Kehdonryöstäjä
paritus: Rufus Rymistyir / Percy Weasley
ikäraja: S
genre: angstiin taipuva romance
summary: Minkään ei tarvitse olla täydellistä.
Poika on uskomattoman rasittava. Suuret luulot itsestään, nuori idiootti, kumartaa ketä tahansa tarpeeksi korkealle kohonnutta. Rufus vihaa sellaista, mutta pitää pojasta kuitenkin - hermostuksen paljastavista levottomista käsistä, vilpittömästä katseesta, liioitellun siististä jakauksesta ja erityisesti sen sotkemisesta. Tiukoista periaatteista. Selkärangasta, joka niin monilta tuntuu puuttuvan. Sekä tietysti muistakin ruumiinosista, toisista enemmän kuin toisista.
Ikä on muutakin kuin numeroita, päinvastaisen väittäjät valehtelevat tai eivät tiedä mistään mitään, mutta Rufus ei enää jaksa välittää. Aivan kuten ei jaksa välittää tietyistä pojan maneereistakaan, Rufus pystyy kääntämään katseensa pois oikeilla hetkillä. Minkään ei tarvitse olla täydellistä, ei hänelle, hän on tottunut siihen. Eikä hän milloinkaan vaivaudu kysymään tai laskemaan, kuinka monta lukua ja vuosikymmentä heidän välillään on.
“Oletko varma tästä?”
Percy ei vastaa, nyökkää vain. Siis ei.
“No, joka tapauksessa… Hillitse itsesi.”
Ja sen poika totisesti tekee, tekee paljon paremmin kuin Rufus olisi osannut uneksiakaan. Hän on kylmä ja etäinen, vaivaantunut ja jähmeä, täysin väärässä paikassa ja anelee katseellaan poispääsyä. Pelastusta. Rukoilee Rufusta viemään hänet mihin tahansa muualle kyynelehtivän äidin käsivarsilta. Mitään muita tunteita ei pisamaisilla kasvoilla näy.
Ne eivät siis olleet vain liian suuria sanoja, pojalla ei ole enää perhettä. Ei ainakaan tämän jälkeen, hän katkaisi viimeisen sidoksen, nyt hän ei enää kuulu mihinkään. Ja se on heille yhteistä. Sen Rufus halusikin nähdä - kuinka poika valitsisi hänet niiden kaikkein muiden sijaan.
Surkean tapaamisen jälkeen Percy juo itsensä vahingossa tolkuttomaan humalaan, ei tunnusta mitään, mutta nyyhkyttää lopulta Rufuksen olkaa vasten ja nukahtaa hänen syliinsä. Takertuu unissaankin miehen käteen. Rufus silittää pojan punaisia hiuksia, juo lisää viskiä pimeässä ja kuuntelee toisen tasaista, levollista hengitystä. Melkein tuntee tämän sydämen sykkeen.
Rufus kaataa itselleen vielä yhden lasillisen, hymähtää ajatellessaan, kuinka moralistit kutsuisivat häntä kehdonryöstäjäksi. Se ei kuulosta ollenkaan niin pahalta kuin voisi kuvitella. Nyt hän tietää pojan olevan kokonaan hänen.
