Dekadenssin lyhyt oppimäärä | kuolonsyöjä-draamaa, 4/4, K-16

[Celeporn]

Dekadenssin lyhyt oppimäärä

hahmot: Igor Irkoroff, Regulus Musta, Augustus Rookwood, Barty Kyyry junior
paritukset: melkein kaikki, mitä edellä mainituista saa muodostettua
ikäraja: K-16
varoitukset: meikkaavia alaikäisiä poikia keski-ikäisten ukkojen kanssa, vastuutonta alkoholin nautiskelua sekä huumeiden käyttöä
beta: yhyy

yhteenveto: Goottivaikutteista romantiikkaa höystettynä asiaankuuluvalla rappiolla sekä politiikan häivähdyksellä.

A/N: Kyseessä siis neliosainen sarja, kirjoitettu valmiiksi.




1. Johdatus rappioon

Vielä silloinkin, kun kylmähkön sodan kärjistymistä joksikin avoimen väkivaltaiseksi rintamataistoksi oli odotettu jo useita vuosia, Britannian taikamaailman puhdasverinen eliitti jaksoi pitää yllä loisteliasta elämäntyyliään. Itsensä lordiksi ylentäneestä miehestä ja hänen kannattajistaan puhuttiin tuskin lainkaan ja silloin, kun keskusteluihin eksyi jokin maininta aiheesta, paheksuvien sanojen välissä saattoi kuulla lauseiden sisällön kanssa riitelevän sävyn. Yleinen, mutta tunnustamaton fakta oli, että lähes puolet seurapiireistä kannatti Häntä-joka-jääköön-nimeämättä sen verran aktiivisesti, ettei heidän mielipiteistään ollut enää soveliasta käydä minkäänlaisia kahvipöytäkeskusteluja - niin kauan kuin sitä ei sanottaisi ääneen, ei seurapiireillä ja ministeriön tuomitsemalla lordi Voldemortilla ollut minkäänlaista yhteyttä.
Joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina kello kuudesta eteenpäin tämän yhteiskunnan kerman miehet kokoontuivat jonkun suurimman suvun päämiehen luokse nauttimaan viskistä, sikareista ja vain puolittain poliittisista keskusteluista. Toisin kuin jotkut asiaan vihkiytymättömät saattoivat joskus kuvitella, noihin iltoihin ei liittynyt mitään siveetöntä tai erityisen salaista; haluttiinpahan vain tavata ystäviä ja sukulaisia ilman, että naisista tarvitsi olla koko ajan pitämässä huolta.
Ilmapiiri oli kuitenkin rento vain näennäisesti, jokaisella oli oma paikkansa, josta lipeämistä katsottiin pahalla. Valtataisteluita käytiin tällä mukamas puolueettomalla maaperällä yhtä ankarin asein kuin muuallakin ja perheenpäät laskivat tyttäriensä tulevien sulhaskandidaattien lasillisia, punnitsivat jokaista lausuttua sanaa ja päättivät naimakaupoista jo ennen kuin nuorukaiset olivat edes aloittaneet kosioretkiään. Päällisin puolin kaikki toki tulivat toimeen toistensa kanssa, eikä kenenkään puheita tai tekoja tuomittu, mutta jo muutaman miesporukalla vietetyn illan jälkeen kuka tahansa osasi sanoa, ketkä vihasivat toisiaan, kuka ei hallinnut juomistaan, ja keiden lapset olivat mitä luultavimmin jo kapaloikäisinä luvattu toisilleen.

Igor Irkoroff oli jo lähes vuoden päivät viihtynyt Englannin seurapiireissä tarkkailijan roolissa. Vanhan venäläisen aristokraattisuvun viimeinen edustaja oli paennut Neuvostoliiton taikamaailmankin puolelle levittäytyneen toverihengen tieltä - eihän asia varsinaisesti häntä koskettanut, mutta liika jästien hapatuksien omaksuminen kyllästytti häntä. Toki ylimyspiireissä suhtauduttiin moiseen uudistushaluun asiaankuuluvan karsaasti, mutta jästihallinnon rahavirtoihin mieltynyt ministeriö oli alkanut osoittaa viimein taipumisen merkkejä ja eri tahojen lepyttämiseksi valitut alhaisempaa syntyperää olevat virkamiehet olivat paljastuneet paljon kuviteltua tehokkaammiksi. Oli siis ollut aika vaihtaa maisemaa, kenties pysyvästi.
Britannia oli vaikuttanut tarpeeksi mielenkiintoiselta ja paikallinen pikkuserkku Antonin Dolohov olikin auttanut Igoria enemmän kuin vain mielellään sopeutumaan. Antonin oli esitellyt Lontoon, englantilaisen seurapiirin, sekä tietysti mestarinsa, Pimeyden Lordin, jonka aatteet ja tavoitteet olivat luonnollisesti sykähdyttäneet kotimaan rappiota kohti luotsatun hienoston jälkeen. Kun tärkeimmät kontaktit oli solmittu ja orastavat ystävyyssuhteet laitettu alulle, Igor oli muuttanut hotelleista Augustus Rookwoodin kartanolle, joka miehen omien sanojen mukaan oli aivan liian suuri yhden ihmisen asuttavaksi.

Augustus oli työlleen ja mestarilleen omistautunut mies, joka ei ottanut millään tavalla osaa toisinaan kiihkeästikin kuohahteleviin seurapiirin kiistoihin. Hän ei ollut erityisen hyvissä tai erityisen huonoissa väleissä kenenkään kanssa, hän suhtautui kaikkiin tasaveroisella asiallisuudella. Ja vaikka Antonin olikin esitellyt Igorin, Augustus oli se, joka varsinaisesti tutustutti hänet kaikkiin niihin ihmisiin, jotka olisivat siitä eteenpäin hyvin merkittävä osa hänen elämäänsä. Tältä neutraalilta pohjalta oli hyvä lähteä liikkeelle, ja sillä oli myös hyvä pitäytyä. Miellyttävä ja kohtelias, mutta silti tietyn etäisyyden päässä - rooli, jossa pysytteleminen oli sekä kannattavaa että erittäin yksinkertaista.
Aina marraskuuhun -78 saakka.

Kuukautta aiemmin Regulus Musta oli saavuttanut täysi-ikäisyyden ja saanut ensimmäistä kertaa kutsun sinne isojen poikien leikkikentälle. Igorilla ei ollut mitään erityisempää muistikuvaa siitä, miten kotonaan tai eksyksissä poika oli näyttänyt olevan, hän ei ollut oikeastaan kiinnittänyt huomiota nuoreen Mustaan millään tasolla. Hänellä ei ollut mitään sanottavaa pojalle eikä pojalla hänelle, ja ikävuosienkin puolesta he olivat viettäneet iltansa täysin eri seuroissa.
Marraskuussa tilanne oli kuitenkin toinen. Regulus kohahdutti seuruetta saapumalla paikalle enemmän kuin vain akateemisen vartin myöhässä, sekä mukanaan seuralainen, jolla ei olisi pitänyt olla mitään asiaa kyseisiin illanistujaisiin. Bartemius Kyyry oli poistunut tapansa mukaan tasan kello kahdeksalta, mikä luultavasti olikin Reguluksen myöhäisen ilmaantumisajankohdan syy; nuorempi herra Kyyry kun tuskin olisi halunnut törmätä isäänsä sellaisessa tilanteessa. Paheksuntaahan moinen käytös herätti, mutta vaikka kukaan ei nuorukaisten toimintaa hyväksynytkään, kukaan ei puuttunut asiaan. Jos Kyyry ei itse osannut pitää jälkeläistään kurissa, se oli hänen ongelmansa, kenelläkään ei ollut mitään mielenkiintoa ryhtyä yhden huonotapaisen 15-vuotiaan moraalinvartijaksi.

Tuliviski maistui nuorille miehille, ensin jäiden kanssa, sitten kuivana. Orion Musta yritti aluksi pitää huolen, ettei hänen poikansa tarjoilisi alaikäiselle ystävälleen alkoholijuomia, mutta antoi asian olla jo parin tehottoman kehotuksen jälkeen. Mitäpä se minulle kuuluu, oli mies tokaissut olkiaan kohauttaen ja siirtynyt toiseen huoneeseen. Muutenkin suurin osa paikalla olleista tuntui parhaansa mukaan välttelevän nuoren Mustan ja Kyyryn suuntaan katsomista, kai se sitten oli astetta edistyneempää asian torjumista kuin pelkkä silmien sulkeminen.
Igoria sen sijaan poikien toiminta kiinnosti. Heidän asunsa erottuivat räikeästi niistä tummista, siisteistä kaavuista, joita yleisesti suosittiin: liituraitaa ja syvänsinistä samettia, liian kirkkaasti säihkyviä nappeja ja lähes kohtuuttoman suuria röyhelöitä sekä kauluksissa että hihansuissa. Reguluksen mustavalkoiset kengät loistivat kuin vastavahattu lattia, ja Bartyn otsalla keikkuva baretti näytti siltä, että se valahtaisi pojan kalpeille kasvoille hetkenä minä hyvänsä. Ja kun Barty pyyhkäisi teatraalisesti Reguluksen liioitellun sekavia hiuksia pois tämän silmiltä, hänen tummaan hihaansa jäi hento puuteriraita. Jostain taskujen kätköistä löytyi absinttipullo, ja jo valmiiksi humalassa nauraen nämä keikaroivat tulevaisuuden toivot alkoivat poltella vihreällä nesteellä valeltuja sokeripaloja.

Nuoruuden ylpeys ja näyttämisenhalu, raha, sekä luultavasti hippunen kapinaa yhdistettynä muutamaan "hienostunutta rappiota" ihannoivaan teokseen, joita itseään intellektuelleiksi ja dekadenteiksi romantikoiksi kutsuvat runoilijat raapustivat nautittuaan muutakin kuin pelkkää alkoholia - tässä oli tulos. Viihdyttävää ja hieman noloa, mutta ei mitenkään poikkeuksellista, olihan noita nähty yksi jos toinenkin.
Näin ainakin Moskovassa, ja jos tarkemmin mietti, niin monissa pienemmissäkin kaupungeissa. Itseään etsivien nuorten miesten rajojen kokeilemista ei varsinaisesti tuettu, mutta mahdolliset selkkaukset jätettiin omaan arvoonsa, kukapa niistä olisi jaksanut piitata. Britanniassa asia oli kuitenkin toinen, lähes jokainen ilmaisi paheksuvan kantansa vaikka sitten nyrpistämällä nenäänsä kun jompikumpi pojista nauroi liian kovaa tai ryysti juomansa sivistymättömään tyyliin. Jopa muut alle 20-vuotiaat tuntuivat katsovan piirien kuopusten käytöstä kovin pahalla, vaikkeivät itsekään olleet sieltä kaikkein puhtoisimmasta päästä. Mutta kai Englanti sitten oli kaikesta huolimatta sivistysvaltioksi melko takapajuinen, erossa Manner-Euroopan uusista tuulista.

Toisin kuin muita, Igoria tämä absintinhuuruinen taiteilijamentaliteetti lähinnä huvitti. Kuten sanottu, olihan noita jo nähty, eikä siitä koskaan koitunut mitään sen pahempaa kuin pari lähes särkynyttä sydäntä, jokunen suhteellisen harmiton sukupuolitauti, ja helvetinmoinen krapula. Nuorten boheemien vallankumouksellisuus ja elämää suuremmat totuudet unohtuivat aina viimeistään siinä vaiheessa, kun ne suosikkikirjat oli siteerattu alusta loppuun ja lopusta alkuun, ja pari vuotta kestänyt humala alkoi hieman hälvetä.
Se kaikkein paheksuttavin kuitenkin tuntui jäävän muilta huomaamatta, olivat liian kiireisiä tuomitsemaan riikinkukkoilun ja holtittoman juomisen nähdäkseen edes hitusen puuteroitua pintaa syvemmälle. Kukaan ei pannut merkille, kuinka valkeiden hansikkaiden peittämät sormet viivähtivät toisen kädellä, hipaisivat reittä, pyörittelivät toisen pojan kalvosinnappeja ja hivelivät lasien reunoja ruskeiden silmien kohdatessa taivaansiniset. Ja kun he luulivat, ettei kukaan katsonut, kuivat huulet painettiin rystysille nopeassa käsisuudelmassa.

Igor kuitenkin näki sen kaiken, ja jos ei ihan kaikkea, hän kyllä osasi täyttää aukot. Vaalean pojan katse pyyhkäisi huoneen yli jokaisen puolihuolimattoman hellyydenosoituksen jälkeen ja hetkittäin Igorista tuntui, että nuori Kyyry toivoikin jonkun huomaavan, niin naurettavalta ja epätodennäköiseltä kuin se hänen omasta mielestäänkin kuulosti.
Orion Musta poistui paikalta yksin jättäen varsin vahvassa laitamyötäisessä olevan perillisensä illan isännän huoleksi. Augustus ei luonnollisestikaan arvostanut miehen vetoa, Regulus kun oli jo sen verran juonut, ettei häntä uskaltanut enää päästää kotimatkalle edes hormiverkon kautta. Kukaan muukaan ei, tietenkään, halunnut ottaa nuoria hulttioita kontolleen, eikä Augustukselle jäänyt muita vaihtoehtoja kuin majoittaa nuorukaiset yön ajaksi - muu olisi ollut hyvien tapojen vastaista. Vierashuonetta hän ei aikonut antaa kuokkijoiden käyttöön, pärjätköön omillaan, oli tarpeeksi armeliasta antaa heidän jäädä.

Pojat olivat jääneet kirjastoon muiden lähdettyä, ovi oli raollaan. Igor hidasti vain osittain tietoisesti askeliaan lähestyessään kyseistä huonetta, yritti hengittää normaalia hiljempaa, ja kuuli tukahdutetun äännähdyksen. Hän otti tukea ovenkarmista nojautuessaan kohti sulkemattoman oven jättämää rakoa ja näki juuri sen, mitä oli odottanutkin näkevänsä.
Kumollaan oleva lasi valutti sisältöään lattialle pisara kerrallaan ja Regulus Musta makasi sohvalla selkä kaarella, vasta puoliksi palanut savuke sormissaan. Barty Kyyry nuorempi oli käpertynyt Reguluksen levitettyjen jalkojen väliin, kasvot toisen haaroihin hautautuneena, käsi tämän lantion alle kadonneena, ja Regulus huohotti, vaikersi ja voihki yrittäen selvästikin olla hiljempaa kuin kykeni. Pojan toinen käsi oli tarttunut Bartyn oljenvaaleisiin hiuksiin, joita hän puristi rystyset valkeina, hengitys koko ajan entisestään kiihtyen. Barty kohotti katseensa, ensin Regulukseen, sitten Igoriin, ja punehtuneille huulille nousi tyytyväinen hymy. Hän vaihtoi tekniikkaa, alkoi käyttää kieltään imemisen sijaan, eivätkä siniset silmät väistäneet ovenraosta heitä tarkastelevan miehen kiinteää, nälkäistä tuijotusta kertaakaan. Ja kun Regulus saavutti huippunsa, Barty antoi otteensa pehmetä päästäen vaalean, tahmean nesteen leviämään osittain kasvoilleen.

Kalpea käsi kurottautui ottamaan Reguluksen savukkeen, nostamaan sen spermaa valuville huulille, ja sammuttamaan yhden hengenvedon jälkeen jo muutenkin melkein kuolleen tupakan omaa kämmenselkäänsä vasten. Pojan ilme ei värähtänytkään, ovela hymy leikitteli edelleen suupielissä. Igor painoi oven niin kiinni kuin vain saattoi ilman, että se varsinaisesti sulkeutuisi, ja vetäytyi huoneeseensa.

Aamulla Igor heräsi ovensa saranoiden natinaan, pahuksen brittiläiset kotitontut eivät osanneet hoitaa tehtäviään tarpeeksi äänettömästi. Lukko naksahti kiinni, joku nousi vuoteeseen Igorin vierelle ja mies avasi silmänsä ihmeissään kohdaten Regulus Mustan punehtuneet, vaivautuneet kasvot. Poika ei katsonut häneen, tuijotti vain käsiään kuin miettien, miten hänen tulisi sormensa asettaa.
"Barty kertoi, että te näitte meidät."
"Älkää huoliko, en kerro isällenne - "
"Te kuulemma jäitte katselemaan."
Igor mittaili katseellaan nuoren ylimyksen korkeita poskipäitä, alas luotuja silmiä ja huulia, joita poika kostutti kielellään lähes lakkaamatta. Tumman paidan kauluksen sisäpinta oli puuterista vaalea ja kalpeaa kaulaa värittivät violetin ja punaisen sävyiset puremajäljet. Vasemman käden sormet kellersivät runsaan tupakoinnin jäljiltä ja pojasta huokui vanhan viinan haju - todella dekadenttia.
"Entä sitten?"

Regulus vaikeni, ilmeisesti poika oli eilisestä huolimatta rappion ja moraalittoman elämänasenteen suhteen vielä pelkkä aloittelija. Kapeiden poskien puna syveni kielien ajatusten säädyttömästä ja hekumallisesta suunnasta, poika asettui epävarmasti makuulle ja vilkaisi Igoriin tavalla, joka oli ilmeisesti tarkoitettu vietteleväksi. Mies kosketti Reguluksen huulia ja pehmeä kieli alkoi sivellä tunnustelevia sormia siirtyen ylemmäs, ranteelle, ja sieltä vähitellen kyynärtaipeeseen. Igor sulki silmänsä ja päätti tehdä poikkeuksen etäisyyssäännöstään; kai hän nyt sitten voisi taas kerran auttaa turmeltuneisuutta tavoittelevan nuorukaisen tämän toivoman tien alkuun.



2. Dekadenssia aloittelijoille

Kuoleman kuukauden viimeisen viikon ensimmäinen aamu valkeni silmiä kirveltävän kirkkaana. Alkutalven auringon luulisi olevan väsymyksessään lempeä, tai ainakin hieman armollisempi, mutta vaikkei se enää lämmittää jaksanutkaan, sokaisemiseen se edelleen kykeni. Elottomia puunoksia hunnun lailla peittävä huurrekin joutui nöyrtymään ja hetken ajan saattoi kuvitella, että luonto vielä puhkeaisi takaisin kaikkeen loistoonsa ja kukoistukseensa, vaikka tiesikin roudan valtaavan maata elämää syövän kasvaimen tavoin.
Regulus katsoi savukettaan ja hymähti - se oli palanut jo melkein puoleenväliin, muttei ollut vieläkään pudottanut tuhkaansa. Kuin lakastunut ruusu, jonka terälehdet ovat kuivuneet kasaan, mutta joka ei silti suostu myöntämään tappiotaan, alistumaan kohtaloonsa ja kuolemaan; vaipumaan manan majoille, siirtymään ajasta ikuisuuteen, nukkumaan pois...
Regulus oli kuolemanväsynyt. Hän istui alasti suljetun ikkunan äärellä polttamassa jo kolmatta viimeistä savuketta, suussa maistui yöllinen huuma ja rankkaan laskuun jo hyvän aikaa sitten kääntynyt humala. Poika toivoi, että hänellä olisi peili, jotta hän voisi tarkastella verestäviä silmiään ja punaviinin tahrimia huulia, nähdä, miltä paheellisuus näytti hänen kasvoillaan. Sopiko se hänelle, pukiko se häntä, näyttikö se luontevalta ja hänelle ainoalta oikealta tavalta elää? Univaje ja veressä laimentuneena virtaava alkoholi saivat hänen mielensä raskaaksi, jokaista lihasta särki, ja Regulus tunsi olevansa niin elossa kuin ihminen vain voi olla.

Regulus pudotti tupakan puolillaan olevaan vesilasiin ja meni vuoteeseen, painautui kiinni nukkuvaan mieheen ja hengitti syvään tämän partaveden tuoksun viimeisiä rippeitä. Igorin iho oli lämmin, oikeastaan kuuma, ja nautinnollinen väristys kulki Reguluksen kehon läpi hänen tunnustellessaan miehen selässä risteileviä raapimisjälkiä. Ja vaikkei hän jakanutkaan ajatuksiaan kenenkään kanssa, hän ei voinut olla punastumatta muistaessaan, kuinka oli taas tänäkin yönä anellut kovempaa ja nopeammin, rukoillut täyttymystä ja lähestulkoon kyynelehtinyt, kun se oli hänelle viimein annettu. Ja kuinka hän oli halunnut lisää ennen kuin oli vielä edes ehtinyt toipua ensimmäisen kliimaksin jälkiaalloista.

Igor tuntui pitävän erityisen paljon Reguluksen katselemisesta, ja hän oli usein pyytänyt poikaa koskettamaan itseään, tekemään kaiken alusta loppuun niin kuin teki sen ollessaan yksin. Regulus oli joka kerta yhtä vaivaantunut, hänen kasvonsa tuntuivat liekehtivän häpeästä punaisina, mutta hän ei milloinkaan kieltäytynyt - hän teki kaiken, mitä mies häneltä halusi, hän ei osannut kieltää rakastajaltaan mitään.
Rakastaja. Sanassa oli kiehtova kaiku, se soi usein Reguluksen korvissa ja sen puolittain ääneen lausuminen toi hänen kielelleen aromin, joka sai mielen tulvahtamaan täyteen toinen toistaan aistikkaampia kuvia lihan iloista ja erinäisistä irstaista ruumiintoiminnoista. Ja tuo mustatukkainen mies, jolla oli suorastaan hyytävän siniset silmät, suudellessa leukaa kutittava pukinparta, tuskin havaittavissa oleva pehmeä itäeurooppalainen aksentti, joka olisi saanut kenen tahansa pään pyörälle, ja joka oli kaikin puolin kuin ratkaisemista odottava, tiukasti pauloihinsa kietova kiehtova mysteeri, oli hänen rakastajansa.

Ilman Bartya niin ei olisi käynyt, mutta ilman Bartya asiat myös olisivat yksinkertaisempia. Usein katsellessaan Reguluksen vain puolittain yksityistä hekumaa Igor leikitteli ääneen ajatuksella, että Barty liittyisi heidän seuraansa, kunhan pääsisi taas Tylypahkasta lomalle, pojalle olisi juuri sopiva paikka heidän välissään. Mutta vaikka visio Bartysta polvillaan Igorin edessä laihat sormet reisiä puristaen oli kieltämättä herkullinen ja sillä oli aina juuri sellainen vaikutus kuin oli ollut tarkoituskin, Regulus ei voinut mitään mustasukkaisuudelle, joka kalvoi hänen mieltään aina hieman aiempaa terävämmin hampain.
Kuhnusarvio päästi mielellään hienostopiireihin kuuluvat oppilaansa ylimääräisille viikonloppuvapaille hoitamaan sosiaalisia suhteitaan, mutta joulukuun ensimmäisenä lauantaina Bartya ei nähty perinteikkäissä miesseurueen illanistujaisissa. Hieman Regulusta harmitti oma asenteensa - Bartyn läsnäolo oli tainnut ravistella niitä kaikkia paikalleen juurtuneita, kangennielleitä, itseään täynnä olevia moukkia, mutta nyt liiallinen ajatusten herättäminen tietyissä tahoissa olisi voinut olla kohtalokasta. Barty olisi pidettävä poissa niin kauan kuin mahdollista, mielellään kauemminkin.

Samalla Regulus ikävöi Bartya ja jollain tasolla häntä myös kadutti se, ettei ollut syksyllä enää palannut kouluun. Aikuisten ylimysten elämä oli paljon tylsempää kuin hän oli kuvitellut, eivätkä seurapiirin muut nuoret suhtautuneet häneen yhtään sen suopeammin kuin aiemminkaan; Rabastan Lestrange oli liian keskittynyt piirileikkiinsä veljensä vaimon, Reguluksen serkun, kanssa, Leonius Mulciber katsoi häntä edelleen pitkin nenänvarttaan ylivertaisen älynsä suomalla oikeudella, ja Evan Rosier vain yksinkertaisesti vaikutti niin mielipuolelta, että hänen kanssaan keskusteleminen tuntui joka kerta eräänlaiselta itsemurhayritykseltä.
Syksyllä Regulus oli usein tuntenut itsensä maailman yksinäisimmäksi ihmiseksi, jonka universumissa oli liikaa ulottuvuuksia ja liian monta tähteä hänelle itselleen. Hän oli tottunut jakamaan ne jonkun kanssa, antamaan osan tummista pilvistä ja niitä seuraavista sateenkaarista toiselle, ja täyttämään tilaansa toisen tavaroilla. Bartyn kokonaan valkoiset savukkeet ja Reguluksen huoneen lattialle lojumaan jääneet vaatteet, joita Oljo oli nuristen pessyt, olivat muuttuneet tärkeiksi ja merkityksellisiksi tekijöiksi, joiden tyhjäksi jättämä paikka oli paljon suurempi kuin esine itsessään.

Mutta poissa silmistä - poissa mielestä. Päivä päivältä Regulus murehti asiaa vähemmän, Igorkin tuntui jossain vaiheessa unohtaneen Bartyn, mutta kun poika sitten viimein tuli jouluksi kotiin, Reguluksen kurkkua kuristi sekä pelko hänen valloituksensa menetyksestä että syyllisyys moisista ajatuksista. Olivathan he siihenkin asti jakaneet Bartyn kanssa kaiken - vanhempien viinikellareista pihistetyt pullot, viimeiset tupakat, jokaisen salaisuuden ja jopa vuoteen. Nyt hän kuitenkin halusi olla itsekäs, mutta ei tiennyt, miten onnistuisi tekemään sen.

"Millainen hän on?"
"Miten niin?"
"'Miten niin?' Kai minä nyt haluan kuulla joitain yksityiskohtia, olihan hän sentään alun perin minun löytöni."
Barty makasi Reguluksen sängyllä katon halkeamia tuijottaen ja laiskasti tupakkaa polttaen. Harmaat savukiehkurat hajosivat hitaasti levittämään tukahduttavaa tuoksuaan koko huoneeseen, kylmä hiki helmeili Reguluksen otsalla hänen tarkastellessaan hihansuun pitsiin palanutta reikää. Bartyn silmiä kiersivät paksut, mustat rajaukset, joita Reguluksen äiti oli katsonut inhoten; Reguluksesta ne saivat Bartyn näyttämään surumieliseltä lapselta.
"Älä huoli, minun puolestani sinä voit pitää hänet."
"Mitä?"
"Sanoin, että Irkoroff ei kiinnosta minua pätkääkään, hän vaikuttaa liikaa sellaiselta vanhalta, jo hieman elähtäneeltä elostelijalta, joka yrittää sinun kauttasi elää uutta nuoruutta, tai jotain sinne päin."
"Ei hän nyt niin kauhean vanha ole."
"Isäsi ikäinen kuitenkin."
"Entä sitten? Niinhän monilla taiteilijoillakin on itseään vanhempi suojelija, jotainhan heidänkin pitää siitä saada."
"En minä sitä tarkoittanutkaan, hölmö. Minusta Irkoroff vain on jotenkin liian täynnä itseään, kai hän kuvittelee olevansa jotain mahdottoman hienoa, kiinnostavaa ja eksoottista. Sitä paitsi hän tuntuu halveksuvan kaikkea brittiläistä ihan vain periaatteen vuoksi."
"Ei täällä kyllä mitään erityisen hienoa olekaan."
"Ei mitään?"
"No ei."
"Sinä unohdit mestarin, Regulus. Mestari."
"Irkoroffilla on piirto."

Barty kääntyi katsomaan Regulusta ja nousi istumaan. Hän pyyhkäisi silmilleen valahtaneen otsatukan korvien taakse ja alkoi jälleen kerran tutkailla Reguluksen seinään liimaamia artikkeleita selvästi kiinnostuneena.
"Milloin Irkoroff tuli Britteihin?"
"En minä muista, varmaan vuosi sitten."
"Onkohan hän ollut tekemässä jotain näistä?"
"Varmaan", Regulus vastasi olkiaan kohauttaen ja toivoen, että aihe jätettäisiin sikseen. Vaikka hän olikin helpottunut, Bartyn väheksyntä tuntui epäoikeutetulta, ei Barty tiennyt, mistä puhui. Hän ei tiennyt, miltä Igorin kädet tuntuivat paljaalla rinnalla, reisillä, pakaroilla, eikä hän ollut nähnyt, miltä miehen silmät näyttivät palavan kuumien tunteiden sulatettua niiden kestojään hetkeksi.

Barty kirosi ja pudotti sormiaan polttaneen savukkeen lattialle. Hänen kulmansa olivat painuneet tyytymättömään ryppyyn, jonka Regulus arveli johtuvan muustakin kuin liian lyhyeksi palaneesta tupakasta. Bartylla ja Reguluksella ei ollut pimeänpiirtoja, he eivät olleet vielä onnistuneet lunastamaan paikkaansa, vakuuttamaan, että he olivat mestarin polttomerkin arvoiset.
"Tuskin saanut sitä omilla ansioillaan."
"Et sinä voi sitä tietää."
"Ehkä voin, ehkä en."
"Miten niin?"
"Rookwoodin puheista sai sellaisen käsityksen."
"Rookwoodin? Missä vaiheessa sinä olet muka Rookwoodin kanssa puhunut?"
"Ikään kuin sinä olisit vienyt aikaani."
"Barty, älä viitsi."
"Uutena vuonna. Minä menin tapaamaan häntä Lestrangien juhlien jälkeen ja me... keskustelimme."
"Ja sinusta Rookwood ei sitten ole itseään täynnä oleva vanha elostelija?"
"Hieman vanha kyllä, mutta ei itseään täynnä. Hän on hirveän älykäs. Ja hänellä on hyvä maku viinien suhteen. Niin että pidä sinä vain se Irkoroffisi ihan rauhassa."

Ja niin Regulus sai haluamansa siunauksen ja vakuuden siitä, ettei hänen tällä kertaa tarvinnut jakaa. Eihän omistushalu ollut mitenkään erityisen uudistusmielistä, vallankumouksellista saati boheemia, mutta toisaalta Reguluksesta tuntui, että hän oli saavuttamaisillaan sen kaikkein kauneimman ja idealistisimman ihanteensa - rakastumisen.
Bartyn loma päättyi ja poika palasi Tylypahkaan, eivätkä tiettyjen visioiden toteuttamatta jättämiset vaikuttaneet häiritsevän Igoria. Barty oli vihjaillut, että miehen ylenkatse kaikkea englantilaista kohtaan saattaisi aikanaan levitä koskemaan myös Regulusta, mutta Regulus unohti kaikki saamansa varoitukset nopeasti - viimeinenkin Bartyn spekulaatio katosi Reguluksen mielestä sinä iltana, kun Igor tuli pahoitellen noutamaan hattuaan, jonka Orion Musta oli tammikuun ensimmäisenä lauantaina enemmän kuin vain pienessä hiprakassa vetäissyt lähtiessään päähänsä. Perheenpää oli vuoroin pyydellyt anteeksi, vuoroin nauranut, sattuuhan sitä näköjään parhaissakin piireissä, ja tarjonnut odottamattomalle vieraalle konjakkia lasillisen jos toisenkin. Reguluskin oli saanut muutaman tilkan, minkä jälkeen Igor oli pyytänyt nuorukaista saattamaan hänet ovelle.

Ovi, jonka eteen he olivat päätyneet, tuskin oli sama, jolle Reguluksen isä oli kuvitellut poikansa Igorin ohjastavan. Tuon oven takana Regulus oli ensin polvistunut Igorin eteen, kuunnellut kauhuissaan jokaista talossa kuuluvaa askelta ja pelännyt Oljon tulevan keräämään pyykkejä ja huoneeseen kertyneitä astioita. Kun Reguluksen suu oli puhunut tarpeeksi kauan omalla sanattomalla kielellään, Igor oli käskenyt hänen lopettaa ja avannut pojan vyön, vetänyt housut melkein liian hitaasti alas nilkkoihin asti. Regulus oli maannut vuoteellaan vavisten pahemmin kuin yksikään haavanlehti, äidillä oli tapana harrastaa maailman huonoimpia ajoituksia, mutta Igoria moiset ajatukset eivät tuntuneet vaivaavan. Heidän kehojensa yhtyessä Regulus painoi kasvonsa tyynyyn, ei hän muuten olisi osannut olla hiljaa, ei hän koskaan osannut eikä oikeastaan edes halunnut.
Igorin lähdettyä Regulus rutisti puuterin ja oman sylkensä tahraamaa tyynyä sylissään, käskien tapojensa vastaisesti Oljoa painumaan mahdollisimman kauas hänen huoneestaan ja pysymään poissa mielellään maailman loppuun asti. Hän veti keuhkonsa täyteen huoneessa leijailevaa tuoksua - miestä, seksiä, sekä yleistä mukavuutta ja nautittavuutta edistänyttä laventelivoidetta, jonka Barty oli viime visiitillään unohtanut. Reguluksen teki mieli tupakkaa, mutta hän ei halunnut sytyttää savuketta, peittää millään hänen uutta suosikkituoksuaan. Regulus joi ikkunalaudalle jääneen vajaan punaviinilasin sisällön yhdellä kulauksella välittämättä jo etikkaisesta vivahteesta, sulki silmänsä ja tiesi, että se, mistä hän oli lukenut jo lähes satoja kirjoja, oli viimeinkin tapahtunut hänelle.

[Celeporn]

3. Vihjeitä edistyneemmille

Julkisivun ylläpitäminen oli hienostopiireissä ensiarvoisen tärkeää, vaikkakin toisinaan myös melko haasteellista. Kaksinaismoralismi rehotti kuin julkein rikkaruoho, ja jos ei halunnut joutua juorujen kohteeksi, kannatti varoa sekä tekojaan, sanojaan, että tekemättä ja sanomatta jättämisiään. Harva oli itsekään mitenkään puhtoinen, mutta koska muiden elämän ruotiminen ohjasti kenen tahansa mielen pois askartelemasta keskustelukumppanin komerossa piileskelevien luurankojen parista, kannatti tarttua niihin epätoivoisiinkin oljenkorsiin.
Kaikkien ei tietenkään tarvinnut menetellä edellä mainitulla tavalla, jotkut saattoivat jättäytyä kaikkien ilkeiden puheiden piiristä pelkäämättä oman maineensa menettämistä. Augustus Rookwood oli juuri sellainen mies - hänen imagonsa loisti virheettömyyttään, vaikkei hän koskaan nostanutkaan kenenkään muun likoja vertauskohteeksi. Tämä ei kuitenkaan johtunut siitä, että hän olisi elänyt mitenkään erityisen nuhteettomasti - päinvastoin. Hän vain oli muita parempi salaamaan sen.
 
Helmikuun alkupuolella Augustus lähetti professori Kuhnusarviolle pyynnön saada Bartemius Kyyry nuorempi illalliselle, vaikka kyseessä ei ollutkaan mikään loma-aika. Viikonloppuvierailu sallittiin, tokihan nuoren Kyyryn oli hyvä käyttää kaikki tarjotut tilaisuudet todelliseen seurapiirielämään totuttautumiseen ja hyödyllisten kontaktien solmimiseen. Luultavasti Kuhnusarvio toivoi saavansa pojasta vielä jonain päivänä hyvänkin ministeriötuttavuuden - ehkä hänestä voisi näin Augustuksen tuttavana tulla jopa sanomaton, ja sehän se vasta jotain olisi.
Sanomattakin on selvää, ettei Augustuksella ollut lainkaan tämän kaltaisia suunnitelmia, mutta kuvitelkoon Kuhnusarvio mitä halusi. Useimmat ihmiset pysyivät tyytyväisinä sillä, että heidän antoi elää illuusioissaan, mikä teki asioista toisinaan melkein liiankin helppoja, mutta tietysti aina parempi niin.
Koska pelkän pojan tapaaminen olisi herättänyt muutamissa tahoissa kummastusta, Augustus kutsui myös Bartyn vanhemmat, koskaan kun ei voinut olla liian varovainen.

Bartemius Kyyry vanhempi oli ankara mies, joka vaati paljon itseltään ja muilta, erityisesti pojaltaan. Cordelia Kyyry, nuoren Bartyn äiti, oli puolestaan alistuva ja mielipiteissään epävarma nainen, joka myötäili miestään kaikessa. Ja pojassa, Bartemius nuoremmassa, ei ollut paljon muuta mainitsemisen arvoista kuin kauniit kasvot ja melko lapsellinen rappioromantiikan ihannointi. Joku muu olisi voinut pitää pinnan alla kytevää perhedraamaa mielenkiintoisena tarkkailukohteena, tai sitten vaivaannuttavana osana pöytäkeskustelua, mutta Augustusta se ei jaksanut kiinnostaa. He ruokailivat puhuen ministeriön eri osastojen välisestä yhteistyöstä, Britannian ja Ranskan aina yhtä hankalista suhteista, sekä Neuvostoliiton jästipolitiikan vaikutuksesta kyseisen valtion taikamaailmaan. Keskustelun lomassa herra Kyyry huomautteli pojalleen kaikesta mahdollisesta, käski kohentamaan ryhtiä, käyttämään ruokailuvälineitä hiljaisemmin, juomaan pienempiä kulauksia. Rouva Kyyry kiemurteli tuolissaan tuskin huomattavasti ja kosketti puolihuolimattomasti poikansa kättä pöydän alla aina perheenpään nuhteiden jälkeen.

Aterian jälkeen Augustus siirtyi Kyyryn pariskunnan kanssa salongin puolelle nauttimaan pari lasillista konjakkia ja kuubalaisen sikarin, nuori Barty taas vetäytyi kirjastoon palatakseen hormiverkon kautta Tylypahkaan. Kun Augustus oli viimein kehunut rouvan hattua jo toistamiseen, tarjonnut herralle kolmannen lasillisen, josta tämä oli kieltäytynyt, ja toivottanut vierailleen hyvät yöt, hän koputti terävästi kirjaston oveen ja meni makuuhuoneeseensa olettaen, että poika tajuaisi ilman sen ihmeellisempää kutsua tulla perässä. Hän sytytti seitsemän mustaa kynttilää ja hengitti syvään niistä leviävää imelää tuoksua - oopiumia ja jotain muuta, tarkempi tieto ei oikeastaan edes kiinnostanut häntä. Oleellisinta oli liekin leimahdus ja sitä seuraava tasainen hehku, liiallinen analyysi olisi vienyt osan loistosta.
Barty sulki makuuhuoneen oven perässään ja Augustus oli vähällä purskahtaa nauruun nähdessään pojan. Tietenkään Augustus ei ollut kutsunut Bartya minkään siveellisen aktiviteetin merkeissä, joten vaatteiden etukäteen vähentämisessä ei sinänsä ollut mitään huvittavaa, mutta aivan sellaista hän ei ollut osannut odottaa. Haalistunut turkoosi korsetti kiristi Bartyn vyötäröä naisellisille kurveille, kellastuneet pitsit kielivät kyseisen ihanuuden olevan peräisin äidin hylättyjen vaatteiden kasasta. Toimettomat sukkanauhat roikkuivat kalpeilla reisillä, musta höyhenpuuhka peitti kaulaa ja valui harteilta korostaen pojan ihon lähes luonnotonta vaaleutta, samoin kuin kirkkaanpunainen huulipuna, joka oli levitetty huolimattomasti ja joka toi lähinnä mieleen suttuisen ja huokean porton. Barty ilmeisesti ajatteli olevansa jonkinlainen hekuman ruumiillistuma eikä Augustuksella ollut mitään tarvetta oikaista tätä käsitystä, vaikka olikin melko vahvasti eri mieltä. Poika sai tuhria miehen reidet kammottavalla huulipunallaan, jättää toinen toistaan haaleampia jälkiä kaikkialle Augustuksen kehoon, ja lopulta tarjota itsensä edelleen siihen naurettavaan korsettiin pukeutuneena.

Bartyn voimakas seksuaalinen vietti ja hyvin eläväinen mielikuvitus eivät kuitenkaan olleet hankalasti järjestettävien tapaamisten perimmäinen syy. Poika tietysti sai elää siinä luulossa, ei Augustuksella ollut mitään Bartyn tarjoamaa sängynlämmikettä vastaan, mutta enemmän häntä kiinnostivat ne asiat, joista pojalla oli tapana kertoilla toivuttuaan orgasmin jälkiväristyksistä.
Barty puhui Regulus Mustasta.
Hän saattoi selittää ystävästään ties kuinka kauan ilman, että Augustus vastasi hänelle millään tavalla, poika oli ilmeisen innostunut aiheesta. Barty puhui Reguluksen ja Igorin suhteesta, hän kertoi kaiken, minkä oli kuullut Regulukselta; kuinka ne kaksi olivat naineet Reguluksen huoneessa pojan vanhempien ollessa alakerrassa, kuinka he saattoivat lojua Igorin vuoteessa tuntikausia juomassa viiniä ja rakastelemassa, kuinka Regulus oli niin rakastunut ja kuinka tämä arveli Igorin vastaavan hänen tunteisiinsa. Barty selitti myös juurta jaksain, millainen tiukkaotteinen matriarkka Reguluksen äiti oli, miten masentunut Regulus oli ollut veljensä lähdettyä seurapiireistä, miten mahdottoman kiintynyt Regulus oli johonkin typerään kotitonttuun, ja miten Regulus yritti olla kaikille mieliksi onnistuen kuitenkin miellyttämään kunnolla vain hyvin harvoja. Toisinaan Augustus sanoi väliin sanan tai pari ohjaten keskustelua haluamaansa suuntaan, ja Barty luonnosteli tietämättään varsin tarkan muotokuvan Regulus Mustasta ja kaikista tämän heikoista kohdista.

Reguluksesta oli päästävä eroon. Olihan Augustus jo vuosia sitten tullut siihen tulokseen, että kaikki Mustan suvun jäsenet olivat läpimätiä, jokainen omalla tavallaan, ei heistä ollut muuta kuin harmia. Hän oli yrittänyt vihjata tästä Igorille hienovaraisesti, Mustista olisi paras pysyä erossa, mutta eihän se typerä mies ollut tajunnut mitään. Igorin ja Reguluksen suhde oli kestänyt vasta pari kuukautta, mutta pojan turmiollisen vaikutuksen saattoi jo huomata.
Saapuessaan Britanniaan Igor oli ollut hienostunut ja huoliteltu herrasmies, joka hallitsi etiketin täydellisesti ja oli mitä miellyttävintä seuraa tilanteessa kuin tilanteessa. Augustus oli mieltynyt mieheen heti ensikättelyssä, ei hän olisi kelpuuttanut asuinkumppanikseen ketään sellaista, jonka ei olisi katsonut olevan kanssaan samalla tasolla, ja Augustuksen arvoasteikolla se oli jo huomattava saavutus. Ajan kuluessa Augustus oli alkanut koko ajan pitää Igorista aina vain enemmän, kai sitä olisi jo voinut jonkinlaiseksi kiintymykseksi sanoa.

Augustus ei vain ollut oikein käsittänyt tätä, hän oli ollut tyytyväinen löydettyään viimeinkin jonkun, jonka kanssa saattoi tuntea olevansa edes suurin piirtein samalla aallonpituudella. Tietoisuus omien tunteiden syvyydestä ja koetusta yhteenkuuluvuudesta oli iskenyt vasten kasvoja liian myöhään, kuten elämässä on kai tavallista, kun hän oli nähnyt Reguluksen hiipivän eräänä marraskuisena aamuna Igorin makuuhuoneeseen. Augustus oli odottanut, miten kauan Igor antaisi nuorukaisen viipyä luonaan ja jopa nauttinut kovaa vauhtia lähestyvästä skandaalista, mutta vielä puolen tunnin kuluttuakaan Regulus ei ollut poistunut. Augustus oli tuntenut omituisen palan takertuneen kurkkuunsa, olo oli muutenkin ollut varsin krapulainen, vaikkei hän ollutkaan nauttinut edeltävänä iltana viskiä viittä lasillista enempää. Hän olisi halunnut syöksyä huoneeseen, keskeyttää sen, mitä siellä sitten olikaan meneillään, ja heittää Reguluksen ulos talostaan ennen kuin poika olisi ehtinyt pukeutua. Selkärankaan asti iskostuneet hyvät tavat ja tahdikkuus olivat kuitenkin estäneet häntä sortumasta moiseen melodramaattisuuteen. Hyökkäykselle ja nöyryytykselle oli aikansa, ja eihän hän halunnut kääntää Igoria itseään vastaan.

Aluksi Augustus oli luottanut siihen, että Igor kyllästyisi nuoren viihdyttäjänsä keskinkertaiseen sielunelämään nopeasti, mutta toisin oli käynyt. Augustuksen viinikellari tyhjeni tyhjenemistään, eivätkä Reguluksen vierailujen jäljet, spermatahrat lakanoissa ja tupakantumpit ikkunalaudoilla, pysyneet muutamaa päivää kauemmin poissa. Aina, kun edelliset pojan aiheuttamat sotkut oli siivottu, ilmaantui uusia. Ilmeisesti se naurettava leikki, nuori ja apea dekadentti taiteilija ja hänen vanhempi, karismaattinen mesenaattinsa ihastuttavan rappiollisen romanssin pyörteissä, jaksoi miellyttää Igoria - kuinka keskinkertaista ja ala-arvoista. Toisinaan Augustus olisi halunnut muistuttaa Igoria muutamista realiteeteista, kuten esimerkiksi siitä, ettei Reguluksella kaikella todennäköisyydellä ollut minkäänlaisia taiteellisia lahjoja, ja vaikka olisikin, ei Igorilla ollut minkäänlaisia edellytyksiä tämän suojelijaksi. Kenties Igor oli unohtanut, että hänen sukuholvinsa kumisi tyhjyyttään hienosta ja arvostetusta nimestä huolimatta, toisin kuin nuoren Mustan, mutta koska rahasta ja etenkin sen puutteesta puhuminen oli rahvaanomaista, Augustus pidättäytyi puuttumasta asiaan.

Augustus makasi useina iltoina oopiumikynttilöidensä ympäröimänä yhdistellen keräämäänsä informaatiota erilaisiksi sommitelmiksi kuin palapeliä, johon ei ollut olemassa vain yhtä oikeaa ratkaisua. Palat asettuivat toistensa joukkoon monin eri tavoin, mutta ne eivät tuntuneet muodostavan minkäänlaista suurempaa kuviota, ainoastaan hajanaisia kuvien kappaleita siellä täällä. Jos hän olisi tiennyt edes jotenkuten, miltä lopputuloksen tulisi näyttää, tehtävä olisi ollut helpompi, hänellä kuitenkin tuntui olevan jo kaikki palat kasassa. Bartysta ei enää irronnut yhtään enempää tietoa, pojan kertomukset alkoivat toistaa itseään; aina palattiin kuumina hehkuviin tunteisiin, miellyttämisenhaluun ja perhesuhteisiin, mitätöntä asemaa kuolonsyöjissä unohtamatta.
Maaliskuun loppupuolella Barty ilmaisi kadehtivansa Regulusta, tämä sentään oli löytänyt elämänsä johtotähden, Bartykin halusi rakastua. Sen kuulemma täytyi olla ihanaa. Augustus tuli siihen tulokseen, ettei Bartysta olisi jatkossa enää minkäänlaista hyötyä, pelkkää vaivaa vain, ja hän lakkasi tapaamasta poikaa. Muutenkin hänestä tuntui, että hän oli päästänyt itsensä lipumaan liian kauas todellisuudesta, kenties ongelmalle voisi antaa hieman tilaa kasvaa; jos hyvin kävisi, se räjähtäisi käsiin omia aikojaan, vaikka eihän sellaiseen mahdollisuuteen voinut paljonkaan luottaa. Ministeriö ja Pimeyden lordi tarjosivat kumpainenkin paljon muuta ajateltavaa, ainakaan ei tarvitsisi olla niin paljon kotona katselemassa Reguluksen keinahtelevia askeleita ja kuuntelemassa huokauksia, jotka eivät todellisuudessa millään voineet kantautua Augustuksen makuuhuoneeseen asti.

Oopiumin tylsistämä mieli rekisteröi Mestarin sanat hyvin hitaasti, sekunnit kuluivat Augustuksen kirotessa odottamatonta vierasta, jota ei voinut käännyttää pois ja kehottaa palaamaan huomenna. Keinotekoinen euforia ei missään nimessä ollut paras mahdollinen mielentila tämän kaltaisten asioiden hoitamiseen, mutta oli pakko yrittää, niin epätoivoiselta kuin se tuntuikin. Älyllään vakuuttamisella oli sittenkin haittapuolensa.
Kidutuskirouksen jälkeen toistettu vaatimus alkoi painua vähitellen tajuntaan, tuska hälvensi pään sisäistä sumua yllättävän tehokkaasti, ja kun toinen kirous iski vielä edeltäjänsä jäljiltä heikkoon kehoon, Augustuksen järki palasi pakon edessä. Se oli selviytymistä ja se oli puhdasta nerokkuutta, hän tulisi olemaan eloonjäämistaiston ja muidenkin sotien voittaja.

"Mestari, uskoisin, että jokin alempi elämänmuoto voisi olla ratkaisu ongelmaanne. Käsittääkseni nuori Musta haluaisi lunastaa paikkansa joukoissanne, hän varmasti luovuttaa kotitonttunsa käyttöönne."



4. Yhteenveto

Vihjaa miellyttävistä asioista - he ovat valmiita tekemään juuri niin kuin sanot.
Vihjaa epämiellyttävistä asioista - he lakkaavat kuuntelemasta sinua.
Kiellä heiltä jotain, niin he haluavat sitä entistä kiihkeämmin.
Imartele heitä, niin heistä tulee kuuroja ja sokeita.
Esitä tyhmää ja saa kaikki haluamasi.
Barty tuijotti tylsistyneenä Igoria, joka tyhjensi ties kuinka monennen lasillisen vodkaa. Ehkä Regulus oli sittenkin ollut oikeassa, ehkä Igor oli sittenkin ollut kiintynyt siihen mitättömyyteen. Ei sillä, että asia olisi varsinaisesti Bartya kiinnostanut, tai että sillä olisi ollut mitään merkitystä, peruuttamaton oli jo tapahtunut, eikä Igorin säälittävillä välittämisillä olisi kuitenkaan ollut osaa eikä arpaa siihen. Kokonaiskuva tilanteeseen vain olisi ollut hauska, vaikka eipä senkään viihteellinen arvo loppujen lopuksi tainnut olla edes maininnan arvoinen.
Poika joi lasinsa tyhjäksi, kohensi hartioiltaan valuvan valkean kettupuuhkan asentoa ja kirosi mielessään kyseistä vaatekappaletta - julmetun epäkäytännöllinen, eikä edes mitenkään erityisen hyvännäköinen. Turhan naismainen hänen makuunsa. Kajalitkin olivat varmaan jo hieman levinneet, voisi olla aika vaihtaa tyyliä. Jotain hienostuneempaa seuraavaksi, taiteilijaluntun hepenien korvaaminen oikean aristokraatin vaatteilla houkutteli. Sen avulla voisi päästä kiinnostavampaan seuraan ja osalliseksi oikeisiin keskusteluihin, vaikka olihan tälläkin imagolla puolensa.

Augustus ei ollut huomaavinaankaan Bartya astuessaan huoneeseen. Mies istui Igorin viereen ja hipaisi puolihuolimattomasti tämän kättä. Ele oli selvästi harkittu, se oli tarkoitettu Bartyn silmille, ja poika joutui keskittymään kasvojensa peruslukemilla pitämiseen; ikään kuin kumpikaan niistä elähtäneistä kehäraakeista kiinnostaisi häntä. Ja ikään kuin Augustus olisi voinut estää Bartya saamasta Igoria, mikäli poika olisi hänet halunnut.
Barty toivoi, ettei hänestä koskaan tulisi sellaista kuin Rookwoodista - pystyyn kuollut, kangenniellyt älykkö, joka alituisesti hiveli egoaan omalla erinomaisuudellaan eikä kaikelta itseriittoisuudeltaan huomannut, milloin häntä käytettiin hyväksi. Barty oli aloittanut ja lopettanut pelin Augustuksen kanssa, Barty oli saanut Reguluksen Igorin sänkyyn, Barty oli antanut Augustukselle kaikki aseet Regulusta vastaan, eikä se itseään rajattoman täynnä oleva typerys ollut tajunnut mitään. Säälittävää.

Nyt Barty oli päässyt eroon Reguluksesta, riippakivestään, ja hän saattaisi viimeinkin keskittyä kokonaan kuolonsyöjien arvoasteikolla kohoamiseen. Hän ei tiennyt, miten Augustus oli pojan hoidellut, mutta ei sillä paljon väliä ollut. Regulus kuitenkin oli poissa kuvioista lopullisesti, Bartyn ei enää ikinä tarvitsisi vaivata päätään hänellä - edes epämääräisen katoamistapauksen selvittelyt eivät koskettaneet Bartya, eihän hänellä ollut oikeastaan mitään tekemistä koko asian kanssa.
Toisinaan kaiken helppous harmitti Bartya, ihmiset olivat usein liiankin yksinkertaisia. Jopa Rookwoodin kaltaiset sivistyneet, teräväpäiset miehet osasivat olla niin totaalisia idiootteja, että hetkittäin Barty tunsi suurta myötähäpeää näiden tunteiden sumentaman järjen johdosta. Surullista, vaikka hänelle itselleen toki äärettömän hyödyllistä.

"Sinulla ei siis ole aavistustakaan, mitä hänelle olisi voinut tapahtua?"
"Ei."
"Jos hän olisi lähtenyt, mihin hän olisi mennyt?"
"E-en minä tiedä, emme me koskaan puhuneet mistään sellaisesta. Luulin, että hän olisi ollut tyytyväinen, hänellähän oli jo kaikki."

Augustus kohensi ryhtiään toisten keskustelua kuunnellessaan, mies vaikutti lähes kohtuuttoman tyytyväiseltä itseensä. Hetken ajan Bartyn teki mieli kertoa totuus kaikesta, sanoa pari valittua sanaa omista teoistaan, mutta äkillinen päähänpisto oli helppo jättää huomiotta. Älä koskaan polta siltoja takanasi, varsinkaan ennen toisen pakotien varmistumista. Hän tulisi saamaan kaiken ansaitsemansa kunnian ja arvostuksen sitten, kun olisi niiden aika.

"Valitettavasti meidän on pian lähdettävä, minun on oltava ministeriössä puolen tunnin kuluttua ja Igorilla oli käsittääkseni jokin tapaaminen... Eikö niin?"
"Ei, ei kai tänään. Antonin halusi tavata huomenna, puhua jostain järjestelyistä, en nyt tarkalleen muista, mitä asia varsinaisesti - "
"Hänhän aikaisti tapaamisen täksi päiväksi."
"Niinkö? Ainakin eilen hän vielä -"
"Kyllä."
Paljonpuhuva katse, Augustus puristi Igorin kättä pöydän alla. Bartyn oli vaikea olla hymähtämättä ja hän kaatoikin itselleen uuden lasillisen vodkaa näyttääkseen, ettei ollut ymmärtänyt keskustelun perimmäistä tarkoitusta. Poika sytytti savukkeen, mikä näytti ärsyttävän Augustusta vielä entisestään.
"Kyllä, hän halusi tavata nimenomaan tänään. Puolen tunnin kuluttua. Muistan sen siitä, että huomasin palaverini alkavan samaan aikaan."
Igor kohautti harteitaan ja nyökkäsi välinpitämättömästi. Barty mietti, miten pian hänen lähtönsä jälkeen Augustus joutuisi tunnustamaan, ettei Igorin ollut tarkoitus tavata Dolohovia tänään, että oli valehdellut päästäkseen eroon vieraasta, jonka kanssa Igorilla olisi voinut vielä olla paljonkin puhuttavaa.

Barty joi vodkansa roolinsa vaatimalla hitaudella unohtamatta asiaankuuluvaa nenännyrpistystä. Hän poltti vielä toisenkin savukkeen ennen kuin venytteli nautinnollisesti, imitoiden parhaansa mukaan jokaista näkemäänsä naispuolista miestennielijää; hän tiesi näyttävänsä naurettavalta, mutta se oli sen arvoista. Augustuksen paheksuva mulkaisu kertoi Bartylle hänen onnistuneen täydellisesti, ja väläyttäen vielä ujon, vihjailevan hymyn entiselle rakastajalleen hän nousi paikaltaan pyyhkäisten samalla pöydälle varisseet tupakantuhkat lattialle.

Suljettuaan kirjaston oven Barty odotti vielä hetken, Igor tulisi varmasti perässä.
Ennen kuin minuuttiakaan oli kulunut, Barty kuuli miehen askeleet, ja hän vetäytyikin lähemmäs takkaa näyttääkseen siltä, että oli koko ajan ollut kovasti tekemässä lähtöä. Igor pälyili pitkään käytävää molemmin puolin, hän ei selvästikään halunnut Augustusta mukaan tähän keskusteluun. Mies painoi oven kiinni hyvin huolellisesti, hyvin hiljaa, ja hän tuijotti lattiaa pitkään ennen kuin sanoi mitään.

"Jos kuulet Reguluksesta jotain, ihan mitä tahansa, ilmoitathan?"
"Tietysti."
"Mieti vielä kerran; oletko varma, ettei hän koskaan sanonut mitään mistään paikasta? Tai jostain henkilöstä, joka olisi voinut... haluta...?"
"Ei, olen aivan varma. Olen käynyt viimeiset kaksi viikkoa mielessäni läpi jokaista keskustelua, jokaista vaihdettua sanaa, enkä ole muistanut minkäänlaista vihjettä yhtään mistään. Tietysti, jos et luota siihen, että minä käsittäisin -"
"Ei, en minä sitä. Olen pahoillani, en tarkoittanut loukata. Minä vain... se tuntuu niin..."
"Kyllä minä ymmärrän, ei se mitään. Minäkin kaipaan häntä."
Pitkä hiljaisuus. Igor vilkuili ovea hermostuneesti.
"Haluaisitko lähteä joku päivä lounaalle?"
"Lounaalle?"
"Niin. Ajattelin, että olisi ehkä helpompi muistaa jotain tähdellistä - tiedäthän, kerätä palasia kasaan, jos voi puhua siitä jonkun kanssa."
"Rookwood ei varmaan pitäisi siitä."
"Hänen ei tarvitse tietää."
"Lupaatko, ettet kerro hänelle? Hän on kuitenkin hirveän vaikutusvaltainen ja vähän pelottavakin, ja minusta tuntuu, ettei hän oikein pidä minusta. En halua antaa hänelle lisää syitä -"
"Lupaan, lupaan. Lähdetkö sitten?"
"No... Kai minä voisin", Barty vastasi hymyillen. Hän heitti kourallisen hormipulveria tulisijaan, vilkaisi vielä kerran kainosti Igoriin, ja astui vihreisiin liekkeihin.

Vaihtaessaan koulukaapuaan takaisin ylleen Barty nauroi ääneen kahden maailmanmiehen tyhmyydelle, näiden naurettavalle kuviolle, jota kumpikin kuvitteli hallitsevansa, vaikka todellisuudessa pelkkä hölmö, kauniskasvoinen koulupoika veteli molempien naruista. Kuinka pitkään hän jaksaisi vielä sitä tehdä, sitä hän ei tiennyt itsekään, olihan kuvio muuttunut Reguluksen katoamisen jälkeen huomattavasti tylsemmäksi. Nykyinen tilanne antoi kyllä loistavat puitteet kiristykselle, mutta sellainen ei pahemmin Bartya kiinnostanut - mikäli hän tarvitsi rahaa, hän voisi ansaita sillä paljon hauskemminkin tavoin.
Poika kaivoi matka-arkustaan pergamenttia, mustetta ja sulkakynän, ja alkoi kirjoittaa ensimmäistä luonnosta kirjeestä, jota hän oli hahmotellut mielessään jo jonkin aikaa. Lestrangien kolmiodraama oli kiehtonut häntä jo useita viikkoja, ja mikäli kaikkiin huhuihin oli luottaminen, nuoremman veljen lähestyminen voisi olla hedelmällistä.