Voi Fiorella! Aletaanko sellaisiksi ihmisiksi toisillemme?
Tai mä voin kuunnella sun murheita.
Kiukuttelen omani
Nappelille, joka on mua paljon älykkäämpi.
Mua masentaa että älykkyystestitkin sen todisti tänään, että olen matemaattinen aivoimbesilli, vaikka olen aina ollut tietoinen siitä.
Sitkeä työ ja itsepäisyys on vienyt minut siihen, missä nyt olen eli ei mihinkään, koska valitsin sen tien, missä mulla oli vähitenlahjoja, mutta joka kuulosti hienoimmalta ja jota itse arvostin.
Eikä toi ole vain puhetta vaan sitä, että kyllä mä sen jo aikoinaan tiesin, mutten halunnut minnekään naisten aloille, joihin mielsin suunnilleen kaiken mikä ei liittynyt mitenkään matematiikkaan ja fysiikkaan. Mä halusin olla hyvä jätkä. Se oli ihan selvä arvovalinta ja ihan väärä valinta omiin vahvuuksiinkin nähden ja olen tiennyt sen aina ja silti olen muka matemaatikko. Paskat! Joo, kyllä mä arvostan sitä, että olen tapellut läpi kivikon, mutta silti paskat matemaatikosta. Mikään muu kuin mun oma halu ei viitannut ikinä siihen suuntaan, jos rehellinen olen, mutta en mä halunnut olla rehellinen. Jos olisin ollut rehellinen vahvuuksilleni, olisin lähtenyt lukemaan jotain yhteiskunnallista ainetta tai historiaa. Mutta yhä edelleen jatkaisin samalla tiellä, joten ei kai siinä ole paljon vaihtoehtoja, mutta kyllä se vähän masentaa, että arvostan eniten just sitä, mitä mulla ei ole tai on joo, mutta keskinkertaisesti kaikkeen muuhun nähden, kun olisin voinut tehdä jotain, joka olisi paremmin vahvuuksieni mukaista ja arvostaa sitä. Kiva paradoksi.
Hmm... syyttäisinkö kotioloja?
Ääh, kyllä se on ollut ihan tietoinen valinta mennä just perse edellä puuhun.