Masennusarkisto

[rimps]

Mulla iski lukioaikana myös ihan oudosti yhtäkkiä jonkun sortin pähkinäallergia, ei tosin hengenahdistuksen muodossa. Ei tarvinnut kun yksi syödä, niin makasin loppupäivän sikiöasennossa, kun vatsaan koski niin paljon, ettei mitään kyennyt tekemään. Mutta nyt sekin on mystisesti kadonnut. Toki, jos hirveänä ahmin niitä, niin vähän vihottelee, mutta silloin tällöin sopivasti nautittuna ei mitään ongelmia. Allergiat on outoja, ne välillä ilmestyy yhtäkkiä ja katoaa sitten taas. En mä tiedä liittyykö ne jotenkin johonkin stressireaktioihin, koska stressihän aiheuttaa kaikkea omituista elimistössä muutenkin.

Nappeli Itse asiassa mun miehen siskon toinen ensimmäisistä gerbiileistä eli myös yli viisivuotiaaksi. Vielä harvinaisempaa oli, että se eli yksikseen 1,5 vuotta kun kaverinsa kuoli juuri ja juuri kolmivuotiaana ja eläinlääkäri silloin totesi, että jäljelle jäänyt kuolee yksinäisyyteen kahen viikon sisään. Hyvin se kyllä sinnitteli yksikseen ja sopeutui vielä kahteen uuteenkin tulokkaaseen, kunnes vanhuus lopulta vei voiton.

[Pops]

Mä olen huomannut, että aikuisiällä puhkeavat allergiat tuntuvat tulevan kunnolla päälle. :/

Kaveri alkoi kärsiä koivuallergiasta muutama vuosi sitten, edelliskeväänä tuli mukaan nämä ristiallergiat ja tänä vuonna allergia meni niin pahaksi, että hän reagoi saippuaan, jossa oli vähän koivu-uutetta. Niin pahasti, että sormien iho "paloi" pois. Toivottavasti siis teillä pysyy oireet kurissa. Itse pelkään tällä hetkellä sitä, että pujoallergia puhkeaa jossakin vaiheessa yhtä pahana kuin äidilläni. Me ollaan oltu pujoallergikkoja koko elämämme, mutta noin viitisen vuotta sitten tilanne äityi äidin kohdalla niin pahaksi, että häin sai anafylaktisen shokin. Nyt hän joutuu pujoaikaan kantamaan mukanaan astmapiippua ja avaavaa lääkettä, sillä tilanne voi äityä pahaksi ihan arvaamatta. Outoja nämä allergiat, sillä aiemmin äidillä vain vuosi nenä ja silmät vähän turposivat ja yhtäkkiä oireet alkoivatkin tulla noin vahvoina,

[Lizlego]

Kautta rantain tai itse asiassa kohtuullisen suoraan mun annettiin ymmärtää, että koska olen niin paska ihminen, tämä toinen ihminen päätti jättää leikin sikseen. Ensin kyllä meinasin vastata oikein tulikivenkatkuisesti, mutta sitten mietin että olen kuullut tämän joskus ennenkin. Ihmiset ovat ennenkin luopuneet asioista, koska olen valittanut, joten oliskohan se ongelma sittenkin minussa.

[Celeporn]

Mulla on käynyt allergioiden suhteen sillä tavalla hyvä tuuri, että pentuna niitä kyllä piisasi, teini-iässä ilmaantui uusia ja muutama vanha keksi pahentua entisestään, mutta jotkut niistä ovat vuosien varrella keksineet laantua. Esimerkiksi tomaatille olin kersana allerginen, mutta lukioaikana aloin sietää ja nykyään tuo on suurta herkkua. Teininä puhjennut pähkinäallergia on myös lieventynyt niin, että voin laittaa casheweita tai manteleita salaattiin, hasselpähkinöitäkin voin vetää huoletta muutaman. Aikanaan pähkinöiden kanssa kyllä auttoi vähän se, ettei niitä syönyt sellaisinaan vaan paahtoi pannulla ennen syömistä, sillä tavalla saatoin syödä kans esim. aurigonkukansiemeniä ilman allergiaoireita.

Ja mullahan noi allergiaoireet on siitä mukavia, ettei mulle tule mitään ihottumaa tai sen sellaista - jos syön jotain väärää, niin pian tuntuu suupielissä kutinaa ja nielu alkaa turvota. Jee. Aikanaan amiksessa oli tarjolla kaakaota ja laktoosivammaisena sitten pyysin sen allergiaversion... joka oli tehty soijamaitoon, mutta eivät ystävällisesti siitä maininneet, onneksi itse ymmärsin asianlaidan maun perusteella, koska jo yhden siemauksen jälkeen sitä mietti, että pitäisiköhän tässä hakeutua saamaan apua...

[Lizlego]

Tahtoisin avautua, mutta tämä on asia, josta en vaan ole ikinä oikeastaan pystynyt avautumaan, koska mä en koskaan saanut selville mitä tapahtui todella ja se palautuu mieleen aina aika ajoin, vaikka aikaa on kulunut enemmän kuin riittävästi. Silloin voisi tanssia hitaita tämän biisin mukana.

[Beelsebutt]

Brucen tahtiin on hyvä tanssahdella <3


Mua masentaa, koska muutto. Siis ihanaa, että muutto, mut silti ärsyttää taas muuttaa. Eikä tää oo ees mun muutto, joten ärsyttää vielä enempi x) kai tää kuuluis paremmin ketutusarkistoon mut tuli nyt tänne. Ainahan mä oon myös masentunut, joten voinen katsoa itseni vakiasukkaaksi tähän topikkiin

Ngh.

[Nappeli]

Varoitus, nyt mennään vakavan äärelle.

Nyt on tullut koettua sekin, millaista on pitää kuolevaa kädestä. Ei voi sanoa täysin että: "kaikki oli kaunista, eikä mikään sattunut", mutta rauhallista se kuitenkin oli. Tovin tätä joutuu varmasti silti sulattelemaan. Huhhuijaa... nyt korkkaan punaviinin.

[Fiorella]

Voi Nappeli, se on surullista kuulla. Saman koin itsekin tässä muutama kuukausi sitten, kun pappani kuoli. Kirjoitinkin siitä aika pitkästi LJ:ssä mutta voin todeta tässä samalla että kyllä se pisti herkälle paikalle. Se oli kyllä toisaalta niin kaunista kuin niissä olosuhteissa saattaa toivoa, jäi kaunis ja lämmin muisto viimeisestä yhteisestä tunnista. Pappani kuoli vajaat kaksi päivää sen jälkeen enkä ehtinyt enää nähdä häntä uudelleen.

Teetin juuri tänään mummolle kaksi kuvasuurennosta papasta, toisessa he olivat yhdessä. Katselin niitä kehyksiin laitettuani ja hetken tuntui kuin olisi katsellut jotakuta ihan muuta, kun muistui mieleen miten riutunut ja kalvas pappa oli viimeisinä viikkoina ja kuukausina verrattuna siihen miltä hän näytti omana itsenään. Meinasi itku tulla kun jäin oikein katselemaan pappaa pyöreäposkisena ja hymyilevänä, vain toissa kesänä otetussa kuvassa. Sellaisena kuin hän oikeasti oli. Tuli ikävä. 

[Nappeli]

Kiitos Fiorella sanoistasi. Just noita minäkin mietin, kun katselin anopin kuihtuvan pois. Lopussa oli vain luu ja nahka kropasta jäljellä, mutta silmät on selvästi sielun peili. Silmistä näkyi vielä viimeisinä päivinä ajoittain se sama ihminen.

Edelleen olen aika pyörällä päästäni. Ei tullut paljon nukuttuakaan. Olin viimeiset hetket kuolevan vierellä kahdestaan kälyni kanssa. Hän silitti äitinsä tukkaa ja minä pidin kädestä molempia. Älyttiin hälyttää hoitajatkin vasta pitkän ajan päästä viimeisestä henkäyksestä, vaikka se ei kuulemma haitannut ja miksipä olisikaan enää siinä vaiheessa.

Anteeksi avautuminen näin lopullisesta aiheesta, mutta tätä on pakko vähän purkaa pois, että pystyy taas jatkamaan. Kokemus oli niin... no, miten sen osaisi sanoa, kun se oli vähän kaikkea.

//Pystynköhän minä nyt sitten näkemään thestraleja?

[malla]

En ole viimeisiä henkäyksiä nähnyt, mutta kävin sairaalassa katsomassa mummia silloin, kun hoitajat ilmoittivat viimeisten hetkien olevan käsillä. Se oli todella järkyttävää, enkä edelleenkään halua muistella sitä, vaan pidän kynsin ja hampain kiinni siitä mummista, joka oli vielä täynnä elämän iloa, pyöreyttä ja väriä - niin on parempi. Ahdistaa ihan mielettömästi tuleva työharjoittelujakso, jossa tulen mitä todennäköisimmin osallistumaan vähintäänkin kerran vanhuksen saattohoitoon.

Voimia suruun, Nappeli.

[zilah]

Minulla on vähän vastaava kokemus kuin mallalla. Kävin katsomassa appeani sairaalassa ja hän kuoli siitä kahden päivän päästä. Surin todella paljon, sillä appiukkoni oli yksi maailman lempeimmistä ihmisistä. Vain siitä olen iloinen, ettei hän ehtinyt näkemään sitä, kun avioliittoni hänen poikansa kanssa päättyi eroon. Se olisi ollut syvästi uskovaiselle miehelle liian kova isku. Anoppini on yhtä lailla upea ihminen ja onneksi välimme ovat ennallaan vielä nytkin.



Zilah

[Lizlego]

En tiedä onko se pahempaa, että näkee ihmisen pari päivää ennen kuolemaansa sairaalassa kuin se, että edellisen kerran näkee ihmisen ihan täysissä voimissaan ja sitten seuraavan kerran kuolleena makaamassa omassa sängyssään. Jotenkin veikkaan kuitenkin, että se on pahempaa, kun kuolemaa edeltää kärsimys ja jos näkee juuri sen kuolinhetken. En tiedä olisiko musta siihen. Lapsena tiesin, että olisi ollut. Aika karuahan se on kun joutuu lapsena jo hyväksymään sen, että pikkulapsetkin kuolee sen jälkeen kun ovat ensin mahdollisesti menettäneet raajansa ja kuihtuneet pois sytostaateilla. Mutta kuolemaa en päässyt seuraamaan kuin ikkunan takaa ja se oli jotenkin katkeraa, kun yksi näistä oli tyttö, joka oli kaverini ja jota olin pitänyt monta kertaa kädestä ennen leikkausta, koska hän piti sitä lohdullisena. Oli 7v., minä vuotta vanhempi. Ja sitten yhtäkkiä vaan eristetty huone olikin tyhjä ja nimilappu ovesta hävinnyt, mutta näistä ei edes puhuttu mitään minun kanssa, koska olin pelkkä lapsi enkä mitenkään sukua kyseiselle henkilölle.  En siis kokenut voivani jotenkin edes surra, koska se koko asia ei ikään kuin kuulunut minulle ja jotenkin lasten tunteita ei kukaan kysynyt tai ottanut huomioon. Eikä näistä voinut oikein puhua omille läheisillekään.

[Nappeli]

Se on ihan järkkyä Liz, kuinka tunteettomasti ja kylmästi aikuiset monesti lapsia kohtelee! Lapsilla ei monesti ole sanoja asioille, tai kykyä selittää tunteitaan ja ajatuksiaan aikuisille riittävän selkeästi ja se ikäänkuin oikeuttaa aikuiset viittaamaan kintaalla lasten tunteille ja ajatuksille. Eiväthän aikuiset tunnu yleensä arvostavan esim. lasten ystävyyssuhteita kovinkaan korkealle. Ikäänkuin lapsena tunteet olisivat jotenkin vähempiarvoisia ja silkkaa haihattelua, tai kuvitelmaa. Jokainen voisi itse tykönään miettiä tuntuiko se siltä kun itse oli lapsi.

Joku viisas kerran sanoi osuvasti, että se ei ole rikos, jos lapsi ei ymmärrä vanhaa ihmistä, mutta se on anteeksiantamatonta, jos aikuinen unohtaa millaista on olla lapsi

[zilah]

Se on ihan järkkyä Liz, kuinka tunteettomasti ja kylmästi aikuiset monesti lapsia kohtelee! Lapsilla ei monesti ole sanoja asioille, tai kykyä selittää tunteitaan ja ajatuksiaan aikuisille riittävän selkeästi ja se ikäänkuin oikeuttaa aikuiset viittaamaan kintaalla lasten tunteille ja ajatuksille. Eiväthän aikuiset tunnu yleensä arvostavan esim. lasten ystävyyssuhteita kovinkaan korkealle. Ikäänkuin lapsena tunteet olisivat jotenkin vähempiarvoisia ja silkkaa haihattelua, tai kuvitelmaa. Jokainen voisi itse tykönään miettiä tuntuiko se siltä kun itse oli lapsi.

Joku viisas kerran sanoi osuvasti, että se ei ole rikos, jos lapsi ei ymmärrä vanhaa ihmistä, mutta se on anteeksiantamatonta, jos aikuinen unohtaa millaista on olla lapsi

Eipä tähän oikeastaan ole lisättävää, sen verran tyhjentävästi Nappeli puki sanoiksi omankin mielipiteeni. Muuta kuin ehkä se, että oman lapsuuteni pahimmat kokemukset  ovat hyvin vastaavan tyylisiä, vaikken kuoleman kanssa joutunutkaan silloin tekemisiin. Mutta sellainen tunne, että sinua ja tunteitasi vähätellään ja mitätöidään, on hyvin vaikea unohtaa ja antaa anteeksi, olitpa sitten lapsi tai aikuinen. Aikuisella on sentään jotakin mahdollisuutta käsitellä tuntemuksiaan, mutta lapsi jää tällaisten kanssa täysin yksin, ja se on minusta heitteillejättöön verrattava rikos. 


zilah

[Lizlego]

Joo, niin se tuntuu olevan, että monet aikuiset ovat unohtaneet millaista on olla lapsi ja sitten pahimmillaan kaikki kuitataan sillä, että "No se on lapsi. Kyllä se tuosta selviää." Lapsi kyllä helposti omaksuu sen selviytymismoodin, koska jää yksin tunteidensa kanssa, mutta ei se tarkoita sitä, ettei niitä tunteita ole. Ne on hyvinkin vahvoja. Noi ystävyyssuhteet ja niiden katkeaminen oli toinen kova asia noihin aikoihin. Kun sairaalajaksoilla kiintyi johonkuhun, sitä kaveria ei välttämättä enää sitten nähnyt ikinä, koska asuttiin ihan eri paikkakunnilla. Joutui väkisinkin siis paljon suremaan katkenneita ystävyyssuhteita.