Niin siis kyllä mäkin kirjoitan niin kuin oksennus, mutta ero on siinä että mä en anna ihmisten lukea mun oksennusta.
Siinä on joku raja. Mulle ei tule ikinä tyhjän paperin ongelmaa eikä ikinä sitä ongelmaa, etten voisi suoltaa suoraan suolenmutkasta, mutta suolenmutkaa mä en anna kenenkään lukea juuri siksi, että tiedän pystyväni parempaan. Ei siinä ole kyse maineestakaan, koska mulle on ihan yksi hailee se, missä maineessa mä olen, mutta mä en näe mitään järkeä siinä, että antaisin ihmisten lukea sitä varsinaista oksennusta, jos oma motivaatio kerran riittää parantamaan sitä ja jos ei riitä, niin en sittenkään, koska ei se ole kenellekään nautinto eikä mulle ole nautinto lukea kenenkään kommenttia asiaan, jossa mä tiedän että olen jättänyt yrityksen puolitiehen ihan omaa laiskuuttani.
Eri asia, jos ei parempaan pysty tai jaksa. Ei aina kyllä jaksa, mutta sanotaan, että jos musta tuntuu, että tekstistä katoaa tunne, niin mä en julkaise. Se on varmaan lähimpänä totuutta. Ja mulle teksti on ihan tarpeeksi hyvää niin kauan kun siinä on tunnetta ja intensiteettiä, vaikka siinä ei niin hirveästi panostusta tai yritystä olisi. Joo, se taitaa olla se juttu.
Oliko tarpeeksi sekava kommentti, että ensin puhun yrityksestä ja sitten siitä, että paskaako silläkään oikeastaan on väliä?
Ei sen tarvitse olla loppuun hiottu, mutta sen pitää olla jotenkin jotakin tunnetilaa vastaava edes etäisesti, koska ei se oikeasti koskaan sinne yllä.
Nappeli, se ero on siinä että mä en ikinä ajattele, että mä pystyisin parempaan vaan jokaisen tekstin kohdalla yksityisesti teen ikään kuin parhaimpani ja urheilijan tavoin katson sitten mihin se sillä kertaa riittää. Lopputulos vaihtelee päivästä toiseen, mutta aika vakiokamaa se kyllä on.
En kyllä tiedä mille tasolle se on vakiintunut, mutta jos omaa tekstiäni arvioin, niin siinä on tietyt jutut.
