Ehkä se oli totta, ehkä vastakohdat todellakin täydensivät toisiaan.Nimi: Piparillinen
Kirjoittaja: Beelsebutt
Esilukijat: Susimus & Liz
Päähenkilöt: Hermione/Tonks
Lajityyppi: parisuhdearkea? huumorilla
Sanamäärä: < 1000
Haasteet: Fanon10 & Femme10 & Joulu
Verse:
Tämä on ryöstö! ->
Ja pelkoni katoaa ->
PiparillinenIkärajasuositus: S (sallittu kaikille)Piparillinen sai alkunsa Sassan synttäreiden alla yhtenä kolmesta vaihtoehdosta, joista edes jonkun koetin epätoivoisesti saada toimimaan. No en saanut, mutta nyt joulun alla blokki on nähtävästi
vihdoinkin selätetty, joten tääkin ficci lähti rullaamaan, jei! \o/ Ficin nimen voi halutessaan ottaa femmeilevänä sanaleikkinä, ja jos intertekstuaalisuus kiinnostaa, voi alkaa pohtia, onko tällä ficillä ja "Tämä on ryöstö!" -ficin ryöstökohteella jotain yhteistä =P Onnea Sassalle <3 ja pahoittelen myöhästymistä!
Kiitokset RL-kaverille piparinteon avaamisesta — mä oon aina vaan ostanut valmistaikinan =P Kiitokset myös Susimukselle ja Lizille rohkaisusta <3
Hox! En omista Pottereita, J.K. Rowling omistaa, joten kaikki kunnia The Ladylle. En saa tästä rahaa, elekää haastako oikeuteen!
Piparillinen
Kananmuna räsähti lattialle, ja Hermione irvisti kattilalle.
"Hups", Tonks sanoi Hermionen selän takana ja, päätellen siitä kuinka Hermionen niskahiukset nousivat pystyyn, eheytti rikkomansa munan.
"Okei, tämä alkaa jo jäähtyä", Hermione sanoi tekopirteällä äänellä. "Mitenkäs se munan vatkaaminen edistyy?"
"Öö, kohta valmista!" Tonks heläytti ja oli tiputtaa kulhon. Hermione huokaisi syvään.
"Rakas, jospa minä—"
"Eikun kyllä tämä tästä", Tonks vakuutti ja löysi vihdoin vispilän astiatelineestä.
Hermione yritti rauhoittaa hermojaan. Leipominen oli hänelle suoritus siinä missä liemien keittäminen eikä hänen tarkkuutta vaativa, reseptiä ehdottoman orjallisesti seuraava tyylinsä sopinut lainkaan yhteen Tonksin vapaamielisen ja suurpiirteisen leivonnan kanssa. Tällaisina hetkinä Hermione ihmetteli, miten he olivat Tonksin kanssa sietäneet toisiaan jo neljän vuoden ajan. Ehkä se oli totta, ehkä vastakohdat todellakin täydensivät toisiaan.
Hermione lisäsi keitokseen loput mausteet, ja Tonks nuuski äänekkäästi ilmaa.
"Tuoksuu hyvältä! Mitä se on?"
"Muskottipähkinää", Hermione sanoi ja oli laittamassa korkkia maustepurkin päälle, kun Tonks nappasi sen hänen kädestään. "Varo, se—" Hermione aloitti, mutta oli jo liian myöhäistä.
Tonks haisteli suoraan maustepurnukan suulta ja veti sieraimien täydeltä muskottipähkinää sisäänsä. Hänen ilmeensä muuttui hämmästyneeksi, ja Hermione sai vain vaivoin napattua kulhon tämän kädestä, kun Tonks jo päästi sarjan aivastuksia. Muskottipähkinäpurkki lensi keittiön kauimmaiseen nurkkaan levittäen maustetta ympäri huonetta.
"A-anteeksi", Tonks sanoi niiskuttaen ja pyyhki kasvojaan astiapyyhkeellä.
"Ei se mitään, rakas", Hermione yritti sanoa ystävällisellä äänellä, mutta koki sen vaikeaksi, koska hänen tiptop siisti keittiönsä oli kuin hävityksen kauhistus.
"Ehkä parempi, etten koske enää mausteisiin", Tonks myönsi niistettyään nenänsä. "Avaan vaikka tämän."
"Okei", Hermione nyökkäsi. Tonks tuskin saisi kovinkaan paljoa tuhoa aikaan soodapurkilla.
"Kansi on vähän tiukassa, jospa minä..." Tonks mutisi itsekseen, ja Hermionen valtasivat pahat aavistukset. Hän kääntyi ympäri juuri parhaaksi nähdäkseen Tonksin työntävän taikasauvansa kärjen soodapurkin tiukan kannen alle ja mutisevan epäselvän sanan.
Kansi lensi kuin korkki pyssyn suusta suoraan kohti kattoa, rei'itti paperisen lampunvarjostimen siististi kahdesta kohtaa ja, aivan kuin pyrstötähden pyrstö, kannen perässä kulki valkoinen, puuterimainen vana soodajauhetta, joka hetken kuluttua peitti jokaisen pinnan keittiössä.
Tonksin silmät levisivät, ja hän vilkaisi syyllisenä Hermionea.
"Ainakin saatiin valkoinen joulu?"
Hermione avasi silmänsä ja naulitsi salamoivan katseensa Tonksiin.
"En. Jaksa. Enää", hän mutisi yhteen purtujen hampaidensa lomitse. "Minä lopetan. Aivan sama onko joulu vai ei, en leivo enää koskaan pipareita!"
"Rauhoitu nyt vaan", Tonks hyssytteli ja ohjasi kiukusta tärisevän Hermionen olohuoneen sohvalle. Yhdellä sauvanheilautuksella hän himmensi valaistuksen, laittoi stereoista kuulumaan rauhallista joulumusiikkia ja sytytti takan. "Lepäät tässä hetkisen niin kaikki näyttää taasen paremmalta."
"Vihaan joulua."
"Etkä vihaa", Tonks sanoi pehmeästi ja pyyhki salavihkaa soodatahran Hermionen poskesta.
"Ja vihaan sinua!" Hermione jatkoi kylmällä äänellä.
"Mutta minä rakastan sinua", Tonks julisti ja painoi suukon Hermionen huulille. "Äläkä hätäile, siivoan kyllä keittiön."
"Parempi olisi."
Seuraavan puolen tunnin aikana Hermione kuitenkin rauhoittui ja vaikka hän ei varsinaisesti löytänyt sisäistä zeniään, hän oivalsi, ettei pieni sekasotku maailmaa kaatanut. Ja hän oivalsi myös sen, ettei hän ehkä vihannutkaan Tonksia. Ja etteivät piparit olleet hyvä syy muuttaa erilleen.
Hermione venytteli nautinnollisena ja avasi silmänsä juuri ajoissa nähdäkseen tummanruskean piparin miltei osuvan nenäänsä. Hän älähti ääneen ja kavahti kauemmas.
"Anteeksi, yritin vain yllättää!" Tonks selitti ja ojensi Hermionelle peltipurkillisen, joka oli ääriään myöten täynnä lämpöisiä, herkulliselta tuoksuvia pipareita.
"Mitä... miten..." Hermione änkytti ja katsoi ällistyneenä Tonksia.
"Se on helppoa, kun osaa niksit", Tonks iski silmäänsä ja haukkasi omaa pipariaan. "Mmm, nämä on kyllä hyviä."
Syötyään piparin Tonks kömpi sohvalle ja työnsi päänsä Hermionen syliin.
"Voin näyttää joskus, miten leipomisessa pystyy oikaisemaan varsin näppärästi", Tonks selitti suljettuaan silmänsä. "Kaikki riippuu vain ranneliikkeestä—"
"Tonks, kultaseni", Hermione keskeytti puhetulvan, ja hänen Tonksin kiharoihin uponneiden sormiensa hierova liike seisahtui.
"Noh?"
"Miksi tämän purkin pohjassa lukee 'Molly Weasleyn omaisuutta'?"
Hox!
Pipari + parillinen = piparillinen. Otsikon tai sen osasanojen muut merkitykset (varsinkin paritukseen liittyvät) voitte sitten päätellä ihan itse omissa päissänne =)
