Ketutusarkisto

[Lizlego]

Joo, perustetaan ja aletaan pitää toinen toistaan älyttömämpiä larppeja. 

Asian tekee aina vaikeammaksi se, mitä tutummat ihmiset noita asioita tekee.  Teen nyt mitä tahansa asian suhteen tai olen tekemättä, mä tunnen itseni joka tapauksessa kusipääksi.  Tekee mieli sanoutua irti noista peleistä tai ainakin uhkailla, että en ala teitä, jos ette käyttäydy kunnolla ja reilusti.

[zilah]

Minen ole ikinä larpannut, mutta kovasti kiinnostaisi kyllä.

Ja se on totta, että mitä tutumpi ihminen käyttäytyy ikävästi, sen pahemmalta se tuntuu. Joidenkin puolituttujen tekemiset tai tekemättä jättämiset eivät kiinnosta pätkän vertaa, mutta jos ystävänä pitämäsi ihminen puukottaa sinua tai jotakuta muuta selkään niin se kirpaisee. Itse en ainakaan kykene luottamaan tällä tavoin käyttäytyvään ihmiseen.



zilah

[Kuolonsulka]

Larppaaminen on kivaa, kun on kiva porukka, kiva hahmo, ja tarpeeksi tekemistä niin ulkoisesti kuin päänkin sisällä. Mietin juuri viime yönä, että olisi kiva perustaa topic kaikille larppimuistelmille näin epävirallisissa tunnelmissa^^

Minulta itse asiassa meni monta ystävyyssuhdetta poikki tuon draaman aikana sen takia ja ilman sitä...

Ja nyt on kyllä hermot ihan finito... Onneksi saa olla yksin kotona ja kiukutella rauhassa...

[Miaplacidus]

Minäkään en ole ikinä larpannut, vaikka kaverini kanssa meillä joskus oli tarkoitus mennä kokeilemaan. Ehkä minäkin joskus saan aikaseksi...

Ja se ketutus: minun oikeasta jalastani yhden varpaan kynsivalli on aika pahasti tulehtunut, ja siihen sattuu. Minulla on ollut tuollainen tulehdus joskus aikaisemminkin, ja muistan siitä sen, että parenemisessa kesti useita päiviä. Juuri kun olisin huomenna päässyt ratsastamaan, niin sinne pitää nyt mennä kärvistelemään kipeällä varpaalla -.-

[riippakivi]

X lupas mulle, ettei se jätä mua. X sanoi rakastavansa. X sanoi yhtä ja toista ja mää uskoin ne kaikki. Nyt kaikki, jotka haluaa hihkua "enkös minä varoittanut" niin nyt on sen aika.

Pahinta tässä kaikessa on se, että tilanne oli jo siinä pisteessä, että kaikki onnenlangat oli annettu mulle käsiin. Ne ei enää tuntunut tyhjiltä lupauksilta, eikä kaukaiselta tulevaisuudelta, vaan joltain, mikä oli oikeasti tapahtumassa tässä ja nyt. Jos kaikki oltais vedetty pois ennen kuin asiat oli tässä pisteessä, mää luulen, että tää olis voinut olla vähemmän katkeraa. Mutta kun se tapahtuu siinä vaiheessa, kun luulee, ettei enää menetä, niin menettääkin kaiken.

Kuinka tästä selviää?

[Lizlego]

Tuota joo, valitettavasti lopputulos oli arvattavissa alusta lähtien, kun tilanne nyt oli se mikä se oli ja kun vastaavia tilanteita on tullut nähtyä ennenkin ja useimpien niiden lopputulos on ollut juuri se sama. Itse asiassa kaikkien, jotka mä tiedän vähän lähemmin. Siksi oli vähän pelko persiissä, että tuossa käy sulle huonosti. Tarkkoja ykstyiskohtiahan en tiedä, joten en voi sanoa sen enempää. Valitettava tosiasia elämässä on se, että niihin lupauksiin rakkaudesta ja sen kestävyydestä ja ikuisesta yhdessäolosta sun muusta ei vaan yleensä kannata tuollaisissa tilanteissa uskoa eikä varsinkaan silloin, kun ne ratkaisujen tekemiset pitkittyvät.  :'( Siitä jo voi arvata mikä se lopputulos tulee olemaan.

Eihän tämän sanominen mitään tietenkään auta eikä vaikuta sydänsuruun, koska tunteitaan ei voi pakottaa, enkä tahtoisi sanoa niinkään, että elämässä voi luottaa vain itseensä, jos siihenkään, koska se olisi liian kyynistä.

[riippakivi]

Turha lisäys multa tähän väliin, mutta mun on pakko mainita, ettei me puolin eikä toisin koskaan puhuttu mistään ikuisesta.

Mutta joo, sää olet oikeassa. Ja mää tiesin itekin sen jo kauan sitten, että huonosti käy. Jostain kumman syystä mää viime metreillä sokeuduin sille ja ajattelin, että hyvä tästä sittenkin tulee.

[Beelsebutt]

Sää selviät, riippis, siitä suomalaisella sisulla ja äkäsen akan äreydellä. Selviät siitä niin kuin oot ennenkin selvinnyt vastaavista tilanteista. Ja selviät siitä, koska x ei määrittele sun elämää vaan sun elämä on sun oma. Ja sä et kadu x:n kanssa viettämääsi aikaa, koska olit onnellinen (ainakin aika ajoin) ja koska mennyttä ei tod voi muuttaa. Tähän väliin en sano, että "mitä mä sanoin" vaan että "se oli mukavaa niin kauan kuin se kesti". Ja hei, nyt ei enää tarvi miettiä deadlineja tai niiden siirtämistä.


*voimahali*

[Storithiana]

Ensinnäkin ketuttaa kun tuntuu ettei voi avautua mistään mihinkään. Yhdelle foorumille en viitsi, kun en tiedä, pyöriikö kyseinen henkilö siellä vielä vai ei (ja hän kyllä tunnistaisi itsensä viestistäni). Finin avautusmistopicciin ym sellaisiin siellä mä en ihan periaatteen vuoksi rupea kirjoittelemaan. Ja sitten taas tuntuu siltä, että miksi mä tänne tulen mitään valittamaan kun ei ketään kiinnosta ja muilla on isompiakin ongelmia kuin mulla.

Mun paras kaveri on muuttunut ihan kauheasti tässä parin viikon aikana, kun hän on ruvennut seurustelemaan. Aluksi hän vielä selitti sitä, että hän ei halua edetä liian nopeasti, ja ei aio unohtaa kavereitaan poikaystävänsä takia. Tuntuu, ettei mesessäkään hänelle voi mistään puhua, kun heti jos sanon jotain, tulee vastaukseksi "Ok." ja heti vaihtuu puheenaihe hänen poikaystäväänsä. Sama livenä. Ja mua ei kauheasti kiinnosta kuunnella sitä, kuinka hänen poikaystävänsä oli eilen yökylässä ja he eivät nukkuneet yöllä kuin pari tuntia ja oli tosi villi yö tms (kaverini on 15 ja poikaystävä 17). Se siitä hitaasti etenemisestä (joo, en mie usko, että he vielä sängyssä ovat olleet, mutta silti).
  Tossa muutama päivä sitten juttelin mesessä kaveristani yhden meidän yhteisen muutamaa vuotta vanhemman tutun/kaverin kanssa. Hänkin sanoi, että oli huomannut saman jutun. Viimeksi kun kaverini seurusteli puolisen vuotta yhden toisen jätkän kanssa, juttu oli ihan eri. Hänellä oli aikaa kavereilleen ja hän ei ollut joka päivä poikaystävänsä kanssa ja hänen kanssaan pystyi juttelemaan jostain muusta. Nykyään häntä ei tunnu oikeastaan edes kiinnostavan, jos mainitsen jostain omasta asiastani.

Muutenkin vituttaa kuunnella sitä, kuinka muilla menee hienosti kun ei itse jaksaisi yhtään mitään juuri nyt ja mikään ei suju. Ehkä mulla on vaan huono päivä.

[Lizlego]

Toi on tuttu kuvio ihan iästä riippumatta. Kieltämättä on joskus tylsää, kun seurustelemaan alkaneet eivät osaa tai välitä keskustella mistään muusta kuin siitä miehestään. Kun se on sitä ja kun se on tätä ja kun he tekivät yhdessä ja sitä ja kun he tekivät tätä ja kuinka ihana se ihminen ja kuinka erilainen kuin muut ja diipadaapa. Kyllä mä uskon, että se siltä tuntuu ja se on ainoa asia, mikä mielessä pyörii, mutta silti se on jotenkin niin kypsyttävää. Varsinkin kun on kuullut sen kaiken ennenkin ja pahimmillaan vielä saman ihmisen suusta ja tuntuu, että aina se on sitä samaa kun uuden ihmisen löytää. Sitten sitä kuuntelee tyytyväisenä ja onnellisena ja toteaa, että niin ei sillä omalla elämällä taida olla kaverille mitään merkitystä. Mua kyllä ärsyttää että tuo piirre tulee vahvemmin esiin naisissa. En ole koskaan vielä törmännyt mieheen, joka jaksaisi yhtä paljon puhua juuri löytämästään naisesta eikä osoittaisi mitään muuta kohtaan edes lievää kiinnostusta. Siksi musta on alkanut oikeasti tuntua, että se on totta, että jos nainen bongaa miehen, sen elämä pyörii tasan sen miehen ympärillä.

[Nappeli]

Ihastuminen/rakastuminen on paha tauti. Se on oikeasti niin kuin jotain huumetta ja siitä on ihan mahdoton päästä irti, vaikka kuinka yrittäisi. En ole tähän päivään mennessä keksinyt ratkaisua pulmaan, vaikka olen ollut asiassa kummallakin puolella, siis sekä kaverina, joka vierestä katsoo ja kuuntelee toisen hehkutusta, mutta myös sinä rasittavana ihastuneena ihmisenä. Se vain menee jotenkin niin, että ihastuneelle se ihastuksen kohde on kaikki ja "pahimmassa" tapauksessa tilanne jatkuu vuosia, joskus jopa eliniän (kyllähän se normaalisti jossain vaiheessa vähän sentään tasaantuu).
Ei siinä auta kuin yrittää ymmärtää, vaikka kyllähän sitä voi ystävällisesti toki huomauttaa kaverille, ettei itse jaa hänen kanssaan samaa intohimoa aiheeseen, että olisi ihan kiva, jos joskus puhuttaisiin jostain muustakin. Ei se ihastunut ihminen välttämättä tule edes ajatelleeksi, kuinka rasittava hän hehkutuksineen on. Turhan tylyksi ei kuitenkaan kannata heittäytyä, koska ihastuneella on totisesti pää pilvissä ja arvostelukyky yleensä aika hämärtynyt. 

Siinä kyllä ystävät tuntevat itsensä täysin syrjäytetyiksi ja sitähän he ovatkin. Kyllä siinä katkeruus helposti kirvistelee.  

[Beelsebutt]

Jeh, myönnän myös olleeni molemmilla puolilla ja muistan vallan hyvin, miten tiedostin sen, että keskustelunaiheet johtivat usein juuri Häneen. Mulle auttoi kirjoittaminen. En tiiä sanoisinko sitä päiväkirjaksi, mutta kirjoitin kuitenkin jotain millä sain purettua sitä pakkoa puhua siitä ihmisestä. Onneksi mulla on aina ollut varaventtiilinä mun puhelinpoikaystävä joka on kärsivällisesti kuunnellut mun ihastukset läpi aina ja aina ja aina uudelleen. Vähän oon onnellinen kun Kiksu on olemassa

Mutta sitten sillä toisella puolen. Toki, jos korvista alkaa tulla ulos, niin voi asiasta sanoa. Varsinkin jos on hyvä ystävä, jolle voi sanoa suoraan. Eihän sen tarvi olla mitään "vittu, nyt pää kiinni siitä äijästä/akasta, mä en jaksa kuunnella enää!" vaan silleen ystävällisesti huomauttaa, just niinku Nappeli tuossa jo sanoikin. Mutta jos se juttu on uus, niin ehkä auttaa tosiaan se, että tiedostaa, että sillä tyypillä ei tällä hetkellä pyöri paljoa muuta päässä kuin se yks asia, tai siis ihminen. Toivottavasti se ajan myötä tasaantuu ja löytyy taas enemmän aikaa kavereillekin

[riippakivi]

Mää olen kans samaa mieltä Buttiksen ja Nappelin kans. Varsinkin, kun tuntui kolahtavan omaan tuntoon toi Lizin kommentti. Tiedän olleeni viimeisen vuoden ajan ärsyttävä jappastessani ihastuksestani. Välillä olen ihan tietoisesti yrittänyt olla puhumatta aiheesta, mutta siihen se on tupannut aina palaamaan.

Siksipä minäkin neuvoisin sanomaan kaverillesi siitä, että puhuisitte jostain muusta. Jos on hyvä kaveri, niin osaa olla ottamatta itseensä siitä, ettei toisia kiinnosta ko. ikuisuusaihe. Samoin toivoisin omallakin kohdallani käyvän, että ihmiset keskeyttäisivät mut, jos puhun liikaa yhdestä ja samasta aiheesta.

[Lizlego]

En mä kyllä sua ajatellut. Sun tilanteesi otti päähän muista syistä eikä me olla nähty tai puhuttu niin usein tai niin paljon, että olisi kerinnyt ehtiä tuntea niin suurta turhautumista. Sitä paitsi sä et ole kuitenkaan ihkuttanut niin paljon kuin mihin minä viittasin. Sä suhtaudut kumminkin paljon kriittisemmin ja maltillisemmin ainakin seurassa, vaikka ne tunteet jylläävätkin.  Mä ajattelin itse asiassa nuoruusvuosieni kavereita ja aikoja, jolloin yksi silloisista parhaista kavereista löysi ensimmäisen seurustelukumppaninsa. Ja sitten toisen ja kolmannen ja menetti neitsyytensä ja aina se oli ihkua ja erilaista ja kuinka nyt se on pysyvämpää ja kuinka nyt ne tunteet on syvempiä ja kumminkaan yhdenkään kanssa se ei ollut kovin kauaa. Surullista kyllä se tuntui olevan ainakin silloin vain yksi helppo tapaus, jolta vain sai niin helposti että sen kanssa hetki oltiin kunnes siirryttiin eteenpäin vakavammin otettaviin suhteisiin tai muihin helppoihin nakkeihin, mutta en tiedä miten tälle ihmiselle lopulta kävi. Näin sen lyhyesti jossain välissä ja se oli jonkun miehen kanssa kihloissa ja oli muuttanut maalle ja käynyt jonkun leipurikoulutuksen. Ehkä sille siis lopulta kävi hyvin elämässään.

Muodossa jos toisessa rakastumisen yhteydessä kyllä toistuu se kuvitelma tai en tiedä onko se kuvitelmaa vai totta, että nyt tämä on todellisempaa ja parempaa kuin ne aiemmat rakkaudet. Mä en ole varma onko se niin, koska joskus tuntuu, ettei se ole, mutta joskus se voi olla ja toisaalta vaikka rakastumisen kohde olisikin samanlainen kuin ennen, voi itse olla kypsynyt tai kokenut sen verran, että nyt se homma toimii. Rakkauden kanssa vaan kannattaa olla varovainen myös siinä suhteessa, ettei tukahduta sitä toista ja toisen tunteita liialla innolla.  

[Nappeli]

Muodossa jos toisessa rakastumisen yhteydessä kyllä toistuu se kuvitelma tai en tiedä onko se kuvitelmaa vai totta, että nyt tämä on todellisempaa ja parempaa kuin ne aiemmat rakkaudet. Mä en ole varma onko se niin, koska joskus tuntuu, ettei se ole, mutta joskus se voi olla ja toisaalta vaikka rakastumisen kohde olisikin samanlainen kuin ennen, voi itse olla kypsynyt tai kokenut sen verran, että nyt se homma toimii.

Jännä juttu, nyt tuli yhtäkkiä mieleen, että mulle ei koskaan ole käynyt noin. Siis joka kerta ihastuessa/rakastuessa se tunne tuntuu mahtavalta, mutta että se olisi suurempaa, tai todellisempaa kuin edelliset, niin eipä kyllä. Hassua, mutta mulle ne kaikki kerrat ja henkilöt on aivan ainutkertaisia, eikä niitä voi verrata toisiinsa muuten, kuin että tunne on kyllä ollut suurin piirtein yhtä suuri joka kerralla.