Otsikko: Kääntöpuolet
Kirjoittaja: Jolandina
Esilukija: Kuurankukka
Ikäraja: K-7
Paritus: Audrey Weasley/Penelope Clearwater (Percy/Audrey)
Tyylilaji: draamapohdiskelua
Vastuuvapaus: En tietenkään omista mitään, mikä kuuluu J.K. Rowlingille (Potterversumi hahmoineen kaikkineen). Eikä tällä tehdä rahaa.
Kyllä Audrey näki heti, miksi Percy oli ollut tähän ihastunut, huoliteltu tarkkuus oli Percylle jotain vastustamatonta.Alkusanat: Fanfic-suomi LJ-yhteisön Tärkkelyshaasteeseen kirjoitettu, femmeä pitkästä aikaa. Tai ainakin erittäin pitkästä aikaa valmiiksi asti kirjoitettua femmeä. Kuurankukalle suurkiitokset viilausavusta ja rohkaisusta, ilman tää ei olis valmistunut ikinä! <3 Femme10:ni avaus on tämä myös, samoin neliapilahaasteen femmelehti. Kääntöpuolet ”Percy, mene sinä avaamaan, minulla on tytöt tässä!”
”Minulla on jo kiire töihin..” Percyn mutina lakkasi kuulumasta heti oven avauduttua.
Percy viipyi pitkään, ja kun Audrey asteli Molly sylissään varmistamaan, että kaikki oli hyvin, hänet esiteltiin miehensä entiselle tyttöystävälle. Percyn kiire oli ilmeisesti kaikonnut heti vieraan saapuessa.
Nainen jopa kehtasi tulla sisään, vaikkei ollut sopinut tapaamista. Percy liehitteli tämän ympärillä, oli valtavan kohtelias ja huomaavainen, vaikka Audrey kyllä tiesi, että Percy vihasi yllätysvieraita aivan yhtä paljon kuin hän itsekin.
Audrey laski Mollyn leikkikehään ja kiirehti keittiöön, vaikka tyttö jäikin kitisemään hänen peräänsä. Hän laittoi kahvin tippumaan kädet hieman täristen, kuunnellen samalla miehensä rönsyilevää puhetta. Kyllä Percy osasikin olla joskus lähes ärsyttävän imelä.
Kahvipöydässä istuessaan Audrey katseli itsensä Penelopeksi esitellyttä naista tarkemmin. Tämän kullankeltaiset, pitkät hiukset laskeutuivat kauniisti olkien yli, ja tämän siniset silmät säihkyivät eloisina. Nainen oli Audreyn mielestä todella nätti, täysin erilainen kuin Audrey itse tummassa polkkatukassa, lähes sairaalloisen kalpeine kasvoineen.
Penelope oli tavoiltaan kuitenkin yllättävän samankaltainen kuin Audrey, tai ainakin hän näki toisen käytöksessä paljon samaa. Penelope oli hieman iloisempi, ehkä vähän eläväisempi ja huolettomampikin kuin Audrey koki itse olevansa, mutta silti yhtä huoliteltu, tarkka, kohtelias. Kyllä Audrey näki heti, miksi Percy oli ollut tähän ihastunut, huoliteltu tarkkuus oli Percylle jotain vastustamatonta.
”Minun täytyy nyt kiireellä lähteä”, Percy takerteli sanoissaan ja asetteli kahvikupin lautaselle, jottei vain pöydän pintaan jäisi jälkeä. ”Pahoittelen poistumistani, mutta työt kutsuvat.”
Percy kuulosti paljon pahoittelevammalta kuin mikä Audreyn mielestä oli sopivaa. Hän näki silmäkulmastaan Penelopen seuraavan tarkasti, kuinka Percy suikkaisi lähtiäissuukon hänen poskelleen ennen kuin kävi vielä tyttöjen luona. Salkku katosi eteisen ovenrakoon ja ulko-ovi painettiin hiljaa kiinni, varmistettiin että meni lukkoon asti. Audrey huomasi olevansa keittiössä kaksin hänelle lähes täysin vieraan naisen kanssa.
He jatkoivat kahvin juomista, Audrey leikkasi vähän lisää kuivakakkua siivuiksi. Penelope kertoi tarinaa työstään, tuntui elävän sille aivan kuin Percykin, puhui rakkaudestaan samalla paatoksella. Audrey naurahti yhteneväisyydelle, tosin vain hiljaa mielessään. Oli helppoa vain kuunnella, sillä hän oli tottunut siihen.
”Kylläpäs aika rientää”, Penelope naurahti kertomuksensa päätettyään.
Audrey nyökkäsi vastaukseksi ja nousi keräämään astioita pois pöydästä. Oikeastaan olisi pitänyt malttaa sen verran, että saattelisi vieraan lähtemään, mutta Audreyn täytyi tehdä jotain, ettei hänen yhtäkkinen hermostuneisuutensa paistaisi niin selkeästi läpi.
Valuttaessaan tiskivettä altaaseen saadakseen astiat heti likoamaan Audrey ei huomannut, että Penelope nousi ylös ja asteli hänen luokseen. Kun Audrey sulki hanan ja kääntyi kuivatakseen käsiään siististi laskostettuun pyyhkeeseen, hän lähes törmäsi Penelopeen.
Penelope oli aivan kiinni Audreyssa, ja tämän huulilla kareili hento, leikittelevä hymy. Audreylla ei ollut aavistustakaan, miksi nainen oli tullut niin liki. Eikä varsinkaan siitä, miksi tämän lähellä olo ei saanut häntä haluamaan pois, kuten yleensä vieraan ihmisen tunkeutuessa hänen omaan tilaansa.
Audrey jäi tuijottamaan Penelopen vaaleiksi punattuja huulia hieman liian pitkäksi aikaa, hämmentyi ja karttoi tämän katsetta, punan kohotessa hänen poskilleen. Penelope kuitenkin tarttui hänen kasvoihinsa, käänsi ne itseään kohti hellästi mutta varmalla otteella. Ennen kuin Audrey huomasikaan, Penelopen huulet koskettivat hänen omiaan kevyesti.
Audrey ei ehtinyt reagoida mitenkään ennen kuin Penelope jo perääntyi pois, salaperäinen hymy huulillaan, silmät tuikkien.
”Minun täytyy lähteä nyt”, tämä sanoi hymyillen edelleen. ”Ehkä tapaamme taas.”
Penelope kääntyi, katosi nopeasti näkyvistä, sulki ulko-oven perässään. Kovaäänisemmin kuin Percy, mutta silti asettaen, ei vain läimäyttäen. Jätti pinnallisesti, kiihkeästi hengittävän, erittäin hämmentyneen Audreyn nojaamaan keittiökaapistoon, puna yhä kasvoillaan.
