Ketutusarkisto

[malla]

Toisaalta jos mulla olisi lapsia ja rahaa, mun lapset varmaan joutuisi tätä nykyä myös pelaamaan lätkää.   LOL on se hyvä ettei mulla ole rahaa eikä lapsia.  

Mulla on eräs jääkiekosta totaalisesti hullaantunut ystävä, jolla on laskettu aika kesällä. Ne sai tietää odottavansa poikaa, ja nyt on sitten tulevalle pojalle tilattu kaikenmaailman fanituotteet Leijonien fanikaupasta; on tuttia, leluja, vaatteita - ihan kaikkea mahdollista. Ystävälläni ja tulevalla kummitädillä (avokillani) oli myös aikamoinen kiistely siitä, onko oikein kasvattaa sitä lasta kannustamaan äidin valitsemaa joukkuetta (Jokerit) ja saako kummitäti silti viedä sitä vihollisen (IFK) matseihin yms. (Suurin osa tutuistani yleensä kyllä sanoo kannustavansa jotain joukkuetta siksi, että on oppinut sen kotoa.)

[Celeporn]

Jos mulla olisi lapsia ja paljon rahaa, mä olisin luultavasti juuri sellainen että ostaisin penskoilleni uudet pyörät kun ne saisi vanhoista traumoja kaatumisten kautta.   

Jos mulla olisi lapsia, ne ei todellakaan saisi mitään pyöräillä! Sehän on kauhean vaarallista, mieluummin istuisivat pehmustetussa huoneessa kypärä päässä ja pelastusliiveihin puettuna lukemassa filosofiaa 

[Fiorella]

Minäkin olen työskennellyt pitkään lasten parissa ja huomannut myös että vika on harvoin lapsessa ja useammin kasvattajassa. En voi ymmärtää miten aikuinen ihminen ei ymmärrä tekevänsä lapselleen hirvittävän pahan karhunpalveluksen sillä että opettaa tämän siihen uskoon, että koko maailma pyörii vain hänen ympärillään. Totta kai se on lapsesta kaikin puolin kamalaa, kun väistämättä jossain vaiheessa koittaa se päivä, jolloin perusteluksi ei riitäkään se että "kun mä haluun". Siinä on aika vaiva kasvattaa lapsi kunnioittamaan toisia ja myös toisten oikeuksia, kun on ikänsä elänyt siinä näkemyksessä että mikään sääntö ei häntä koske eikä rajoita.

On niitäkin lapsia olemassa, joihin ei parhainkaan kasvattaja pysty vaikuttamaan, mutta varmaan ne ovat oikeasti aika vähäinen määrä hankalien lasten kokonaisuuteen katsoen. Mahdottoman käytöksen takana voi tietysti olla myös joku toistaiseksi diagnosoimaton neurologinen häiriö tai jonkinlainen trauma. Erään tuttavani neljästä lapsesta yksi on ihan käsittämätön tapaus, johon mikään tavanomainen ei tunnu tepsivän, ja heitä tuntemattoman ihmisen olisi helppo tästä lapsesta kuvitella että vanhemmat eivät ole tälle yhtään opettaneet mitään. Ovat kuitenkin todella ihania vanhempia ja itse vahvasti epäilen että kyseisellä lapsella on jonkinlainen aistiyliherkkyys, joka aiheuttaa raivareita ja häiriökäyttäytymistä. Yksinään ja rauhallisessa tilanteessa lapsi on useimmiten oikein kiva ja suloinen ja valtaosin asiallisesti käyttäytyvä vaikka vilkas ja menevä viikari onkin, mutta pieninkin vääränlainen ärsyke saa lapsen ihan lukkoon niin ettei mikään mene perille, ja jos huutokohtaukseksi menee niin huutaa kunnes kirjaimellisesti taju lähtee ja saattaa satuttaa itseään tai muita niin ettei sitä tunnu edes huomaavan. Vaikka perhe ja tämäkin lapsi ovat minulle rakkaita, en tiedä miten ihmeessä kestäisin jos itselläni olisi samanlainen.

Kyllä kuitenkin tahtoisin hyvin mielelläni omia lapsia. Sukugeenien perusteella niistä tulee varmaan melkoisia adhd-riiviöitä, mutta toivossa on hyvä elää, jos vaikka sattuisi sellainen isä niille joka olisi rauhallisempi tapaus ja perisivät lisäksi kirjatoukka-geenejä minusta.

[culliina]

Jos mulla olisi lapsia ja paljon rahaa, mä olisin luultavasti juuri sellainen että ostaisin penskoilleni uudet pyörät kun ne saisi vanhoista traumoja kaatumisten kautta.   

Jos mulla olisi lapsia, ne ei todellakaan saisi mitään pyöräillä! Sehän on kauhean vaarallista, mieluummin istuisivat pehmustetussa huoneessa kypärä päässä ja pelastusliiveihin puettuna lukemassa filosofiaa 

Mä väitän filosofian olevan pyörää vaarallisempaa - pyöräilijä kun voi ihan onnellisesti olla iloinen possu, mutta en usko filosofin voivan olla muuta kuin (edes jossain määrin) kärsivä/ angst. Musta on pahempaa kaatua ja saada asfaltti-ihottumaa kuin kurkistaa maailman luontoon ja ymmärtää, että indeterministisyydessä on perää.

Musta lapset on kaikin puolin ihania, rasittavia kyllä toisinaan jatkuvane huolehdinnan ja huomion tarpeensa kanssa, mutta pääasiassa todellisia aarteita ♥ Mä tahdon ehdottomasti lapsia, ainakin yhden, mutta tällä hetkellä tuntuu et useemmankin. Musta ajatus kliseisestä kotiäidistä idyllisessä perheessä ei oo ollenkaan vastemielinen Ehkä siinä on tulevaisuuteni, veikkaan muutenkin päätyväni työttömäksi (anteeksi, en nyt sentään. Villasukkia voi aina myydä. Yay...)

Ja Fio, ihanaa kuulla! Sekä lapsirakkaus että sun ihana suhtautumises niiden pikku vampyyrien käytökseen. Noin kun ajattelis kaikki niin maailma kallistuis paljon kohti täydellisyyttä (tai ainakin mun käsitystäni siitä, löl. Puhun itseni pussiin :x)

[Lavande]

Sori et keuhkoon vielä siitä §½@#n teestä, mutta kun tein sitä taas uuden setin, nyt vaan neljä ja puol litraa, kiikutin teatterille, niin päänäyttelijä veti jonkun kauheen kohtauksen, et "Hyi vittu mitä paskaa, mua oksettaa. Hyi, miten joku voi olla näin kamalaa. Yök, en suostu juomaan!"

Meinasin hyökätä sen kurkkuun kiinni! SE OLI KEISARIN MORSIANTA. Aaaarrrrrrrrghh!! 

Mut lapsista (*rauhoittuu*). Mä en usko et tuun haluamaan omia lapsia. Siis pidän kyllä ihan lapsista ja tiedän millasta arki sit on, mut... mut.. ei vaan tunnu siltä et siihen vapaaehtosesti alkais. Mut toisaalta oon vähän nuorehkokin perheen perustamiseen.

Yks mun kummilapsista oli taaperona niin kova kolhiin itseään, et sil täyty olla pehmustettu kypärä päässä 

[Lady Krum]

Lapsista kun kerta on puhe, niin mun (puoli)pikkusisko on kyllä yksi kauhukakara. Se on siis äitini ja tämän uuden aviomiehen kymmenvuotias tytär ja niin pilalle hemmoteltu, että en ole toista ennen nähnyt. Neiti nukkuu edelleen vanhempiensa välissä, huutaa äidin vessaan pyyhkimään, antaa muiden kiikuttaa ruoan pilkottuna sen eteen ja vettähän ei voi edes itse hakea hanasta, ynnä muuta kivaa. Raivarit on hyvä vetää ihan pienistäkin asioista ja jos jotain ei saa, niin se on sitten maailmanloppu.
Kysyin siltä joskus jossain tilanteessa, että eikö se nyt voisi itsekin tehdä jotain kun kerran kuitenkin osaa, niin vastaus oli "En viitti kun äiti kuitenkin tekee". Niin just. Olisinpa voinut olla vaikuttamassa sen kakaran kasvatukseen... Tytön isä on kuulemma niin lepsu ja antaa sille joka tapauksessa kaiken mitä se tahtoo, että äitikään ei sitten viitsi enää pitää kuria niin kuin se joskus piti aikoinaan mulle ja veljelleni.

Mutta siihen varsinaiseen ketutusaiheeseen: kolme haastattelua, soveltuvuus- ja persoonallisuustestit yhtä KESÄtyöpaikkaa varten takana ja nyt sain ilmoituksen, että ei ole töitä luvassa. Vittu. Muualta ei ole edes vastattu, että mitähän mä teen koko kesän? Kyrpii.

[rimps]

Mä rakastan myös lapsia ja tahon omia. Oon itse asiassa kohta varmaan kolme vuotta taivutellu tota miehekettä ja nyt vasta se alkaa oikeesti lämmetä. Tai siis on se alusta asti sanonu haluavansa lapsia, mutta ei vielä, katotaan sitten kun intti on ohi/voidaan asua yhessä/ollaan kihloissa/mennään naimisiin. No intti on takana, ollaan asuttu kohta kaks vuotta yhessä, oltu kihloissa reilu vuosi ja häät on kolmen kuukauden takana, joten ehkä mä saan oikeesti tahtoni läpi.

Mähän oon ilmottanu tolle jääväni kotiin, kun muksut on pieniä ja että niitä ei päiväkotiin laiteta, koska mun äiti on varannu että jos joku sen lapsenlapset hoitaa, niin se ite. Äiti on siis koko ikänsä hoitanu lapsia, ensin muitten, sitten viisi omaa ja kun me kasvettiin niin se alotti perhepäivähoitajana. Ja en vois kyllä parempaa hoitajaa omille muksuilleni toivoa, kun äiti on varsin hyvin onnistunu meijänkin kanssa. Kaikki on ollu pienestä asti kilttejä eikä kukaan oo kokenu mitenkään tarvetta kapinoida.

Mutta mua ärrrrrrsyttää kun muistin tänään, että mulla on tuo yksi moniosainen fikkini ollu vaikka kuinka monta vuotta kesken ja ajattelin, että voisin kirjotella sitä nyt tässä eteenpäin. Avasin sen tiedoston ja luin ja muokkasin noi tähän mennessä kirjotetut ja aikoinaan Finissä julkastut osat ja sitten aattelin, että jes, nyt pääsen sen keskeneräsen luvun pariin, minkä kanssa oon tapellu joskus kauheesti. No hitto vie sitä ei ole tossa, eikä missään muussakaan tiedostossa mitä keksin tarkistaa. En ymmärrä mihin se on voinu mukamas noin vaan kadota. Mutta en haluais joutua alottamaan sitä lukua alusta, kun taistelin sen kanssa jo aikasemminkin niin kamalasti ja en muista enää mitä kirjotin siihin kunnolla. Windowsin search pelasti jälleen. Miksen ikinä muista käyttää sitä, ennen kun alan kirota.

[Lavande]

Mutta siihen varsinaiseen ketutusaiheeseen: kolme haastattelua, soveltuvuus- ja persoonallisuustestit yhtä KESÄtyöpaikkaa varten takana ja nyt sain ilmoituksen, että ei ole töitä luvassa. Vittu. Muualta ei ole edes vastattu, että mitähän mä teen koko kesän? Kyrpii.

Mä tein kans vähä samanlaisen ruljanssin tossa helmikuulla, eivätkä ees vaivautuneet ilmottaan, että sori, vaikka lupasivat joka tapauksessa soittaa! Sen vaivannäön jälkeen ois tehny mieli mennä paikan päälle ja haukkua pystyyn koko systeemi.

Onneks pääsin kuitenkin töihin toiseen paikkaan, ja ainaki tähän mennessä oon viihtynyt siellä Ensimmäinen palkka on tosin vielä saamatta, että sen perusteella voin sitten katsoa, kuinka rakas paikka on.

[Celeporn]

Mä väitän filosofian olevan pyörää vaarallisempaa - pyöräilijä kun voi ihan onnellisesti olla iloinen possu, mutta en usko filosofin voivan olla muuta kuin (edes jossain määrin) kärsivä/ angst.

Musta maailmantuska on terveellistä
Jos mun lapsi ei kärsisi siitä, joutuisin varmaan miettimään tosi ankarasti, olenko onnistunut välittämään sille niitä arvoja, joita pidän tärkeinä. Enkä nyt tietenkään tarkoita maailmantuskaa itsessään, vaan eettisiä arvoja, joiden kylkiäisenä se usein tuppaa tulemaan  Sen sijaan ajatus siitä, että muksu huutaa naama punaisena, kun polveen sattuu pyörällä kaatumisen jäljiltä, saa mut ihan hysteeriseksi - apuapua, se on satuttanut itsensä, ei kai tästä seuraa mitään vakavampaa!

[malla]

Rehellisyyden nimissä en tiedä kuuluisiko seuraava viestini tähän ketjuun, mutta menkööt, sillä mua ärsyttää kuitenkin yhtä paljon kuin jännittää. Oon tosiaan menossa pelaamaan iki-ihanaa Bellatrixia huomenna, ja luin juuri peliin osallistuvien ihmisten keskustelua kyseisestä hahmosta (ja mun löytymisestä varapelaajaksi). Mm. "Hyvä kun löytyi pelaaja, mutta suosittelen vahvasti tyyppiä x Bellaksi - upea, plus oikea asenne" ja "Bellan pelaajalla ei ole koskaan paineita, eihän se ole ollenkaan ikoninen hahmo jota kaikki kuolarifanit intohimoisesti rakastaa" ja "Mä en itse uskaltaisi välttämättä lähteä edes pelaamaan sellaista hahmoa, liian monella on mielessään Se Oikea Bella jostain larpista tai leffoista tms."(tykkään susta silti Gwyn, vaikka aiheutat lievästi sanottuna paineita!) ja niin edelleen... Paineita? Ei toki. Mua ärsyttää jos yksi hahmo nostetaan oikeen jalustalle - ja joo, mäkin tykkään Bellasta kirjoissa, elokuvissa ja ficeissä, mutta rajansa kaikella - kun kuolonsyöjissä on muitakin vahvoja persoonia, niin naisia kuin miehiäkin! Larpeissa kuitenkin toimitaan joka tapauksessa sen saadun profiilin pohjalta, ja se voi olla millainen tahansa, ja tollanen hehkuttaminen vaan tekee musta epävarman ja meen varmaan ihan lukkoon muiden odotusten vuoksi.

[culliina]

^Oi vitsi varmaan mahtavaa! Bella on ehdottomasti mun lempihahmo koko Pottereista - Draco ja Scorpius on vaan ihaniatuituipuspusjumalia, mut Bellassa on asennetta. Ja se on kuolonsyöjä. Ja ihana. Ja nainen. Ja leffoissa yks ainoo henkilö, josta tykkään. Toinen aika onnistunut leffahahmo on musta Dobby Ja njää mitää paineita, meet vaan ja lumoot kaikki henkilöllä - Bellaa ei voi kuin rakastaa. Ja pidä hauskaa!

Mulla on väsäilyssä Bella-cossi, mut hameesta on olemassa vasta hahmotelmakuva ja kangas, pitäs vielä jaksaa piirtää kaavat ja ommella. Slytherin-kaavusta oon kyl aika ylpee, siit tuli paree kui odotin, istuu hyvin ja lisäks se on helppo muuttaa vampyyrinviitaks - ei tarvi kuin irrottaa hupun vuori = ratkoo kaks saumaa Kuul, kierrätystä ja rahan säästöö samala kertaa.

[Fiorella]

Minulle larppimaailma on vieraampi, mutta tuntuu jotenkin hassulta rajoittaa rooleja sen mukaan kuka olisi kenenkin mielestä osuvin esittämään tiettyä hahmoa. Luulenpa, että siinäkin on monta mielipidettä siinä missä sanojiakin. Toivottavasti voit nauttia pelaamisesta ilman joutavia paineita, luulisi sen olevan selvää että kukin tekee roolista omanlaisensa. Varmaankin tuollaisessa larpin tapaisessa pelissä on tärkeintä se että on kiva tunnelma pelatessa ja kokemus itsessään, kun niitä ei kuitenkaan kenellekään muulle yleisölle esitetä tai taltioida. (Ymmärtääkseni ainakaan?)

Yleensä myös on niin, että jos joku hahmo (tai asia) nostetaan jalustalle ja pidetään ainoana oikeana versiona, se ei edes välttämättä ole oikeasti sellainen. Ihan niin kuin Bellatrix elokuvissa on jotain ihan muuta kuin kirjoissa. Sekin on vain näyttelijän tulkintaa roolissa, ei mikään absoluuttinen Bellan olemus. Tykkään kyllä hurjasti Helena Bonham Carterista ja myös Bellatrixin roolissa, mutta ei se ole minulle se oikea Bella. Näyttelijä kuultaa liikaa läpi hahmosta, ja käyttäytyy eri tavalla kuin itse hahmo tekisi.

Bellasta tulee mieleen myös se, että kirjoittaessaankin itse kukin tulkitsee hahmoa tavallaan. Olen omissa ficeissäni käynyt ehkä läpi sitä Bellan putkiaivoista puolta, joka saa minut hihittelemään itsekseni - jotenkin se sopii minusta hyvin kuvaan vaikka menisikin välillä pikkuisen parodian puolelle. Jotenkin aina tuntuu hassulta lukea ficcien kommenteissa tai keskusteluissa siitä, että ihmisten on vaikea nähdä tiettyä henkilöä eri tyylisissä ficeissä tai että tahtoo lukea vain tietynlaista kuvaa tietystä hahmosta. Minullakin on vahvat omat näkemykset esim. juuri HP-hahmoista ja niiden keskinäisistä suhteista, mutta on silti hauska lukea jotain ihan erilaisiakin asetelmia, se enemmänkin rikastaa kuin sotkee kokonaisuutta. Toki muut voivat ajatella eri tavalla kuin minä, mutta idea tässä aasinsillassa taisi pohjimmiltaan olla se, että myös larpeissa ja muissa jutuissa on hyvä jos voi ottaa tilanteet vastaan avoimesti ja nauttia niistä yksi kokonaisuus kerrallaan. Luulisi, että tuollainenkin eläytymiseen perustuva harrastus ruokkisi nimenomaan luovuutta, mutta ehkä se on siinäkin sama kuin monessa muussakin asiassa, että kun on totuttu tekemään yhdellä tavalla niin on vaikea ajatella sitä tehtäväksi muulla lailla?

[Lizlego]

Minulle larppimaailma on vieraampi, mutta tuntuu jotenkin hassulta rajoittaa rooleja sen mukaan kuka olisi kenenkin mielestä osuvin esittämään tiettyä hahmoa

Tämä on yksi syy miksi inhoan pro larppaajia ihan älyttömästi. Mä olen aina ajatellut, että larppaaminen on todellisuuspakoa ja sitä voisi larpata vaikka ihan päinvastaista kuin mitä itse on, mutta käytännössä sitten profiilit ja roolit jaetaankin sukupuolen ja sen mukaan miltä näytät ja millainen olet niin kiva kiva. Koska siis ei ole mikään himohyvä pelaaja, saa sitten pelata lähinnä itseään tai jotakin, jolla ei ole mitään merkitystä. 

Mä olen kyllä tykännyt kaikista larpeista, joissa olen ollut ja mun hahmot on nimenomaan olleet rentoja pelata ja se on ollut kivaa, mutta inhoan silti ihan liikaa tuollaista asenteellisuutta ja musta tuntuu, että mä saan enemmän irti siitä, että menen yksinäni metsään ja eläydyn siellä johonkin osaan kuin että menen jonnekin porukan larppiin, jossa ihmiset arvostelee toistensa peliä ja arvioi, että kuka on mihinkin hyvä. Siis jos haluaisin pelata vaikkapa jotain karskia pahista, niin ei mitään jakoa, koska musta ei saa karskia pahista ja siinä vaan sitten muut olisi että olipa paska pelaaja sillä hahmolla. 

[Fiorella]

Hyväpä minun aiheesta keskustella kun en oikeastaan siitä mitään tiedä (ainakaan käytännössä), mutta sellaisen ulkonäkö/erityisominaisuus/yms -kriteerien mukaan valitseminen tuntuu epäloogiselta kun kyseessä ei kuitenkaan ole yleisölle esitettävä teatteri tai esitys jossa sillä olisi oikeastikin merkitystä että katsojat tunnistaisivat henkilöhahmot. Usein teatterissa, oopperassa ym esityksissä roolitus jaetaan laulutaidon, äänialan, ja näyttelijäntaitojen mukaan, ja sitten ulkoinen olemus on mikä nyt kenelläkin sattuu olemaan. Minua aina pikkuisen häiritsee jos tummatukkaista henkilöhahmoa esittää blondi, tai vastaavaa (kuten kerran La Bohèmessa riutuneen keuhkotautisen Mimin esittäjä oli todella muhkea täti! XD), mutta jos tarina toimii niin siihen lakkaa kiinnittämästä huomiota.

Sen sijaan larppaaminen olisi varmaan hauskinta jos se ei menisi liian suorittamisen puolelle. Kyllähän ulkonäköä saa muokattua propeilla ja peruukeilla jne. Onneksi niitäkin kai järjestetään niin paljon että riittää mistä valita?

[culliina]

Yyper inhottavaa, et tollasta jaottelua on, tyhmää!  Mä en oo koskaan varsinaisesti larpannut, tykkään lähinnä cossailusta ja käytän pukui ihan normipäivinä ja sit tapahtumissa, kuten Traconisa. Mulle cossaamine ei oo varsinaisesti todellisuudenpakoa, vaan pikemminkin tapa vaihtaa aurinkolaseja. Harva asia on hienompaa kuin elää päivä vampyyrina, kehittää teoria, miten juuri minä olen tilanteeseen päätynyt, kuinka reagoin asioihin (kunhan vaan muistaa pitää replat omana tietonaan eikä lauo niitä pitkin päivää! ) ja miten tarina jatkuu. Sitten illalla kun pääsee koneelle koko täydellinen salaliittoteoria on unohtunut (= osuit oikeaan tai tarpeeksi lähelle ja muisti tyhjennettiin ) eikä sitä tietenkään saa ylös näpyteltyä... damn fiilis nääs.

Mut cossien suunnittelu ja askartelu on jo puoli iloa! Tykkään kauheesti suunnitella vaatteita ja on jotenki ihana tunne onnistua Ne on niitä hetkiä, jolloin erityisesti arvostaa omaa äitiä, joka on mulle kaiken opettanut (äiti on korkeekoulusta valmistunu ateljeeompelija, tai on sille joku hienompiki nimi, mut ei nyt mieleen tuu). Ja muutenkin oon säästäny ihan törkeesti rahaa, kun teen kaikki vaatteeni, laukkuni yms. itte. Ei tarvi kui suunnitella, piirtää kaavat/ malli, hommata materiaalit, valmistaa, kuluttaa loppuun ja kappas keppanaa, säästy sekä rahaa että tunnontuskia. Musta jostain Henkkamaukalta on niin epäeettistä ostaa, et ihan itkettää. Made in Bangladesh...