Vapaata keskustelua kirjoista ja kirjallisuudesta

[Celeporn]

Ai niin meillä oli täällä tämäkin topic!!!

Näytelmää ei varmaan ole tarkoitettu humoristiseksi, mutta minua kyllä naurattavat kaikki kuolemat Sitä on lukenut niin paljon vampyyri- ja fantasiajuttuja, että on tottunut kuolemien olevan tarkkaan kuvattuja tai traagisia, ei "tökkään miekalla seinää ja joku kuolee. En mene heti edes katsomaan, kuka kuoli, vaan juttelen ensin äitini kanssa hetken".

Haha, noin kun asian esittää, niin kieltämättä pahuksen koomiselta kuulostaa.

Itse en ole koskaan oikein päässyt näytelmien lukemisen makuun, en vaan yksinkertaisesti tahdo pysyä kärryillä - siis kuka sanoi ja mites tää nyt etenee ja äh, en enää muista mitä ne tässä tekevät ja apua missä nää nyt parhaillaan ovatkaan, jne. Lukiossa tuli jonkun verran luettua näytelmiä koulutyön puitteissa, mutta ei ole minun juttuni. Ainoa näytelmä, jonka lukemisesta olen oikeasti nauttinut, on Beckettin Huomenna hän tulee, koska siinä vaan ollaan jossain randomissa tilassa, muistaakseni paikanvaihdoksia ei tapahdu, ja melkein koko tekstin ajan siinä on vaan ne samat kaksi jamppaa puhumassa. Riittävän yksinkertaista 

Hehkutan nyt itse, että luin viimein Chris Huntin kirjan Street Lavender. Ja ooh, olipa ihana! Homoprostituoitu 1800-luvun lopulla Lontoossa, ja vaikkei teos nyt ehkä mikään maailman suurin taide-elämys ollutkaan, niin päähenkilö oli tosi tykättävä ja mielenkiintoinen ja sillä oli myös omat hulppeat särmänsä, ja kirjassa oli kivasti ajankuvaa vaihtelevissa ympäristöissä. Ollaan niin köyhissä kuin rikkaissakin oloissa, rangaistuslaitoksessa ja taiteilijoiden loputtomissa puutarhajuhlissa. Kerrontatyyli tempaisi mut mukaansa ihan täysillä ja sivuhenkilöt oli suorastaan ilahduttavia. Hämmentävän usein sitä sai huomata ihan hykertelevänsä herkullisille käänteille. Lukukokemus oli jotenkin ficcimäinen, mutta ainoastaan hyvällä tavalla. Sillä kaikkein parhaalla tavalla.

En muista milloin viimeksi olisin lukenut jotain kirjaa jännäten ihan täysillä, että miten se oikein loppuu, mutta samalla toivoen, etten koskaan pääsisi sinne loppuun saakka, koska kirja on niin hyvä. Loppuratkaisu sitoi ehkä vähän liiankin näppärästi muutamat langat yhteen, mutta toisaalta taisin vähän kyynelehtiä onnellisena, joten en kehtaa kauheasti valittaa  Jäi niin hyvä mielikin!

[Lavande]

En ole koskaan kirjoittanut tähän topikkiin mitään!!!!!!!!1

Mä tykkään ihan lukea näytelmiä, mutta se johtuu kai teatteritaustastani. Muuten näytelmät jää vähän ohuiksi, koska teksti on usein melkoinen ranka, jossa vain selitetään tapahtumat ja sitten on repliikit. Tarvitaan näyttelijöitä tuomaan juttuun joku juju.

Äiti sanoi, että mun täytyy lukea kirjoja suomeksi ja varsinkin suomalaisia kirjoja. Mulla ei kuitenkaan ole mitään sähköistä lukulaitetta ja Glasgown valikoima suomenkielisistä kirjoista on jokseenkin suppea. Lasketaanko, jos luen fanfictionia?

[culliina]

^Ehdottomasti lasketaan

Mää tykkään lukea näytelmiä, se liittynee kaiken värittävään mielikuvitukseen. En ole ikinä edes miettinyt mitään hahmojen sijaintia... pitää jatkossa alkaa kiinnittää huomiota, tiedänköhän missä ne ovat. Yleensä sillä ei ole kauheasti väliä, noin tarkkaan siis - linnansali 1 tai linnansali 2. Näytelmät ovat niin erilaisia kuin kirjat. Tykkään monologeista ja runomitoista, sekin että kertojaa ei juuri ole, tuo omia ulottuvuuksiaan. Ja tykkään kuulla hahmojen ajatuksia niiltä itsiltään, ei kertojalta. Uusi ulottuvuus nimenomaan. Näytelmät ja runot ovat sellaisia, miden sanakäänteisiin jaksaa palata uudestaan ja uudestaan, tonkia taustoja kunnolla ja lukea tulkintoja. Romaaneja tulkitsee eri tavalla, koska ne on kirjoitettu eri lailla.

[Chuuko]

Mä olen näytelmiä ruvennu lukemaan tässä vasta äskettäin koska koulussa on ollu pakko tehä analyysejä sun muuta. Mielenkiintoinen kirjallisuuden laji, mutta kyllä mä ehkä enemmän silti lämpenen edelleen romaaneille.
Huomasin, että on vaarallista olla töissä kirjakaupan vieressä. Käyn jatkuvasti ennen töiden alkua pyörähtämässä siinä, kun oottelen että kello tulisi tarpeeks ja voisi kirjautua töihin. Viimeksikin hamstrasin kolme kirjaa, kun jokaisessa alkuperäishinta oli yli kolmenkympin, ja nyt sain n. 28 eurolla ne yhteishintaan.  Ja edellinen kirja tietysti ollut kesken heinäkuusta saakka, eikä aikaa lukea meinaa löytyä mistään... Hups. 

[culliina]

Halvat kirjat on kivoja ^^ Saakohan kirjailija saman hinnan pokkarista ja kovakantisesta? Oon miettinyt enkä kyllä tiedä. Entä mihin menee kuolleiden kirjailijoiden tulot, vaikka Shakespearen tai jonkun 1900-luvun alun? Alennuksissa alen antaa varmaan liike, siis kirjan myyjä eli höylää itseltään?

Taisi olla viime keväänä, kun olin päättänyt ostaa Draculan pokkarina. Se makso 12€, mutta Suomalaisessa oli kolme pokkaria kympillä -ale ja sain Draculan pari euroa halvemmalla + kaks muuta kirjaa kaupanpäälle Ei siellä mitään ihmeellisiä muita kirjoja ollut, mutta onpahan Seitsemän veljestä ja Coelhon Alkemisti omassakin hyllyssä. Alkemistia en ole vieläkään lukenut, mutta se on kuulemma hyvä.

Hah, latinassa törmää vähän väliä faabeleihin. Tajusinpa, että voisin lukea niitä suomeksi ihan kääntämistä helpottamaan. En nyt kaikkia, mutta Aisopos taitaa olla tunnetuin ja häneen törmää erityisen usein. Vanhemmilla nimittäin on Aisopoksen eläinsatuja kirjahyllyssä, en ollut osannut yhdistää näitä kahta asiaa! Aloitin jo lukemaan ja ihan jees kahlattavaa ne ovat näin joululoman kunniaksi.

[Chuuko]

Joo alennus menee ihan kaupan omasta hinnasta pois. Myyjä ostaa kirjan sisään hinnalla X, lisää siihen katetta määrän Y josta syntyy kauppahinta. Sitte alennus on määrä Z jonka pitäisi olla pienempi kuin kate Y, tai muuten syntyy tappiota.

En usko että kirjailijan kannalta on väliä onko kirja pokkari vai kovakantinen, koska teosoikeudethan kuvittelisi olevan samat. Samaa tekstiähän se kuitenkin on. Kustantajalle ja myyjälle kulut ovat pokkarissa pienemmät kuin kovakantiset, kuvittelisin kuitenkin että kovakantisessa on kovemmat katteet myyjän kannalta. Kovakantinen kirja -> voit nostaa hinnan järjettömän korkealle ja kuluttaja ostaa sen silti. Vai?

[Gwyneth]

Luin Sofi Oksasen Stalinin lehmät, joka on ollut minulla kesken jo ikuisuuden. Olen aikaisemmin lukenut Oksaselta Puhdistuksen, josta tavallaan tykkäsin, mutta joka jätti kuitenkin omituisella tavalla kylmäksi ja etäiseksi. Mutta toisaalta jotenkin juuri se etäisyys ja karuus tekivät kirjasta vaikuttavan ja kyllä se minusta on ansainnut saamansa palkinnot ja kehut. Stalinin lehmät sen sijaan oli hienoinen pettymys. No, se oli ihan kiva kirja, mutta odotin enemmän. Viro-osat olivat aluksi raastavia, mutta alkoivat sitten toistaa samaa ja vaikka ne olivatkin minulle kirjan kiinnostavin osa, meni niistä silti pikkuhiljaa teho - en tiedä oliko se tarkoituskin, mutta ei se minulla oikein sellaisena arkipäiväistämisjuttunakaan toiminut kunnolla. Annan syömishäiriö sen sijaan ei oikein jaksanut kiinnostaa, mistä syystä minulta meni varmasti aika paljon ohi kun luin ne osat vähän kärsimättömästi. En tajua kirjan nimeä, tai siis en oikein näe siinä mitään pointtia eikä se tunnu oikein kuvaavan kirjaa ja sen aukikirjoittaminen oli lähinnä kömpelöä. Mutta luultavasti tässä on jokin jännä metataso, joka ei ole auennut minulle.

Onko joku teistä lukenut Kun kyyhkyset katoavat? Kai minä jossakin vaiheessa etsin sen kirjastosta ja vähän kiinnostaisi myös Kaiken takana oli pelko. Okei, en olisi varmaan kauheasti tullut ajatelleeksi Viron lähihistoriaa ilman Sofi Oksasta - noissa lukemissani Oksasen kirjoissa ei ole ollut mitään varsinaisesti uutta faktatasolla, mutten vaan ole ajatellut ja sisäistänyt asioita. Ja minua vähän kiusaa se, miten mielikuvani Viron lähihistoriasta ovat nyt muodostuneet parin fiktiivisen romaanin varaan ja vaikka lukisin kuinka paljon, jää se minulle jonkinlaiseksi pohjaksi. Vähän samalla tavalla kuin Täällä Pohjantähden alla on (valitettavasti) monelle suomalaiselle pohjana sille, miten Suomen sisällissota mielletään (tai no, voisi huonompikin pohja olla).

[Celeporn]

Minäkään en tykännyt Stalinin lehmistä. Itse asiassa se oli minusta sen verran mälsä, etten tainnut sitä silloin aloitettuani lukea edes puoleenväliin, koska alkoi tympäistä sen verran. Ja lähinnä just ne syömishäiriö-osuudet - kyseinen aihe ei vain ole minua varten, koska ei yksinkertaisesti kiinnosta sitten ollenkaan. En tiedä, mikä siinä niin tökki, ehkä se tuntuu näiden kirjoittamisfoorumeiden takia niin nähdyltä ja vanhalta aiheelta, että pitäisi olla alusta asti jotenkin todella freesi ja uudenlainen lähestymis/käsittelytapa, että jaksaisin lukea muutamaa sanaa pidemmälle.

Ne Viro-osuudet sen sijaan oli musta ihan kiinnostavia ja niiden takia sitä kirjaa sitten luinkin sen verran kun luin, mutta ilmeisesti en sitten kauheasti menettänyt kesken jättämällä, jos nekin alkoivat toistaa itseään 

Mä en kyllä voi sanoa juurikaan pitäväni Sofi Oksasen kirjoista. On ehkä huonoa sanoa noin kirjailijan tuotannon alkupuolen perusteella, mutta sen verran meni maku, ettei enää huvita yhtään Oksasen kirjoihin tarttua. Stalinin lehmät tosiaan jäi kesken, Baby Janen luin kokonaan, ja erityisesti siitä BJ:stä jäi kyllä semmoinen fiilis, että hohhoijaa. Harmittaa, että julkisuutta saanut lesbokirja maistui niin pahvilta, mutta kai sitä sitten odotti kaiken henkilöön mediassa kohdistetun hehkutuksen jälkeen Jotain Vähän Parempaa. Mielenterveyshäiriöitä, lepakoita, ja sitten vähän virutaan musiikkia kuunnelleen angstaamassa... voi elämänkevät. Olen satavarma, että ihan vastaavaa tavaraa voisi löytyä Finistä.

[Lizlego]

Kuulostaa aivan yleiseltä ongelma. Sama ongelma tulee usein vastaan, kun yrittää lukea jotain. Sen jälkeen, kun on Finiin ja muualle rekkautunut, huomaa usein ajattelevansa jotain lukiessaan, että tämähän on kuin tyypillinen teksti Finissä. Se, kuka pääsee julkaisuun asti ja kuka ei, tuntuu yhä tosi arpapeliltä enkä ole vielä keksinyt logiikkaa.  Sofi Oksasesta en sano mitään, koska en ole vieläkään tarttunut Oksasen yhteenkään kirjaan, mutta ihan yleisesti huomaan, että tuottaa ongelmia se, että on tuota vertailupohjaa kirjoitusfoorumien tuotantoon.

[culliina]

Ehkä kirjatuotannon vaikeus onkin, että hyviä kirjoittajia on yksinkertaisesti ihan älyttömästi. Kyllähän monet osaavat kirjoittaa hyviä tekstejä, kuten tuo Fini-esimerkki osoittaa, mutta julkaisuun päässeiltä kirjailijoilta ehkä odotetaan niitä enemmän ja varmemmin hyviä.

Ja miksi pitää samoja naamoja pelissä? Minusta sekin on ymmärrettävää, sillä olisi hirveä homma etsiä aina uusi kirjoittaja jokaiselle julkaistavalle kirjalle. Jos on kerran löydetty kirjailija, jonka tekstit myyvät ja joka tuottaa tasaisella puskulla lisää, onhan hänet helppo pitää sisällä julkaisupiireissä. Ei tarvi ottaa uusia naamakuviakaan joka kirjaan

En sano, että tykkään nykyisestä pelistä, mutta ymmärrän sitä. Nopeasti ja paljon, äärellisillä resursseilla jättimäisestä valikoimasta. Arpahan siinä paljon ratkaisee, tai Onnetar, tai päivittäisten rukousten määrä, karma, raha tai suhteet.

[Gwyneth]

Haa Cele, onneksi avauduin tänne kirjasta! Oikeasti, kaikki minun tutut ovat kehuneet niin paljon Stalinin lehmiä, että ajattelin että minulta vaan menee kirjasta jokin todella jännä taso kokonaan ohi, joten on lohdullista kuulla etten ole ainoa joka ei tykkää kirjasta. Minullakaan tosiaan ne syömishäiriöosuudet eivät kolantaneet sitten yhtään ja etenkin loppua kohden kun aloin jo menettää uskoni siihen, että saan kirjasta jotakin enemmän irti, luin ne osuudet aika ylimalkaisesti ja pikaisesti. En tullut ajatelleeksi tuota foorumitaustaa, mutta joo, varmaan juurikin se vei mielenkiinnon aiheesta, että tuntui että onhan tämä nyt jo luettu monta kertaa. Mutta loppujen lopuksi edes Viro-osuuksissa ei minun mielestä puolivälin jälkeen enää tullut mitään uutta, vaan kirja alkoi toistaa samaa molempien vanhempien sukupolvien kohdalla. Aluksi ajattelin 70-luvun suhteen, että se varmaan kuuluukin asiaan että kaikki jotenkin arkipäiväistyy ja menettää mielenkiintonsa ja että jäljelle jää vaan sellainen jännän tympeä ja silti vähän nostalgisoiva tunnelma, joka Neuvostoliittokuvauksissa minusta usein on. Mutta sekään ei sitten oikein tuntunut kantavan ja toimivan. Ja metsäveljien, tai siis sen 40-luvun, osalta taas varmaan Puhdistus vaikutti siihen, että tuntui että tämä nyt on jo luettu vaikka siitä onkin aikaa kun luin Puhdistuksen. Ei Stalinin lehmät silti minusta huono ollut, mutta minulle se jäi nyt vain yhdeksi kirjaksi monen muun joukossa eikä noussut oikein millään tapaa esille. Ehkä tässä ongelmana oli just se, että niin moni kaveri oli kehunut kirjaa niin paljon, että odotin siltä jotakin. Ja siis oikeasti se kirjan nimi! Jos kyseessä olisi fikki, olisin sanonut, että kiva mutta vähän väkinäinen nimi. Mutta nyt en oikein osaa sanoa edes sitä. Mutta joo, kokeilen varmaan vielä tuota Kun kyyhkyset katoavat jossakin vaiheessa.

// Edit: Liz (tai tiedät-kai-kuka tai miksi sinua nyt pitääkään tituleerata), minusta tuo ei ole - ainakaan minun kohdalla - mikään kirjoitusfoorumiongelma. Tai siis minulla tuo sama tulee vastaan aina kun ehdin lukea paljon: tuntuu, ettei mikään enää tee niin vaikutusta ja toistaa vaan samoja teemoja, samoja tehokeinoja, samoja kuvioita. Sitten kun tulee tauko lukemiseen ajanpuutteen vuoksi, huomaan yleensä, että vaikutun ja liikutun taas tosi helposti kun luen jotakin    Mä en ole nyt pitkään aikaan lukenut oikein mitään kirjoitusfoorumeilla, mutta silloin kun luin, tuntui suurin ero julkaistuihin kirjoihin olevan, että julkaistu teksti on usein jotenkin viimeistellympää juonen ja tarinan etenemisen osalta mutta ennen kaikkea taustatyötä on selvästi usein tehty enemmän. Toisaalta olen lukenut foorumeilla lähinnä fikkejä, jolloin taustatyöllä on tietenkin ihan erilaiset raamit kuin vaikka nyt historiallisella fiktiolla.

[Jolandina]

Ostin Kun kyyhkyset katosivat kesällä jostakin poistomyyntialesta ihan vain Sofi Oksasen julkisuuskuvan perusteella. Kaikki hänen palkintonsa ja tunnustuksensa mielessäni olin jo pidemmän aikaa ajatellut johonkin hänen teoksistaan tarttuvani, mutta keskenhän tuo jäi. Mulla oli todennäköisesti odotukset liian korkealla, ja en tempautunutkaan juuri lainkaan mukaan kirjaan. Ehkä sille voisin tosin toisen mahdollisuuden vielä antaa.

Kirjoitusfoorumien myötä taso, jolla oletan kirjana julkaistun tekstin olevan, on noussut hurjasti. Kokeilin jonkin aikaa sitten Nora Robertsia ihan silkasta mielenkiinnosta (myyntiluvut, miljoonilta tuntuvat julkaisut yms.), ja yritys jäi hyvin lyhyeksi. Jos sen lajityypin luettavaa etsin, tunnen löytäväni huomattavasti tasokkaampaa luettavaa foorumeilta.

Mä en ole nyt pitkään aikaan lukenut oikein mitään kirjoitusfoorumeilla, mutta silloin kun luin, tuntui suurin ero julkaistuihin kirjoihin olevan, että julkaistu teksti on usein jotenkin viimeistellympää juonen ja tarinan etenemisen osalta mutta ennen kaikkea taustatyötä on selvästi usein tehty enemmän.

Tää lainaus kuvaa melko hyvin munkin ajatuksia. Mun mielestä taitava kirjailija osaa kirjoittaa niin, ettei kaikki se viimeistely ja tarkka hiominen esimerkiksi juonen kanssa kuitenkaan paista läpi. Keväällä lukemani Riikka Pulkkisen Totta hämmästytti mut, enkä oikein edes pitänyt kirjasta, sillä juoni ja tarinan eteneminen tuntuivat niin viimeistellyiltä ja tarkoin asetelluilta. Jotenkin henkilöhahmot, kieli ja kaikki muu tuntuivat olevan viimeisen päälle kuin jostakin kirjoittamisen opaskirjasta. Lopussa ajattelin lähinnä, että olihan tuo nätisti koottu paketti. Toisaalta taas Pulkkisen Raja ei tuntunut lainkaan niin kootulta, ja siitä välittyvä tunne oli niin voimakas, että mun oli jätettävä kirja kesken, kun oma fiilis lukiessa ei muutenkaan ollut korkealla. Mun mielestä lajityypissään kerrassaan loistava teos.

Ja nyt kun kehumaan pääsin, niin olen ihan haltioitunut George R.R. Martinin juonenkehittelyyn Tulen ja jään laulussa. Näin puolentoista osan perusteella lukukokemus on ollut tosi nautinnollinen, ja juonenkäänteet tuntuvat nokkelilta. Vaikka meninkin katsomaan Game of Thronesia pidemmälle mitä olin ehtinyt lukea, ja näin ollen päälinjat juonesta jo etukäteen tiedänkin, kirjat pitävät mut otteessaan.

[culliina]

^Oi, minäkin rakastan Rajaa! Se on ihan mieletön, lajityypissään loistava, kuten sanoit. Tarkoituksena on ollut lukea myös Totta, mutta enpä ole saanut aikaiseksi.

Rajahan on Pulkkisen esikoisteos - harmi, jos kirjoitustyylistä kokemuksen myötä alkaa paistaa harkinta läpi, kuten sanoit. Minustakin Rajassa oli hienoa juuri aitous, se kuinka se tuntui kiehtovalta pätkältä elämää. Pakko päästä lukemaan Totta

[culliina]

Mietin, mihin tämä kuuluisi, ehkäpä tänne.

Puhutaanko la tua cantantesta? Arohan sanoo niin Volterrassa Uudessa kuussa.

Minua on jo hyvän aikaa hämännyt mielettömästi, että tuossa on sekä artikkeli että omistuspronomini samalle substantiiville. Olen yrittänyt etsiä italian kielioppia netistä, mutta ylläri pylläri kirjojen tekijät eivät tahdo jakaa tietouttaan ilmaiseksi Ylen sivuilta löytyy italian harjoitustehtäviä, joissa on myös tekstinymmärrykseen tehtyjä tekstejä. Luin näitä, mutta niistä en löydä vastaavaa rakennetta.

Osaako joku italiaa tai on lukenut selityksen tälle?

Mielessä pyörii, että taitaa olla jenkkiys huipussaan tuossa lauseessa, mutta toisaalta kyse on maailmanlaajuisesti myydystä kirjasta ja tuollainen virhe olisi nolo. Virheellisyyttä tukee myös, että ranskassa, espanjassa ja latinassa, siis muissa romaanisissa kielissä, ei minusta mitään tuollaista ole. Mutta luulisi silti, että joku viimeistään kustantamossa olisi korjannut, jos siinä on virhe! Ja jenkkiläisethän osaavat espanjaa kuten kaikki suomalaiset ruotsia ja sekä englannissa että espanjassa on artikkelit, luulisi siis hälytyskellojen kilkattavan. Toisaalta mietin, että voisiko kyseessä olla jokin muinainen italian rakenne, jostain keksiajalta - Arollahan on ikää ja se olisi hieno yksityiskohta.

[Celeporn]

Mutta luulisi silti, että joku viimeistään kustantamossa olisi korjannut, jos siinä on virhe!

Kuulin urbaanilegendaa, että Twaikuissa olisi mainittu myös Brasilian länsirannikko...
Monenlaisia asiavirheitä romaaneihin tunkee, eikä niitä käsittääkseni juurikaan tarkistella. Just vähän aikaa sitten musiikkia pitkään harrastanut kaverini valitti siitä, kun lupaavalta vaikuttaneessa romaanissa muusikko-päähenkilö kelailee asioita ihan virheellisesti, ja siihenhän sen kirjan lukeminen sitten jäi...