Hämmennys-topic olisi poikaa.
Oon nyt pari päivää ollut ihan kuutamolla. Siis en varsinaisesti pihalla, tiedän kyllä, mitä tapahtuu, mutta tavattoman hämmentynyt kaikesta. Tapahtuu niin paljon; haen töitä ja valmistelen ranskaan lähtöä, samaan aikaan elän elämäni kevyintä koulujaksoa (alle 19 tuntia viikossa!), ihmettelen tukiasioita, katselen matkoja Hesaan (niitä tulee parin kuun sisällä useita), mietin tulevaa joulua ja pikkuveljeä (sillä on synttärit ja oon niin kummissani - kun se on mun ikänen, oon jo muumio! Huhhuh, toistakymmentä vuotta ikäeroa...), sain uuden erittäin hyvän ystävän ja yritän järjestää tapaamista ja taas haen töitä. Kummaa, niin kummaa. Kamalasti muutosta kumman lyhyessä ajassa, mutta kuitenkaan mikään ei ole ollenkaan paha juttu ja asiat näyttää menevän kokoajan vain parempaan ja parempaan suuntaan. Pääsen Tallinnaankin ekaa kertaa elämässäni! Ja asiat on menossa niin realistisesti parempaan, hillityn rauhallisesti ja vakaasti, ei mitenkään lottovoittotyylisesti. Kummaa, niin kummaa. Vielä kun saisi töitä ihan oikeasti, mutta siitäkin on niin hyvä fiilis, oon ihan varma saavani yhden ihanan paikan (löl, ainahan mää varma oon!) tai ainakin jonkun noista miljoonasta. Huonekin on siisti, silitin hameeni, muistin korjata toisen, uusin lainani kirjastossa kerrankin ajoissa ja edes koulu ei stressaa, vaan oon ihan oikeesti mukana kaikessa eikä oo ees kamalasti hommia tehtävänä. Kummaa, niin kummaa. Ja samaan aikaan pelkään tän ihanan kuplan puhkeevan ja tajuan kaiken olevan pyllyllään, Ranskan olevan mahdottomuus, Hesan ja Kelan kadonneen maailmankartalta ja olevani liian urpo mihinkään työhön. Kummaa, niin kummaa.
Ja hitsi, yleensä kun on kupla olo kaikki tunteet tuntuu kumman tukahduneilta, mutta ei tää sellastakaan oo! Pelkäänjännitäntärisen kamalasti Ranskaan lähtöä (yritän päästä sinne töihin ensi kesäksi, mieluiten etelään ja johonkin pieneen kahvilaan/ boulangerieen, mutta mikä vain kelpaa) ja hypin riemusta monista asioista, toisaalta tappelin juuri varsin verisesti kahden parhaan kaverin kanssa. Kummaa, mitä lie sieniä olen taas syönyt.
Ja kaikki jatko-opiskelutkin on täysin selvää, ei vain tasolla "tiedän, mitä suunnilleen haluan", vaan melkein mustaa valkoisella. Melkein, mutta tiedän sentään tasan, mihin seuraavaksi haen, mitä siihen vaaditaan ja täydelliset suunnitelmatkin on valmiita. Ihanaa siis, mutta en tiedä, kummaa.
Todella kummaa. Ei mikään yksittäinen, vaan yleensä
kaikki. Tulkaa joku ravistaan mut hereille! (koska hei haloo, minä ranskassa? hah, tällä yhden kurssin kielitaidolla! Tosin kesään mennessä niitä on takana jo viisi ja tekemällä oppii, mutta... no, ehkä menen sinne myymään kahden euron croissantteja, muuhun kun ei kielioppi riitä
ja pitää laittaa tiskiin kirjasta repäisty malli ostokeskustelusta, että ne varmasti osaa toimia oikein eikä hölötä mitään erilaista, enhän mä muuten vastata osaisi!
trolololo nauroin kaverille lähteväni sinne vaikka katusoittajaksi ja siihen tää taitaakin päättyä - soitan kitaralla c-duuriasteikkoa, koska muuhun ei taidot riitä.)
