Vanhuus ei tule yksin, vai miten se meni, bbuttis? :'D Tosin on kyllä ihan perseestä, kun joka paikkaa kolottaa ja vihloo ja sängystä nouseminenkin tuntuu mahdottomalta tehtävältä ilman apua. Mulla tuo alaselän puristuksissa oleva hermo tekee edelleen tepposet, jos pötkötän liikaa. Mutta on se vaan kyllä huippufiilis tajuta, että ei satu!
Mä oon nyt siinä vaiheessa, etten oikein muista olevani raskaana, kun on niin paljon pirteempi olo pitkästä aikaa, eikä oo ku ihan aniharvoin huono olokaan enää. Ainoo, mikä muistuttaa on tää maha, joka tiputtaa kaikki tavarat pöydän reunalta ja tuo potkiainen, mikä monottelee mua vähän väliä :'DD Sitä voi jopa nauttia olostaan. (Ja odotella sitä, kun tää kasvaa sietämättömän isoksi ja painavaksi ja tunnen olevani valtamerialus)
Syksy tulee kovaa kyytiä. Istuin eilen keittiössä ihastelemassa, kun tuulenpuuska sai keltaiset lehdet satamaan. Ja meijän pihassa yksi puu on jo ihan punaisena<3 Alkusyksy on kyllä ihanaa aikaa. Ei oo enää niin kuuma, mutta on kuitenkin vielä lämmintä ja valoisaa päivisin, mutta iltaisin jo pimenee tunnelmallisesti. Ja ne värit<3
Jotenkin on nyt kaiken kaikkiaan niin tyytyväinen olo ja sellanen fiilis, että vaikka kaikki asiat ei mene niin kuin alunperin on suunnitellut, niin kaikki tuppaa silti järjestymään jollain tavalla.
