Kirjoittajien offtopic

[culliina]

Tahtoo lukea sienihuuruisia seksiseikkailuja!

Tästähän tulee paineet En mä kuitenkaan pornoa ajatellut kirjoittaa. Vaikka musta jo nyt tuntuu, ettei lopputuloksesta ihan uskoisi, mutta tuon piti olla ihan oikeasti k12-seikkailu.

[phoenike]

Kyllä ainakin minä tunnen sellaista häpeänsekaista naurunhalua kun luen niitä varhaisia, oikein sydänverellä kirjoitettuja, viiltäviä rakkausstooreja.  Voi elämä sentään! Kyllä sitä on joskus ottanut itsensä vakavasti.  Onneksi sellaisesta ei enää ole pelkoa. 

Musta tuntuu, että kirjoitan tollaisia vieläkin... Huumoria yritän, mutta angstia pukkaa. Eräänkin taannoisen jutun (josta puuttuu vielä viimeinen luku) piti olla lyhyt crack-pläjäys, ja siitä tuli ehkä angstisin tarinani ikinä.

[Lizlego]

Miten huumorin saa muutettua angstiksi? Joku opettakaa mullekin niin saan ehkä joskus jotain tunteisiin käyvääkin kirjoitettua.  Mä en häpeä mun vanhojakaan tekstejä. Olen niistä sitä mieltä, että olen niissä ymmärtänyt jotain psykologian ja draaman kaaren päälle enkä ole edes hirveän pahasti sortunut ikinä ylilyönteihin, rikkonut hahmojen sisäistä logiikkaa tai muutakaan, mikä kauheasti häiritsisi mua. Itse asiassa ne häiritsee mua jopa häiritsevän vähän. Toisaalta se on hyvä, koska sitten voin välttyä ajatukselta, että olisin kauheasti kehittynyt.   Toisaalta siksi mun tekisi mieli kirjoittaa angstiteksti, jossa ne kaikki ne pahimmat ylilyönnit olisi, mutta se varmaan menisi jälleen huumoriksi.

[phoenike]

Miten huumorin saa muutettua angstiksi? Joku opettakaa mullekin niin saan ehkä joskus jotain tunteisiin käyvääkin kirjoitettua. 

Hitsaamalla jotain pään sisällä pysyvästi väärään asentoon :-) Muuta selitystä en keksi sille, että angsti tunkee mun jutuissa läpi vaikka kuinka yrittäisin muuta. Tyypeille tapahtuu tai ne tekevät itse aina jotain kauheaa, ja sitten sitä vatvotaan ja yritetään parhaan mukaan selvitä onnelliseen loppuun.

Kesti hyvän aikaa tajuta, että angstin sekaan kannattaa tunkea huumoria, silloin kokonaisuus toimii paremmin. Itsekin pidän eniten tarinoista, joissa hahmot laitetaan kunnolla kärsimään, mutta humoristinen kielenkäyttö, hassut sattumukset/oivallukset ja itseironia keventävät kokonaisuutta. Nyt joku kutsui mun AC2-tarinaa jopa "kevythenkiseksi", positiivisessa mielessä. Otin sen merkkinä, että jotain on opittu :-D

[Lizlego]

No siinä se selitys varmaan on, että on jotenkin pää väärin vinksallaan. Mun angsti kääntyy väkisinkin vähintään itseironiaksi ja silloin se ehkä jotenkin vielä pysyy kasassa, mutta jos ei ole itseironinen hahmo vaan tunteellinen ja hyvin angstinen, joka ei luontaisesti pysty ironiaan tai tilanne on liian kauhea, mä en pysty kirjoittamaan, koska mua itseäni naurattaa, vaikka yritän eläytyä kärsivän osaan. Kauhea kärsimysnäytelmä menossa ja mä en pysty kirjoittamaan, koska mulle tulee mieleen kaikkea komediallista. Mä tykkään kyllä itse lukea draamaa ja mitä pahempi usein sen parempi, jos on kumminkin onnellinen loppu, mutta jostain syystä mun on kauhean vaikea kirjoittajana pitää yllä angstia. Parempi lähteä suoraan kirjoittamaan angstin ja huumorin yhdistelmää.

[culliina]

Musta angstille nauraminen on melkeinpä tervettä. Eihän siitä tulisi elämässä mitään, että aina parkuisi jokaisen koppiksen autonallejäämisen perään (jaloissa tallaantuneet kastemadot on tietty toinen juttu, niitä sietääkin parkua). Elämässä on ihan tarpeeksi murhetta ja empatiaa, vaikka ei vollotettaisikaan fiktiivisten hahmojen tekaistuille murheille.

Noin yleisesti siis. Musta on hauskaa joskus oikeasti eläytyä hahmoihin ja vaikka sitten parkua mukana, ihan niin kuin Titanicissa. Potter-angst iskee aika harvoin, mutta TH ja tlotr on ihan mahtavia. Ehkä siksi, että haltiat nyt on niin herkullisia ja syviä hahmoja ja hehän ovat jo kirjoissakin niin surullisia. Tokio Hotel, koska karvapäisten poikien yleensä slash-taustainen angst on vain niin söpöä ^^

[Lizlego]

Mä itken ihan kaikessa mukana, tosi-tv:ssä ja haastatteluissa myös, jos ne on koskettavia enkä koskettavia juttuja lukiessani ajattele, että tästähän saisi hyvää komediaa, mutta annas olla kun itse yrittää kirjoittaa. Sitten se väkisinkin iskee.

Mä olen niin ylpeä itsestäni, kun kirjoitin tänään ficin englanniksi eikä se edes tuntunut ylivoimaiselta. Ei englanniksi mitään hienoa kaunokirjallisia ficcejä tule kirjoitettua, mutta toisaalta ei tule suomeksikaan ja halusin kokeilla enkä kuollut siihen ainakaan vielä. 

[Celeporn]

Saisinpa minäkin taas joskus aikaiseksi kirjoittaa jonkun ficin englanniksi... Olisi hyvää kielenharjoittamista, minkä lisäksi minusta olisi kiva kantaa oma pieni korteni kekoon kansainväliselläkin ficci-kentällä. Kun sieltä niin paljon saan, olisi kohtuullista jotain antaakin, olkoonkin vähän heikkoa kamaa. Olen elämäni aikana saanut julkaistua kaksi englanninkielistä ficciä (toinen niistä on kadonnut bitti-avaruuteen jo vuosia sitten, luojan kiitos!!), ehkä sitä taas joskus...

Mutta AAAAAAA mikä inspis!!!!! Herrajumala tätä hypeä, joka "loistavasta" ficci-ideasta tulee! Koko settinki on tietysti järjettömän pölvästiä ja kliseistä kamaa, eikä sillä fandomillakaan ole suomalaisia lukijoita, ja tiedän jo tässä vaiheessa, että tästä tulee satasivuinen ikuisuusprojekti niiden monien muiden keskelle... mutta ei se mitään! Jos tämä inspis nyt potkisi mua saattamaan loppuun ton yhden keskeneräisen jatkiksen, että saan aloittaa uutta, iiihhh <3

On tämä kyllä ihan harrastusten aatelia; voi tulla niiiiin onnelliseksi jostain niiiiiin hooposta. Vaikka valmiiksi saaminen ei ihan kiveen hakattua olekaan, niin on se silti mahtavaa, kun keksii ficin, jollaista säntäisi lukemaan ihan innosta piukeana, ja sen toteuttaminen on ainakin periaatteessa mahdollista. Eihän niistä koskaan niin täydellisiä tule kuin alkuperäisessä visiossa, mutta jos/kun pidemmän tekstin saa loppuun saakka väännettyä, se voittajafiilis kyllä korvaa täysin ne tekstin pienet puutteet.

[Beelsebutt]

Johtuukohan mun vähäinen valmistumisprosentti siitä, että saan jatkuvasti ficci-ideoita? Tai siis mulla on miljoonia (no heh, kymmeniä vai olisko jo yli satakin?) alkuja tai ideoita keskeneräisten kansiossa. Ajattelin vain että jos saisin vähemmän ideoita niin ehkä yksi idea jaksaisi kiehtoa ja nalkuttaa niin kauan aikaa päässä, että se olisi pakko saada valmiiksi....

Tai sit ehkä mä oon vaan laixa ja keskittymiskyvytön

[zilah]

On tämä kyllä ihan harrastusten aatelia; voi tulla niiiiin onnelliseksi jostain niiiiiin hooposta.

Veit jalat suustani, cele.  Kyllä sitä pieni ihminen voisi käyttää aikansa huomattavasti huonomminkin.


zilah

[Lizlego]

Johtuukohan mun vähäinen valmistumisprosentti siitä, että saan jatkuvasti ficci-ideoita? Tai siis mulla on miljoonia (no heh, kymmeniä vai olisko jo yli satakin?) alkuja tai ideoita keskeneräisten kansiossa. Ajattelin vain että jos saisin vähemmän ideoita niin ehkä yksi idea jaksaisi kiehtoa ja nalkuttaa niin kauan aikaa päässä, että se olisi pakko saada valmiiksi....

Tai sit ehkä mä oon vaan laixa ja keskittymiskyvytön

Veikkaan, että nämä kaikki yhdessä aiheuttaa sen: liikaa ideoita, keskittymiskyvyttömyys ja laiskuus. Ainakin luulen, että tämä aiheuttaa mulla sen, että mä en saa mitään valmista ikinä aikaan. Mulla on päässä koko ajan uusia ideoita, mutta sentään olen päässyt vähän siitä, että aloitan kaikki yhtä aikaa ja kaikki jää kesken, mutta valmistumisprosentti jatkoficeissä on niin huima että.  Enkä laita mitään ideoita kansioon, niin toivottavasti osa niistä ideoista ainakin unohtuu niin on vähemmän rasitteita.

[culliina]

Veikkaan, että nämä kaikki yhdessä aiheuttaa sen: liikaa ideoita, keskittymiskyvyttömyys ja laiskuus.

Mä lisäisin tähän vielä sen mielenkiinnon loppumisen. Koska kun on saanut idean ja kirjoittanut sen puoliväliin, sen on jo ajatellut loppuun. Silloin ainakin musta tuntuu, että ei enää kirjoita enää itselleen vaan enemmän muille. Koska mä kyllä saan tekstistä kaikki riemut, kun näen nuolipiirrustuksen juonesta, mutta kirjoitan sitä auki, koska kukaan muu ei saa. Ja koska tuo yllämainittu laiskuus, sitä ei jaksa tehdä

mä kyllä yleensä hermostun niin tylsiin vanhoihin ideoihin, etten saa niitä valmiiksi, että kylmästi poistan ne.

[Lizlego]

Jes!!! Joku muukin tekee tuota, että poistelee vanhoja ideoita! En ole yksin senkään kanssa. Joo, mielenkiinnon loppuminen on yksi suurin syy. Siksi RPF on ollut mulle toimiva löytö. Kun oikeat henkilöt koko ajan elää omaa elämäänsä, ne pitää samalla yllä mielenkiintoa vanhoihin teksteihin, joissa ne seikkailee. 

[Celeporn]

Mulla ei onneksi niitä keskeneräisiä pitkiä tekstejä ole kauhean montaa... koska ideoita kyllä riittää, mutta harvemmin saan edes aloitettua 

On meinaan kehittynyt aika korkea kynnys aloittaa niiden pitkien tekstien rustaamista -- pitää pyöritellä sitä ideaa ensin jonkin aikaa, tavallaan kokeilla mielessä, pysyykö mielenkiinto paria päivää kauempaa vai kääntyykö into johonkin ihan muuhun. Tykkään kans etukäteen suunnitella tekstin pääkohdat ja jotain taustoja, jotta se alku olisi sitten mahdollisimman "oikein". Pitää tietysti olla pelivaraa änkeä kirjoittaessa mukaan kaikkia kivoja matkan varrella mieleen juolahtavia sivujuonia, en halua/jaksa suunnitella kaikkea alusta loppuun (koska se tappaa kirjoittamisinnon), mutta en halua enää sitä tilannetta, missä monta kymmentä sivua kirjoitettuani totean, että alku pitää muokata kokonaan uuteen uskoon... jooeieieiei.

Pieni fiksailu on ihan kivaa, mutta jos varsinaisia tapahtumia pitäisi muuttaa, niin plääh. Joskus tietty saattaa mielenkiinto lopahtaa muutenkin, mutta kyllä mä olen noita joitain tekstejä palannut kirjoittamaan loppuun myöhemmin. Ihan tykkäilen noiden pidempien ficcieni lukemisesta, joten itselle on kiva kirjoittaa valmiiksi 

[culliina]

Mäkin usein suunnittelen isot linjat valmiiksi, yleensä kirjoitusinto lähtee juuri siitä, kun on keksinyt jollekin ihanalle asialle kontekstin. Mutta musta just toi oman tekstin läpiluku kokonaisuudessaan on hankalaa, koska tiedän jo mitä sielä on, ei kiinnosta enää pitää pakottamalla pakottaa itsensä lukemaan se läpi vielä kerran, että näkee sen toimivan isonakin kokonaisuutena ja varmistaa, ettei ole enää mitään kommentteja seassa. Varmaan todella auttaa loppuunsaattamisessa, jos tykkää lukea omia tekstejään!

Isojen tapahtumien muutto on tosiaan rassaavaa, varsinkin jos sellainen saattaa olla tosi hyvä, muttei vain millään sovi muuhun tekstiin.