Otsikko: Vääristä siirroista
Kirjoittaja: Jolandina
Ikäraja: K-7
Paritus: Harry/Ron (Harry/Ginny)
Tyylilaji: Haikailua
Vastuuvapaus: En tietenkään omista mitään, mikä kuuluu J.K. Rowlingille (Potterversumi hahmoineen kaikkineen). Eikä tällä tehdä rahaa.
Jokaista peliä ei voinut voittaa, se täytyi vain hyväksyä: joskus väärät siirrot aiheuttivat häviön, mutta vääriä siirtoja ei olisi saanut pelätä liikaa, sillä silloinkaan ei voisi koskaan voittaa. Juuri niin Harry oli oman pelinsä hävinnyt, peläten.
Alkusanat: Postattu ensimmäisen kerran 4.12.11, ensimmäinen täysin valmiiksi asti kirjoitettu ficci yli vuoteen. Hiukan alkukankeutta oli havaittavissa, eikä Harry/Ginny muutenkaan kauhean lähellä sydäntä ole, mutta onneksi se ei ole tässä se pääasia ; D
Vääristä siirroista
Ilta oli hämärtynyt jo aikaa sitten, mutta Harry oli yhä työn touhussa lajitellessaan vierasmakuuhuoneen kaappeihin kertyneitä tavaroita. Vaikka hän oli tuoreen vaimonsa kanssa asunut tilavassa huoneistossa vasta hieman yli vuoden ajan, kaikenlaista vähemmän tarpeellista ja erityisen paljon täysin tarpeetonta roinaa oli kertynyt valtavat määrät kaappeihin, joita ei yleensä avattu koskaan. Ilmeisesti poissa silmistä, poissa mielestä päti tähän tilanteeseen täysin.
Miehen urakka alkoi olla jo loppusuoralla; huoneen lattialle oli kasautunut valtaisa pino tavaroita, joita hän ei uskonut enää koskaan tarvitsevansa. Parittomia sukkia, katkenneita sulkakyniä ja lähes tyhjiä liemiainespurkkeja näytti olleen kätkössä lähes sadoittain. Liioitellun suuren huoneen ainoalle huonekalulle, sängylle, oli muodostunut huomattavasti pienempi pino, jossa oli kaikki se, jota ei yksinkertaisesti raaskinut heittää pois; tarvitsisi tavaraa sitten ikinä eli ei.
Harry hymyili itsekseen tyytyväisenä työhönsä. Nyt olisi tilaa käydä ostamassa kaikkea tarpeellista tulevaa vauvaa varten. Ginny olisi halunnut käydä ostoksilla jo paljon aikaisemmin, mutta Harry oli välttämättä halunnut ensin hoitaa vanhat rojut alta pois. Urakka oli kuitenkin venynyt, eikä vähiten sen vuoksi, että Harry oli omaksikin hämmästyksekseen kokenut sen liian raskaaksi ja lykännyt sitä mitä kummallisimpiin verukkeisiin takertuen.
Siivoamisen aloittaminen tuntui siltä, kuin vihdoin päästäisi konkreettisesti nuoruudestaan irti ja astuisi vastuulliseen vanhemmuuteen. Irti päästäminen oli kuitenkin osoittautunut vaikeammaksi kuin Harry olisi ikinä osannut uskoa. Niin lopulliseksi.
Kyllähän Harry tiesi ainakin jollakin tasolla todella rakastavansa vaimoaan, ja lapsi tuntui täyttävän viimeisen palan heidän onnellisuutensa palapeliin. Odotettu ja toivottu, suunniteltu ja tarkkaan harkittu. Tulevaisuus näyttäytyi Harryn edessä jo valmiiksi asteltuna polkuna, enää ei tarvitsisi muuta kuin ottaa se ensimmäinen askel. Tulevaisuuden kohtaaminen ei ollutkaan ongelmana, vaan vanhasta irti päästäminen.
Harry veti syvään henkeä, pyyhkäisi kasvoille valahtaneet kurittomat hiukset silmiensä tieltä ja istahti sängyn reunalle sulkien silmänsä. Hän tunsi jonkin painavan ikävästi selkäänsä, ja kurottautui siirtämään esinettä kauemmas, mutta tarttuikin siihen huomattuaan, mikä häntä oli vaivannut. Hetken aikaa hän vain tuijotti kädellään lepäävää puurasiaa, kunnes havahtui hieman ja avasi sen hitaasti. Rasian sisältä paljastui shakkilauta, jonka hän oli saanut Ronilta syntymäpäivänään, sinä kesänä kun Tylypahkan taistelu oli käyty ja Voldemort kukistettu.
Rasian avaaminen sai Harryn mielen täyttymään kuvista ja muistoista, joissa kaikissa oli osallisena punapäinen nuori mies. Kuinka useina iltoina he olivatkaan istuneet Harryn pienen yksiön lattialla ja oluen jos toisenkin kera pelanneet kyseisellä laudalla, useimmiten puhuen kaikesta taivaan ja maan välillä. Heidän ystävyytensä oli ollut helppoa ja kevyttä, mutta samalla syvempää kuin koskaan ennen. Ensimmäistä kertaa elämässään Harry oli tuntenut, että joku ymmärsi häntä oikeasti.
He olivat kokeneet yhdessä niin paljon, ettei ollut enää mitään, mistä he eivät olisi voineet puhua. Oli myös niin paljon asioita, joista ei tarvinnut puhua; toinen ymmärsi ne sanomattakin. Niinä hetkinä Harry oli tuntenut itsensä täysin onnelliseksi ja rentoutuneeksi, ja hän oli uskonut, ettei koskaan mitään muuta tarvitsisikaan. Kuinka väärässä hän joutuikaan myöhemmin toteamaan olleensa.
Kuukausien kuluessa työpäivien jälkeiset yhteiset illat kuitenkin harvenivat, sillä ystävyyden väliin oli tullut kolmas henkilö, nainen. Mitä enemmän Ron vietti aikaansa Hermionen kanssa, sitä onnettomammaksi Harry itsensä tunsi. Ensin ajat menivät tasan, mutta pian Harry jäi kunnolla häviön puolelle. Enää keskustelu heidän välillään ei ollut yhtä avointa, sillä hitaasti mutta varmasti kehittyi aiheita, joista ei vain puhuttu.
Harryn onnetonta olotilaa helpotti hieman hänen ympärillään väsymättömästi kärttävä Ginny, ja pitkän aikaa Harry valheellisesti kuvitteli kaiken olevan nyt oikein, punapään korvatessa hänen elämässään toisen. Alkuhuuman hälvennyttyä Harry kuitenkin tajusi toivovansa Ginnyssä olevan enemmän sellaisia piirteitä, joita Ronissa oli.
Kuukaudet muuttuivat vuosiksi, ja alati harventuneet tapaamiset yhä muodollisemmiksi ja jäykemmiksi. Tunnelmaltaan rennot illanvietot olivat vaihtuneet miehisiin kohtaamisiin, joissa usein oli mukana myös muita kouluaikaiseen porukkaan kuuluneita miehiä. Seurattiin urheilua, juotiin usein hieman liikaa ja humaltuneina valitettiin tyttöystävien toinen toistaan kummallisimmista tempauksista. Jotain aivan muuta mitä Harry olisi halunnut, täysin muuta mitä hän olisi tarvinnut.
Sinä päivänä, kun Ron tuli Harryn asunnon ovelle onnellisena kertomaan kihlauksestaan, Harry tajusi pelinsä olevan menetetty. Paluuta entiseen ei enää olisi, sillä toinen oli tehnyt oman siirtonsa, joka oli muuttanut kaiken. Jonkin aikaa omia, huonoja siirtojaan tai oikeastaan minkäänlaisten siirtojen puutetta ja liian pitkää miettimisaikaa harmiteltuaan Harry kasvoi elämään asian kanssa.
Aikaa kului, ja Harry oppi ymmärtämään tilanteen. Siitä tuli arkipäivää, todellisuutta, ja hiljalleen se alkoi olla hänelle ainoaa totuutta: näinhän asioiden tuli olla. Ensin tanssittiin Ronin ja Hermionen häitä, reilun vuoden päästä oli vuorossa Harry ja Ginny. Pian olivat yhdessä valitut asunnot, ja suunnilleen yhtä aikaa myös ensimmäiset vauvauutiset. Ulospäin Harry tiesi elämänsä vaikuttavan täydelliseltä. Hän uskoi myös vaimonsa ajattelevan heidän elämänsä olevan sitä, ainakin suurimman osan aikaa.
Nyt, monien vuosien jälkeen, Harry oli kuitenkin vihdoin tajunnut, kuinka väärässä oli ollutkaan. Tuleva vauva tuntui täyttävän viimeisenkin onnesta puuttuvan palasen, mutta Harry tiesi, että Ronin kanssa palasia ei tarvittaisi.
Harry havahtui mietteistään lähestyviin askeliin, sulki nopeasti rasian ja laski sen vierelleen lattialle. Hän ehti sipaista silmäkulmansa kuiviksi ja järjestellä ilmeensä juuri ennen kuin Ginny raotti ovea ja kurkisti sisään.
”Vieläkö sinä siivoat?” Nuori nainen kysäisi. Harry huomasi tämän tutkiskelevasta ilmeestä, ettei ollut onnistunut saamaan kasvojaan täysin peruslukemille.
”Minä laitan enää nämä säilytettävät tavarat kaappiin, sitten olenkin valmis”, Harry yritti hymyillä hieman. Ginny ei kuitenkaan niellyt esitystä. Vakavana tämä asteli miehensä luo ja istui tämän viereen sängylle. Hetkeen kumpikaan ei sanonut mitään, Ginny vain hypisteli vaaleansinistä sängynpeitettä käsissään, ilmeisesti etsiskellen oikeita sanoja. Harryn mielessä välähti surumielinen ajatus siitä, ettei hänen vaimonsa ehkä sittenkään pitänyt heidän elämäänsä ihan niin täydellisenä kuin hän olisi toivonut.
”Onhan kaikki ihan hyvin?” Ginny kuulosti oikeasti huolestuneelta.
”Tietenkin. Mene sinä jo nukkumaan, minä tulen heti perässä.”
Harry vältteli vaimonsa katsetta, nousi seisomaan ja alkoi kasata tavaroita kaappiin.
”Voinhan minä auttaa, päästään nopeammin..” Ginny yritti, mutta Harry pyöritti kieltävästi päätään.
”Mene sinä vain lepäämään, huomenna on paljon ostettavaa. Tämä vie vain hetken.” Tällä kertaa Harryn hymy vaikutti aidommalta, sillä Ginny nousi varovasti seisomaan, suikkasi suukon Harryn poskelle ja toivotti hyvät yöt kuulostaen helpottuneelta. Harry odotti, kunnes kuuli toisen asettuvan sänkyyn, ennen kuin jatkoi tavaroiden latomista kaappiin.
Kaikki olisi käynyt nopeammin taikoen, mutta tavaroiden järjestäminen tuntui Harrysta yhdeltä niistä asioista, jotka täytyi vain tehdä jästityylillä: se tuntui jostain syystä enemmän oikealta. Pian tavarat olivat kaapissa, ja viimeisenä Harry kumartui nostamaan shakkilaudan lattialta. Hän puntaroi sitä hetken kädessään miettien, haluaisiko säilyttää sitä; hän ei ollut pelannut lainkaan sitten hänen ja Ronin yhteisten pelihetkien, vaikka vielä silloin tällöin Ron sitä ehdottikin. Ei, vaikka Ron näytti oikeasti pettyneeltä Harryn torjuessa ehdotuksen.
Hetken mietinnän jälkeen pelilauta päätyi säilytettäväksi kaapin perälle. Huokaisten Harry sulki kaapin oven. Jokaista peliä ei voinut voittaa, se täytyi vain hyväksyä: joskus väärät siirrot aiheuttivat häviön, mutta vääriä siirtoja ei olisi saanut pelätä liikaa, sillä silloinkaan ei voisi koskaan voittaa. Juuri niin Harry oli oman pelinsä hävinnyt, peläten.
Häviöstä huolimatta jotkin asiat olivat kuitenkin niin tärkeitä, ettei niistä kyennyt luopumaan.