Nimi: Lumileikkejä
Kirjoittaja: Herkkuoone
Beta: ei ole.
Ikäraja: K-7
Paritus: Sirius/Remus
Tyylilaji: fluffyromance, slash, one-shot
Yhteenveto: Yön aikana on satanut ensilumi, ja maa on valkoisenaan lumikerroksen alla. Tietysti silloin on aika lumileikeille!
Vastuunvapaus: Kaikki kunnia tunnistamistanne henkilöistä ja paikoista kuuluu iki-ihanalle J. K. Rowlingille. Kaikki mitä taas ette tunnista, on minun käsialaani.
Alkusanat: Kääriytykää nyt niihin kuuluisiin fluffyhattarapeittoihinne, ja unohtakaa kaikki ikävä maailmasta. Ei ole olemassa Vold- siis-tiedätte-kai-ketä, hänen kannattajiaan tai mitään muutakaan ikävää ja surullista. Kiitos. (:
~*~*~*~*~
Lumileikkejä
Remus Lupin istui Kalmanhanaukio kahdentoista keittiön pöydän ääressä edelleen aavistuksen höyryävä kahvikuppi edessään. Moni luulisi, että kahvi olisi ehtinyt jo jäähtyä, sillä mies oli tuijottanut keittiönikkunasta pihalle onnellisen hymyn karehtiessa huulillaan melkein puolen tunnin ajan.
Syynä siihen oli tietysti Sirius.
Mustahiuksinen mies telmi pihalla naapuruston lasten kanssa ja oli vähintään yhtä innostunut edellisenä yönä sataneesta ensilumesta kuin hekin. Tämän aamulla päähänsä vetämä tummansininen pipo oli valkoisenaan lumesta, sillä pihalla oli käynnissä riemukas ja erittäin riehakas lumisota, jonka kaikki kastumista kaihtavat kiersivät hyvin kaukaa.
Täysin huomaamattaan Remus oli noussut ylös, astellut eteiseen ja vetänyt ylleen ruskean ja hieman kuluneen ulkotakkinsa sekä kiskonut kenkänsä jalkoihinsa. Kädet olivat avanneet ulko-oven kuin itsestään ja jalat lähteneet välittömästi johdattamaan häntä Siriuksen luo.
Pläts!Ruskeahiuksinen mies ei ollut lainkaan katsellut ympärilleen, eikä ollut siis huomannut ilmassa kiitävää märkää lumipallomöykkyä, joka osui häntä suoraan päähän. Remus havahtui todellisuuteen tuntiessaan jonkin märän ja äärimmäisen kylmän valuessa sisään takin sekä puseron kaula-aukosta.
Hetken ympärilleen pälyiltyään mies äkkäsi kuinka noin kymmenen metrin päässä tummatukkainen mies osoitteli häntä ja nauroi makeasti. Juuri sillä hetkellä Remuksella ei ollut epäilystäkään siitä, kuka oli syypää hänen märkään villapuseroonsa.
”Siriuuuuuuus! Sinä senkin…”
Remus kumartui nopeasti maahan ja kahmaisi käsiinsä lunta niin paljon kuin pystyi ja pyöritteli lumesta lumipallon. Yhä edelleen naurava Sirius ei huomannut kuinka Remus tähtäsi ja heitti ja myös osui kohteeseensa. Siriuksen pipoon.
Pipo-raasu tippui lumiseen maahan ja Sirius sylki lunta suustaan. Remuksen heittämä lumipallo oli osunut täydellisesti pipoon ja hajonnut Siriuksen kasvojen alueelle.
”Remus! Tuo ei ollut reilua!”
Ruskeahiuksinen mies näytti Siriukselle kieltä ja alkoi kasata uutta palloa. Sirius nappasi piponsa maasta, puisteli siitä enimmät lumet, veti sen takaisin päähänsä ja alkoi välittömästi koota lumipalloja kostotoimenpiteisiin. Tätä lumisotaa hän ei tulisi helpolla häviämään. Naapuruston lapset olivat jääneet seuraamaan miesten puuhia ja unohtaneet lumileikin hetkeksi, mutta nyt he liittyivät mukaan nakkelemaan riehakkaasti lumipalloja.
Remuksen sisäinen lapsi nauroi. Hän ei ollut pitkään aikaan tuntenut oloaan näin vapautuneeksi ja iloiseksi kuin sillä hetkellä. Siitä oli liian pitkä aika, kun hän oli viimeksi osallistunut näin riehakkaaseen lumisotaan. Viimeisin kerta oli varmasti vuosikymmenten takaa Kelmien kouluajoilta. Hän oli niin keskittynyt lumipallojen tekemiseen ja heittelemiseen, ettei huomannut kuinka Sirius katosi hänen näköpiiristään.
Sirius oli päättänyt yllättää Remuksen täydellisesti ja koppasi siksi maasta lunta syliinsä niin paljon kuin ikinä pystyi. Hän suunnitteli antavansa kunnon lumipesun, jota toinen ei tulisi helpolla unohtamaan. Sen jälkeen hän hiipi toisen miehen selän taakse, mikä ei ollut homma eikä mikään, koska Remus oli niin keskittynyt lumipallojen heittelyyn, ettei huomannut, mitä hänen selkänsä takana tapahtui.
Tummatukkaisen miehen pahaksi onneksi suunnitelma ei koskaan päässyt toteutumaan, sillä juuri, kun hän oli aikeissa toteuttaa sen, Remus kääntyi ympäri ja huomasi, mitä oli tapahtumassa. Salamannopeasti tämä ponkaisi ylös ja pudotti lumet Siriuksen sylistä ennen kuin toinen mies ehti reagoida siihen mitenkään. Remuksen liikkeiden vauhti sai Siriuksen tasapainon horjumaan ja pian ruskeahiuksinen mies löysi itsensä makaamasta selällään maassa toisen maatessa hänen päällään. Remus kohotti katseensa ja kohtasi mustahiuksisen miehen tummat ja ilkikuriset silmät.
”Yllätys?”
”Ääliö.”
”Ja siitähän sinä tykkäätkin.”
Remus ei jaksanut inttää vastaan, sillä hänen täytyi myöntää, että toinen puhui totta. Hän piti Siriuksesta. Tai ei oikeastaan pitänyt, sillä hän rakasti toista. Oli aina rakastanut. Enemmän tai vähemmän.
Ennen kuin Remus ehti enempää ajatellakaan, hän tunsi kuinka Sirius painoi huulensa hänen huulilleen, eikä Remuksen auttanut mikään muu kuin vastata toisen tuliseen ja omistavaan suudelmaan. Pian hän aisti toisen kielen suussaan leikkimässä omaa kieltään vasten ja Remus antautui mielellään toisen omistettavaksi.
Miehet unohtivat ympäriltään kaiken, jopa pihalla olevat lapset, mutta lapset eivät valitettavasti unohtaneet heitä. Remus ei voinut olla pukkaamatta Siriuksen päätä kauemmas itsestään ja tyrskähtämättä kuullessaan pienen pojan äänen vähän matkan päästä heistä.
”Hyyyi, älä vaan kato tonne! Noi miehet pussailee. Hyyyi!”
Sirius virnisti allaan makaavalle Remukselle ilkikurisesti ja painoi huulensa toisen huulia vasten uudelleen ja suuteli toista intohimoisesti, mutta samalla rakastavan hellästi.
~*~*~*~
