Ketutusarkisto

[zilah]

Oikeasti, Liz. Ei se Word tai minun tapauksessani tietotekninen viestintä meitä tapa, vaan se opettaja. Hän on kyllä yhtä murhaa opiskelumotivaatiolle ja muullekin.

Nii-in. Jos ampparin on johonkin pistettävä, niin parempi että käteen, tai jalkaan. En suoraan sanottuna edes uskalla kuvitella mitä tapahtuisi, jos minua sellainen pistäisi jonnekin lähemmäs tärkeitä elimiä.

Minä taasen tykkäisin kielten opiskelusta. Minulla on hyvä kielikorva ja erinomainen muisti. Mutta. Motivaationi oli aiemmin kiinni juurikin opettajasta. Hyviä kieltenopettajia ei minun opintourallani ole juurikaan tullut vastaan. Parhaan opin olen saanut ihan käytännössä. Erityisesti englannissa, kun aloin kirjoittaa englanniksi Lotr-slashia tai surffailin alan kansainvälisillä sivustoilla. Kummasti silloinen mieheni ihmetteli minun kielitaitoni petraantumista... en vaan ihan viitsinyt esitellä parantuneen sanavarastoni värikkäämpiä puolia... Ja nyttemmin pari viimeistä työpaikkaa on ollut sellaisia, joissa on pakko palvella asiakkaita englanniksi, aiemmassa myös ruotsiksi. Jee! 


zilah

[Nappeli]

Nappis, hyvä että pisti käteen eikä päähän tai kaulaan!!!

Nii-in. Jos ampparin on johonkin pistettävä, niin parempi että käteen, tai jalkaan. En suoraan sanottuna edes uskalla kuvitella mitä tapahtuisi, jos minua sellainen pistäisi jonnekin lähemmäs tärkeitä elimiä.

Huh, toden totta! Olis luultavasti tullut sairaalareissu, jos vaikka kaulaan olisi pistänyt, sen verran räyhäkkäästi tuo käsi turposi, vaikka välittömästi lääkitsin itseäni kortisonitableteilla. Pitäis käydä hakemassa apteekista uusi adrenaliiniruisku sellaista tapausta varten, kun entinen on päässyt vanhenemaan.

[Lizlego]

Kyllä se itse Word on, joka tappaa. Sen toimintalogiikka ja käyttöliittymä on kaiken käyttöliittymäsuunnittelun vastaista alkaen toimintojen sijoittelusta näytölle ja jatkuen toimintojen määrään, jotka on näkyvissä. Siitä on ihan tutkimusta, kuinka ihmiset hahmottaa tietokoneen näytöltä toimintoja eikä sitä tue miljoona pikkunippeliä ympäriinsä, mutta pahinta tuossa on se, missä ne on. Siis tämän uusimman version. Opettaja on vaan piste i:n päälle, kun siitä ei ole minkään valtakunnan apua missään.

//Montako vuotta sun on pitänyt hakea se uusi adrenaliiniruisku? Musta tuntuu, että siitä on ollut puhe niin kauan kuin mä olen maisemissa ollut, yli viisi vuotta, joten jos nyt saisit sen aikaankin niin olisi hyvä ja helpompi hengittää vai odotatko niin kauan, että saat piston kaulaan?

[Nappeli]

//Montako vuotta sun on pitänyt hakea se uusi adrenaliiniruisku? Musta tuntuu, että siitä on ollut puhe niin kauan kuin mä olen maisemissa ollut, yli viisi vuotta, joten jos nyt saisit sen aikaankin niin olisi hyvä ja helpompi hengittää vai odotatko niin kauan, että saat piston kaulaan?

Kyllä mää kerran siinä välissä oon sen uusinut! Se vaan maksaa aivan sairaasti ja sitä ei yleensä edes tarvi, niin sitä tulee lykätyksi

[culliina]

Minä taasen tykkäisin kielten opiskelusta. Minulla on hyvä kielikorva ja erinomainen muisti.

*kuola valuu pitkänä* Varmasti ihanaa! Itsellä kyllä on muisti, mutta se on todella huono muistamaan uusia sanoja. Ei ainoastaan kielten, vaan myös esimerkiksi erikoisia henkilöiden nimiä, jollaisiin esimerkiksi aloitteleva manganlukija() törmää. Mä kyllä ymmärrän asioita todella hyvin ja helposti ja logiikan polut muistan, mutta että pitäisi osata päähänpistoon perustuvia äänneklimppejä... brrr. Vaikka kieliä rakastankin, erityisesti ranskaa ja latinaa (♥), ei sanaston opiskelu todellakaan helppoa ole (kieliopin sensijaan osaan, se kun on pääosin loogista...). Jotain kirjaimistoltaan erilaista kieltä olisi todella mielenkiintoista opiskella, aramea vaikuttaa kiehtovalta ja kiina samaten. Kaverilta kuulin, että kiina on kieliopiltaan naurettavan helppoa, pelkkiä perusmuotoja putkessa oikeassa järjestyksessä, mutta ääntämiseltä ja kirjoitukselta helvetillistä. Tai sindar, sitä olisi kerrassaan upeaa osata, mutta kun Tolkien jätti kieliopin "vähän" vajavaiseksi ja sanoja ei Silmarillionissakaan hirveän kattavasti ole... btw opettelin 15-vuotiaana sen Silmarillionin takaisen sanaston alusta loppuun ulkoa täysin, oli silloin innostusta ja aikaa Tuntuu dörpiltä nyt, koska ei sitä sanastoa enää muista kuin korkeintaan puoliväliin käytön puutteen vuoksi :s

[Lizlego]

//Montako vuotta sun on pitänyt hakea se uusi adrenaliiniruisku? Musta tuntuu, että siitä on ollut puhe niin kauan kuin mä olen maisemissa ollut, yli viisi vuotta, joten jos nyt saisit sen aikaankin niin olisi hyvä ja helpompi hengittää vai odotatko niin kauan, että saat piston kaulaan?

Kyllä mää kerran siinä välissä oon sen uusinut! Se vaan maksaa aivan sairaasti ja sitä ei yleensä edes tarvi, niin sitä tulee lykätyksi

Hahaha, teen tähän tahallaan tällaisen ketjuhirviön enkä poista edellisiä quottauksia.  Ei ole vaan tullut tuosta siinä välissä puhetta kun sulla on ollut se uusi adrenaliiniruisku niin mä pelkäsin, että se on ollut vuosikaudet hankinnassa.  Ei sinänsä ketutukseen mitenkään kuuluva, mutta mä olen kohdannut ihmisen, joka on vielä pahempi valittamaan kuin minä ja vielä perusnegatiivisempi. Se on jo saavutus, mutta näköjään se sitten on mahdollista. 

[zilah]

Plääh! Sairastaminen on perseestä. Olin jo, että jaksaisiko tänään lähteä kouluun mutta vielä mitä. Muuten alkaisi olla ihan ok, mitä nyt pientä nuhaa ja sellaista, mutta kaikkein kamalin on tämä yskä. Yskittää niin, ettei yöllä saa nukuttua ja makuuasennossa se on tietysti pahimmillaan. 


zilah

[Celeporn]

Sairastaminen on perseestä. Kaikkein vittumaisin vaihe on se, kun on olo on ollut jo menossa parempaan päin, mutta sitten homma päätyykin kulkemaan takapakkia. Tai sitten sitä jää kituuttamaan siihen "pikkaisen parempi" -olotilaan luoja ties kuinka pitkäksi aikaa. Ja sitten vaan vituttaa, ihan kuin ei olisi jo muutenkin nihkeät oltavat.

Mutta sitten takaisin vielä tuohon kielten opiskeluun. Tajusin eilen, mikä mulle on aina kaikkein hankalinta kielten opiskelussa; se saatanan ulkoa opettelu. Minut on niin aivopesty kannattamaan tietynlaista oppimismallia, että jo yläasteella mun kaaliin ei ole sitten millään uponnut, että esim. saksassa ne sijamuotoon taivuttamiset vaan yksinkertaisesti täytyy opetella ulkoa. Ulkoa oppimista ja mekaanista muistista latelemista dissataan niin antaumuksella muun opiskelun yhteydessä, että kai sellaisen metodin yhtäkkinen omaksuminen sitten vaan vieroksuttaa. Ja onhan se ihan vitun ärsyttävääkin 

Mutta yritin nyt kuitenkin selättää vanhan viholliseni ja ryhdyin hokemaan sitä saatanan rimpsua. Muistin sen eilen ennen nukkumaanmenoa, muistan sen edelleen. Hyvä minä. Nyt kun vielä jaksaisi hokea sitä seuraavankin litanian opettelun jälkeen. Tää vaan tuntuu jotenkin luonnottomalta, tai vähintäänkin oman luonteeni vastaiselta. Muon vaistonvarainen reaktio sanalitanian ulkoa opettelemiseen on sellaista teiniuhon kaltaista "en halua en suostu toi on tyhmää äääää ette voi pakottaa!" pääni sisäistä kiukuttelua. Ja yleensä en sitten olekaan opetellut...
Ja Fio, kiitos tuosta latinankielisestä HP:stä vinkkaamisesta! Avokin mukaan mulle on suhteellisen helppoa ja mukavaa ostaa lahjoja, jos kaupoissa pyörimiseen vaan on riittävän paljon aikaa, mutta vinkkasin kuitenkin, että tuo kirja voisi olla lahjatoivelistalla jouluksi. Sitä ennen ei koko opuksesta varmaan juurikaan iloa olisi.

[culliina]

^Mä en itse opi asioita hokemalla. Onhan siitä toki valtavasti hyötyä viimehetken kokeeseenluvussa, mutta itse en ainakaan kunnolla opi mitään noin - sitä pitää käyttää, käyttää ja käyttää, opetella esimerkkilauseita ja piilottaa ne syrämmeen, sieltä ne löytyy aina tarvittaessa. Ja ainakin latinassa on niin tuhottomasti taulukkoja (ja luen myös ranskaa ja saksaa samalla tasolla, niiden taulukot ei ihan oikeesti oo mitään verrattuna siihen), etten ymmärrä, miten jotkut niitä latelee, niitä on liikaa lauluksikin. Mun kielipäässäni on vielä se vika, että termistön opettelu tuntuu kamalan vaikealta - jotain partisiippeja, sika pani kettua... enkä ymmärrä, miten passiivi voi taipua persoonissa 

Marie Antoinette tulee tänään telkkarista jo toista kertaa vähän ajan sisällä ja taas sunnuntaina myöhään! Ääsh, haluun nukkumaan, väsyttää jo nyt! Mutta en oo nähnyt sitä vielä kertaakaan kokonaan ja tahdon, tahdon, TAHDON... kaipa pitää uhrautua halujensa edessä ja nuokkua maanantai, eihän se kuitenkaan niin myöhään tule, kun ysiltä kerran alkaa ja ennen puolta yötä loppuu. Jotenkin ironisen oloista vain.

[Lavande]

No voi hitto. Piti ilmoittautua laskuvarjohyppäämään, mutta enpäs sopinutkaan. Luki, että pitää olla "reasonably fit" ja olin että joo joo, totta kai olen. Oon kirkkaasti alle painorajoitusten ja kaikkea, mutta lomakkeen viimeisenä kohtana oli BMI-raja, josta en sitten päässytkään läpi. Oon tottunut siihen, että jossen pääse mukaan, syynä on, että olen liian nuori/vanha/pitkä, mutta kertaakaan ei ole tällästä estettä tullut 

Ei varmaan auta kun alkaa laihduttamaan, koska todellakin haluan laskuvarjohypätä!

[culliina]

^Wow, rohkeaa, varmasti aivan upeaa uskaltaa! Vaikea edes kuvitella tunnetta, minua kun ei saisi edes helikopterin selkään enkä uskaltanut hypätä kuudestakaan metristä jättikokoiselle ilmatyynylle En kyllä ihan ymmärtänyt, miksi pitäisi laihduttaa, jos olet alle painorajoitusten, mutta toivottavasti pääset! Ei ole koskaan tullut mieleenkään, että tuollaisessa kokorajoituksia olisi, mutta onhan se tietysti ymmärrettävää. Hyppäätkö yksin vai opettajan kanssa vai voiko laskuvarjolla edes hypätä muuten kuin yksin?

[Lavande]

^Painoindeksi on liian korkea. Ja väitän kyllä itse, ettei se ole kovin korkea, tai ainakaan niin korkea ja että olen ihan hyvässä fyysisessä kunnossa ja se on kaikki vaan lihasta ja seli seli ja niin eespäin En nyt varsinaisesti kehtaa alkaa lomakkeeseen valehtelemaankaan.
No tässä on ainakin ponniketta kuntosalilla ja uima-altaalla ravaamiseen!

Onhan niitä tandemhyppyjäkin, mut yksin olis tosiaan tarkotus mennä.

[Fiorella]

Vau, jos uskaltaa hypätä laskuvarjolla! Minäkin olen aina salaisesti haaveillut jos nyt en ihan lentokoneesta hyppäämisestä niin sellaisesta liitovarjolla lentämisestä tai vastaavasta, jolla olisi korkealla ilmassa ja näkisi kauas. Mutta en ole uskaltanut edes ajatella, se laskeutuminen pelottaa liikaa. Eräs ystäväni harrastaa laskuvarjohyppäämistä ihan vakavissaan, hän on hypännyt satoja kertoja ympäri maailmaa ja sen myötä on ollut myös niitä loukkaantumisia aina joskus. Jos olisi 100% turvallista kokeilla, niin sitten vasta kokeilisin. Nössö mikä nössö. Mutta ihailen paljon sitä että joku uskaltaa. Mahtaa olla hieno tunne!

On iso ristiriita, kun jokin sellainen kiehtoo mihin ei ole minkäänlaisia taipumuksia. Itse inhoan syvästi kaikkea missä mennään pää alaspäin tai on liian kova vauhti, en tykkää huvipuistoissakaan kuin sellaisista "sopivan hurjista" laitteista. Benji-hyppyä en voisi kuvitellakaan tekeväni, kun se menee pää alaspäin ja vielä nykäisee lopuksi. Mutta unelmoin aina joskus surffaamisesta isoilla aalloilla tai sellaisella jättileijan tapaisella varjolla ja lumi/surffilaudalla "lentämisestä" vedessä. Se näyttää aivan upealta mutta en voi ymmärtää miten kukaan voi sellaisesta selvitä hengissä, kun se menee niin korkealle ja läjähtää karmean näköisesti vasten veden pintaa. Mutta nämä on niitä juttuja joista lähinnä näkee unta. Tai jos olisin joku muu minä, nuorempi ja paremmassa fyysisessä kunnossa ja kenties poika, niin ehkä sitten olisi asia toinen. Heh.

[culliina]

Benji, iuh! Minua ei sitä saisi hyppäämään, ei vauhdin tai pudotuksen vaan narun takia - tunnetusti se on liian pitkä tai unohtuu solmia mihinkään kiinni tai sitten se onkin rautalankaa ja lähtee jalka rysähdyksessä. Ja mun on vaikea uskoa ettei nykäisy sattuisi tai ettei jalka tai ainakaan nilkka sijoiltaan menisi. Upeaa tietysti kun joku uskaltaa ja on ihan hauska katsella toisten hyppelyä telkkarista, mutta musta se vaikuttaa niin itsemurhalta, että menisi hetki suostuttelussa - ja jos onnistuisivat hyppäisin mielummin ihan parvekkeelta ja narutta.

Vesisukseilu voisi kyllä olla kivaa! Tai surffaus ehkä vielä kivempaa, siinä kun saa vähän itse ohjailla eikä ihan niin lujaa mene. Tykkään myös (olympia) soudusta ja kajakoinnista, vaikka ihan amatööritasoinen molemmissa olen, hyvä että pysyn yksikköveneellä pystyssä! Kesällä on sellaista kiva harrastaa, talvella on vähän karua, kun treenit olis sisällä soutulaitteella... Keväällä taas kaverin kanssa soutukouluun toisen kaverin opetettavaksi, sinne kymmenvuotiaiden sekaan Vähän suorituspaineita, sen verran heikko itsentunto on, ettei se kestä hävitä kymmenvuotiaalle tuollaisessa. 

Jos jotain extremeä niin tahtoisin päästä Huippuvuorille kiipeilemään ja vaeltamaan! Tosin pitäisi ensin oppia kiipeilemään ja sielä on vähän jääkarhuja, mutta pitäähän paikallisilla hauskaa olla katsellessa tyhmiä turisteja räpiköimässä rinteessä tai kiipeämässä karhua karkuun

[Lavande]

Mä kokeilen ihan mitä vaan 
Suostun aina kaikkeen jännän oloiseen, että "Joo! Toi kuulostaa MAHTAVALTA!" ja sitten ilta sitä ennen palaan todellisuuteen ja tulee kauhea, vatsan pohjia kouraiseva fiilis, että mihin sitä on taas tullut lupauduttua. Mutta siinä kohtaa ei enää auta/kehtaa perua. Varmana jos en olisi niin ylpeä, jänistäisin kaikesta. Mulla on nyt pienet paineet päästä hyvään kuntoon, kun tosiaan menin höpöttämään silmät kirkkaina tuosta laskuvarjohyppäämisestä suunnilleen joka toiselle vastaantulijalle.

"Hei, voisin muuttaa maahan, jossa en ole koskaan käynytkään... Taas!"
"Ydinvoimaonnettomuusalueella tarvitaan vapaaehtoisia? Voisin irtisanoutua päivätyöstäni!"

Tulee silti niitä hetkiä, pieniä tai isoja, jolloin on ylpeä siitä, että tulee lähteneeksi. Sellaisia hetkiä, kun selittää viisivuotiaalle veljelleen, että sisko kiipesi aamulla vuoren huipulle. Tässä on sulle valokuva auringon noususta.