Elegia (Hermione/Gabrielle, K-12)

[Beelsebutt]

Pelkkiä tunteita, häilyviä mielihaluja. Ei niille rakennettu taloa, perhettä, elämää.


Nimi: Elegia
Kirjoittaja: Beelsebutt
Esilukija: Susimus
Päähenkilöt: Hermione/Gabrielle
Lajityyppi: PTP
Sanamäärä: tasan 200
Haasteet: Femme5 & Hahmot
Verse: Elegia -> Pidä hänestä huolta
Ikärajasuositus: K-12


Otsikosta. Varsinkin tuo 'hautalaulu' pisti silmään =D Tämä on siis tuplaraapale eli tasan 200-sanainen ficletti. Tästä oli tarkoitus tulla suorasanaisempi ja pidempi, mutta kappas kappas. Sentään ei mennyt ihan runomitaksi, josta ennen kirjoittamista jo Chuukolle vitsinä (?) heitin =P IKÄRAJA on noinkin korkea lähinnä muutaman sanan takia plus vihjauksen, mutta ei tässä tapahdu mitään. Ficci sijoittuu SODAN JÄLKEISEEN AIKAAN, kun sekä Hermione että Gabrielle opiskelevat Britannian taikayliopistossa. Hermione ja Ron ovat siis jo naikussa =)

Paritus on nyt tavallisesti merkittynä, mutta sen voi halutessaan ajatella yksipuolisena tai olemattomana. Mä tietysti ajattelin sen juuri tietyllä tavalla, mutta jätän lukijalle vallan tehdä omat tulkintansa \o/ Kiitokset Susimukselle läpiluvusta ja rohkaisusta <3

Hox! En omista Pottereita, J.K. Rowling omistaa, joten kaikki kunnia The Ladylle. En saa tästä rahaa, elekää haastako oikeuteen!




Elegia

Sana elegantti tuli Gabriellesta helposti mieleen. Se soljui Hermionen kielellä yhtä notkeana, yhtä aaltoilevana kuin tyttö itse. Nainen. Niinpä muodonmuutosloitsujen syntyoppi jäi varsin vähäiselle lukemiselle niillä hyppytunneilla, joilla Gabrielle istui pöydän toiselle puolen painettuaan ensin polttomerkkinsä Hermionen poskille, halusi Hermione niitä tai ei.

"Totta kai opiskelemme yhdessä! Mehän olemme nyt sukua!"

Niin, he olivat. Halusi Hermione sitä tai ei. Hänen kultainen sormuksensa, rakkaudella sormeen pujotettu, pyöri ympyrää, kun hän koetti olla katsomatta Gabriellen solakoita, vapaita sormia ja niiden ympärille kiertyvää hopeajuopaa. Tai kun hän yritti olla kiehumatta, kuplimatta, puristamatta sormiaan nyrkkiin kun Amanda sujahti Gabriellen viereen ja kuiskutti korvaan, vaikka kaikki tiesivät, että loitsi huulillaan rakkautta suoraan iholle: märkiä suudelmia kiemurtelevalla kielenkärjellä.

Hermione vihasi sovinnaisuutta, johon oli kasvanut ja johon tiesi kuuluvansa, halusi tai ei. Mutta se oli jotain vakaata, konkreettista. Mitä tämä muka oli? Pelkkiä tunteita, häilyviä mielihaluja. Ei niille rakennettu taloa, perhettä, elämää. Mutta miksi sitten Ginny ja Gwenog? George ja Oliver? Jopa Neville ja Dean, vaikka kaikki olivat luulleet sitä vain kämppäkaveruudeksi, säästösyistä.

"Me menemme lepäämään lopputunniksi, ehtiihän myöhemminkin lukea. Tuletko sinäkin?"

Ruskeat kiharat puistelivat, ja jälleen oli lukurauhaa syventyä Mahmudin aksioomiin, niihin tuttuihin ja turvallisiin. Lukea mielestä pois harhapolut ja häiritsevät haavekuvat.

Elämään tässä ja nyt.

[Jolandina]

Mun mielestä tää on tavallaan kovin haastava ficci, edelleen todella monen lukukerran jälkeenkin. Pitää lukea rivien välistä mutta samalla myös itse tekstiä melko tarkasti (ainakin mun), jotta pääsee kokonaiskäsitykseen. Hienoa tekstiä, kovin erilaista kuin sun suorasanaisempi tyyli, mutta mukava tätäkin on lukea!

Ehkä tää teemaltaan ja aiheeltaan osuu just nyt kovin lähelle mua, mutta mitä enemmän mä tätä luen ja ajattelen sitä vaikuttuneempi mä oon. Kaksisataa sanaa ja tällainen syvyys! Huh. Mä tykkään kovasti tulkinnasta, että Hermionen epävarmuus ja viha opittua sovinnaisuutta kohtaan tulisi nimenomaan jästisyntyisyyden kautta, siis että jästikulttuurissa homous olisi ficin sijoittumisaikana yhä juuri vain niitä häilyviä mielihaluja ja jotain epäsopivaa, mutta velhoyhteiskunnassa oltaisiin (jo) paljon suvaitsevaisempia. Miksi en minä kun muutkin? Silti ajatukset ja tavallaan todellisuuskin, mihin on kasvanut, istuu tiukassa. Ja siihen on helppo palata epävarmuudesta, huomattavasti helpompi kuin vastustaa.

Hermionen tilanne on todella raastava, ja surullinenkin, vaikka ficci loppuukin näennäiseen, ehkä itselle hieman pakotettuun onnellisuuteen. Tai ainakin siihen pyrkimiseen, melko hyvään onnellisuudentavoitteluyritykseen.

Hänen kultainen sormuksensa, rakkaudella sormeen pujotettu, pyöri ympyrää, kun hän koetti olla katsomatta Gabriellen solakoita, vapaita sormia ja niiden ympärille kiertyvää hopeajuopaa.

Mun mielestä tää kohta on erityisen voimakas, sormessa ympäri pyörivä sormus epävarmuuden osoituksena, ja voi tuo Hermionen tarkkailu! Yrittää niin olla katsomatta, mutta katsoo kuitenkin. Ja eritoten myös Gabriellen vapaat sormet.

Mun mielestä tässä ficissä on miellyttävässä suhteessa pysähtyneempää kuvailua, pohdintaa ja tapahtumiakin, jotka tuodaan kivasti esille enemmänkin tarkkailun kautta kuin suoraan tapahtuen. Tunnelma on tavallaan hetkenomaisesti pysähtynyt, mutta silti todella intensiivinen, mistä esimerkkinä tuo pidempi kursivoitu lause. Nyt se tuntuu jo todella voimakkaalta, vaikka se olikin ensin jonkinsorttinen kynnyskysymys mulle tämän ficin kanssa Ehkä se vaati vain sulattelua, ymmärtämistä. Hermionen halun ja haluttomuuden ja niiden merkityksettömyyden toisto on mun mielestä tosi toimiva yksityiskohta!

Lyhykäisyydessäänkin erittäin vaikuttava kokonaisuus! En mä osaa muuta sanoa, vaikka sain tästä ehkä jo paremman otteen, niin silti tää varmaan voisi kaivata vieläkin pureskelua jotta pääsisin sisälle kunnolla. Tykkäsin tästä, kovin. Mitä useammin luen sitä enemmän tykkään Kiitos!

[Beelsebutt]

Jolle, huu. Kun mä pyysin raakaa palautetta niin tarkoitin lähinnä mesessä, mutta ihanaa että vaivauduit "oikean" kommentinkin naputtamaan <3

Mun täytyy tunnustaa, että en ajatellut jästimaailma vs. taikamaailma vastakkainasettelua tähän ficciin, muta sä olet jo toinen joka tuosta asiasta sanoo, niin ehkä mä oon sitten jotenkin tuonut sitä alitajuisesti tekstiin (?) O.O Mutta se on tietyllä tapaa järkevääkin, koska taikojilla on jästit joita parjata ja halveksua, niin ehkäpä ne hyväksyvät omiensa keskuudessa väehmmistöt helpommin? Ihan sama, onko homo vai hetero, kunhan osaa käyttää magiaa Mutta henkkoht mä taisin hakea taustoitusta ihan Hermionen omasta sovinnaisuudesta ja omasta käsityksestä, omasta heteronormitiivisuudesta ITSENSÄ SUHTEEN, sillä sentään Ginny ja Gwenog, George ja Oliver, jopa Neville ja Dean Mutta mukavata, kun tulee moninaisia tulkintoja!

Silti ajatukset ja tavallaan todellisuuskin, mihin on kasvanut, istuu tiukassa. Ja siihen on helppo palata epävarmuudesta, huomattavasti helpompi kuin vastustaa.

Loistavasti sanottu.

Ja voi että sitä kursivoitua lausetta x) Sehän nyt oli vain tarkoitus olla se mitä näkyy ja se mitä todellisuudessa, salassa tapahtuu (vaikka toki "kaikki" siitä tietävät). Eli pinnallinen sovinnaisuus vs. pinnanalainen julkeus ja rohkeus.

Kiitos itsellesi kommentista <3