Nanoilu oli viime vuonna kivaa, mutta oon tullut siihen tulokseen, etten ole mikään aivot-narikkaan -kirjoittaja. Varoittelivat, että ensikertalaisten ei tule suunnitella kauheasti, koska teksti tyssähtää helposti siihen, ja että parempi olisi vain kirjoittaa tapahtumia melkein tajunnanvirtana. Kokeilin sitä, enkä voi kyllä sanoa pitäneeni. En ole enää lapsi. Musta ei ole kivaa, jos juonen rakenne ei ole kunnossa ja teksti hyppii eteenpäin nytkähdellen. En halua keksiä juonta kirjoittaessani, haluan syventää ja hioa sitä näppäimistön ääressä. Haluan tietää etukäteen mitä tapahtuu tarkalleen missäkin kohtaa ja sitten muokata sitä mennessäni. Voisin ehkä ensi vuonna osallistua uudelleen, kun vaihtoon lähden (arvosanoilla ei vaihdossa väliä), mutta mieluummin niin, että kaikki on jo periaatteessa paperilla teknisinä tietoina, niin että mun täytyy vaan kirjoittaa se taiteellisempi puoli.
Sanamäärän seurailu oli kyllä kivaa! Tykkään nytkin seurata muiden sanamääriä ja miettiä, mitä ne just sillon kirjottaa. Vähän ehkä tyhjää kehuskelua, mutta olisin viime vuonna päässyt ihan varmasti sanamäärään jos ei olisi tarvinnut keskeyttää.
Tekstin taso sinänsä ei ollut oikein minkäänlaista... Olen kuitenkin miettinyt, että voisin hioa käsikirjoitustani siinä määrin, että sitä voisi tyrkyttää kustantajille (mulla on tää aspekti kirjoittamisesta vielä kokeilematta). Samoin olen miettinyt, että jos kokeilisi Nanoa ensi vuonna Englanniksi. Loogisesti ajateltuna uskoisin, että mulla on kaikki vaadittavat taidot, kun kerran asun Iso-Britanniassa ja opiskelen englanniksi, mutta en ole kyllä yhtään vakuuttunut siitä, kuinka kaunista kieltä englanninkielinen fiktioni olisi...
