Pelkkiä tunteita, häilyviä mielihaluja. Ei niille rakennettu taloa, perhettä, elämää.
Nimi: Elegia
Kirjoittaja: Beelsebutt
Esilukija: Susimus
Päähenkilöt: Hermione/Gabrielle
Lajityyppi:
PTPSanamäärä: tasan 200
Haasteet:
Femme5 & Hahmot
Verse:
Elegia ->
Pidä hänestä huoltaIkärajasuositus: K-12Otsikosta. Varsinkin tuo 'hautalaulu' pisti silmään =D Tämä on siis tuplaraapale eli tasan 200-sanainen ficletti. Tästä oli tarkoitus tulla suorasanaisempi ja pidempi, mutta kappas kappas. Sentään ei mennyt ihan runomitaksi, josta ennen kirjoittamista jo Chuukolle vitsinä (?) heitin =P IKÄRAJA on noinkin korkea lähinnä muutaman sanan takia plus vihjauksen, mutta ei tässä tapahdu mitään. Ficci sijoittuu SODAN JÄLKEISEEN AIKAAN, kun sekä Hermione että Gabrielle opiskelevat Britannian taikayliopistossa. Hermione ja Ron ovat siis jo naikussa =)
Paritus on nyt tavallisesti merkittynä, mutta sen voi halutessaan ajatella yksipuolisena tai olemattomana. Mä tietysti ajattelin sen juuri tietyllä tavalla, mutta jätän lukijalle vallan tehdä omat tulkintansa \o/ Kiitokset Susimukselle läpiluvusta ja rohkaisusta <3
Hox! En omista Pottereita, J.K. Rowling omistaa, joten kaikki kunnia The Ladylle. En saa tästä rahaa, elekää haastako oikeuteen!
Elegia
Sana
elegantti tuli Gabriellesta helposti mieleen. Se soljui Hermionen kielellä yhtä notkeana, yhtä aaltoilevana kuin tyttö itse.
Nainen. Niinpä muodonmuutosloitsujen syntyoppi jäi varsin vähäiselle lukemiselle niillä hyppytunneilla, joilla Gabrielle istui pöydän toiselle puolen painettuaan ensin polttomerkkinsä Hermionen poskille, halusi Hermione niitä tai ei.
"Totta kai opiskelemme yhdessä! Mehän olemme nyt sukua!"Niin, he olivat. Halusi Hermione sitä tai ei. Hänen kultainen sormuksensa, rakkaudella sormeen pujotettu, pyöri ympyrää, kun hän koetti olla katsomatta Gabriellen solakoita, vapaita sormia ja niiden ympärille kiertyvää hopeajuopaa. Tai kun hän yritti olla kiehumatta, kuplimatta, puristamatta sormiaan nyrkkiin kun Amanda sujahti Gabriellen viereen ja kuiskutti korvaan,
vaikka kaikki tiesivät, että loitsi huulillaan rakkautta suoraan iholle: märkiä suudelmia kiemurtelevalla kielenkärjellä.Hermione vihasi sovinnaisuutta, johon oli kasvanut ja johon tiesi kuuluvansa, halusi tai ei. Mutta se oli jotain vakaata, konkreettista. Mitä tämä muka oli? Pelkkiä tunteita, häilyviä mielihaluja. Ei niille rakennettu taloa, perhettä,
elämää. Mutta miksi sitten Ginny ja Gwenog? George ja Oliver? Jopa Neville ja Dean, vaikka kaikki olivat luulleet sitä vain kämppäkaveruudeksi, säästösyistä.
"Me menemme lepäämään lopputunniksi, ehtiihän myöhemminkin lukea. Tuletko sinäkin?"Ruskeat kiharat puistelivat, ja jälleen oli lukurauhaa syventyä Mahmudin aksioomiin, niihin tuttuihin ja turvallisiin. Lukea mielestä pois harhapolut ja häiritsevät haavekuvat.
Elämään tässä ja nyt.