~Luukku 16~
Pikkuriikkinen tunnelmapala, joka sopikin tähän aamuun paremmin kuin kuvittelin, kun verhot avatessa olikin tullut hitusen lunta! (Tosin se on jo muuttunut loskaksi, mutta oli siitä hetken iloa)
Lumiaamu
"Kato! Jäätä!" pienen lapsen riemukas kiljaisu kajahti hiljaisessa talviaamussa. Yöllä oli satanut ensilumi, juuri ajoissa jouluksi. Kaikkialla oli niin kovin kaunista ja koskematonta. Valkea lumi kimalteli nousevan auringon valossa. Äänet tuntuivat vaimenneen, lähes kadonneen kokonaan. Kaikki muut ihmiset olivat kotiensa suojissa. Vain äiti ja lapsi olivat ulkona ihmettelemässä lumipeitteen saanutta maisemaa. Räts räsähti lätäkön pinta pienen kengän painuessa sitä vasten. Ritsrats tepsuttivat jalat ohutta jääkerrosta rikki. Tiptiptip valui lätäkön vielä sulana oleva vesi viemäriin lapsen läiskyttäessä vettä ja jäänpaloja ympäriinsä lätäkössä hyppiessään.
"Lunta, lunta, leijuu alas maahan. Hiljaa, hiljaa maa peittyy lumivaippaan", lapsi muisteli moneen kertaan luettua satukirjaa kirmatessaan koskemattomalla hangella. Nuoskalumi kruntsahteli kenkien alla, kasaantui kengänpohjiin paksuiksi möykyiksi, jotka irrotessaan jäivät jalanjälkien kanssa merkeiksi jouluaamuisesta ulkoilusta.