Kylläpä ketuttaa:
Naama on tulehtunut (atooppinen ihottuma valloillaan). Lääkäriin ei mitään toivoa ennen ensi viikkoa. Luomirakkulan tulehduksesta jäänyt patti kasvaa ja "voi hyvin" painaen silmää niin, että iloisia valopalloja saa seurailla yötä päivää.
Viime yönä jäätyi vesiputket talosta. Niitä sitten miesväki tuli vehkeillään sulattamaan, mutta vehkeissä ei riittänyt teho, sen verran syväjäädytettyjä oli putken pätkät. Siihen sitten töhö avuksi (tässä vaiheessa voi varmaan sanoa, että kylläpä lykästi, kun ei putket haljennut). Sitten ne miehet selvittää exälleni, että mitä pitää tehdä, ettei moista jäätymistä pääse enää tapahtumaan. Olivat siinä tavaroitaan pakkailemassa, kun minä juoksin putkenpätkän kanssa perään kysymään, että mitä sille pitäisi tehdä. Tuumasivat, että sen saa laittaa takaisin paikoilleen. Hieman ärtyneenä sitten tokaisin, etten minä osaa, eikä minulla ole työkaluja ja muutenkin olisi hyvä, että minulle kertoisivat mitä pitää tehdä, kun tässä taloa itsekseni asustelen lasten kanssa. Laittoivat sitten kiltisti putken takaisin ja valaisivat vielä, että kyseessä on hukkaputki, joka ei saa mennä jäähän. En tiedä säikähtivätkö minua, mutta hyppäsivät autoonsa ja lähtivät kiireesti pois. Minä jäin miettimään, että mikä mahtaa heidän laskutuskäytäntönsä olla, kun eivät minulle moista antaneet. Kai sieltä perästä kuuluu...
Siitäpä sitten reippaana tyttönä kaasuttelin rautakauppaan ostamaan eristettä ja öljytäytteisen lisälämmittimen. Asentelin ne ja jätin vielä ohjeen mukaan kuuman veden tippasemaan hanasta. Kävin äsken pannuhuoneessa ja totesin, että lämmittimestä huolimatta se hukkaputki, joka siis ei saa jäätyä, oli jäässä. Siitäpä sitten fööniä käteen ja sulattamaan (ei, en omista töhöä...) Nyt sitten ensi yö menee siinä, että ravaan pannuhuoneessa muutaman tunnin välein tarkistamassa, ettei mikään ole jäässä.
Pällien pälli, mikä päivä...