Kirjoittaja Aihe: Masennusarkisto  (Luettu 89748 kertaa)

Poissa culliina

  • Pentuprinssi
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 789
  • lasciva est nobis pagina, vita proba.
Vs: Masennusarkisto
« Vastaus #120 : 21-06-2012, 00:01:53 »
Mä en tahdo ignoorata sua enkä tahtoisi kenenkään muunkaan niin tekevän, mutta mitä tuohon voisi sanoa? Total agree, kaikkien kohdalla se sama paska on. Eikä kyse olisi paskasta, ellei joku olisi keksinyt jotain parempaa.

Ja nyt tatittaa, koska kuulostan vähättelevältä, koska runosuoni ei syki - ei nyt eikä koskaan kuluneiden kahden viikon aikana.



Voisiko ficcisivustoa vielä yhtään vaikeammaksi tehdä kuin ff.nettiä?!? Blaah, miljoonatta (kolmatta erillistä) kertaa yritin siellä mitään julkaista, mutta ei. Mikä idea on laittaa alkutiedot erikseen? Koska silloinhan mun pitäisi muistaa ne ficistä, joka on jo pitänyt sinne ladata. Miten voisin osata jotain ihan hämäriä ikärajanimityksiä? Missä on genre fluffy ja fandom Der kleine Vampir? Ja miksi ihmeessä profiilikuvan vaihtumiseen pitää mennä vuorokausi!? Hullua, selvästi joidenkin amerikkalaisten keksintö. Ei vain jaksa tapella enää, luovutan enkä edes yritä nostaa suomenkielisten Shanien tasoa omilla mahtavilla luomuksillani - tällä hetkellä siellä on vain yksi pieni ficceröinen.  Tyhmää!



 

Poissa Uncaring

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 6
Vs: Masennusarkisto
« Vastaus #121 : 21-06-2012, 19:15:48 »
Kuten varmasti monia muitakin, mua pelottaa tulevaisuus, sillä jotenkin tuntuu, että mä en koskaan pääse tekemään sitä mitä haluan sinne minne mä haluan. Enkä edes oo varma haluanko oikeasti. Lukion loputtua pitäis oikeesti tietää, mitä mä elämälläni teen, meenkö mä töihin, vai jatkanko yliopistossa (Viimeinen olis jees..) Ongelma vaan on se, että tuntuu, ettei silläkään oo mitään tarjottavaa mulle. Ei tässä maassa. Jossain muualla, Briteissä mieluusti.

Ja musta tuntuu oudolta. Mulla on iso kasa kavereita, ja tykkään niistä ihan hulluna, mutta silti tuntuu, etten voi avautua kenellekään mistään. Mun sisällä tuntuis olevan paljon mätiä asioita, jotka mä vaan haluaisin sieltä pois, mutta mä en onnistu siinä, ellen mä pääse käsittelemään niitä millään tavalla. Ja mähän en itke muiden nähden, mä pidättelen sitä aina viimeiseen asti, joten sekään ei oo vahtoehto, et itkis kaiken vaan veke. Enmä edes tiedä mikä mua jälleen masentaa. Tulevaisuus, elämäntilanne, riidat, maailma? Kenties noi kaikki.

Mä haluan jonkun joka nyt silittäis mun päätä, ja joka juttelis mun kanssa kunnolla pitkästä aikaa. Mä  kaipaan pirusti nyt hyvää ruokaa, vaikka söinkin sitä jo (Kannattaa tehdä itse hampurilaisia, ne on ihan uskomattomia käsintehtyinä). Kenties mä haen kupillisen jäätelöä. Ja kupin kahvia, sekä kuuntelen mahtavaa musiikkia. Toi vois tepsiä, ajatuksenakin pelastaa hetkeks :) Jo toi, että kirjotti tähän ees about kaks lausetta, autto. Sillä ne loput asiat mä sain hoidettua jo mun pään sisällä. Angstaan ehkä eräästä toisesta jutusta illalla, jonka jälkeen tuun tuntemaan itteni pinnalliseks ja kakaraks :D

Poissa Beelsebutt

  • vähemmän
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 3082
  • malmi
    • Ficciarkisto
Vs: Masennusarkisto
« Vastaus #122 : 27-06-2012, 01:47:14 »
^ Otan osaa <3
Fifi-ficitLJAO3

Poissa malla

  • superhessu
  • Viestejä: 742
Vs: Masennusarkisto
« Vastaus #123 : 27-06-2012, 14:50:27 »
Sister S, otan osaa. <3
Papin aamen ei tee kenestäkään toisen itsestäänselvää omaisuutta.

Poissa Lavande

  • Vapaamatkustaja
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 878
Vs: Masennusarkisto
« Vastaus #124 : 27-06-2012, 15:54:58 »
Otan osaa. Kuolema on kummaa. :(

Poissa Sinikeiju

  • Mansikan raxu
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 71
Vs: Masennusarkisto
« Vastaus #125 : 07-08-2012, 15:17:30 »
Unta viime yönä pari tuntia, kun tiesin, ettei tästä päivästä tule helppoa. Oikeassa olin.

Siskon kanssa kävin ultrassa ja sain kuvan tulevasta siskontyttärestäni. Sen jälkeen iski vitutus, kun kuuntelin keskustelua, mitä siskoni kävi lapsen isän kanssa. Suoraan sanoen ei vittu mitä paskaa systeri sai taas niskaansa. Äitimme oli mukana ja puolusti lapsen isää! Kun systeri yritti puolustaa itseään, niin "Ei sulla ole mitään syytä loukkaantua, tosiasioita nää vain on." Just joo. Systerihän se julma on ja kaikkea muuta. Vitut. Se lapsen isä on täyskusipää mulkku ja tuntui pahalta katsoa systeriä, kun se oli sen keskustelun jälkeen aivan rikki. Onneksi olin mukana tukemassa systeriä ja olin ainoa, joka yritti puolustaa sitä. Ja sitte äiti sano, että hän on isoäiti, niin hän sanoo miten asiat tehdään. Systeri ei kuulemma saa ryhtyä yh:ksi ja muuta paskaa. Haistakoon äiti pitkän vitun. Systeri on yhä paskana ja rikki. Tuntuu pahalta katsoa sitä. Lapsen isän haukkuessa systeriä äiti vain nyökkäili. Systerillä kuulemma paska asenne ja kaikki on kuulemma systerin syytä.

Lisäksi tänään sain yhden aikaan soiton, että exäni ihana isä nukkui tänään puolen päivän pois. Oli odotettavissa, mutta tuntuu pahalta. Sattuu, itkettää, mutta en saa itkettyä. Itken kun pystyn.

Onneksi huomenna pääsen rakkaan poikaystäväni luokse ja siskoni pääsee hyvälle ystävälle rentoutumaan. Tulee kummallekin juuri oikeaan aikaan nämä hetket. Niitä tarvitaan.

Poissa Celeporn

  • saukkolaatikko
  • superhessu
  • Viestejä: 1701
  • destiel = lets die
    • Insanitorium
Vs: Masennusarkisto
« Vastaus #126 : 07-08-2012, 16:14:40 »
Lapsen isän haukkuessa systeriä äiti vain nyökkäili. Systerillä kuulemma paska asenne ja kaikki on kuulemma systerin syytä.

Tällä foorumilla on varmaan miljoona kertaa todettu, että perhe on pahin. Mitä enemmän porukka aiheesta avautuu, sitä voimakkaammin ihmettelen, minkä voimin nykyisen kaltaista perheinstituutiota oikein pidetään voimassa. Ja miksi vitussa. Minun siskollani ei kyllä lapsia ole, mutta yleisemmällä tasolla tuo kuvailemasi tilanne kuulostaa tosi tutulta. Minun äitini on myös aivan hirveä, esim. tänä keväänä siskoni pisti viimeinkin välit poikki mutsin kanssa muuttaessaan sen luota pois, kun armas äitimme oli kaiken muun hyvän lisäksi selittänyt siskoni poikaystävälle, että kundi voisi saada jonkun paremman tytön kuin siskoni. Paska asenne on myös hyvin tuttu argumentti - vuorotellen siskollani tai minulla on se, mutta kummasti me vaan aina keskenään tulemme toimeen. 

No, onneksi nyt kun siskokin on viimein muuttanut mutsin luota pois, voimme leikata kauhumutsin pois elämästämme. Siskoni oli nyt kesällä sairaalassa, mutta äidille ei asiasta ilmoitettu. Olemme kyllä molemmat valmiita aloittamaan äidin kanssa ns. puhtaalta pöydältä, jos hänkin tulisi vähän vastaan, mutta ainakin tähän mennessä kaikki sovinnon eleet on torjuttu ja jos puheväleihin saakka on päästy, mutsilla on tapana alkaa kaivella vanhoja riitoja tai sitten alkaa vääntää väkisin jotain kiistaa. Huoh.

Voimia, Sinikeiju, tiedän suunnilleen, miten paljon voi tuollaiset perhetilanteet vituttaa.
Ja osanotot SS:lle myös.
Oedipus was the first motherfucker.
- Bo Burnham

I want to shave your head and eat your hair like spaghetti.

Lizlego

  • Vieras
Vs: Masennusarkisto
« Vastaus #127 : 07-08-2012, 16:50:46 »
Keiju, hyvä että sinä olit puolustamassa siskoasi. Pahin tilanne perheen kanssa on se, jos joutuu yksin kaiken paskan keskelle. Kuulostaa kyllä mahdollisimman paskamaiselta tilanteelta saada tuohon ja tuollaisten ihmisten keskelle lapsi, vaikka sitä itse haluaisikin. Lasta pitäisi suojella niiden vaikutuksilta.  :P Harvoin niillä ihmisillä on hyvä vaikutus kehenkään, jotka vaan haukkuu kuinka paska joku on. :P
« Viimeksi muokattu: 07-08-2012, 16:53:11 kirjoittanut Lizlego »

Poissa Fiorella

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 1078
  • Hyvän tuulen kotisatama
Vs: Masennusarkisto
« Vastaus #128 : 07-08-2012, 19:02:00 »
Sinikeiju, hyvä että sinulla ja siskollasi on toisenne. Ja hyvä että olet hänen tukenaan. Sitä tarvitaan.

Lainaus
Tällä foorumilla on varmaan miljoona kertaa todettu, että perhe on pahin. Mitä enemmän porukka aiheesta avautuu, sitä voimakkaammin ihmettelen, minkä voimin nykyisen kaltaista perheinstituutiota oikein pidetään voimassa.
Pakko kuitenkin puolustaa perhettä tärkeänä asiana, vaikka tässä nyt monella on huonoja kokemuksia ollutkin. Minulle kun on vuosien myötä tullut käsittämättömän tuntuisena asiana se oivallus että niin monilla ei oikeasti ole onnellista perhettä taustallaan. Muistan kun näin joskus nuorena jääkaappimagneetin jossa sanottiin jotain sensuuntaista että "ystäväsi voit valita, sukuasi joudut sietämään", enkä ymmärtänyt sen pohjimmaista ideaa.

Sitä onnekkaammaksi tuntee itsensä tässä asiassa, kun on tajunnut että se ei ole mikään itsestäänselvyys (jona sitä on automaattisesti lapsena ja nuorena pitänyt). Minut on kasvatettu siihen, että perhe rakastaa aina varauksetta, tapahtui mitä tahansa; että perhe on tukena ja auttaa aina, tapahtui mitä tahansa, ja se perhe on ainakin minulle kattanut paitsi ydinperheen eli vanhemmat ja sisarukset, myös isovanhemmat, tädit, sedät, serkut, jopa isotädit ja -sedät ja vielä jossain määrin ystävätkin kaupan päälle. Tätä asennetta tahdon itsekin vaalia ja jatkaa eteenpäin, niin pitkälle kuin se on minusta kiinni, ja toivoisin myös saavani sellaiset puolison ja lapset, jotka ajattelisivat samoin. Ja kun nyt kerran masennusarkistossa keskustellaan, niin mainittakoon että minulle on aina ollut suurin suru ja murhe elämässäni juuri se, että en ole saanut omaa perhettä, vaikka sitä olen lapsesta saakka hartaasti (ehkä liiaksikin) toivonut.

Poissa Beelsebutt

  • vähemmän
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 3082
  • malmi
    • Ficciarkisto
Vs: Masennusarkisto
« Vastaus #129 : 07-08-2012, 19:27:24 »
Minut on kasvatettu siihen, että perhe rakastaa aina varauksetta, tapahtui mitä tahansa; että perhe on tukena ja auttaa aina, tapahtui mitä tahansa, ja se perhe on ainakin minulle kattanut paitsi ydinperheen eli vanhemmat ja sisarukset, myös isovanhemmat, tädit, sedät, serkut, jopa isotädit ja -sedät ja vielä jossain määrin ystävätkin kaupan päälle.
Sama. Tosin mulla ei ole koskaan ollut välittömiä sisarussuhteita, niitä olen jäänyt kaipaamaan, mutta en valtavasti, koska mulla on paljon ihania ystäviä ja kavereita, joiden kanssa voin jakaa murheeni ja iloni <3

Mutta toi, ettei perheeseen voi luottaa tai ettei perhe ole sitä mitä se on mulle, se on ollut vaikea oppia. Ja kamala oppia, koska se on kuitenkin itselle niin tärkeä asia, että itkettää ajatellakin, ettei kaikilla voi olla niin =/

Mulla ei ole mitään masenneltavaa nyt, ostin mansikoitakin! Anteeksi offi :F
Fifi-ficitLJAO3

Lizlego

  • Vieras
Vs: Masennusarkisto
« Vastaus #130 : 09-08-2012, 00:14:32 »
Toisaalta tuota perhe on aina tukena -juttua voi käyttää vallanvälineenä ja väärin. Mä en oikein hyväksy sitäkään, että jotkut tukee sokeasti kaikkea mitä perheenjäsenet tekee ja jopa törkeästi valehtelee niiden puolesta.

Poissa Fiorella

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 1078
  • Hyvän tuulen kotisatama
Vs: Masennusarkisto
« Vastaus #131 : 09-08-2012, 00:27:13 »
No ei minulla nyt kuitenkaan mikään rikollinen toiminta ollut tausta-ajatuksena, vaan ihan normaali perhe-elämä. Jos autosta puhkeaa rengas, niin joku tulee noutamaan tien päältä ja auttamaan, tai jos on suruja niin toinen kuuntelee, tai jos jollakulla ei ole rahaa niin voi tulla käymään ruoka-aikaan jne. Maalaisjärjen mukaan. Ei kai nyt kukaan terve ja normaali ihminen valehtelemaan tai manipuloimaan toisia ala, läheisiään varsinkaan. En minäkään sellaista hyväksyisi että toisia kohdeltaisiin väärin tai ylläpidettäisiin jonkunlaista kotimafiaa.

Tietysti teoriassa kaikki voisi olla mahdollista jos niin päin tahtoo asioista ajatella, mutta sanoisin että jos joku käyttäytyisi rikollisesti tms niin sekin on välittämistä että ilmiantaisi poliisille tai huolehtisi että itsetuhoinen pääsisi hoitoon. Sekin on perheen tukea, että asioista puhutaan eikä vaieta, ja että vaikka joku töppäilisi, sille annetaan anteeksi eikä hylätä. Serkkupoika teininä sai loistoidean, lähti vähän ajelulle vanhempiensa autolla, romutti sen ojaan ja siitä luki paikallislehdessäkin. Asia selvitettiin eikä sen kummemmin salailtu tai häpeilty, ja kelpo mies ja perheenisä siitäkin pojasta kasvoi.

Poissa peccantis

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 252
  • Ennen kuin pimeä tulee
    • tumblr
Vs: Masennusarkisto
« Vastaus #132 : 17-08-2012, 10:28:07 »
No loukkasin sit polveni (kts. vitutusarkisto) ja nyt surettaa koska mulla ois koko läjä ihanaa mehevää tuhmuutta tsekattavana tuoreeltaan ladattuna mut mut... polvi on niin kipee et jos liikutan sitä vähääkään ni sattuu aivan helvetisti eikä siis mitenkään kuumottavalla tavalla ja nyt :( on siis tuhmailut vähä jäissä :(

(Lisäksi mulla on niin tylsää et avaudun täällä tällaisista. Internet, herää jo saatana.)
Ei se sitten mennytkään, masennus. Viime vuosi meni koulussa ruhtinaallisesti perseelleen sen takia, enkä kesällä oo ehtinyt näemmä päästä siitä irti. Kai mä oikeasti tarvitsen niitä mömmöjä (joita ei o tullut taas sötyö vaikka tiiän aivan hyvin et ne alkaa vaikuttaa vasta viikkojen päästä ja...) ja terapiaa, kun olosuhteet on tällaiset.

En halua avautua perheelle, ne ei pysty pitämään juttuja omana tietonaan ja ne huolehtii musta muutenkin liikaa, en halua kuulla äidin mäkätystä vaikka se hyvää tarkoittaakin.

En halua avautua kavereille, meistä kellään ei mee kovin hohtoisasti enkä halua pilata niiden mahdollisesti parempia fiiliksiä.

Avaudun sis täällä, ja nytkään en päästä kaikkea, koska en halua lemautua synkäksi tyypiksi, halun että ihmiset voi viihtyä mun seurassa ajattelematta "apua voinko sanoa noin jos tuo masentuu siitä", haluan voida unohtaa tän hetkeksi itsekin.

Vittu että mä haluan unohtaa tän, heti päivän rientojen päätyttyä linnoittaudn makkariin, huljuttelen sydänjuuria halvassa siiderissä ja syön jos jaksan muistaa. Kuuntelen musiikkia. Katson pornoa. Luen ficcejä. Keskustelen fooruilla, irkkaan. Eikä se tietenkään tee hyvää, juopottelu, vaikka en mä ikinä krapulaa saa, ja tuudittautuminen todellisuuden rajamaille.

Tää on pakkorako, koulussa. Opiskeluoikeus loppuu keväällä ja mulla on opintolainatkin juokemassa, mut mielenterveyden lujuudella ei opiskella osa-aikatyön tuloilla. Vittu jos edes vois saada töitä mistään. Turhaanhan mä opiskelen ja teen ittelleni velkaa, taantuma kestää kuitenkin niin kauan että oon yli-ikäinen kokemattomaksi työelämään astujaksi kun valmistun, jos joku huolii kokemattoman ne ottaa jonkun niistä nuorsta tytteleistä tai poitsuista, joilla ei ole mielenterveystaustaa ja siitä johtuen pelkkä peruskoulutus ja lukio venynyt parilla vuodella.

Ja mun pitäis jaksaa kouluun ajoissa joka päivä ja työskennellä itsenäisesti tuntemattomien keskellä, ja tyytyä siihen että opettajalla on mulle aikaa kahdeksalta aamulla ja kolmelta päivällä vaikka luokkakoko on vittu puolet eilisvuodesta.

Voisinhan mä lietsoa iteni liekkeihin sitä terapiaa ja lääkityksen tsekkausta ootellessa, vetää kunnon hypomaniat ja livauttaa hommat valmiiksi niin että suhahtaa van, kyllä mä siihen kykenen, mutta ehkä lievästi vaikeeta päästä siihen maailmaan kun joka hetki koulussa on ulkopuolisuutta, turhautumista, epäonnistumista, taakkana oloa. Keskittymiskyky on kurainen, en pysty sulkemaan mitään ärsykkeitä pois. Haluaisin jäädä kotiin ja olla vaan rauhassa, mutta sielläkös mä mitään aikaan saisin kun ei ole ketään muistuttamassa koko koulun oleassaolosta.

Mä en uskalla syödä lääkkeitäni, mulla on koko loppukesän ollut koko ajan huomattavampaa värinää mania-akselin suuntaan, ja mun mömmöt on valittu se mielessä että mitään hypomaniaa ei ole. Ei mua haittais olla hurmoksessa muutamaa päivää, valvoa ja valvoa ja suorittaa kaikki asiat, mutta... Se ei oo tervettä eikä se tee hyvää mulle. Koulusuorituksille ehkä, mutta ei mulle.

Huomasin eilen pöhnäisenä valoja sammuttaessani, että marsut oli olleet ilman varsinaista heinää vuorokauden eikä mulla ollutkaan niille uutta pussia valmiina.

Vittu kuinka monta vuotta tätä pitää jaksaa runkata, ilman lääkitystä jokaiseen vstatuuleen kaatuen tai lääkityksen takia tunne-elämä köyhtyneenä ja nautinnot haalistuneina. Tää menee taas tähän..

Vittu lopetan en halua itkeä koulussa ja mun pitää oikeesti saada nää tuotesuunnittelut piirrettyä.
« Viimeksi muokattu: 17-08-2012, 10:37:37 kirjoittanut peccantis »

Tekstini - dA - இந் உஹ்ர்தழில்ஷ்ஐ அன ஜ்ங்ஞ்கஓல்ஆித்வு. ௸.

Poissa Nappeli

  • Hassu
  • värkkääjä
  • Viestejä: 1099
  • Kemiat kohtaa
Vs: Masennusarkisto
« Vastaus #133 : 17-08-2012, 11:10:06 »
Kuule peccantis, tuo sun tilanne kuulostaa ihan samalta kuin mun tilanne kymmenen vuotta sitten. On varmasti hemmetin laimeaa sanoa, että asioilla on kuitenkin taipumus järjestyä. Ei välttämättä niin kuin on itse olettanut ja suunnitellut, mutta jotenkin tyydyttävästi kuitenkin. Lääkkeitä en suostu enää syömään, vaan luotan vitamiineihin ja luontaislääkkeisiin. Parin vuoden tiukka terapiajakso antoi ihan uutta pohjaa ponnistella eteenpäin. Täytyy myöntää, että sitten mulle tuli elämän lotossa seitsemän oikein ja pääsin koulun harjoittelun ja ihananihanan opettajan kautta oppisopimuskoulutukseen ja sitä kautta vakituiseen työpaikkaan, jossa oon ollut nyt reilut kuusi vuotta. Yksi vakavampi romahdus oli tuossa viime vuonna ja ilman muuta on selvää, etten mää tästä lopullisesti terveeksi ihmeparannu koskaan, mutta jotenkin vuosi vuodelta sitä oppii olemaan armollisempi itselleen ja sen kautta elämään enemmän itseätyydyttävää elämää.

//Niin, siis ennen tätä onnistumisenjaksoa mulla oli takana 3x keskeytetty lukio, 1 x keskeytetty ammattikoulu, 2 x keskeytetty ammattikorkeakoulu. Viime/toissavuoden romahduksen seurauksena tuli jälleen 1 keskeyttetty ammattikorkeakoulu, mutta se ei enää harmita. Pää asia, että itse selviää parhain päin päivästä toiseen.
« Viimeksi muokattu: 17-08-2012, 11:13:45 kirjoittanut Nappeli »

Poissa peccantis

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 252
  • Ennen kuin pimeä tulee
    • tumblr
Vs: Masennusarkisto
« Vastaus #134 : 17-08-2012, 11:29:10 »
Nappeli kiitos ._. kunpa voisinkin suhtautua asioihin kevyemmin... Kyllämähän sen osaisin, mutta äiti. Äiti on kyllä hyvä ihminen, mutta se ei tunnu tajuavan, että masennuksesta ei noin vain parannuta. Miten paljon se vaikuttaa kaikkeen. Etten mä laiskuuttani tai typeryyttäni ole ongelmainen ja alisuoriudu. Herranjestas miten se puhuu, miten vaativa se on. "Päätöksiä!" "Nyt tarvitaan suorituksia!" Eikö se tajua miten ahdistava ihminen se on. Eikö se tajua, että mä hain apua pahaan olooni soittamalla ambulanssin enkä puhumalla sille koska pelkäsin sen reaktiota. Eikö se tajua, miten paljon mä välttelen sitä säästääkseni itseäni.

Jestas mä todella tarvitsen terapiaa. Oisko jollain lainata ajankääntäjää niin voisin mennä käymään kerran viikossa vuoteen 2015, jolloin sen terapian vois ehkä jo saada?

Tekstini - dA - இந் உஹ்ர்தழில்ஷ்ஐ அன ஜ்ங்ஞ்கஓல்ஆித்வு. ௸.