Masennusarkisto

[Lavande]

Avaudunpas jälleen hieman juhlajuomien jälkeen.

Miksi, oi arvoisa oletettu elämäni mies, olet niin helvetin hankala? Kun olen joutunut polkemaan ylpeyteni pohjamutiin ja soittelemaan perääsi häpeällisen usein, esität välinpitämätöntä ja näin sivumennen sanoen onnistut loukkaamaan melko raskaasti. Teet oharit. Sitten kuitenkin joskus eksyt seuraani, et saa silmiäsi irti minusta. Kosketat varovasti hipaisuilla, ennen tunkeuduit häpeilemättä viereen. Olet hiljaa siinä missä ennen olit suupaltti ja kun puhut, se on jostain ihan pöhköstä aiheesta. Punastelet.

Mikä tuota ihmistä vaivaa? Eikö se voi päättää pysyä poissa tai vierellä. Teetän tästä lähtien jonkun fakin ihmissuhdekaavakkeen, että oletko A.)rakastajani B.)ystäväni C.)vihamieheni D.)hyvänpäiväntuttu vai E.)sukulaiseni.

[culliina]

Kamalan petetty olo.
Piti lähteä viiden hengen kaveriporukalla talsimaan viime viikonloppuna, mutta minä ja kaksi muuta sairastui, joten siirrettiin tähän viikonloppuun. Tänään piti olla tapaaminen, jossa oltiin ajateltu sopia vielä huomisen lähtöaika, mutta kun menin kololle, ei sielä ollutkaan ketään. Soitan siis yhdelle kavereista ja saan kuulla, että muut peru tän päiväsen kokouksen, kellekään ei vain tullut mieleen mulle ilmoittaa. Noh, sitä sattuu, vaikka ei se tietenkään koskaan mukavaa ole. Kaveri ilmoitti myös, ettei antibioottikuurin ja liikuntakiellon vuoksi voikaan lähteä mettään.
Soitan parhaalle ystävälleni, jonka kanssa oltiin juuri toissapäivänä sovittu lähtevämme reissuun vaikka kaksin. Saan kuulla, että koko retki on peruttu, koska hän tahtookin olla poikaystävänsä kanssa ja loput kaksi meni täksi illaksi bileisiin eivätkä kuulemma ole huomisaamuna kävelykunnossa.

Sosiaalisuus on perseestä, se on selvää, mutta tämä alkaa olla jo örkinperseestä. Koska en toki olisi tahtonut tehdä viikonlopulle mitään muita suunnitelmia varsinkaan, kun kaikki muut on joko bileissä tai panemassa poikaystävänsä kanssa (koska myös antibiootti meni poikaystävälleen) 

// onneksi on Tracon, nyt sentään pääsen sinne

[Lizlego]

Hiljaiseksi vetää. Puhuin juuri puhelimessa äitini kanssa ja kuulin uutisen, että isäni sisarella on todettu vatsassa (tai jossain sielläpäin, ehkä suolistossa) syöpä siinä yhteydessä, kun oli joutunut sairaalaan murettuaan lonkkansa koiraa ulkoiluttaessaan. En ole nähnyt pitkään aikaan enkä tiedä miten pitkälle syöpä on edennyt, mutta huolestuttavaa oli että oli laihtunut ennen sinne joutumistaan, koska pelkään että ei ole ihan alkutekijöissään.

[zilah]

Olen pahoillani, Liz. Luopuminen on aina raskasta, ja se taitaa olla minullakin kohta edessä. Koirani terveys otti jälleen takapakkia, ja niin rajusti että eläinlääkärikäynti olisi tarpeen. Olen jo pari yötä nukkunut todella huonosti, johtuen siitä että itseä yskittää niin ettei saa unta, ja toinen syy on se, että koira on ollut niin levoton. Levottomuuden syy selvisi tänä aamuna, kun iho oli taas vereslihalla ja lakanoissa veritahroja...

Rahaa ei kuitenkaan ole ja vaikka olisikin, en enää tiedä kannattaako se enää. Onko se mitään koiranelämää, jos pari viikkoa, ehkä kuukausi menee hienosti ja sitten taas joutuu parantelemaan ja syömään lääkkeitä kuukausitolkulla. Eikä se lääkitseminenkään mitään mukavaa touhua ole, vaikka koira antaakin tehdä kaiken ihmeen kiltisti. Mutta arvatkaa vaan, miltä tuntuu vaikka levittää desinfiointiainetta korviin, kun eläin huutaa kuin syötävä? Ja tähän asti niin iloinen koira on nyt väsynyt ja apaattinen, aivan kuin sekin olisi päättänyt luovuttaa. Lisähoito taitaa tässä tilanteessa olla vain sen kärsimysten pitkittämistä.


zilah

[Celeporn]

Mutta arvatkaa vaan, miltä tuntuu vaikka levittää desinfiointiainetta korviin, kun eläin huutaa kuin syötävä?

Tuttu tunne, parin vuoden takainen koiran suolistoleikkaus jälkihoitoineen on edelleen hyvin tuoreena mielessä. Kaveri oli muutenkin sekä kivuissaan että lääkkeistä sekaisin, ja niiden leikkaushaavojen peseminen oli ihan hirveää, kun koiraparka huutaa ja rimpuilee ihan hengenhädässä. Silloin kuitenkin onneksi tiesi, että jo viikon jälkeen helpottuu, pidempiaikainen lääkitseminen lieneekin monin verroin raskaampaa.

Oma masisteluni liittyy nyt siskooni. Onneksi ketään ei ole kuollut taikka kuolemassa, mutta ahdistaa ihan tolkuttomasti. Siskon parisuhde kariutui kolmisen viikkoa sitten, asuivat kuitenkin vielä muutama päivä sitten samassa asunnossa, ja nyt kuvio on mennyt ihan hirveäksi sotkuksi. Viikonloppuna päästiin jo puukkohippasille, minkä seuraksena siskoni bunkkaa nyt meidän sohvalla. Exän äiti pisti tänään ruman lusikkansa jo valmiiksi varsin kusiseen soppaan ja läiskytteli sitä oikein antaumuksella. Tilanne on muutenkin hankala ja siskoni mukana siis tuli tietysti myös hänen koiranpentunsa, ja kaiken siskoni puolesta tunteman myötätunnon, ahdistuksen sekä ihan silkan vihan lisäksi poden tosi huonoa omaatuntoa omasta pikkusieluisuudestani, kun aamurutiinini eivät enää menekään ihan putkeen ja sotkua tulee niin paljon tavallista helpommin. Tiedän, että se on ihan normaalia, mutta tuntuu silti siltä, että olen ihan paska ihminen. Vaikken ole, täällähän se sisko on ja autan niin paljon kuin pystyn ilman mitään velvoitteita. Syyllisyyttä tästä ihmiselle luonteenomaisesta ärtymisestä varmaan lisää tietoisuus siitä, ettei siskolla ihan oikeasti ole oikein muuta paikkaa, mihin mennä.
Tyttöparalla ollut kyllä uskomattoman paska ja rankka vuosi, ja minua ahdistaa, kun rutiinini eivät menekään ihan nappiin 

[zilah]

... koiraparka huutaa ja rimpuilee ihan hengenhädässä. Silloin kuitenkin onneksi tiesi, että jo viikon jälkeen helpottuu, pidempiaikainen lääkitseminen lieneekin monin verroin raskaampaa.

Niinpä. Kyllä tämän vielä kestäisi, jos tietäisi että helpotusta olisi luvassa. Mutta eipä siltä näytä. Ja kaikkein kauheinta on ehkä se, että minun kullanmuruni ei rimpuile. Istuu vain paikallaan, huutaa ja vapisee kuin haavanlehti.  :'(

Ja otan osaa siskosi puolesta. Paskat parisuhteet voivat oikeasti olla paskoja, ja taitaa tuo siskosi tilanne olla oikeasti sellainen, jos puukkojen kanssa jo ruvetaan heilumaan.


zilah

[culliina]

Aika ihailtavasti sä musta toimit, Cele. Pelkästä selostuksestakin välittyi kuva jäisestä helvetistä ja siskosi sai munkin myötätunnon. Musta on todellakin itsenstäänselvyys, että toisen ottaminen nurkkiin pitkäksi aikaa ei ole kovin helppoa saati mukavaa, mutta se että kumminkin teet sen, on hienoa. Varsinkin, jos asiat on kunnolla sekaisin ja siskon mukana sait aimo annoksen huoliakin. Lienee kuitenkin helpottavaa, että toinen vaikeina aikoinaan on lähellä ja tiedät hänen olevan suunnilleen kunnossa... jotain positiivista? Voimia sinne! Omasta vähäisestä kokemuksesta olen oppinut, että kahvia saa aamulla varmasti ainoastaan keittämällä sen valmiiksi termariin.

[Lizlego]

Eläimen sairastelu on kurjaa. En osaa muuta sanoa.

[Celeporn]

Lienee kuitenkin helpottavaa, että toinen vaikeina aikoinaan on lähellä ja tiedät hänen olevan suunnilleen kunnossa... jotain positiivista?

Kyllä, tämähän se kaikkein tärkeintä onkin. Nyt mun ei ainakaan tarvitse huolehtia siitä, missä sisko on ja mitä tapahtuu ja pärjääkö se ja niin edelleen, vaan voin huolehtia siitä, että eri talouksien koirat samassa paikassa sotkee mun aamuaikataulun ja kolme läppäriä pöydällä vie enemmän tilaa kuin kaksi. Todellakin parempi näin.

Eilen illalla tuli taas uusi näytös tähän draamaan, huh huh vaan. Nyt on kuitenkin sovittu, että siskon kalusteet haetaan kämpältä perjantaina. Joku entisen pariskunnan yhteinen tuttu on tulossa pakun kanssa, minä ja avokkini kans koitetaan etsiä jotain meidän tuttua sinne kuskiksi pakunsa kanssa. Tai voitaisiin maksaa sellaisen vuokra, ne ei hirveän kalliita ole, jos joku sellaisen kanssa pärjäävä frendi pääsisi ajamaan. Joka tapauksessa olen menossa sinne muuttoon mukaan, minkä luulisi rauhoittavan tilannetta ainakin vähän, koska niin kilari kuin siitä siskon exästä on tullut, se ilmeisesti vaikuttaisi edelleen suhtautuvan muhun aika kunnioittavasti. Kuulemma puhunut musta ihan viime aikoinakin positiiviseen sävyyn. Jos se tosiaan pitää mua niin fiksuna ja arvostelukykyisenä tyyppinä, niin ehkä se ei kehtaa ruveta ihan täydeksi mulkuksi mun läsnäollessa. Ehkä. Toivon niin. Mitään riitaa en ala haastaa, mutta en kyllä aio sietää moista toimintaa keneltäkään muultakaan. Toisaalta jos paikalla on muutenkin enemmän kuin kolme ihmistä, se pakottaa itse kutakin vähän miettimään omia käytöstapojaan.

Huoh. Onneksi ainakin sen exän kanssa asiointi on perjantain jälkeen ohi. Lisäksi saatiin tänään hyviä uutisia sosiaalitoimelta, lupasivat maksaa tietyn osuuden takuuvuokrasta kämpän löytyessä, asunnonhaku helpottui juuri huomattavasti, kun nyt yksityistenkin vuokraamia kämppiä voi alkaa katsella.

[Lizlego]

Puhuin tänään äitini kanssa. Olivat käyneet katsomassa tätiä ja se oli kovasti laihtunut. Samoin tädin poika oli kertonut, että tutkimuksissa oli löytynyt etäpesäkkeitä, mutta nyt ensin ne leikkaa sen murtuneen lonkan. Etäpesäkkeiden löytyminen ei kauheasti rohkaise, mutta ei ollut ensiuutisen kuultuani kovin suuri yllätyskään. 

[Chuuko]

Syksyväsymys ja auringottomuusmasennus on saapunut. Tää uusi koulu ei yhtään auta asiaa. Tekemistä olis ihan järkyttävästi, olen ihan kuittirättipoikki jokaisen päivän jälkeen, kesti se sitten neljä tai kaheksan tuntia. Ja kotiläksykasa jatkaa kasvamistaan päivittäin. Tykkään kyllä kaikesta mitä opiskellaan, mutta pakkopiirtäminen on raskasta kaiken lukemisen lisäksi.  Ja vaikka nukun joka yö vähintään kahdeksan tuntia, olen herätessäni vain väsyneempi kuin nukkumaankäydessä. Mitään omia juttuja en kouluhommien lisäksi jaksa tehdä. Masentaa ajatella, että tätä väsymystä kestää taas johonkin huhtikuulle asti, kun aurinko tekee taas paluun lämpimänä ja valoisana.

[Lizlego]

Avautuisin asioista, mutten jaksa enkä kehtaa. Voisipa joskus olla joku ihan muu ja aloittaa kaiken alusta erilaisella lopputuloksella, mutta ei. Multa puuttuu kaikki himo aivan kaikkeen. Miten tällä tavalla voi edes elää? Ei sen pitäisi olla mahdollista. Oon synkkä, katkera ja täydellisen epäonnistunut ihminen, jonka ei pitäisi edes elää, mutta mikähän se pahan tappaisi. Ennustan siis että elän vielä pitkään, koska täytyyhän intohimottomien ihmisten elää kauan kärsimässä, koska kaikki on merkityksetöntä ja tyhjää eikä tunnu missään, ei kiinnosta, ei innosta, ei haluta, ei uskalla, ei huvita. Miten elämä voi olla tällaista? Ja sitten on vielä nämä ihanat vaalitkin. Voi jestas, että kannattaa. Saisiko sillä kuntavaaliotsikot, jos kävisi vetämässä itsensä jojoon lähipuuhun ja köysi katkeaisi sopivasti? Saisikohan sillä sääliääniä vai tositosi epäonnistujan leiman otsaansa? Ihan sama. Hitto, että on ärsyttävää tämä elämä. Miten tästä pääsisi eroon ilman että tappaisi itsensä? Siis ei elämästä vaan siitä, että on mitä on. Se on ihan liian ärsyttävää olla se mitä on. Miksei sitä voisi olla joku muu? Joku toinen, jolla on hieman parempi elämä ja enemmän uskallusta ja rohkeutta, iskukykyä ja itsevarmuutta. Kaikki kaatuu mulla aina tuohon rohkeuden puutteeseen ja alkaa vakavasti kyrsiä tämä nynnyily, mutten pysty muuttamaan itseäni vaikka kuinka psyykkaan itseäni. Lopputulos on aina ihan sama kaikessa.  :'( :'( :'(

*Menen peiton alle itkemään ja kaivaudun takaisin sitten kun on lunta maassa ja näyttää valoisammalta. Ai mut perhana, en voi kun on nämä vaalit! Dääm! Ei saa edes masentua rauhassa! *

[malla]

Voi Liz, oikein paljon voimia ja iso halaus sinne! En yhtään tiedä mitä sanoa - toivon vaan, että saat jostakin virtaa ja rohkeutta, ja että asiat muuttuisivat valoisimmiksi tai jotain. Tsemppiä ja jaksamisia synkkään syksyyn!

[Gwyneth]

Voi ei, Liz, jaksamista sinulle! Vaalit on aina uuvuttavat, koeta vaan jaksaa koetus loppuun asti!

[Lizlego]

Ei vaalit mua rasita vaan kaikki muu, oma henkilökohtainen elämä. Vaaleissa on sentään jotain järkeäkin ja niissä voi edes yrittää muuttaa jotain, vaikka ihmisten kiinnostus ja mielipiteet eivät ole kovin muuttuvia ja ovat kiinni monista asioista. Vaalit on tässä enemmänkin asia, joka pitää pystyssä. Jos vaan miettisin omia asioita koko ajan, olisin jo käpertynyt itseeni ja sulkenut maailman pois mielestäni.