Minua ketuttaa eniten ehkä se, että olisi haluja ja inspiraatiotakin kirjoittaa monistakin fandomeista, mutta kyllä se suurinkin innostus katoaa, kun kukaan ei lue. Enkä tietysti voi ketään pakottaakaan kiinnostumaan tai lukemaan, mutta voi olla, että kirjoitteluni alkaa taasen kallistua kansainväliselle puolelle. Jos ei sielläkään nämä suosikkifandomini ole mitään jättiläisiä, niin enemmän kiinnostusta kuitenkin tuntuu olevan.
zilah
Mä meinasin eilen juuri tuosta syystä, että otan kynän pois kädestäni. Huonompi juttu on vaan se, ettei se toimi. Mä olen tehnyt masentuneena sen päätöksen jo monta kertaa eikä se ole ikinä toiminut, koska mä en pysty lopettamaan kirjoittamista, vaikka mua masentaakin kun kukaan ei innostu oikein mistään, mitä kirjoitan. Tuleekohan se sitten osittain sen myötä, ettei itse puolestaan innostu mistään, mitä muut kirjoittaa, kun on elämäänsä ja kirjoittamiseensa pettynyt? Onko se sitten aiheessa vai kirjoittajassa vika, tiedä sitä, mutta älyttömän masentavaa se välillä on. Mä en edes haaveile mistään siirtymisestä kansainväliselle puolelle, koska joo voi siellä muutaman hikisen kommentin ja kudoksen saada verrattuna nykyiseen tilanteeseen, mutta enkuksi kirjoittaminen veisi kirjoittamisesta sen, mitä siltä itse hakee. Ainoa ratkaisu, minkä mä keksin, on julkaisemisen lopettaminen tai yleensä sen lopettaminen, että antaisi kenenkään lukea. Vakiokseen ihmiset innostuu jostain muusta kuin siitä, mitä just minä kirjoitan niin ei kai se sitten suuri tappio kenellekään olisi, jos pitäisi tekstit somasti vaan itsellään. Hankkisi tulostimen ja tulostaisi omaan kansioon ja naureskeli sitten partaansa kokoelmille.
Jättäisi ne jälkipolville... hmm... todennäköisesti valtiolle, joka vaan tuhoaisi ne arvottomina.
//Tämä julkaisemisen ongelma on siinä, että sitä väistämättä vertaa itseään aina välillä muihin ja toivoo, että olisi joku toinen, kirjoittaisi jotain muuta, josta joku muukin tykkäisi. Siinä on tietty lisä, kun tuntee että joku muukin tykkää. Sitä tunnetta ei ole kirjoittamisen suhteen vähään aikaan ollut ja kyllähän sitä kirjoittaa ilmankin, koska ei voi olla kirjoittamatta, mutta sitten aina välillä masentuu, kun tajuaa miten paljon enemmän asiasta voisi saada, kun sen voisi jakaa jonkun toisen kanssa, joka olisi siitä innostunut. Siis tekstistä. Kyllä RPF:n kirjoittamisessa itsessään auttaa, kun voi höpöttää siitä ja kirjoittamisesta ylipäänsä, joten tilanne ei ole ihan toivoton, mutta kai sitä kaipaisi jotain vähän enemmän. Itseasiassa mä kaipaisin jotain yhteistä kirjoittamista, jossa voisi jakaa saman intohimon tai olisi ylipäänsä joku yhteinen kokemus. Nyt kirjoittamisesta on kaikkinensa tullut pelkästään yksinäistä hommaa, ja kun kukaan ei kaipaa mitään eikä potki perseelle, niin haasteet on ainoa, mitä kirjoittaa. Kaiken muun voi aina lykätä, koska ei ole tunnetta että kukaan kaipaisi multa yhtään mitään. Siinä on hyvätkin puolensa, mutta toisaalta sen kautta sitä on yhdentekeväkin ja sitä miettii, että sitähän voisi vaikka kadota jonnekin kivenkoloon eikä kukaan kaipaisi.
No eipä sillä, että sitä kuitenkaan muuttaisi mitään, joten turha odotella, että kukaan todellakaan kaipaisi. Kai sitä täytyy vaan itse sitkeästi kuin tatti (hah sitkeästi kuin sieni) pysyä aloillaan ja kiusata foorumeita. Jos ei teksteillä, niin ainakin ikuisella ruikutuksella. Näillä mennään.