet, vaikka kylmyys ei olisikaan jähmettänyt raajoja ja estänyt liikkumisen.
Hän ei nähnyt silmät kiinni mitään, mutta veden kohina peitti alleen myös kaikki äänet. Oli pimeää ja pakokauhu iski Gavneriin; mitä hän tekisi!? Kurda oli todellisessa hädässä eikä hän pystynyt auttamaan. Hyvä jos hän saisi itseänsäkään pintaan!
Paikallaan panikoiden Gavner tunsi kuinka hän hiljalleen valui oikealle päin. Kohti järven keskustaa ja pauhaavaa koskea. Virta yritti saada hänet vangikseen.
Pelko koskeen ajautumisesta herätti Gavnerin ja auttoi häntä ajattelemaan: paikallaan panikoiminen oli pahin virhe, siinä hän vai kulutti turhaan happea ja energiaa. Olisi päästävä rantaan ja tehtävä tilannekatsaus. Missä Kurda oli? Ja entäpä Luke? Vaikka Gavner ei erityisesti paristaan pitänytkään, ei hän tälle sentäään mitään pahaa toivonut.
Kovin ponnistuksin Gavner onnistui liikuttamaan ensin käsiään, sitten jalkojaankin. Veren alkaessa jälleen kiertää hän pystyi raskain vedoin uimaan kohti pintaa. Tai siis siihen suuntaan, missä hän oletti pinnan olevan. Silmiä ei pystynyt siinä kylmyydessä avaamaan.
Tuntui kuin hän ei olisi liikkunut laisinkaan, saatikaan sitten kohti pintaa. Oliko hän todella näin syvällä vai uiko hän väärään suuntaan? Hänen tilassaan ei auttanut kuin uskoa suunnan olevan oikea ja toivoa. Sekä tietysti rukoilla vampyyrien jumalilta armoa.
Monen kymmenen raskaan ja tuskallisen vedon jälkeen hänen kätensä halkaisi veden pinnan. Kiitollisina jumalille hän potkaisi vauhtia viimeisen kerran ja veti keuhkonsa täyteen happea. Jumalat olivat olleet armollisia. Riittäisikö heidän armonsa myös pelastamaan Kurda ja tuomaan Lukekin takaisin pinnalle?
Rättiväsyneenä Gavner ponnisteli rannalle. Luke seisoi siellä jo paniikissa.
”Näitkö sinä häntä, näitkö?! Charnan suolet menetämme hänet oikeasti! Eihän tuossa järvessä pysty ketään pelastamaan -eihän siellä edes näe mitään...” Luke palpatti. Hetkeksi Gavner onnistui unohtamaan jopa heidän tehtävänsä, niin ärsyttävä Luke jälleen oli -eihän tuollaisesta vauvasta voinut tulla kenraalia!
Hyväksi onneksi tehtävä kuitenkin palautui hänen mieleensä nopeasti eikä mitään peruuttamatonta ehtinyt tapahtua. Kurda oli tärkein. Olisi kamalaa, jos hän ei enää koskaan näkisi tämän hymyilevän, pyyhkäisevän kultaisia hiuksiaan taakse yhdellä siron käden liikkeellä... näkisi sinisiä enkelinsilmiä tuikkimassa tämän katsellessa häntä.
Rakkaiden asioiden eteen tuli tehdä työtä ja tämä todella oli sen arvoista.
Gavner lähetti Luken kiipeämään takaisin kallion päälle tähystämään -vesi oli kirkasta ja korkealta näkisi suurimman alueen. Hän yritti itsekin tähystää veden alle, mutta näki pinnasta vain talvisen taivaan. Oli arviolta aamuyö -vielä muutama tunti auringonnousuun. Kurda oli ollut veden alla jo kymmenisen minuuttia.
Luke pääsi kallion harjalle ja laskeutui mahalleen, pää reunan yli. Siten hän näki parhaiten. Hetken hän vain katseli järveä hätääntyneen oloisena, kunnes viimein kiljaisi: ”Tuolla! Se on tuolla, näen sen sinisen kaavun. Vauhtia nyt, se on kohta koskessa!”
Gavner yritti vimmatusti nähdä jotain Luken osoittamassa suunnassa, mutta Kurda oli ilmeisesti syvällä. Ei auttanut kuin hypätä veteen sokkona ja toivoa jälleen parasta. Rukoilla vampyyrien jumalia.
