Mä luulen, ettei huumori ole sen vaikeampi laji kuin mikään muukaan, mutta se on helpoin arvioitava lukijalle, koska huumorista tiedetään, mihin sillä pyritään. Muilla lajeilla on luultavasti enemmän liikkumavaraa. Huumori taas, jos ei se naurata, tuomitaan äkkiä huonoksi omassa mielessä. Sen kirjoittamiseenkin luulisin pätevän saman jutun kuin muuhunkin. Se ei onnistu, jos teksti ja sen kirjoittaminen ei tule luonnostaan vaan sitä joutuu väkisin vääntämään. Siitä syntyy vaikutelma, että tämä on muka hauskaa. Se on osoittelevaa huumoria, kun huumori enemminkin syntyy oivalluksista tai sopivista älyttömyyksistä. Hauskin huumori on harvoin vain sitä, että ladellaan peräjälkeen kaikki älyttömyydet vaan se perustuu johonkin. Tavallaan se on älykästä ja siinä naureskellaan jollekin, mutta toisaalta ärsyttää teoretisoida sitä, koska ei se kumminkaan perustu edes siihen vaan asioihin, jotka itseä naurattaa.
Tai niin mä omakohtaisesti luulisin. Niistä jutuista kun itse kirjoittaa, mitkä joskus on naurattaneet tai joista on vääntynyt joku juttu, joka on naurattanut. Ehkä omasta mielestä huono huumori on vaan sitten sitä, että eri asiat naurattaa. Se, että joku asia naurattaa, taas liittyy joskus ihan mielentilaan. Tänään joku ei naurata, mutta huomenna se saattaakin naurattaa tai toisinpäin.
//Muoks: Olisi kyllä kiva vähän arvioida niitä tekstejä, mitkä sä satuit lukemaan peräkkäin, koska analysoiva ja teoreettinen osa minusta tahtoisi paloitella niitä ja katsoa, että sopisivatko ne mun huumorikirjoittamiseen teoriaan vai pitääkö kehitellä uusi?
Koska emme ruodi ihmisten tekstejä kumminkaan julkisesti siinä mielessä, voisit linkittää ne mulle yksärillä.
