Nimi: Kaljuuna Irlannin voitolle
Kirjoittaja: Nukkemestari
Beta:Hidefini & nalinea (fini)
Genre: Draama (kiitos, sinä yleispätevä genre), haikailua pienellä fluffyhenkäyksellä, samoin pienellä angstihenkäyksellä (voisiko olla pahemmin ristiriidassa), oneshot
Paritukset: Ludo Backman/Arthur Weasley
Ikäraja: S
Disclaimer: En omista Harry Potterin maailmaa, vaan Rowling on sen luonut.
Summary: Epätoivoinen ja ylikasvaneen koulupojan oloinen Ludo Bagman on rakastunut. Yleensä hän on estynyt sanomasta suuria sanoja Arthur Weasleylle. Mutta mitä sitten, kun hän ja Arthur ovat kahden?
A/N: Kursivoidut kohdat on lainattu suoraan Liekehtivästä pikarista.
Ps. Tässä oletetaan, että olet jo lukenut Liekehtivän pikarin, sillä en jokaista tapahtumaa jaksanut alkaa selostamaan (huispauskohta, tämä ei olisi muuten enää oneshot…), mutta luulen, että lukemattomuuskaan ei haittaa.
Kaljuuna Irlannin voitolle
Huispauksen maailmanmestaruuskisojen järjestelyt saivat pääni pyörälle ja ympäriinsä juoksentelu sai minut hengästymään, mutta sillä ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, miksi en meinannut saada henkeä kuullessani tutun äänen:
"Ahaa!" hän sanoi. "Päivän nimi! Ludo!"
En meinannut uskaltaa hymyillä, sillä pelkäsin siten paljastavani ajatukseni hänestä, Arthur Weasleystä.
Toivoin samalla sekunnilla, kun näin hänet, että olisin jatkanut urheilua huispausurani jälkeen. En tässä rapistuneessa ulkoasussani ollut mikään edustava näky.
"Ahoi siellä", huudahdin takaisin Arthurille.
Päästyäni hänen ja hänen - tukan väristä päätellen - poikiensa luo, sanoin:
"Arthur, kuomaseni."
Olisinpa voinut sanoa jotain ihanampaa sinusta.
Jatkoin:
"Onpahan päivä. Onpa päivä! Parempaa säätä emme olisi voineet toivoa. Edessä on pilvetön yö… ja järjestelyissä tuskin kupruakaan… Minulla ei ole melkein mitään tekemistä!"
Viimeisen lauseen perään lisäsin hiljaa mielessäni yhden toiveen:
"Kunpa voisin viettää sen yön kaksin kassasi."
Yksi hänen lapsistaan, vanhimmasta päästä, rynnisti luokseni käsi ojossa ja nyrpeä ilme naamallaan.
Tunsin sydämessäni kirpaisun tarttuessani tätä poikaa kädestä. Voisiko minusta olla kamppailemaan tietäni tämän jo suhteensa vakiinnuttaneen miehen sydämeen?
"Ah - aivan", sanoi Arthur hymyillen.
"Tässä on poikani, Percy, hän aloitti juuri ministeriössä - ja tässä on Fred - ei vaan George, anteeksi - tuo tuossa on Fred - Bill, Charlie, Ron - tyttäreni Ginny - ja Ronin ystävät Hermione Granger ja Harry Potter."
Vetäisin henkeä äänekkäästi kuullessani punatukkaisen miehen lausuvan noin pitkän puheenvuoron pelkästään minulle, mutta onneksi kaikki luulivat sen liittyvän Harry Potterin kuuluisuuteen. Korostin vaikutelmaa katsomalla Potterin otsaa, johon tiedät-kai-kuka langetti kirouksensa.
Arthur esitteli minut muille. Olin hommannut heille liput kisoihin, koska halusin nähdä Arthurin. Yrittää löytää edes hatara polku hänen sydämeensä.
Vaikka sanoinkin, että se johtui siitä, kun Arthur pelasti veljeni pulasta.
Esitin osani varmaankin hyvin, ainakin luulen niin, ja jatkoin ennalta suunnittelemaani puhetta, sillä tiesin, etten muuten saisi järkevää sanaa suustani. Kysyin häneltä, löisikö hän vetoa matsista.
"Vai niin… antaa mennä sitten", Arthur sanoi.
"Mietitäänpä… kaljuuna Irlannin voitolle."
Totesin muka pettyneenä:
"Kaljuuna?"
Tiesin kyllä, ettei Arthurilla ollut suuria summia.
Kyselin muiltakin, löisivätkö he vetoa, ja ne kaksoset - olivatkohan nimet Frodo ja Goron - löivät vetoa.
Nauroin heidän typerälle, mutta toisaalta hauskalle valetaikasauvalleen, oikeastaan vain, koska halusin viivytellä Hänen luonaan kauemmin.
"Onko Bertha Jorkinsista kuulunut mitään?" Arthur uteli, kun istahdin ruohikolle hänen seuraansa.
"Ei hiiren vikinääkään", vastasin.
"Eikö sinusta olisi aika lähettää joku etsimään häntä?"
Niin Arthuria tuollainen kaikista huolehtiminen.
"Barty Kyyry hokee samaa, mutta meillä ei kerta kaikkiaan liikene ketään juuri nyt. Kas - siinä paha, missä mainitaan! Barty!"
Todella paha. Yksi lisää hidastamaan Hänen valloittamistaan.
Barty Kyyry oli ilmiintynyt kaikessa täydellisessä järjestyksessään aivan nuotion viereen. Hän sanoi etsineensä minua kaikkialta. Se tiesi minulle työtä, eli poistumista Arthurin luota.
Yritin vielä epätoivoisesti paljastaa salaista ministeriön projektia, kolmivelhoturnajaisia, mutta Kyyry keskeytti sen kiireesti ja seurauksena oli kenties vieläkin nopeampi poistuminen Arthurin luota.
"Nähdään myöhemmin", huikkasin estääkseni ääneni haikeutta kuulumasta.
"Te olette ylhäällä huippuaitiossa kuten minäkin - minä selostan."
Sanoin sen innoissani, vaikka olisin mieluusti vaihtanut koko ottelun selostamisen viiteen minuuttiin kahden Arthurin kanssa.
Minä ja Kyyry kaikkoonnuimme.
*****
Rynnistän pitkin portaita kohti huippuaitiota. Näen hänet taas. Tajuan kuitenkin, etten voi mennä hänen luokseen. On juonnettava ottelu.
"Ministeri - Valmista lähtöön?"
"Valmista heti, kun sinulle sopii, Ludo", ministeri vastasi rauhallisesti.
Loitsin itseeni äänenvahvistusloitsun.
"Hyvät naiset ja herrat… tervetuloa! Tervetuloa neljännensadannenkahdennenkymmenennentoisen kerran järjestettäviin huispauksen maailmanmesaruuskisoihin...” Ääneni kaikui yli koko katsomon.
"Tämä on sinulle, Arthur", sanoin mielessäni, sillä kuiskauksenikin olisi melutus-loitsun takia kiirinyt ympäri stadionin.
*****
Kun Irlannin Lynch törmäsi maahan Bulgarian Krumin ovelan harhautuksen takia, kerkesin vilkaista Arthuria.
"Hölmö!" hän sanoi ikään kuin minulle, jos niin ajatteli:
"Krum harhautti!"
*****
"IRLANTI VOITTTI", huusin.
"KRUM NAPPASI SIEPIN, MUTTA IRLANTI VOITTI - hyvänen aika, tuskinpa kukaan osasi odottaa tälläistä!"
Silloin katsoin sinuun, Arthur ja sinä huomasit minut. Hetken tuntui, että käsitit. Näitkö sen, mitä yritin viestittää?
Loppunäytös
"Ludo?" Kolme neljännestä yli kaksitoista Arthur tuli luokseni.
"Sinulla oli kai jotain kerrottavaa minulle? Näin sen ilmeestäsi siellä aitiossa."
"Niin", vastasin vältellen suoraa katsekontaktia. Päässäni risteili erilaisia tapoja ilmaista syvä kiintymykseni Arthuriin.
"Loisto-ottelu se olikin, Ludo".
Hän onneksi antoi minulle lisäaikaa.
"Niin oli, Arthur."
Tuntuipa hyvältä käyttää nimeäsi ollessamme kaksin.
"Koskiko asiasi sitä?"
Ei, tämä ei ollut oikea hetki.
"Kyllä. Sinä voitit vetomme. Kaljuuna Irlannin voitolle, niinhän se oli?"
"Kyllä, Ludo".
Hänen silmistään, joihin katseeni eksyi, näin kuitenkin, ettei hän uskonut sen olevan vain veto. Hän oli jo nähnyt totuuden.
Ojensin hänelle kaksi kaljuunaa.
"Ota nämä", sanoin.
"Ei kai siinä näin hyvää kerrointa ollut?"
"Oli", vastasin, lisäten jälleen mielessäni:
"Mutta vain sinulle."
Hän otti kolikot ja lähti.
Loin häneen vielä yhden haikean katseen, kunnes hän katosi näkyvistäni.
Kaivoin rintataskustani kolikon.
Se oli juuri se sama, jolla Hän oli maksanut vetonsa.
"Mietitäänpä… Kaljuuna Irlannin voitolle", naurahdin synkästi.