Mulle nostettiin eilen Tarot-kortit. En voi sanoa, että uskon niihin sokeasti, mutta läheinen sukulainen, joka ne nosti, saa mut aina kyläillessään ainakin hetkeksi täysin mystikoksi ja uskomaan kaikkeen näkymättömään ja kokemattomaankin. Todistettavuudesta puhumattakaan! (Tää on siis se enneunia näkevä sukulainen.)
Mun pääkysymys oli päässäni melkoinen sekamelska, kaikkea "oonko mä oikeesti loppuelämäni yksin" aina "jämähdinkö mä nyt tänne periferiaan, jumalanselän taakse" asti ja muutakin epävarmuutta uudesta elämäntilanteesta johtuen. En loppujen lopuksi ennen pöydän nostamista osannut päättää kysymystäni ja ristin vaan sormeni pöydän alla ja toivoin parasta. Noh, ne keskikortit, jotka minua itseäni kuvastavat, vastasivat niihin elämäntilanteesta johtuviin epävarmuuksiin (millon viimeksi tullut noin paljon maljoja?!) ja sit taas viimeinen kortti, se "kohtalon kortti" tai mikäikinä, joka pitkän pöydän jälkeen antaa ultimatevastauksen siihen Suureen Kysymykseen (jota mä en siis osannut päättää). No, se oli Maljojen kakkonen.
Heh.