Celebrity Porn! Ottaisitko sinä minut moderaattoriksi..?

[Celeporn]

Öh. Mun ei pitänyt tehdä tätä. Kampanjointi tuntuu hoopolta. Mitä tähän edes pitäisi kirjoittaa?

Nimimerkkini näette tuosta sivupalkista, joten sitä en turhaan toistele. Vuosia on mittariin kertynyt 27 vuotta ja elelen sen verran vakiintunutta ja vapaata elämää, että aikaa foorumilla hengaamiseen kyllä riittää enemmän kuin hyvin.

Arkeani olen sulostuttanut fanficeilla jo vuosikymmenen ajan, joten yhtä ja toista on tullut tämän harrastuksen puitteissa nähtyä. Tähän asti olen viihtynyt vallan mainiosti foorumeilla pelkkänä huolettomana käyttäjänä, mutta kai se nyt viimein on korkea aika ainakin kokeilla modeksi hakemista. Tekninen osaamiseni ei ole huippuluokkaa, kokemukseni rajoittuu yhden larppi-linkitteisen pikkufoorumin botti-viestien poisteluun ja muuhun randomiin pikkusälään, jota on siis ollut todella vähän, mutta eiköhän tuo ole ihan opittavissa. Kysymällä pääsee myös aika pitkälle. Myönnettäköön myös, ettei FiFin moderointi hamaan loppuun saakka kiinnosta minua ainakaan näillä näkymin, mutta nyt toistaiseksi olisi kuitenkin kiva kantaa korteni kekoon ihan käytännön hommillakin eikä vaan offailla ympäri foorumia.

Internet-draamat kaarineen ovat mielestäni kiinnostava kulttuurinen ilmiö ja minua hämmentää toisinaan se, miten luontevasti itsekin puhun immateriaalisen paikan ilmapiiristä. Siis häh? Mistä kaikista tekijöistä se muodostuu? Nautin tämän pienoisyhteiskunnan havainnoinnista ja harmittelen sitä, etten voi havainnoida itseäni. Maalaisjärjen käyttö perusteluna saa niskakarvani pystyyn ja mielestäni kritiikkiä ei pitäisi koskaan lannistaa välittömästi vaatimalla ratkaisua esitettyyn ongelmaan tai toteamalla, että tee itse paremmin. Perusteluja pitää esittää ja niitä pitää myös kuunnella. En ehkä aina ole kauhean tyyni, mutta asiallisuus on tärkeää. Ja periaatteet. Järjen ei saa antaa ylittää idealismia, ainakaan jatkuvasti, vaikka käytännön asioista huolehtimista ei pidäkään unohtaa.

Ja koska tiukalla asialinjalla pysyminen ei kuulu FiFin tapakulttuuriin, laitetaan loppuun vielä muutama moderointiin liittymätön fakta:
Minulla on kaksi sekarotuista koiraa. Yksi lempibändeistäni on Alien Vampires ja saan perverssiä mielihyvää siitä, että tykkään niin urponnimisestä bändistä. Lempiruokaani ovat ranskalaiset perunat, joita voisin syödä vaikka joka päivä. Viimeisin lukemani fiktiivinen teos on Neil Gaimanin American Gods, josta pidin todella paljon ja josta ficcaaminen houkuttelee suuresti, mutta en ainakaan vielä ihan uskalla.

Joo, mitä vittua? Jauhetaan jotain hauskaa.

[eskerave]

Mulla ei ole todellakaan mitään järkevää sanottavaa, mutta hei, pakko kommentoida silti, koska Alien Vampires sekä ranskalaiset perunat ovat mahdollisesti parhaimpia pieniä asioita, joita ihmiskunta on kehittänyt.

Maalaisjärjen käyttö perusteluna saa niskakarvani pystyyn ja mielestäni kritiikkiä ei pitäisi koskaan lannistaa välittömästi vaatimalla ratkaisua esitettyyn ongelmaan tai toteamalla, että tee itse paremmin. Perusteluja pitää esittää ja niitä pitää myös kuunnella. En ehkä aina ole kauhean tyyni, mutta asiallisuus on tärkeää. Ja periaatteet. Järjen ei saa antaa ylittää idealismia, ainakaan jatkuvasti, vaikka käytännön asioista huolehtimista ei pidäkään unohtaa.

Amen ja paranoidilla pois.

[Celeporn]

Alien Vampiresin on muuten siitä loistava bändi, että huikean musan lisäksi siitä saa aina revittyä hauskaa läppää. Avokkini oli hukannut oman iPodinsa johonkin lipastonlaatikkoon, ja lainasi sitten minun soitintani yhdeksi iltapäiväksi. Meillä on aika erilainen musiikkimaku, ja sainkin aika nopeasti huvittuneen tekstiviestin koskien musavalikoimaani. Biisiluettelossa komeillut I Fuck Nuns oli herättänyt aika suurta huvittuneisuutta, kuulemma "tosi herkkää"  
Itsekin tutustuin kyllä bändiin ihan vain siksi, että nimi on niin jäätävän korni, ja kun siihen vielä lisää tosiaan noi nunnabiisit, niin huh. Pakkohan sitä oli kuunnella.

[Lizlego]

Mä tunnustan, että sä olet kyllä viimeisin ihmisin, jonka mä kuvittelin osallistuvan tähän itse.  Se on muuten mielenkiintoista, millaisia oletuksia itse tekee asioista, koska jotkut oletukset ovat osuneet ihan nappiin ja toiset menneet ihan puihin.   

[Celeporn]

Mä tunnustan, että sä olet kyllä viimeisin ihmisin, jonka mä kuvittelin osallistuvan tähän itse. 

Mäkin kuvittelin olevani viimeisin ihminen, joka osallistuisi tähän itse
En vieläkään ihan tiedä, mitä mieltä olen omasta ehdokkuudestani. Mä toivon samanaikaisesti sitä, että mut valitaan ja sitä, että mua ei valita, joten tuleepahan ainakin itseä miellyttävä lopputulos... Tavallaan kyllä koen itseni enemmän vain aktiiviseksi käyttäjäksi, joka on kiinnostunut foorumin asioista, joten osasyynä lienee myöskin ihan silkka uteliaisuus - muuttaisiko moden asema jotenkin mielipiteitäni. Öh, tämä on tietysti paras syy hakeutua mihin tahansa luottamustoimeen 

Ja muuten hauskaa kuulla, millaisia oletuksia muilla on! Niistähän ei yleensä ole tietoinen ennen kuin kyseinen tyyppi toimii jotenkin niiden oletusten vastaisesti.

[Lizlego]

Mä ymmärrän tuon uteliaisuuden ja muakin kiinnostaisi nähdä, miten sulle kävisi. Kyllä valtaan helposti tulee mieltymys ja on ihan puhtaaksi kiva päästä tekemään asioita. Olen käynyt sisäistä valtakeskustelua pääni sisällä siitä lähtien kun tämä draama alkoi, koska haluan itselleni selvittää rehellisesti, että kuinka paljon tässä on takana mun oma vallanhimo tai joku siihen liittyvä juttu. En ole päässyt siitä selvyyteen. Mä tykkään hallita omaa tilaani ja siinä piilee se suurin vaara eli kun tykkää hallita omaa tilaansa ja rakastaa asioiden vapautta niin kuinka paljon siinä samalla hallitsee muiden tilaa. Ideaalihan olisi se, että ei tarvitsisi omaa tilaa hallitessaan koskea toisen tilaan ollenkaan, mutta ei se foorumeilla oikein toimi, kun toiset tarvitsevat sääntöjä tunteakseen olonsa turvalliseksi kun taas itse tarvitsee säännöttömyyttä tunteakseen olonsa vapaaksi. 

[Celeporn]

Tuo oma vallanhimo on muuten jännä juttu.
Olen kyllä aina ollut suht tietoinen vallanhimoni määrästä, mutta vasta kaikennäköisen elämänkokemuksen kautta sitä on oppinut tunnistamaan arkisissa toimissa sen, miten sitä piirrettä ihan konkreettisesti toteuttaa, ja sitä kautta on oppinut säätelemään omaa käyttäytymistään. Kun vallanhimo kuulostaa helposti joltain tosi överiltä jutulta ja harva mieltää itseään miksikään pikku-diktaattoriksi, ja siinä ehkä piilee just se vallankäytön vaara. Sitä ajattelee, että enhän minä tässä mitään omaa egoani pönkitä, en minä ole sellainen. Vallanhimo on terminä niin pelottava ja suuri. On mullekin aikanaan ollut vaikea ymmärtää, että jotkut ihan mitättömiltä vaikuttavat pikkuasiat voi olla tapoja kontrolloida ympäristöään, mutta pienistä asioistahan se rakentuu. Mä olen pyöritellyt näitä juttuja ihan hirveästi ja tosi monet mun ficitkin käsittelee just nimenomaan ihmisten välisiä valtasuhteita, koska se on ollut sellainen asia, mikä itsessä on mietityttänyt paljon. Valta on ihan arkista kamaa, ei mitään kansojen halllintaa, ja siksi ihmiset varmaan sokaistuu niin helposti omalle vallantavoittelulleen. "Tämähän on ihan pientä" ja niin edelleen.

Että kyllä siinä miettimistä riittää. Varmaan muuten sen takia nää nettidraamatkin vetoaa muhun niin paljon, kun siinä voi tutkailla vallankäyttöä sekä ennen kaikkea sitä, mikä mielletään vallankäytöksi. Meillä kotonakin arki rullaa niin, että minä mukamas käytännön syistä hoidan kaupassa käymisen, vaikka syvemmän itsetutkiskelun myötä tajusin myös tällä harjoittavani omaa valtaani - minun käsissäni on se, mitä minä ja toinen syömme. Tämän talouden jääkaapin sisältö on hyvin pitkälti minun käsissäni. Olen itse tämän homman salakavalasti kaapannut    
Ei mitenkään erityisen vaarallista, mutta on ollut ihan tervettä tajuta, millaisia ne suuria virtoja muodostavat pienet purot oikein arkielämässä ovat. Siksi mua muuten Finin draamoissakin on aina lollauttanut niin ankarasti se, että esim. ylläpidon tekemiä nopeita päätöksiä ei pidetä vallankäyttönä, vaikka sitähän ne nimenomaan ovat. Kai sen valllan aina pitää olla jollain ja usein niitä päätöksiä onkin pitänyt tehdä, ei siinä mitään, mutta on kummaa, miten se vallankäyttö on muka joku ihan erillinen asia. Siis häh? Ai että joku tulee paikalla ja toteaa, että nyt minä sitten käytän sitä valtaani... Mitenkäs se sitten tapahtuu? Sehän kulkee nimenomaan eräänlaisena pohjavirtauksena tavallisten tekojen alla, ihmiset rakentaa omaa ja toisten statuksia tavallisilla teoilla ja puheilla.

[Nappeli]

 
Ei mulla oikeestaan mitään sanottavaa ollut. Olipa vain niin harvinaisen pysäyttävä puheenvuoro vallasta ja vallankäytöstä ja niin edelleen.
Amen.

[Lizlego]

Arki on aivan olennainen osa vallankäyttöä eikä draamatkaan ole ikinä kokonaan erillisiä siitä, mitä normaali arjessa tapahtuu. Ryhmässä vallankäyttö on usein sellaista, että joku aktiivi käytännössä kaappaa vallan olemalla aktiivinen ja sitä muut sitten varoo, koska ne pelkää astuvansa varpaille. Samoin jos joku on kovin aggressiivinen esiintymisessään ja mielipiteissään, sitä varotaan ja pelätään ja silloin omalla olemuksellaan ottaa valtaa vaikka ei olisi aikonutkaan ja toisaalta saa ehkä aikaan sen, että muut seuraa, koska vahvaan esiintymiseen ja mielipiteeseen luotetaan. Se tuo auktoriteettiä ja toisaalta herättää vastustusta osassa. Ei kyse koskaan ole pelkästä itse käsillä olevasta asiasta muutenkaan, koska tokihan siihen vertautuu muutkin tapahtumat.

[Celeporn]

Voi Nappeli, elä heitä bensaa näihin liekkeihin  

Ja Liz; tuo mainitsemasi varpaille astumisen pelko on välillä aika kummallista, varsinkin nettimaailmassa, kun sen seuraukset eivät kuitenkaan mitään ihan älyttömän dramaattisia voi olla. Tietty on hyvä olla kunnioitusta toisia kohtaan, oli ne sit valta-asemassa tai ei, mutta en kyllä tajua, miksei vakuuttavienkin tyyppien sanomisia ja päätöksiä voisi kritisoida, jos ne ei itsestä tunnu oikeilta. Tietty silloin olisi ihan plussaa, jos olisi muitakin perusteluja kuin "minä en tykkää", ja kyllä mä luulen, että ihmisillä usein onkin, mutta poikkiteloin asettuminen koetaan jostain syystä hirveäksi synniksi. Usein kyse on varmaan myös laiskuudesta - jos kritiikkiä saanut osapuoli ei niele sitä mukisematta (kuten yleensä), niin silloin aletaan vääntää, ja moni varmaan mukavuudenhalusta jättää sit väliin. Ja onhan se tietysti ikävää olla se yksinäinen räksyttäjä, jonka kanssa kaikki on eri mieltä.

Lisäksi muuten tuli mieleen vielä tuosta mainitsemastasi vahvasta esiintymisestä ja mielipiteistä, että mua kans aina inhottaa se, miten Finissä ylläpidon tekemiin virheisiin on suhtauduttu. Yksittäisiä tapauksia mainitsematta on jäänyt sellainen tuntuma, että jos henkilö on aina toiminut fiksusti ja esittänyt kantansa perustellusti, niin yksittäiseen spektaakkelimaiseen aivopieruun on voitu suhtautua pelkällä olankohautuksella. Koska se on tähän saakka ollut niin kiva ja pätevä ja viisas, niin annetaan nyt olla. Se on mielestäni väärin ja se on usein pistänyt sapettamaan melkeinpä enemmän kuin se itse tehty moka.
Toisaalta tietty pitää muistaa, ettei yksi virhe saa nollata kaikkea hyvää ja kaikilla pitää olla oikeus inhimillisiin erehdyksiin, mutta kyllä silti tapauskohtaisesti pitää itse kunkin miettiä, missä vaiheessa voidaan alkaa jo puhua aiemmin hyvänkin arvostelukyvyn sumenemisesta. Anteeksianto on hyve, jota tulee harjoittaa näissä tapauksissa, mutta ei se silti tarkoita sitä, että moisen jälkeen pitäisi antaa samojen tyyppien jatkaa touhujaan. Silloinhan tavallaan annetaan lupa vastaaviin toilailuihin myöhemminkin.

[Lizlego]

Ihmiset on sen verran mukavuudenhaluisia, että ne antaisi anteeksi yleisesti ottaen ilmeisesti mitä vaan kunhan kaikki palautuisi ennalleen ja voisi taas sulkea kaikelta silmänsä - varsinkin jos tapahtuma ei heitä itseään koske eikä heille itselleen ole tehty vääryyttä. On tullut monta kertaa tämä juttu vastaan ja siitä tulee sellainen turhautuminen, että jaa jaa. Nytkö sillä sitten onkin väliä kun omaan nilkkaan napsahtaa, mutta muiden nilkoilla ei ole ollut paskankaan väliä. Ihmiset loukkaantuu siitä. No varmaan ja ehkä syytä onkin, muttei aina jaksa ymmärtää, miksi ihmiset kuvittelee, että ne itse on jotenkin tärkeämpiä kuin muut. Ja kun kerran jotakuta puolustaa, törmää myös siihen että ne kuvittelee, että on aina samaa mieltä joka asiasta ja kokee, että on puukottanut selkään, jos onkin seuraavaksi eri mieltä.   Sitten jos jaksaa huomauttaa asioiden vakavuudesta tai siitä mihin se on verrattavissa, on rauhanhäiritsijä ja draamailija.  Juu, johtopäätös kaikesta on se, että on pahin nettimaailman ja muunkin maailman aivopieru ikinä avatakaan suutaan mistään asiasta koskaan.  

//Ja sanotaan nyt, että anteeksiannossa ei ole mitään vikaa, mutta siinä on, että se tehdään vain sen vuoksi, että halutaan ummistaa silmät tapahtuneelta, koska se on yksinkertaisesti helpompaa.

[Nappeli]

//Ja sanotaan nyt, että anteeksiannossa ei ole mitään vikaa, mutta siinä on, että se tehdään vain sen vuoksi, että halutaan ummistaa silmät tapahtuneelta, koska se on yksinkertaisesti helpompaa.

Anteeksiantaminen on monimutkainen juttu. Se on ihan ok siinä vaiheessa, jos väärintekijä myöntää/tajuaa tehneensä jotain ikävää ja on valmis toimenpiteisiin väärin tehtyjen toimien suhteen. Silloin ei käytännössä kyllä ole mitään anteeksiannettavaa, koska harvat asiat on niin vakavia, etteikö niitä pystyttäisi korjaamaan. Mutta silloin, jos väärintekijä ei myönnä tehneensä mitään väärää, on mahdotonta antaa anteeksi, koska siinäkään tapauksessa ei ole varsinaisesti anteeksiannettavaa, vaan kaksi erilaista näkemystä asiasta ja täysi pattitilanne. Pattitilanteen purkamiseksi tehty anteeksiantaminen on vain ongelman lakaisemista maton alle, koska vastapuoli ei edelleenkään ole myöntänyt mitään tehneensä, eikä näin ollen ole voinut todellista anteeksipyyntöä edes esittää.
Totta puhuen, en kyllä ihmettele yhtään, että useimpien on niin vaikeaa myöntää mokanneensa. Se ottaa aika hemmetin koville myöntää olleensa väärässä ja tehneensä jotain typerää. Se on nöyryyttävää ja kertakaikkinen kasvojenmenetyksen tunne. Mielenkiintoista sinänsä, koska kuitenkin virheensä myöntävää suoraselkäistä ihmistä arvostetaan ja kunnioitetaan, joten luulisi, että mokiensa myöntäminen olisi siten kannattavaa. Ehkä se on se kiillotettu minäkuva, joka pakottaa ihmiset kääntämään asiat omassa mielessä itselleen suotuisiksi.

[Lizlego]

Niin, se on sitten taas toinen asia, jos on kyse vain eri näkemyksistä siitä mitä on tehty. Silloin se kuuluu mun nähdäkseni muiden ihmisten ratkaistaviksi kuin riitaantuneiden osapuolten. Mä mietin tuossa lähinnä sitä yhdistysjupakkaa ja sitä, että siitähän suututtiin, että ylläpitoa kovisteltiin kun hyvää hyvyyttäänhän ne oli sen kaiken tehneet. En tiedä olettaako ihmiset, että aina arvostellessaan jotain on sitä mieltä, että teko on pahuutta ja että kaikki pitää hyväksyä ja ymmärtää, kun se on tehty hyvää hyvyyttään. Miten se sanonta menikään, että tie helvettiin on reunustettu hyvillä tarkoituksilla.  No on sitä itsekin tullut ihan hyvyyttään mokattua eikä se mokaa miksikään muuta. Tyhmä ja ajattelematon on kuka hyvänsä. Ja anteeksiantokin on eri asia kuin se, että kaiken pitäisi saada jatkua niin kuin ennenkin. Riippuen asian laadusta se voi jatkua, mutta toisaalta musta on väärin, että toiset saavat jatkaa vaikka minkä jälkeen, kun taas toiset on heti demonisoitu ensimmäisestä virheestä. Jos kerran samat ihmiset potkaisee toisen pois vähemmästäkin, niin kyllä niiden silloin itse pitäisi myös potkaista itse itsensä pois isommista jutuista tai hommasta katoaa uskottavuus. Vai onko se sitä, että en minä mutta kun nuo toiset...

//LOL kasvojen menettämiseenkin tottuu ajan mittaan. Kannattaa varoa, koska siitäkin tulee tapa.

[Celeporn]

Anteeksianto ja unohtaminen kyllä tosiaan ovan aivan eri asioita.

Mutta silloin, jos väärintekijä ei myönnä tehneensä mitään väärää, on mahdotonta antaa anteeksi, koska siinäkään tapauksessa ei ole varsinaisesti anteeksiannettavaa, vaan kaksi erilaista näkemystä asiasta ja täysi pattitilanne. Pattitilanteen purkamiseksi tehty anteeksiantaminen on vain ongelman lakaisemista maton alle, koska vastapuoli ei edelleenkään ole myöntänyt mitään tehneensä, eikä näin ollen ole voinut todellista anteeksipyyntöä edes esittää.

Jep. Lisäksi musta on aina vähän ylemmyydentuntoista ryhtyä jotenkin laupiaana jakelemaan anteeksiantoaan ihmiselle, joka ei itse koe tehneensä mitään väärää. Ikään kuin se, joka antaa anteeksi, olisi jotenkin sen ymmärtättömän mokailleen toopen yläpuolella. Anteeksianto ja sen vastaanottaminen vaativat minunkin mielestäni konsensuksen siitä, mitä tapahtui ja miksi. Anteeksiannon ja unohtamisen välinen eri on myös tietysti siinä, että vaikka antaisi anteeksi, se tarkoita, että myös unohtaisi tapahtuneen. On paskamaista väittää antaneensa anteeksi ja sitten muistutella siitä toisen kömmähdyksestä, mutta jos se toinen ryssii uudestaan, niin monissa yhteyksissä voi olla ihan kohtuullista ottaa huomioon myös aiemmin tehdyt mokat.

Ja siitä kasvojen menettämisestä; varmaan sen vuoksi omia virheitään tunnustavia ihmisiä arvostetaankin, kun moinen toiminta on niin kauhean vaikeaa   Toisaalta välillä sitten myös törmää siihen, että omien virheiden myöntämistä käytetään jatkuvasti jonain armahtavana tekijänä. Mulla on yksi kaveri, joka jatkuvasti törppöilee, heittäytyy välillä tosi paskamaiseksikin, mutta sitten sille pitäisi aina antaa anteeksi uudestaan ja uudestaan, koska toisen ilmaistessa loukkaantumisensa hän sitten ymmärtää mokanneensa, myöntää sen ja pyytää anteeksi. Tiettyyn rajaan asti ihan ok, sellaista ihmisten välinen kommunikointi on ja välillä menee sukset ristiin pahastikin, mutta nyt alkaa minulla ja parilla muullakin olla mitta aika täynnä tätä jatkuvaa töppäilyä. Ikään kuin virheiden myöntäminen ja pahoittelu aina uudestaan ja uudestaan auttaisi, vaikka mikään ei sitten pidemmällä tähtäimellä muutu ollenkaan. Perusluonne tuskin muuttuu millään, mutta kyllä siihen omaan käytökseen voisi pikkuisen alkaa kiinnittää huomiota, jos ympäristön palaute on jatkuvasti negatiivista.

Jos kerran samat ihmiset potkaisee toisen pois vähemmästäkin, niin kyllä niiden silloin itse pitäisi myös potkaista itse itsensä pois isommista jutuista tai hommasta katoaa uskottavuus. Vai onko se sitä, että en minä mutta kun nuo toiset...

No mutta totta kai muut on aina pahempia kuin itse - vähintäänkin sen vuoksi, että omista hyvistä motiiveistaan voi olla aina olla satavarma, mutta niiden toisten ei :p
Lisäksi tää on musta selkeästi sukua sille aiemmin mainitulle ilmiölle, että muiden oikeuksista ei jakseta välittää paskaakaan. Kaikki on hyvin niin kauan kuin itsellä on kivaa. Siksi foorumidraamoissa niin monet aina hokee päätään muidenkin puolesta aukoville, etteivät ymmärrä, mistä se kaikki meteli on noussut, kun eihän minulla tai edes sinulla räksyttäjälläkään ole mikään huonosti, ne on vaan noi jotkut muut...

[Lizlego]

Mulla on yksi kaveri, joka jatkuvasti törppöilee, heittäytyy välillä tosi paskamaiseksikin, mutta sitten sille pitäisi aina antaa anteeksi uudestaan ja uudestaan, koska toisen ilmaistessa loukkaantumisensa hän sitten ymmärtää mokanneensa, myöntää sen ja pyytää anteeksi.

Tällaisista tapauksista tulee mieleen kaksi asiaa: Joko se ihminen ei todella ole pahoillaan, vaikka pahoittelee ja käyttää ihmisten hyväntahtoisuutta hyväkseen tai sitten siinä vain on se, että hän on sellainen kuin on eikä voi sille mitään, vaikka yrittäisikin muistaa ja muuttua. Molemmat on mahdollisia ja varmaan joku yhdistelmä niistä, mutta eihän tuollaista kukaan loputtomasti jaksa, jos se toistuu tarpeeksi monta kertaa, ja sitten saattaa olla pakko tehdä omat ratkaisunsa, vaikka antaisikin anteeksi. Silloin ymmärtää, että toinen on sellainen ja itse on sellainen kuin on, mutta kaiken kanssa ei välttämättä ole järkevä oman terveytensä ja jaksamisensa kanssa elää eikä kaikkea tarvitse loputtomasti sietää.

Itse asiassa siinä vaiheessa kun on tehty selväksi, että se on nyt ohi, saattaa tulla vastaan se todellinen ymmärrys myös vastapuolelta. Se on aika jännää sekin. Ehkä sitä ei ota ihmisiä tarpeeksi vakavasti sitä ennen. Ainakin näin henkilökohtaisesta kokemuksesta puhuttuna. Molempina osapuolina olen ollut, sekä loukkaavana että loukattavana.