malla, ei toi lapsenvahdin hommasta kieltäytyminen musta kuulostanut ollenkaan karulta. Noin sen mun mielestä pitäisikin mennä; jos jotain sattuu, niin tietysti autetaan, mutta lähtökohtaisesti jokaisen tulisi pysyä sellaisessa kunnossa, että pärjää omillaankin. Humalassa saa olla, muttei tolkuton idiootti tai kyvytön huolehtimaan itsestään. Perus-humalassa sitä nyt ei varsinaisesti vielä ole vaaraksi itselleen tai toisilleen.
Itse kyllä juomisesta tykkään ja niin tykkää mun kaveritkin, mutta onneksi se posketon örvellys ei kuulu kosteidenkaan iltojen vakio-ohjelmanumeroihin. Kohtuullisesta juomisesta en nyt ehkä kehtaisi enää tässä yhteydessä puhua, mutta aniharvoin tarvitaan minkään sortin pelastamisoperaatioita. Kuivin suinkin on ihan kiva istua porukassa muiden dokatessa, se varmaan kertoo jo jotain.
Yksi vähän ahdistavampi tapaus kyllä on, jonka perään tuli joskus hamassa menneisyydessä katseltua vähän enemmän, kun silloin seurustelimme, ja jonka viinapirujen taltuttaminen oli aika helvetillistä hommaa, kun kyseinen henkilö äityi humalassa sekä omituiseksi että väkivaltaiseksi. Tyyppi on nyt opiskellut viime vuodet ulkomailla, mutta palasi nyt Suomeen, ja eikös se tietysti ollut mukana tuolla juhannus-mökillä. On se aika paljon rauhoittunut (kai), eikä nyt vetänyt ilmeisesti vetänyt niitä tolkuttomia kännejä, mutta vaikka selvin päin mukavaa seuraa onkin ja olemme nykyään ihan kavereita, niin kyllä sen ihmisen humala vaan silti ahdisti. Ihan helvetisti. Etenkin kun se ekana iltana pienessä tuiskeessa halusi koko ajan keskustella mun kanssa kahdestaan ja tilittää sitä, miten mä olen ainoa ihminen ketä se on koskaan rakastanut, se haluaisi meidän olevan ystäviä, maailmanlopun koittaessa voisin olla se yksi ihminen jonka se pelastaa, ja miten se on nykyään niin hetero mutta en mä silti ollut mikään vaihe. Että se on kyllä täysin päässyt musta yli, mutta meidän suhde merkitsi sille tosi paljon, kai mä ymmärrän sen.
Sinänsä keskustelujen sävy ei ollut mitenkään huolestuttava, mutta suhteen päättymisestä on viisi vuotta eikä mua voisi enää vähempää kiinnostaa ruotia näitä juttuja. Olemme kyllä jo aikanaan käyneet läpi yhdessä eron jälkeisiä ajatuksia. Ja vaikka mua ei enää näitä kiinnostakaan vatvoa, musta oli ihan ok jutella niistä sen kanssa vähän. Mutta paino sanalla vähän. Siinä vaiheessa kun se alkaa palavalla innolla jauhaa sanatarkkaan samoja juttuja kolmatta kertaa, tilanne oli vaan enää helvetin vaivaannuttava.