Ikärajasuositus: K-12Lukijalle: Öö, tuota. Tää on kirjoitettu joskus 2005 kun oli parhaan ystävän kanssa huonot välit. Sittemmin oon laajentanut tätä ja häivyttänyt henkilökohtaisuuksia hieman, mutta joo. Toi shamaani viittaa tapahtumaan, jossa mun baarissa ollessa täysin tuntematon vanha mies tuli ja "luki mun kädestä" mun luonteen pilkulleen, vieressä kaverini, joka ei tod. usko moisiin, katsoi huuli pyöreänä
Mulla on kuulemma kirkas, sininen aura \o/
RikkiEn kuule mitä sanot, minulla on liian kiire seurata liikennettä. Ambulanssi painaa ohi pillit vinkuen, mutta sinä vain jatkat selitystäsi. Tiuskaisen sinulle ärtyneenä, ja vastaat vitsillä. En kestä huumoriasi, kun olet humalassa. Olet silloin maailman ärsyttävin ihminen. Tuntuu, kuin tietäisit juuri ne kolot, mihin iskeä kiila. Juuri ne asiat, mitkä saavat sappeni kiehumaan. Ja kun sanon vastaan, sinä suutut. Tai kenties vain vaikenet, koska pelkäät minun suuttuvan. Toisin sanoen vetävän herneen nenääni. Vaikka sinun sanojesi mukaan se on useimmiten meloni, mikä sinne nenään suhahtaa.
Matkaamme eteenpäin hiljaa. Kestän hetken, toisenkin. Loppujen lopuksi se olen minä, joka rikkoo äänettömyyden lohkaisemalla jonkun typerän herjan. Miten onnistutkaan aina tässä? Joka ikinen kerta saat minut anelemaan anteeksi ärtymystäni, vaikka syy olisikin sinun. Johtuuko se siitä, että tulkitsen tilanteita väärin, kaunistelen omia tekojani ja rumennan sinua? Vai johtuuko se minun pehmeästä luonteestani? En tiedä. Vai olisiko se sittenkin sinun haavoittuvuutesi? Sillä tiedän sinun olevan kovan ulkokuoresi alla hauras kuin munankuori. Mutta samalla olet sitkeä kuin vanha nahka. Olet sellainen, jonka voi lyödä rikki, mutta jonka jokainen pala on kuminauhalla toisissaan kiinni. Joustat, mutta palaat takaisin kuosiin ennen pitkää. Tai niin luulen.
En oikein ymmärrä, mistä sinut on rakennettu. Pahimpinakin hetkinä saatat nauraa niin, että kuulostat mielipuolelta. Joskus epäilenkin järkesi puolesta. Joskus pelkään, että sinut on murrettu liian pahoin, että voisit koskaan siitä parantua. Pelkään, että aina kun sinut on särjetty, palojen väliset raot ovat syventyneet, kunnes jonain päivänä ne eivät enää sovikaan yhteen. Silloin et enää kestä lyöntejä, silloin olet rikki.
Voin vain toivoa, että jaksat sinnitellä eteenpäin. Että jaksat taas alkaa luottaa ihmisiin. Jaksat rakentaa itsesi uudelleen. Paikata raot, tilkitä reiät. Jaksat rakentaa elämäsi. Jaksat taas luottaa minuun. Sillä minuun sattuu epäilyksesi aivan helvetisti. Minuun sattuu, kun sanot, ettet luota, ettet voi luottaa. Tämä kipu rikkoo kohta minutkin, eikä sitä voi sallia. Kuka sitten sinusta huolehtisi? Kuka puoltaisi oikeuksiasi, kuka seisoisi tukenasi, vaikka omien pilkkasanojesi ristitulessa?
Huomaa minut, olen tässä! Olen valmis.
Missä se lohikäärme on, minkä voin lyödä kuoliaaksi? Minne karkasi armeija, joka piti päihittää. Minne kaapissa kolistelevat luurangot, minne menneisyyden demonit. Kyllä minä niille pärjään, päihitän ne kyyryssä. Valtaan linnan yksikseni, rikon sen ja rakennan uudestaan. Laitan sinut sinne asumaan, suurten muurien taakse. Mutta jätän kuitenkin itselleni avaimen. En jätä sinua yksin. Ellet sitten vaihda lukkoja, sulje minua pois. Vaikka sekin olisi parempi kuin tämä epätietoisuus, tämä ristiriitaisuus.
Muistatko sen shamaanin? Muistatko, kuinka kerroin hänen sanoistaan? Että vaikka sormeni katkaistaisiin, en pettäisi ystävääni. Muistatko?
Minä muistan. Se oli nimittäin totta.
