Masennusarkisto

[Lizlego]

Lol, mä luin että kalehdit mut potteriin, Bbuttis. Mä teen kaikki elämäni ratkaisut yhdessä hujauksessa, koska jos mä harkitsen mitään kauan, mä alan nähdä kaiken sen vaivan mitä muutoksista on enkä saa mitään aikaan. Toinen syy on pakko, asiat tapahtuu pakon edessä, mutta en mä muista oikein mitään koskaan katuneeni. 

[Beelsebutt]

Voin mä kahlita sut Potteriinki, onko väliä keneen niistä vai puhutaanko koko fandomista?


Kiitti, zilah, sä voit pidellä sitä kiinni nii mä kliksautan käsiraudat

[Nappeli]

Kiitti, zilah, sä voit pidellä sitä kiinni nii mä kliksautan käsiraudat

Ja minä sitten meni ja luin, että sä kiksautat... noh, en olis niinkään varma pysyykö se silläkään konstin, vaikka niinhän se on, ettei yrittänyttä pan... eikun laiteta! 

[Beelsebutt]

Jospa se ois joskus niin, että yrittänyttä pannaan? Eihä sitä koskaan tiedä

[Lavande]

Ounnou, huomenna saan raudat
Murehdin sitä lähinnä sen takia, että sen jälkeen kuulemma sattuu pari päivää, eikä pysty puremaan (hei hei jouluherkut...) kunnolla. No minen oo voinut purra mitään tälläkään viikolla kun eka laitettiin ne jotkut kumilenkit ja sitten poistettiin hammas. Niin että tulee vissiin mehukeittojoulu... Mulla on kyllä burana kuussatasia kotona. Toivottavasti se kipu ei haittaa niin, etten pysty oleen koulussa, kun olin viime viikollakin jopa kahtena päivänä tunneilla, ja niistäkin toisena meni aikaa hammaslääkäriin...

[Beelsebutt]

Tsemiä sulle, Lavande. Äkkiä kai niihin tottuu, voisi kuvitella... mulla meni pari, kolme kuussatasta per päivä ennenku sain kiskot ja vähän aikaa vielä niiden kanssakin. Mä nimittäin puren/purin hampaita staattisesti yhteen kun nukun. Heräsin kerran siihen, että olin just nukahtamaisillani ja vedin hampaat voimakkaasti yhteen. Miettiä sitten, miten kipeet poskilihakset on, kun tota tekee 8h/vrk yhteen putkeen o.0

Eli siis koita ajatella pitkällä tähtäimellä, jotain hyötyähän niistä raudoista täytyy olla, ei niitä muuten suuhun tungettaisi

[Celeporn]

Silloin kun mä sain raudat, niin en mitään kipulääkkeitä tarvinnut. Sellainen vähän ikävä pakottava tunne kyllä oli pari päivää, mutta en kuitenkaan sanoisi sitä kivuksi, ja ihan hyvin pystyin pureskelemaan - syöminen ei kyllä varsinaisesti mikään nautinto ollut, myönnettäköön. Mutta koulusta en ollut poissa tai mitään, se oli ihan inhimillisen sietokyvyn rajoissa. Hampaan poisto sen sijaan on vittumaista.

Mutta raudat on oikeasti pidemmän päälle todella jees juttu, mulla on nätit hampaat niiden ansiosta. (joten kannattaa tupakalla vetää keltaisiksi...)

[Lavande]

Kiitos tuesta:) Ei nää niin kamalat oo ollu ku ihan turhaan hermoilin...

...Mutta nyt en hermoile turhaan. Nimittäin lähin ja rakkain kaverini Japanista ilmoittaa tulevansa meille ensi kuussa. Odotin häntä meille vasta ensi kesänä, mutta hän pääseekin vissiin vain nyt tulemaan. Ongelmana on, että 1. täällä on ihan h*lvetin kylmä, kuten varmaan kaikki on huomanneet - mitä ihmettä me tehdään? Olin suunnitellut kaikenlaista kivaa KESÄLLE. 2. mulla ei ole autoa ja pitää hakea hänet Helsinki-Vantaalta (n.3~4 tunnin ajomatka), kesällä oisin voinut lainata jonkun keskustassa asuvan kaverin kärryä 3. mulla on ylioppilaskirjotukset! Saksa, äikkä ja matikka. Voi apua apua apua, ajattelin että aikaisimmillaankin hän tulisi vasta toukokuussa, jolloin olisi jo kouluhommat hoidettu.
Eli mulla ei periaatteessa ole aikaa eikä resursseja enkä tiedä mitä teen.

Apua mitä mä teen! En oo nähnyt häntä melkeen kahteen vuoteen ja haluan ihan älyttömästi tavata, mutta hitto vie miksei vaikka huhtikuussa apua apua apua. Ja sitten kun tiedän, että Japanissa ei käy vain ottaa koulusta lomaa ja niin edelleen ja keväällä ei ole ennen Golden Weekia sitten mitään kunnon lomapätkiä.

Plus mun piti laihduttaa ennen kuin hän tulee! (ja täähän se vasta se tärkein olikin) Mitä kuukaudessa ehtii laihduttaa!

//olen supertaro ja setvin kaiken!

[Lizlego]

Mä näin eilisiltana tulevaisuudenkuvani ja ahdistuin.  :'( Mä en ymmärrä ihmisiä enkä itseäni. Miksen mä vaan voi olla onnellinen ikinä?  :'( On niin uskomattoman toivoton ja masentunut olo. Ehkä mun pitäisi oikeasti vaan päättää päiväni. Eihän noin saisi sanoa, mutta mä en kohta enää vaan jaksa tätä ainaista toivottomuuden tunnetta ja vierauden tunnetta, kun katselee muutaa maailmaa ja muuta elämää. Mikään ei tunnu ikinä poistavan yksinäisyyden tunnetta. Siiihen ei riitä ihmiset, siihen ei tiitä mikään. Sitä ei yksinkertaisesti ole, koska se tulee niin vahvasti sisältä.

Vau, jos menisi sinne hoitoon, jota aina muille suosittelee... Hitot mene ikinä, koska joka kerta kun puhuu jollekin saamarin psykologille tai vastaavalle tulee tunne, että kumpikohan se on hoiden tarpeessa.  

//Ja niin, se tulevaisuuden kuva on mun enossa, jonka tapasin. On aina jollain tapaa ollutkin kun se on sellainen oman tien kulkija. Nyt se vaan oli masentavaa, kun korostui taas sen ulkopuolisuuden tunne. Se tunne, kun ei kuulu joukkoon eikä ymmärrä (tunteilla, järjellä ehkä) miksi ihmiset on sellaisia kuin ne on.

[Beelsebutt]

Ehkä mun pitäisi oikeasti vaan päättää päiväni.

Tää lähteekin tästä sinne päin patterin ja käsirautojen kanssa :E


Oon mäkin ajatellut noin jo kauan, mutta sitten mä muistan taas ne ihanat asiat mun elämässä. Eli ystävät. Siinäpä ne. Hmm, ehkä me hypätään kalliolta yhdessä?


Ihana ava sulla <3

[zilah]

Oon mäkin ajatellut noin jo kauan, mutta sitten mä muistan taas ne ihanat asiat mun elämässä. Eli ystävät.

Just niin, Buttis. Viime vuodet elämässäni olivat niin synkkiä, että ilman ystäviä en olisi nyt tässä, vaan ihan valehtelematta joko lataamossa tai horsmaa kasvamassa.

*liittyy Buttiksen, patterin ja käsirautojen avuksi*


zilah

//Minusta taasen Lizin banneri on just niin täydellinen! <3

[Beelsebutt]

//Minusta taasen Lizin banneri on just niin täydellinen! <3

Sekin on! Mä vaan repesin niin totaalisesti kun huomasin ton avan

[Lavande]

Mun on hankala keksiä elämästäni mitään hyvää, elämisen arvoista. Parin viime vuoden aikana oon joutunut luopuun monesta tärkeästä, kiinnostavasta ja mukavasta. Tää on vähän kiusallinen ongelma. Miten omaa elämänlaatuaan voi parantaa? Mulle on sanottu, että pure hammasta ja kestä vaan, kyllä se siitä, mutten kyllä usko siihen enää. En keksi mitään hyvää odotettavissa olevaa. Viimiset kolme kuukautta on ollut ihan sietämättömät. Odotan vaan, että jotain tapahtuisi. Miten elämästä saa mielekästä?

Nyt se vaan oli masentavaa, kun korostui taas sen ulkopuolisuuden tunne. Se tunne, kun ei kuulu joukkoon eikä ymmärrä (tunteilla, järjellä ehkä) miksi ihmiset on sellaisia kuin ne on.

Kenties olet superälykäs? Monet nerot kertovat tuntevansa itsensä ulkopuolisiksi, enemmän tarkkailijoiksi kun osallistujiksi.

[Beelsebutt]

Nyt se vaan oli masentavaa, kun korostui taas sen ulkopuolisuuden tunne. Se tunne, kun ei kuulu joukkoon eikä ymmärrä (tunteilla, järjellä ehkä) miksi ihmiset on sellaisia kuin ne on.

Kenties olet superälykäs? Monet nerot kertovat tuntevansa itsensä ulkopuolisiksi, enemmän tarkkailijoiksi kun osallistujiksi.

Liz varmaan onkin, mutta mullakin on toi tunne aika usein ja mä oon kaikkea muuta kuin superälykäs. Ehkä se voi liittyä myös siihen, että järkeistää asiat. Mä oon aina kuvitellut olevani tunneihminen, mutta en mä ilmeisesti olekaan o.0

[zilah]

En ollenkaan epäile ettettekö olisi kummatkin oikeassa, Buttis ja Lavande. Minulla itselläni ulkopuolisuuden tunne on helpottanut sitä mukaa kun olen opetellut olemaan armollisempi itseäni kohtaan  ja sitä kautta myös muita.

Minun ei tarvitse osata tai ymmärtää kaikkea tai kaikkia. Eikä minun myöskään tarvitse enää yrittää väkisin pusertaa itsestäni tunnetta, jonka olisi ollut parempi antaa kuolla jo kauan sitten. On tarpeeksi, kun riitän vain itselleni.

Samoin on suhteessani muihin ihmisiin. En vaadi, että heidän olisi kyettävä ihmeisiin, lukemaan ajatuksiani tai olemaan läsnä aina kun minusta siltä tuntuu. Voin sallia itseni olla heikko ja masentunut ilman että se on maailman loppu. Ja yhtä lailla ymmärrän nyt myös sen, että ystävänikin ovat joskus heikkoja ja masentuneita, eivätkä jaksa tukea minua. Mutta jossakin kaiken synkkyyden ja heikkouden keskellä on silti olemassa ne syyt, miksi olemme ystäviä. Ja ne kantavat kaiken kurjuuden yli, kun vain pidämme niistä kiinni.

Zilah