Niinä harmaina aamuina | Meg&Castiel | raapaleita, K-7

[Celeporn]

Niinä harmaina aamuina
hahmot: Meg ja Castiel, suhteen laatu jääköön lukijan määriteltäväksi
ikäraja: K-7
genre: liian aneemista angstiksikaan
sanamäärä: 3x100

yhteenveto: Niitä aamuja ja kellertäviä kaakeleita sieluttomin silmin.

A/N: Kirjoitettu ficlet-haasteeseen. Ficci sijoittuu seiskakauteen, tämä kyseinen juonenkäänne oli jostain syystä mulle ihan erityisesti mieleen. Se oli... en tiedä, kauhean söpö...? Meg ainakin on ihana, tykkään sen habituksesta sekä täydellistä piittaamattomuutta tihkuvasta puhetyylistä.
Termin meatsuit käännös ihmisriepu ei ole oma keksintöni, kiitos ja kunnia siitä comatosecombatille. Kommentit on aina kivoja.






Meg kääntää sälekaihtimia ja kalvakat valonsäteet lankeavat naarmuisille lattialaatoille, satojen jalkojen ja sairaalavuoteiden kuluttamille. Huone kylpee hetken seepian sävyissä, mutta pian kevyt kellerrys taittuu viileäksi ja valjuksi. Kaikki tuntuu nuhjuiselta ja likaiselta, ilma on ihmisten tomusta sakea, tämä maailma on alhaisen elämänmuodon majapaikka, eikä Meg voi kuitenkaan väittää, ettei viihtyisi. Kuin jokin ratkaiseva olisi kohdallaan.

Castielin ei tarvitsisi syödä, eivät heidän kaltaistensa kehot sitä vaadi, heidän heikot ihmisriepunsa ovat suurempien voimien vahvistamia, mutta kai Castiel on vain tottunut siihen. Omaksunut ihmisten tavat, ottanut niiden normit omakseen, täytyy nukkua ja syödä, täyttää sisuksensa maallisella moskalla, kuolleella aineella, ottaa se osaksi lihaansa.




Niinä harmaina aamuina Meg upottaa pesusienen haaleaan veteen, kuljettaa sitä pitkin Castielin selkää, ja hänen ihonsa näyttää vanhentuneen valkealta kuin vuosien hitaasti värjäämä laasti, pian pois rapiseva. Toisinaan Meg jo odottaa enkelin alkavan halkeilla, nahan varisevan tämän yltä kuin aikansa seinää somistanut maali.

Meg ei ole unohtanut, kuinka hänen oma ihonsa aikanaan kupli ja käristyi, kuinka Castiel kulki hänen ylitseen, lävitse liekkimeren ja palavan pyhän öljyn, ja hän puristaa sientä kovemmin. Hänen rystysensä kilpailevat kalpeudessaan kellertävien kaakeleiden kanssa.

Johannes Kastajaa ajatellen Meg sivelee märin käsin Castielin kuumaa otsaa ja enkeli painautuu enemmän kumaraan, kuin yrittäisi käpertyä suojaan oman kehonsa sisään.




Kynsien alle on kerääntynyt likaraita ja Meg ottaa viilan taskustaan. Se tuntuu jo melkein inhimilliseltä, tätähän ne tekevät, istuvat toistensa vuoteen äärellä valvoen ja jotain turhaa puhdetta samalla toimittaen. Ne. Ihmiset. Heidän asunsa ja astiansa. Välillä Meg ajattelee, että sellaisena olo voisi olla kokemisen arvoista, huoletonta, hauskaakin.

Lakanoiden kahina havahduttaa Megin, ääni on outo ja vieras, ei Castiel yleensä kääntyile, makaa vain paikallaan uutta aamua odottaen. Nyt Castiel kuitenkin tuijottaa Megiä, kaitsijakseen ilmoittautunutta vertaistaan vastakkaiselta taholta, myöskin kotoaan iäksi karkotettua. Eikä demoni voi nähdä enkelin silmissä mitään, ei heillä ole sieluja peilattaviksi, ja hetken verran hänen sydämensä tuntuu lyövän tyhjää.

[Lizlego]

Täytyy antaa sulle kyllä pisteet siitä, että olet kirjoittanut matalan ikärajan ficin Megistä. Musta Meg jotenkin automaattisesti yhdistyy korkean ikärajan kanssa, mutta nyt kun luin tämän niin siihen sopii hyvin myös Castielin vuoteen äärellä istuminen ja ihmismäisten toimintojen suorittaminen. Mulle on kovasti mieleen tämän tyyppiset tekstit, joissa ei juurikaan ulkoisesti tapahdu mutta sisäisesti tapahtuu paljonkin ja pienessä kompaktissa tilassa ja muodossa on kerrottu hyvin paljon. Meg on kiehtova hahmo. Varsinainen badass, joka ei kuitenkaan ole ihan niin badassa vaikka onkin.  En osaa selittää mitä haen, mutta ehkä se riittää että yritän. Mutta koska Castiel on nyt herännyt, niin tämän pitäisi jotenkin jatkua. 

[Beelsebutt]

Ensinnäkin termistä 'ihmisriepu'. Mä en olis ennen A/N lukemista ymmärtänyt, että se viittaa meatsuittiin. En oikein tiedä, tykkäänkö siitä vai en. En tosin keksi parempaakaan ainakaan tähän hätään, joten mitäs sitä turhaan nillittämään Siis sanana se on varsin näpsäkkä ja kuvaava, kunhan tietää mistä on kyse, mutta ehkä mä kaipaisin vähän rosoisempaa käännöstä. Meatsuit on jotenkin pahaenteinen ja lätsähtelevä ja raskaampi termpi kuin ihmisriepu, joka mun mielestä voi olla sellanen surkuttelutermi ihan vaan reppana-ihmisestäkin. No toisaalta lihapuvut on varmasti aika reppanoita ihmisiä, joten sikäli sopii hyvin Nahkapuku, ihmisasu, lihahaalari, ihrahaalari... oho, nyt meni donrosaksi. Mut toi sun pelkkä "asu" oli mun mielestä sopivampi. Äh, nyt mä aloin tykkään ihmisrievusta, ehkä se oli vain uutuudenvierastamista x) (oon siis kirjoittanut tätä kommenttia varmaan kohta tunnin).

Joo! Parituksettomuus sikseen, tosin mä oon odottanut ficcejä tällä parituksella, siis parituksellisia ficcejä, seiskakaudesta alkaen (ja varmaan niitä on ilmestynytkin paljon, en oo vaan sattunut lukemaan yhtään ). Niin siis parituksettomuus ei tässä haittaa lainkaan, koska on aika jänskä lukea Megin silmistä tarinaa, demonit ei oo ihan tavallisia tallaajia. Ficin loppu on suorastaan sydäntäsärkevä ja saa tän parituksettomuuden heilahtamaan aavistuksen kohti pre-hettiä! Mutta ei nyt varsinaisesti, mä vain haluan nähdä aina parituslasien läpi kaiken. Oon vähän tämmöinen :F

Juu. Kuvailevaa, rapistuvaa Castielia ja osaansa hakevaa Megiä. Sitä itseään, Celeä. Kiitos!


Haha, nyt Lizin kommentin luettuani sanon että kyllä, respektiä myös matalasta ikärajasta!

[Celeporn]

Kuvailevaa, rapistuvaa Castielia ja osaansa hakevaa Megiä. Sitä itseään, Celeä.

Ah, kiitos! Tällaiset tiivistykset saa aina koko tuotannon kuulostamaan paljon paremmalta kuin se todellisuudessa on, ja maneeritkin muuttuu jotenkin kiehtoviksi tyyliratkaisuiksi 

Oon tosiaan itsekin aika yllättynyt siitä, että tää teksti tuli ulos parituksettomana, koska Meg tosiaan on aika sellainen korkeaan ikärajaan kuuluva badass... Sitä paitsi tästä ois voinu saada niin hervotonta hoitsu-pornoa, että hooh. Kiitoksia kumpaisellekin kommenteista, kiva kuulla, että ne sisäiset liikkeet oli luettavissa rivien väleistä. Ja itsehän rakastan termiä ihmisriepu täysin varauksetta, se on tullut mun teksteihin jäädäkseen.

[Lizlego]

Ah, kiitos! Tällaiset tiivistykset saa aina koko tuotannon kuulostamaan paljon paremmalta kuin se todellisuudessa on, ja maneeritkin muuttuu jotenkin kiehtoviksi tyyliratkaisuiks

Pitää pitää tämä mielessä jatkossa. Musta on joskus ollut älyttömän masentavaa, kun on kuvitellut kirjoittaneensa jotain itselleen jotenkin muka poikkeuksellista niin sitten joku on kommentissaan kuvaillut sitä taatuksi ja varmaksi mun kamaksi. 

//Ei kyllä ihan viime aikoina, kun on enemmänkin naurattanut oma taantuminen ja pitäytyminen tuttuun ja turvalliseen, mutta en ole nähnyt syytä lähteä merta edemmäs kalaan, kun kerran tykkään jostain. Lukijat asia erikseen. Jos ihmiset on yhtä helposti kyllästyviä kuin minä, ne on kyllästyneet mun teksteihin jo aikoja sitten, koska ne ei uusiudu. 

[Beelsebutt]

^ Mutta eihän se sitä tarkoita! Kun siis. Esimerkiksi jos vaikka aina keksii ovelan tavan ratkaista ficissä esiintynyt ongelma: se saattaa olla itseään kirjoittajaa. Vaikka kuinka olisi uniikkeja ja ennennäkemättömiä ne ratkaisut eikä lainkaan toisiaan toistavia tai mitään x)

[Celeporn]

Ei kyllä ihan viime aikoina, kun on enemmänkin naurattanut oma taantuminen ja pitäytyminen tuttuun ja turvalliseen, mutta en ole nähnyt syytä lähteä merta edemmäs kalaan, kun kerran tykkään jostain.

Mä repeilin kans siinä vaiheessa kun aloin kirjottaa Moulin Rouge -ficcejä, koska okei siirryin operoimaan uudella fandomilla, mutta kaikki vanhat maneerit tuli mukana ja oikein kasvoi entistä suurempiin mittasuhteisiin... Mutta musta siitä kirjoittamisesta nauttiminen on tärkeetä - jos saman kaman kirjoittaminen uudestaan ja uudestaan tuntuu itsestä hyvältä, niin mikäs siinä, ei sitä ole kenenkään pakko lukea, jos ei huvita.
Jatkuva uudistuminen on sitä paitsi kauhean raskasta! Jätän sen siis suosiolla ammattilaisille ja raapustelen vuodesta toiseen sitä, mikä itsestä tuntuu hyvältä. Tosin hyväksyttyänin viimein sen, että en mä perussetistäni pääse eroon kirveellääkään enkä ehkä haluakaan, olen päässyt kosketuksiin sisäisen huumoridraama-ficcarini kanssa paremmin kuin koskaan 

[Lizlego]

^ Mutta eihän se sitä tarkoita! Kun siis. Esimerkiksi jos vaikka aina keksii ovelan tavan ratkaista ficissä esiintynyt ongelma: se saattaa olla itseään kirjoittajaa. Vaikka kuinka olisi uniikkeja ja ennennäkemättömiä ne ratkaisut eikä lainkaan toisiaan toistavia tai mitään x)

Mutta sekin jo kuulostaa maneerilta.  Ja koska itse nyt en ole koskaan syyllistynyt yllättäviin loppuratkaisuihin, niin ei sinänsä omiin teksteihin edes päde.  Okei, musta on muutenkin harvinaisen vaivaannuttavaa, jos kommentoija alkaa vertailemaan kommentissaan johonkin aikaisempaan tuotantoon, vaikka sekin on toisaalta hyvin tapauskohtausta.

Cele, sisäisen huumori-draama-ficcarin löytäminen on varmaan hyvä kokemus. Olettaisin. Mä olen tullut laiskaksi kaiken mun paitsi huumorin suhteen. Huumorin kukka on paras kukka ja muuten kirjoittaminen on välillä ihan ylenmääräistä ponnistelua, ellei sitä ota huumorilla.

[Celeporn]

Huumorin kukka on paras kukka ja muuten kirjoittaminen on välillä ihan ylenmääräistä ponnistelua, ellei sitä ota huumorilla.

Huumori on vaan niin pirun vaikeeta. Oon aina ollut sitä mieltä, että hyvän huumorin kirjoittaminen on vaikeampaa kuin minkään muun tyylilajin ja siihen pitää jotenkin tsempata kauheasti, että siitä saisi sellaista, että sitä kehtaisi julkaistakin, kun taas angstia on helppoa vääntää vähän kieli poskella 

[Lizlego]

Kuka sanoo, että sen huumorin pitäisi olla hyvää? Ja kuka määrittää hyvän huumorin? Varmaan ne samat tyypit, joiden mielestä angst on realistisempaa kuin huumori ja romantiikka. Ja tuossa olen muuten just päinvastaista mieltä. Mä en pysty kirjoittamaan angstia kieli poskella, koska sen kirjoittaminen ei tuo mulle nautintoa ellen mä saa päättää sitä hurt/comfortiin. Sen sijaan angstista saa tosi helposti huumoria, ellei jopa parodiaa, muttei se silloin enää mitään angstia ole.

[Celeporn]

Kuka sanoo, että sen huumorin pitäisi olla hyvää? Ja kuka määrittää hyvän huumorin? Varmaan ne samat tyypit, joiden mielestä angst on realistisempaa kuin huumori ja romantiikka.

Haha, loistava visio! Mutta kyllä mä itse määrittelen sen, mikä on mun mielestä hyvää huumoria, ja vaikka olen livenä usein ihan oivaltava ja hauskaa läppää heittävä tyyppi, en saa näytölle itsekseni väännettyä muuta kuin väkinäistä tavaraa, joka ei ole edes etäisesti huvittavaa. Huumoritekstin tuottaminen on aina ollut suorastaan tuskallista. Nyt olen nanoa kirjoittaessa repeillyt omille vitseilleni, joten ehkä näistä vielä saisi jotain kivaa foorumillekin saakka. Parodia on kans aina ollut musta vaikeeta, jotenkin mun tekstit aina tuppaa menemään tosi ryppyotsaiseen suuntaan, vaikka itse kirjoitankin niitä hirveän hyvällä mielellä. Mulla se angstin muuttuminen huumoriksi on aina ollut ihan tahatonta, jos jotakuta naurattaa niin vain siksi, että homma menee jo liiankin dramaattiseksi 

// toim.huom. tämänkin ficin kirjoittamisen aloitin sillä fiiliksellä, että lolloti lol, tästähän voisi irrota jotain hulvatonta, mutta ei se ihan sitten niin toiminutkaan... lopulta sain olla taas kerran siistimässä tuolta maailmantuskaa sun muuta 

[Lizlego]

Offataan sun topic tällä keskustelulla.

Joo, luultavasti huumori ei toimi silloin, jos se itsestä tuntuu väkinäiseltä, mutta kyllä sen muistakin lajeista joskus huomaa, kun teksti on väkinäistä. Se ei oikein toimi missään genressä, jos se itsestä tuntuu väkinäiseltä. Mä en ole livenä niin nopea keksimään mitään hauskaa tai hallitse niinkään verbaaliakrobatiaa niin kuin jotkut toiset. Kaikki ideat siitä mitä johonkin olisi voinut sanoa, tulee jälkikäteen, mutta en mä niitäkään muista. Sen sijaan huumoriin saa aineksia mistä tahansa, kun yhdistelee ja se on joskus kauhea kirouskin.  Ei saa ikinä mitään toimivaa ideaa kasaan, mutta älyttömiä aina löytyisi.